Maisema

Maisema

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Päivän asu : Esprit punainen cocktailmekko

Hauskaa wappua! Tänään vihdoinkin näyttää ja tuntuu keväiseltä. Juhlamekko päälle ja menoksi. Brunssille suuntaamme. Rankka viikko ja rankka tentti vihdoin takana. Nyt juhlitaan.



Espritin punainen mekko on miellyttävää kevyttä ja laskeutuvaa kangasta. Yksinkertainen leikkaus ja erittäin miellyttävä käyttää. Ylioppilaslakki illemmalla päähän ja kohti kesää. Vapusta alkaa valoisa ja ihana kevät. Ystäviä ja hyvää mieltä.


Tuoreita kukkia kevään juhlaa juhlistamaan, vähän jättitikkareita lapsille ja serpentiiniä.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Gluteeniton kasvismenu vapuksi







Wappuna tarjolla gluteenitonta kasvisruokaa. Samalla tarjottavat ovat laktoosittomia tai ainakin sopivat vatsalle, joka sietää luomumaitoa. Kaiken voi muuntaa laktoosittomille tuotteille.

MENU
Parsarisottoa
Uunikirsikkatomaatteja
Vihersalaattia

Minipavlovat mascarponella ja tuoreilla marjoilla
Raakasuklaata

Simaa
Kuohuviiniä
Valkoviiniä

Halutessa gluteenitonta leipää


Kuvissa on ruokaisampi versio uunikirsikkatomaateista. Niistä on muodostunut nopeasti meidän perheen suosikkimaku. Tomaatit sellaisenaan uunivuokaan, oliiviöljyä vähän tomaattien päälle, ripaus suolaa ja noin 200 asteeseen uuniin noin 20 minuutiksi ja voila. Tässä versiossa lisäsin tuoreita ja mahdollisimman pieniä vihreitä parsantankoja sekä kokonaisen kreikkalaisen fetapalan. Vähän mustapippuria suoraan myllystä ja sama muuten kuin äsken. Feta pehmenee loistavasti ja tuo mukavan suolaisen puraisun kasviksille. Menee sellaisenaan kevyenä lounaana. Oma vatsani kestää mennen tullen kreikkalaisen aidon fetan.

Minipavlovista en löytänyt nyt kuvaa, mutta valkuaisia vatkatessa lisää joko ripaus etikkaa tai sitruunamehua. Kun pavlovat pursottaa pieniksi yksittäiskappaleiksi, ne on helpompi syödä ja voi täyttää vain tarvittavan määrän ja täytellä lisää tarpeen mukaan. Marenki ei suotta vety, jos jostain syystä kaikki ei menisikään kerralla.

Loistavaa wappua. Sääkin ilmeisesti suosii pitkästä aikaa.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Manuaalista käsittelyä




Ihanaa lauantaiaamua. Perjantai-illasta sunnuntaiaamuun on valkokaulustyöläisen parasta aikaa. Ainakin omasta mielestäni. Viikon kiireet ja paineet laukeavat ja voi vaan olla. Pelkästään tietoisuus siitä, ettei tarvitse herätä aamulla kellonsoittoon, on ylellistä. Yleensä siitä huolimatta herään viikonloppuisinkin aikaisin. Sama on perheen koululaisilla: arkiaamujen herätykset on ihan tuskaa, mutta annas olla, kun viikonloppuna kaikki saataisiin nukkua, niin eikö lastenhuoneesta kuulu iloisia heräämisen ääniä aivan liian aikaisin. Meillä onkin tiukka kielto olla aiheuttamatta edes ilman liikkeitä ennen kahdeksaa. 

Tämäkin ylellinen vapaa lauantaiaamu alkoi jo kuudelta, vaikka olisi saanut nukkua. Yritin puristaa silmiä kiinni ja keskittyä hengittämään rauhallisesti mutta puoli kahdeksalta annoin periksi ja nousin keittämään latten.


Eilen kävin ns manuaalisessa käsittelyssä Kuntoutus-Karppisella Malmilla. Työkaverini suositteli kuunneltuaan lounaalla valitteluani kipeästä jalasta. Ajattelin, että käynpä vilkaisemassa verkkosivuja ja totesin, että manuaalinen käsittely voisi ehkä toimia. 


Manuaalisessa käsittelyssä nivelten ja lihasten normaalia toimintaa ja sen palautumista tuetaan hieronnalla, triggerpisteiden ja lihaskalvojen käsittelyllä. Lisäksi minullekin käsittääkseni annettiin lämpöhoitoa kipeimpään kohtaan.  Lämpökäsittelyn jälkeen tuli huoneeseen toinen henkilö, joka toimi jarruna (huh) ja koko jalkaa huljautettiin ilmassa. Oikea puoli, joka on vihoitellut enemmän nyt viimeisen vuoden ajan, on kuulemma aivan jumissa. Sen olen toki tiennyt tavallaan koko ajan mutta vihdoinkin tunnen löytäneeni henkilön, joka ymmärtää ongelman ja saattaa jopa tietää keinot tilanteen korjaamiseksi. Triggerpiste on lihaksessa tai muussa pehmytkudoksessa oleva kipeä piste, joka heijastelee kipua tai arkuutta muualle kehoon. 

Esimerkiksi jos triggerpiste on pienessä pakaralihaksessa, se voi aiheuttaa vakavaa alaselkä- ja alaraajakipua. Näin minullakin. Ongelmat ja kivut alkoivat, kun aloitin juoksemisen. Alkuun oikean puolen lonkka oli niin kipeä, etten kyennyt nukkumaan edes kunnolla. Lonkkakipu kuitenkin lähti aika nopeasti ja juoksin ilman ongelmia ainakin viisi vuotta kunnes vuosi sitten polvi kipeytyi kunnolla, enkä siis ole juossut kunnolla noin vuoteen. Totaalitauko alkoi runsas puoli vuotta sitten. Pystyn juoksemaan noin 2-3 km kunnes polven ulkojänne hirttää kiinni, eikä jalalla juosta enää askeltakaan.  Samaan aikaan saman puolen lonkassa ja/tai pakaralihaksessa on kipua. Kipupiste on niin syvällä, etten tavoita sitä oikein millään venytyksillä.

Toivon koko sydämestäni, että vaiva saadaan nyt hoidetuksi. MInulle suositeltiin myös samanaikaiseksi hoidoksi akupunktiota, ja sitä ajattelin myös kokeilla. Nyt painoi triggerpisteitä jalkapohjasta kipeässä jalassa, ja melkein huusin ääneen. Anything goes tässä vaiheessa. Jalka on niin juntturassa kaikesta venyttelystäni huolimatta, että viikko sitten pyörälenkin jälkeen veti pohkeen jumiin ja sitä kautta akillesjänne oli niin kipeä ja nestettä sen ympärillä, ettei koko jalkaa kestänyt vääntää ja kävelykin oli hankalaa. Se jännitys aukesi yllättäen rullaamalla reisiä foam rollerin päällä. Luulenpa siis itsekin, että ongelman syntylähde on tuolla pakaralihaksessa ja nivusissa. Katsotaan miten tässä vielä käy. Puoli vuotta otti päähän rankasti, etten päässyt juoksemaan. Sitten totesin, että harmittelusta ei ole mitään hyötyä. Jalalla ei juosta ennen kuin se on saatu kuntoon ja siihen menee nyt aikaa.

Oleellista olisi nyt saada selville mistä tämä johtuu. Onko toinen jalka lyhyempi kuin toinen. Vai vaikuttaako jalkaholvin raskauden aikainen laskeutuminen nyt tällä tavalla vai onko minulla muuten asentovirhe vai mitä? Kauan sitten todettiin että minulla on toispuoleisesti jäykkä selkä, joten voipi olla, että vaatii parempaa tutkimista, että pystyn liikkumaan turvallisesti vielä vuosikymmeniä. Mutta otetaan selvää.

Syöpään sairastunut Aki Hintsa sanoi minusta kauniisti Hesarin haastettelussa: "Huomista päivää meille ei ole luvattu. Voit tehdä tänään niitä asioita, joita oikeasti pidät tärkeänä." Eletään sen mukaan. Läheisille ihmisille hyvää ja itselle niitä asioita, joista nauttii.

Ihanaa viikonloppua
 


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Global accessories lompakko

Semipassiivisesti olen etsiskellyt uutta lompakkoa. Ehdin jo muutama kesä sitten hankkia yhden version mutta en ollut kovin tyytyväinen siihen. 

Lompakon pitää ensinnäkin olla nahkaa. Toisekseen sen pitää olla kompaktin kokoinen. Kolmanneksi sen pitää miellyttää silmää ja neljänneksi tietysti olla toimiva. Ei ihan helppo combo. Koko on monesti se hankalin vaatimus. Mitä isompi, sen enemmän sinne tunkee kortteja ja muuta omaisuuttaan ja se alkaa painaa laukussa ja ennen kaikkea vie todella paljon tilaa. Ihan pieneen laukkuun on turha edes yrittää tunkea.

Lisähaasteen tuo se, että minulla on se ison kokoinen muovinen ajokortti. Aivan älytön keksintö, josta luovuttiinkin muutaman vuoden jälkeen. Ko ajokortti ei kestä kulutusta juuri lainkaan, vaan melkein kaikilla, joilla se on, se on enemmän tai vähemmän teippailtu jo tässä vaiheessa. Lisäksi sitä on hankala saada sopimaan nykyisiin lompakoihin tai miehillä paidan taskuun tai puvun taskuun tai missä ikinä omaisuuttaan kantavatkin.

Olinkin siis supertyytyväinen löytäessäni tämän Stockmannin myymän Global accessories nahkaisen lompakon, jossa yhdistyivät kaikki vaatimukseni ja mikä parasta, se maksoi alle 30 euroa. Käsittämätöntä. En jäänyt miettimään, vaan nappasin heti mukaani. Jopa siis se iso ajokortti mahtuu tähän lompakkoon ja se on nahkaa. Olen nyt runsaan viikon harjoitellut tämän kanssa ja olen enemmän kuin tyytyväinen. 

Nahkaisen vaaleanpunaisen tupsun ja blingbling kirjaimen ostin Glitteristä yhteensä noin kympillä. Tupsu olisi saanut olla saman värinen kuin lompakko mutta ei ollut valikoimassa ainakaan enää.

Tällä mennään ja mahtuu pikkulaukkuunkin.



lauantai 16. huhtikuuta 2016

Helsingin kaupunginteatteri : Venus turkiksissa







Yhteistyössä Helsingin kaupunginteatterin kanssa.

Venus turkiksissa on yhdysvaltalaisen näytelmäkirjailija David Ivesin näytelmä. Näytelmän nimi on samalla kertaa sama kuin vuonna 1870 ilmestyneen novellin Venus im Pelz, jonka on kirjoittanut itävaltainen kirjailija ja historioitsija Leopold Ritter von Sacher-Masoch (1836-1895). Aikalaiskritiikki ei kirjaa ottanut erityisen hyvin vastaan, vaan piti sitä nihilistisenä. (Tiedot kaupunginteatterin näytelmälehtisestä.) Jos seksuaalisuus on edelleenkin tietyllä tavalla tabu, niin voi vaan kuvitella mitä se oli 1800-luvulla. Yhtään erikoisempaa se ei varmasti ole nyt tai ollut silloin, mutta siitä ei voinut keskustella edes sillä avoimuudella kuin nyt. 

Kaupunginteatterin näytelmä Venus turkiksissa esitetään Pengerkadun näyttämöllä, mikä sopi lyhyeen kahden näyttelijän intiimiin esitykseen erinomaisen hyvin. Minua henkilökohtaisesti viehättää juuri Pengerkadun pieni teatteri, jossa voisin kuvitella olevani New Yorkissa katsomassa viimeisintä underground esitystä. Katsoja on todella lähellä näyttämöä ja näyttelijöitä, mikä vaikuttaa puolin ja toisin näyttelijöiden ja katsojien vuorovaikutukseen.

En ollut lukenut näytelmästä etukäteen kuin pienen esittelyn. En edes esittelylehtisen kertomaa. Halusin ottaa näytelmän sellaisenaan vastaan. Täten en tiennyt etukäteen mitään aiheesta enkä siitä mitä olisin odottanut. Juonta paljastamatta alku lähti liikkeelle jotenkin ulkoa opetellun tuntuisesti. Voi olla, että tarkkailin Armi Toivosen näyttelemistä tahattomasti hänen tv-työnsä perusteella enkä aivan heti itse tempautunut näytelmään mukaan. Näytelmän alussa ollaan selkeästi nykyajassa ja pystyin jopa kuvittelemaan, että ollaan Helsingissä ja ulkona sataa kuten näytelmässä jne. Armi Toivonen oli hyvä. Pysähdyin toviksi etsimään adjektiivia, jota käyttää. Rooli on vaativa: näyttelijän pestiä hakevasta nuoresta naisesta viettelijäksi. Roolit vieläpä vaihtelivat lennosta näytelmän edetessä. Ajoittain pystyi kuvittelemaan seuraavansa kohtausta 1870-luvun elämästä kunnes salamannopeasti oltiin jälleen nykyajassa keskellä koe-esiintymistä. Nautittavin kohtaus oli se, jossa Toivonen eläytyi saksalaiseksi viettelijäksi. 

Sampo Sarkolaa ei vaan voi olla vertaamatta ikoniseen isäänsä Asko Sarkolaan, jota olen fanittanut niin kauan kuin muistan. Vertailusta huolimatta Sampo Sarkola on selvästi erittäin lahjakas ihan omilla avuillaan vaikka äänensä muistuttaakin kovasti vanhemman Sarkolan ääntä. Eipä haittaa. Aivan omilla avuillaan veti hieman itseään etsivän ohjaajan roolin erinomaisesti. 

Ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen kuvailee näytelmän viestiä humoristiseksi. Sitä en kyllä tavoittanut. Minusta näytelmä oli pikemminkin synkähkö analyysi sukupuolirooleista ja ennalta sovituista rooleista parisuhteissa. Toisen osapuolen estyneisyydestä ja parisuhteen vallanjaosta. Ja siitä miten roolitkin voivat muuttua. Siitä miten ihminen muuttuu suhteessa muihin ja miten voi kasvaa ja luopua omista ennakkoasenteista. Huumorin sävyä en kyllä tavoittanut.

Jossain määrin epäselväksi jäi näytelmän loputtuakin, kuka Vanda todella oli? Oliko hän Thomasin kuvitelmien ja ehkä unelmien luoma hahmo vaiko kohtalon eteen heittämä kohtalokas femme fatale? Näytelmä tempaisi joka tapauksessa mukaansa. Suosittelen lämpimästi. Kaikkea ei tarvitsekaan saada valmiiksi pureskeltuna, vaan voi ajoittain todella jäädä pohtimaan mitä näytelmässä itse asiassa haluttiinkaan sanoa. Venus turkiksissa on kahden hienon nuoren näyttelijän vangitseva esitys miehen ja naisen rooleista ja , eleiden ja vaatteiden vaikutuksesta. Halusta tulla löydetyksi, nähdyksi ja rakastetuksi, kuten ohjaaja toteaa.

Miehen ja naisen mittelö. Naisen naamioista. Tyhmä vai äärimmäisen älykäs viettelijä? Todellinen vaiko unikuva? Valtijatar vai uhri? Halusin pureskella omia ajatuksiani näytelmän jälkeen ennen kuin kirjoitin tämän ulos. Totta vai tarua. Käykää katsomassa ja miettikää itse. Erinomaista teatteria. After all.
 


Kiitos

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Yleissivistyksestä informaatiotulvan keskellä







Eilen liputettiin Mikael Agricolan päivää. Lapseni kysyi, että kuka se oli. Suomen kirjakielen kehittäjä. Agricolan merkitys rikkaalle suomen kielelle on merkittävä. Agricola oli aikansa suurmies, joka suomensi Raamattua, kirjoitti ABCkirian joka oli samalla aapiskirja ja katekismus. Agricola tutustui tiettävästi Saksassa asuessaan myös Martin Lutheriin ja tämän uskonpuhdistusta koskeviin ajatuksiin. 

