Maisema

Maisema

maanantai 5. tammikuuta 2015

Sienirisotto punaviinissä

Risotto on ruoka, jonka aivan turhaan unohtaa. Helppo tehdä ja siihen voi työntää ihan mitä vain haluaa. Tänään käytin omaani joululahjaksi saamiani kuivattuja suppilovahveroita. Ja miten hyvältä ne maistuivatkaan, kun tiedän, että ne annettiin suurella sydämellä. Itse poimitut ja itse kuivatut? Kiitos ihana ystäväni. Ja kiitos lahjakassisi muustakin sisällöstä. Olen aivan myyty mm kirsikkahillosta...taivaallista.

Loppiaisen aaton risottoon tarvittiin 

sieniä (5dl tuoreita tai kourallinen, pari kuivattuja)
punasipuli silputtuna
9dl kasvislientä (tai lihalientä jos ei muistanut varmistaa että kasvislientä on kaapissa...)
250g risottoriisiä (älä huijaa riisilaadussa...osta kunnon arborioriisiä)
punaviiniä (tai 1-2dl tummaa olutta jos siitä tykkää ja koska ohjeessa oli olutta)
100g parmesaania raastettuna (raasta itse tuoreesta)
suolaa (älä lisää alkuun liikaa koska parmesaani on aika suolaista)
rosmariinia
50g voita (tai vähän enemmän....)


paista tuoreita sieniä kunnes neste on haihtunut

freesaa sipulia voissa, lisää sienet (jos käytät kuivattuja kuten minä, lisää tässä vaiheessa)
sulata voita lisää (jee..) ja lisää riisit. Kuullota hetki ja lisää sipuli-sieniseos. Lisää lihalientä 1-2 dl annoksina kunnes neste on imeytynyt kokonaan. Sitten raastettu parmesaani ja suola ja rosmariini. Ja nauti hyvän punaviinin tai ylipäätään jonkun hyvän juoman ja leivän kera. IHANAA 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao