Inhimillinen turhamaisuus

Oletteko koskaan pohtineet kuinka turhamaisia sisimmältään etenkin me naiset olemme? Minä olen. Välillä hypistelen tohkeissani uusia kevätvaatteita kaupoissa tai unelmoin uusista ruokapöydän tuoleista. Välillä taas  menen äärimmäisyyteen ja yritän olla sataprosenttisen järkevä ja kaikkea muuta kuin turhamainen.  Pohdin esimerkiksi pakolaisia ja turvapaikanhakijoita mm. Kreikan rannikoilla ja mietin miten turhamaista on pohtia omaa pukeutumistaan tai surra, etten saanutkaan laivalta lempihajuvettäni. Tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että avaan viikonlopun kunniaksi hyvän viinipullon, kuuntelen hyvää musiikkia ja nautin vapaasta, kun samaan aikaan joku toinen kamppailee eloonjäämisestä toisella puolella Eurooppaa.

Synonyymejä turhamaiselle ovat mm kevytmielinen (??), itserakas (??), pöyhistelevä, narrimainen ja hienostelija. Slangisanakirjan mukaan hepsankeikka (hehhe). Suomisanakirjan mukaan turhamainen ihminen on omaan ulkonäköön, edustavuuteen tms liiaksi huomiota kiinnittävä ja koreilunhaluinen.   Oleellisin sana noissa määritelmissä lienee "liiaksi". Minusta on kohteliasta huolehtia omasta ulkonäöstään, kunhan ei mene liiallisuuksiin. Liittyykö tietynasteinen turhamaisuus myös nuoruuteen ja oman minuuden etsimiseen? Minulla ei ole vastausta mutta pohdin asiaa samalla kun mietin mm monia blogeja, joissa jutun juoni on esitellä vaatteita edestä ja takaa. Ja samalla tietysti bloggaajaa. Jaksan itse seurata ko blogeja varsin huonosti, mutta lasteni ikäiset ja heitä vähän vanhemmat seuraavat ja samaistuvat, mikä kuuluu kehitykseen. Onko sekään turhamaista, että etsii itseään ja omia vahvuuksiaan? Omasta mielestäni ei, jos ei jää jumiin omaan ulkonäköönsä. Eikä kuvittele, että ns blogilaukku tai blogitakki tms blogeissa vilahteleva "the thing" tekee itsestään erityisen. 

Monissa blogeissa vilahtelee Louis Vuittonin ihanaakin ihanampi silkki-villainen logohuivi. Ja voitteko uskoa, että minulla on pakkomielle saada ko huivi? Se vaan on ihana. Olen jopa tietoinen siitä, että huolimatta sen järkyttävästä hinnasta, se nyppyyntyy ja siihen voi tulla langanvetoja ym. No, mikäs tässä maailmassa ikuista olisi? Ihan vähän turhamaista mutta niin inhimillistä, eikö? Minä elän omaa elämääni, eikä minun tarvitse ainakaan koko aikaa miettiä maailman tilaa tai surra muiden miljardien kohtaloa. Louis Vuittonin huivi tekisi minut niin onnelliseksi. Ihan hölmöä, mutta se on juuri nyt minun akilleen kantapääni. Ongelma on juuri nyt se, etten ole vielä päässyt hyvää kompromissiin siitä, minkä värisen huivin haluaisin. Musta olisi ihana, mutta niin olisi se kerman tai hiekan sävyinenkin. Tai ruskea. Pahus kun en voi ostaa kaikkia noita... Ainakaan heti. 

Inhimillinen turhamaisuus on muuten mainio sanayhdistelmä ja siitä on kiittäminen erästä blogia, jonka nimestä tuon nappasin ajatelmakseni. Minusta siinä on jotain hyvin lohduttavaa. Eläimetkin koreilevat ja eläinkunnassahan koreilija on liki poikkeuksetta aina uros. Riikinkukko lienee paras esimerkki. Että on pöyhkeä ja vielä agressiivinenkin. Saapastelee esimerkiksi Korkeasaaressa kuin omistaisi koko paikan ja levittelee komeita sulkiaan. Mistäs meistä kukaan tietää josko siellä uroksen sisällä asuu maailman mielettömin riikinkukko? Auttaa aina kaikkia epäitsekkäästi...vai onko uskottavampaa, että sen päivä täyttyy siitä pihalla saapastelemisesta?

Elä ja anna toisten elää. Sopivasti turhamaisuutta ja sopivasti muuta elämää. Kynnet voi olla lakattu punaisiksi tai mustiksi ja kauniit mukavat vaatteet päälle. Jossain vaiheessa se Louis Vuitton vilahtaa näissäkin kuvissa. Minäkin otan ajoittain päivän asu kuvia. Joskin niitä tilaa eräs uskollinen ystäväni. Sitä "palstaa" en siis voi noin vaan lopettaakaan. 