Agricola itse opiskeli latinan kielellä, joka oli tuolloin opetuskielenä. Agricola oli onnekas päästessään opiskelemaan, sillä opinahjoja oli harvassa eikä kovinkaan monella varakkaammallakaan perheellä ollut varaa lähettää lapsiaan kauas koulunpenkille. Ollaan sitten nykysuomen tilasta mitä mieltä hyvänsä, on meillä edelleen ilmainen koulutus kaikille lapsille. Koulupakko. Jokaisen 7 vuotta täyttävän lapsen on kouluun mentävä, kiinnosti tai ei. Yhdeksän vuotta on koulun penkkiä kulutettava. Ilmainen koulutus on valtava etuoikeus. Meillä on mahdollisuus vielä yhdeksän vuoden jälkeen jatkaa kouluttautumista, minkä suurin osa nuorista tekeekin. On mahdollisuus lähteä ammattilliselle linjalle tai lukioon ja ehkä sen jälkeen korkeakouluun. Suomalainen koulutus on yleissivistävää, mikä tuntui itsestäni koulunpenkillä ajoittain turhauttavalta. Tiesin, ettei minusta ikinä tule esimerkiksi biologia ja ajoittain luin ko ainetta vain koska oli pakko. Toisaalta en vielä lukion ensimmäisellä luokalla tiennyt mikä minusta tulee. Pohdin lääkärin ammattia ja montaa muuta vaihtoehtoa. Luin siis varmuuden vuoksi ja mielenkiinnostakin kaikkea mahdollista: pitkää matikkaa, pitkää fysiikkaa, psykoligiaa, kieliä jne. En ole katunut, vaikkei minusta lääkäriä lopulta tullutkaan. Se kaikki tieto oli sitä yleissivistävää. Antoi näkökulmia ja tietoa. Alustavasti lukiokin yritti opettaa käyttämään tuota yleistietoa ja yleissivistystä oman ajattelun ja omien pohdiskelujen perustana. 

Liian vähän ainakin tuolloin opetettiin tai kannustettiin tiedon omaehtoiseen etsimiseen. Liian paljon annettiin totuuksia valmiina. Ja kenen totuuksia ne sitten ikinä ovatkaan. Matematiikassa varmasti 1+1=2 mutta voiko valmiiksi annettuja faktoja kyseenalaistaa? Vähintään kysyä miksi näin on? Olen ilahtuneena seurannut miten nuoremman lapseni opettaja käyttää opetusmetodinaan oppilaiden aktivointia ja omaehtoista tutkimista. Oppilaat ottavat lähivesistöstä näytteitä ja pohtivat onko vesi puhdasta ja jos ei ole, miksi ei. Tekevät johtopäätöksiä löydöksistään ja tutkivat mikä on syy ja mikä sen seuraus. Kaikkea tietoa ei opeteta edestä ulkoa oppimalla, vaan pienikin lapsi opetetaan käyttämään omaa ajatteluaan ja etsimään tietoa.  Tässä piileekin seuraava ongelma tai ainakin mahdollinen ongelma. Mistä me nykyisin etsimme tietoa? Netistä. Wikipediasta jne. Tieto vanhenee nopeasti ja uusin tieto tuntuisi olevan netissä. Onko ko tieto kuitenkaan luotettavaa ja kuinka syvälle ko tieto menee? Onko kyseessä vain yksityiskohta?

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Helsingin yliopiston professori Pirjo Hiidenmaa toteaa, että "Yleistieto ei ole vain faktojen osaamista". Olen niin samaa mieltä. Koulutus tuo kykyä analyyttiseen ajatteluun. Opettaa kyseenalaistamaan ja antaa viitekehyksen, jota vasten voi peilata yksityiskohtia. Osaa etsiä lisätietoa ja osaa yhdistää uusia tiedonmurusia historiaan ja muihin tieteenaloihin. Kaikesta ei kukaan tiedä kaikkea mutta tietää mistä etsiä tai pikemminkin kuka tietää lisää omalta erityisalaltaan. 

Parhaassa tapauksessa uskaltaa kyseenalaistaa myös annettuja vastauksia. Kykenee kysymään voiko asiaa lähestyä vaihtoehtoisesti. Kykenee näkemään taustavaikuttimia ja miettimään mikä vaikuttaa mihinkin. Yleistieto ja yleissivistys ei ole vain nopeasti googlettamalla löytynyt tiedonmurunen, vaan kaikesta koetusta ja eletystä vedetty johtopäätös. Yleissivistys on laajakatseinen ja utelias asenne elettyyn ja tulevaan. Kyky jättää turha tieto omaan arvoonsa. Kyky erottaa oleellinen fakta mielipiteistä.

Olemme kotona keskustelleet suomen kielen opiskelusta ja suomen kielestä. Mitä tekee sijamuodoilla oikeassa elämässä. Nuoren on kovin vaikea ymmärtää ablatiivin hienoutta pelien ja kavereiden kiinnostaessa sata kertaa enemmän. Ablatiivia ja allatiivia tuskin tarvitaan vieraiden kielten opiskelussakaan. Itse en ainakaan ole tarvinnut mutta tarvitsen vankkaa suomen kielen hallintaa omassa työssäni. En voi varomattomasti käyttää pilkkua pisteen sijasta. Tai väärää sijamuotoa tai monikkoa yksikön sijasta. Sanat ovat aseeni ja työvälineeni. Suomen kielellä on hienoa leikkiä. En vaihtaisi. Englannin kieli esimerkiksi on omalla tavallaan aika tylsä. Toki en osaa sitä käyttääkään äidinkielenäni. Minusta on hienoa, kun omat lapseni kasvavat ja heidän kanssaan voi entistä enemmän keskustella. Maailman tapahtumista, historiasta, taiteesta ja syy-seuraussuhteista. Antaa heille eväitä kyseenalaistaa ja ajatella itse. Havaita, ettei essee ole vain tiedon etsimistä koneelta ja sen siirtämistä sellaisenaan wordiin. Omien ajatusten ja päätelmien tekeminen on oma oppimisen vaihe ja vaatii sekin uskallusta ja on osa kasvamista.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Onni asuu meissä itsessämme





Onni on meissä itsessämme. Ja meillä on jopa velvollisuus olla onnellisia. Riippumatta siitä, mitä kauheuksia maailmalla tapahtuu tai onko lähellämme surua tai epäonnea. Se ei tarkoita tietenkään sitä, että emme olisi empaattisia tai ettemme voisi tehdä jotain läheisemme tilanteelle tai kauempana hädässä olevien auttamiseksi. 

Reino Nordin totesi viimeisimmässä Enbuske, Veitola ja Salminen livelähetyksessä juuri noin, että budhalaiseen elämänfilosofiaan perustuen hän ajattelee, että meillä on oikeus ja velvollisuuskin olla onnellisia. Ettei meidän tarvitse ainakaan olla onnettomia vaikka muualla koettaisiin suurtakin hätää. Älyttömän lohdullinen ajatus. Itsekin olen jopa täällä blogissani pohtinut mm sitä onko minulla oikeus pohtia tavallaan pikkujuttuja omassa elämässäni ja surra pienempiä murheitani, jos lähelläni on suurempaa murhetta. Kumpi on suurempi murhe: minun eroni vaiko läheiselläni ollut vakava sairaus? Onko minulla oikeus itkuuni, kun läheiseni valvoo öitään peläten pahinta? Tai onko minulla oikeus olla onnellinen, jos paras ystäväni itkee päättynyttä suhdettaan? Kyllä on. Se ei ole keneltäkään pois. Päinvastoin meillä on oikeus omaan onnellisuuteemme. Samoin jos itse olen maassa mutta ystäväni onnellinen, iloitsen hänen puolestaan vaikka hampaat irvessä. Sen mitä voin.

Pikaisen kartauksen perusteellakaan en ihan saanut kiinni Nordinin viittauksesta budhalaisuuteen, koska budhalaisuus korostaa nimenomaan lähtökohtaisesti, että elämä on kärsimystä. Toisaalta kärsimyksestä voi vapautua valaistumisen perusteella. Itse haluaisin kyllä ajatella ja perustaa oman elämäni sille ajatukselle, että elämä on sarja pieniä onnen hetkiä ja välillä onnekkaille tulee suurempia onnen hetkiä. Niitäkin pitää tavoitella, eikä vain odotella kotona sohvalla istuen, että onni istahtaa odottamatta olkapäälle. Ja onni pitää myäs uskaltaa vastaanottaa. Ei se soita ovikelloa lappu kaulassa, että terve minä olen sinun suuri onnesi, että tässä minä olen. Meidän jokaisen pitää ymmärtää tarttua onnen hetkiin ja onneen. Uskaltaa elää ja kokea, vaikka välillä sattuisi. Toki jos on tyytyväinen tasaiseen muuttumattomaan käyrään, niin ei se minulta pois ole, jos tyytyy siihen. Mutta itse haluan elää ja tuntea. Siihen ei tarvita eurojackpotvoittoa eikä valtavasti maallista materiaa. 

Juuri tänään onni on auringonpaiste ja onnelliset lapset. Hyvää ruokaa ja pyörän esille ottaminen. Uskallus kohdata elämä juuri sellaisenaan kuin se eteen avautuu. Normaalia pelkoa kuolevaisuudesta ja turhamaisiakin juttuja mutta elämä sellaisenaan on hyvä juttu.

Nelikymppisenä elämä on aika mainiota. Ihanaa viikonloppua ystävät.