Sille ilmestyy pian uusin mekkoni, jonka tilasin ensimmäistä kertaa ebaysta. Olen ajoittain etsinyt sitä sun tätä ebaysta, mutten ole aiemmin kuitenkaan tilannut mitään. Nyt oli "pakko", koska löysin toisaalta netistä ihanan Ted Bakerin mekon alkukesän ylioppilas- ja rippijuhliin ja se oli minun tuurillani tietysti loppu kaikista verkkokaupoista mutta onneksi löytyi vielä ebaysta. Nyt vaan toivon, että se ensinnäkin tulee perille kuten luvattu ja toisekseen, että se mahtuu päälle. Järkevä minä totesi ensin, että onhan minulla vaatekaapissani vaatteita, jotka voin laittaa juhliin päälle, mutta oikeesti kuka jaksaa olla aina järkevä? Pitäisi, totta kai pitäisi, mutta kyllä se juhlafiilis tulee siitäkin, että on uusi mekko päällä tai uusi laukku. Jospa olen järkevä, ja laitan uuden mekon kanssa jo olemassa olevat kengät ja jo olemassa olevan laukun? Pitäisikö tämän tärkeimmän eli oman vaatetuksen jälkeen alkaa miettiä mitä nuorille kummilapsilleni hankin muistoksi tulevasta elämän merkkipaalusta eli siis hankkia itse sankareille lahjat? Hyvä, että tärkein, eli omat vaatteet on jo pääosin mietitty :) Parasta mitä voin aidosti kummilapsilleni antaa, on oma aikani niin kauan kuin olen olemassa. Siihen olen sitoutunut. Tähän asti jo etäisyyksistä johtuen jäänyt vähän torsoksi, mutta vastahan ollaan alkuun päästy. Itsekin olen kunnolla tutustunut kummeihini aikuisena ja olen niin monesta heille kiitollinen. Jos voin antaa saman omille kummilapsilleni, niin hyvä olisi. Sen lisäksi yritän keksiä jotain minkä he muistaisivat ko päivästä.

Elämän turhamaisuuksia: jumalainen hajuvesi, ihana kello, josta on patterit muuten loppu, ja parin vuoden takainen minä. Ulkonäkö on myös osa persoonallisuutta ja ilmentää meitä monin eri tavoin. Toisille sopii enempi, toisille vähempi, eikä silti olla turhamaisia. Ja jos ollaankin, niin inhimillistä se vaan on.

Olemisen sietämätön vaikeus

Olen joskus omana vapaapäivänäni tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että istun auringonvalossa ja luen hyvää kirjaa. Miksi ihmeessä? Koska. Koska ahkerana ihmisenä minun luonnollisesti pitäisi siivota kotia, pestä pyykkiä, silittää puhdas pyykki kaappiin valmiiksi, käydä kaupassa, leipoa pakastimeen, treenata, ulkoilla ja luonnollisesti olla lasten kanssa. Miksen vaan saisi olla, jos niin päätän? Totta kai saankin, mutta miksi tunnen siitä huonoa omaatuntoa? Miksi tunnen huonoa omaatuntoa välillä siitäkin, ettei omien lasteni iltoja täytä harrastukset? Mietin, että saavatko omat lapseni yhtä paljon kuin jotkut toiset, kun en ole tunkenut heidän iltoihinsa ja viikonloppuihin loputtomasti harrastuksia. 

Harrastin itse lapsena ja nuorena paljon. Joka arki-illalle oli jotain ja viikonloppuisin tein keikkaa ja silti hoidin koulun mallikkaasti. Minulle se sopi ja järjestin harratukset ihan itse. Halu kumpusi minusta itsestäni ja siitä olen lähtenyt nytkin lasteni suhteen. Aluksi ajattelin, että minunkin lapsistani täytyy tulla muusikoita tai ainakin heidän pitäisi soittaa jotain tai laulaa ainakin harrastuksenaan ja vähintäänkin heidän pitää mennä musiikkiluokalle koulussa. No näin ei ole käynyt. Miksi? Siksi, ettei se tule heistä itsestään. Palo musiikkiin ei ole heidän sisällään, kuten se oli minulla jo pienestä lapsesta lähtien. Hetken tuntui pahalta, koska musiikki on merkinnyt minulle itselleni niin paljon. Mutta se ei ole ollut heidän juttunsa. Nyt olen sen hyväksynyt. He kuuntelevat paljon musiikkia mutta eivät erityisemmin halua soittaa tai laulaa itse. 

Nuorempi kävi suzukilaulutunneilla mutta koin ne vähän ahdistaviksi itse. En halua itse harrastaa lapseni harrastusta vaan tehdä omia juttujani. Minusta lapsi itse innostuu siitä mitä tekee, eikä niin, että äiti tai isä tarkistaa päivittäin onko lapsi harjoitellut. Toki pitää kannustaa ja tarkistaa että harrastuksen eteen nähdään vaivaakin. 

Jos lapsi on tyytyväinen ja onnellinen ilman harrastuksia, onko silloin asiat hyvin? Pitäisikö minun potkia heitä kuitenkin harrastamaan edes jotain? Näkisin hyvänä, että lapsella olisi edes yksi liikuntaharrastus. Mutta jos sen mielekkään harrastuksen löytäminen on hankalaa. Annoin toiselle vapaavuoden ja yhdessä sovittiin, että katsotaan harrastamista sen jälkeen, että miltä se tuntuisi. Ja mikä olisi hyvä laji. Valitettavasti ainakin täällä pääkaupunkiseudulla kaikki maksaa. Ja moni harrastus on kaikki tai ei mitään. Joko annat koko sielusi ja monta tuntia viikossa tai sitten et harrasta. Kärjistän mutta kaipaisin sellaista tekemistä lapselle, jossa voisi vain pitää hauskaa tunnin tai pari viikossa. Eikä haittaisi, jos jonakin viikkona et pääse mukaan syystä tai toisesta. 

Toiset lapset haluavat lisää ja lisää ja harrastavat enemmän kuin mielellään, ja se on luonnollisesti täysin ok. Meitä on niin moneen junaan. Mietinkin siis itse lähinnä sitä, missä määrin lapsen vapaa-ajan organisointi on minun vastuullani ja onko siitä mitään haittaa, jos en potki lastani kaiken aikaa eteenpäin. Jos lapsella on kavereita ja hän on ulkona eikä vain pelaa sisällä. Talvet ovat toki pahoja, kun luontainen liikkuminen on vähäisempää. Ja kavereilla on lätkättreenejä jne. Mutta onneksi kaikki kaveritkaan eivät ole harrastuksissaan, vaan on omaakin aikaa ja ns kaveriaikaa.

Nautin siitä, ettei minun tarvitse töistä tullessani rientää viemään lapsia harrastuksiin. Nautin siitä, että minulla on aikaa lähteä omalle juoksulenkilleni tai pyöräilemään tai vaan jäädä lukemaan kirjaa tai mitä ikinä haluankin. 

Miksi kuitenkin koen, etten ole tehokas, jos vain luen? Tai jos vain ihailen auringonnousua ja kuuntelen musiikkia tekemättä mitään? Miksi koin kapinallista hyvää oloa yliopistossa valitessani kolmanneksi kieleksi italian? Vaikkei siitä ollut minulle mitään hyötyä työelämässä. Juuri siksi. Juuri siksi, ettei siitä ollut mitään hyötyä. Valitsin italian, koska se oli minusta ihana kieli. Ihana kulttuuri ja olin aina halunnut sitä opiskella, ja koska se oli mahdollista. En ole tähän päivään mennessä tarvinnut italian kieltä muutoin kuin reissatessani ja silloinkin periaatteessa selviäisin englannilla. Kapinahenki valtasi siis hetkeksi verkostoitumisen ja hyötynäkökohdan puristaessa. Miksi kaikesta pitäisi olla hyötyä? Eikö voi vain pysähtyä ihailemaan kaunista maisemaan tai kuuntelemaan linnunlaulua? Ilman että siitä on muuta hyötyä kuin ehkä hyvä olo ja sielun keventyminen. Olen työelämäni suhteenkin rauhoittanut tilanteen ja lähtenyt siitä, että haluan olla kotona mahdollisimman paljon niin kauan kuin lapset ovat pieniä. Toki kaipaan haasteita mutta kunnes löydän sellaisen sopivan kombon, lähden siitä, että lapset ovat vain lainaa, ja haluan olla ainakin lähellä, enkä rakentamassa jotain suurempaa ja haastavampaa. Ihan ok niin kauan kuin olen itsekin tyytyväinen eikö? Enkä koe luopuvani mistään. Enkä muutu katkeraksi.

Talvilomaa aloittaessani moni kysyi että mitä aiotte tehdä lomalla? Ihan viaton kysymys eikä siihen sinänsä varmaan useimmilla liity mitään sen kummempaa sisäänrakennettua mutta sekin tavallaan sisältää oletuksen, että lomallakin pitää suorittaa. Että vähintään pitää lähteä jonnekin kauas tai mökille tai laskettelemaan tai ainakin loma pitää olla suunniteltu ennakkoon. Minusta lomalla saa vain olla. Ilman sen kummempaa suorittamista tai tekemistä. Mitä lyhyempi loma, sen ihanampaa vain olla ja herätä rauhassa. Toki jos olisi mahdollista, lentäisin joka vapaalla jonnekin kauas ja hankkisin kaiken mahdollisen palvelun. En tekisi yhtään ruokaa itse ja vain olisin. Tai sitten en. Onhan siinä puolensa, että pääsee pois kotinurkistaan ja sen vuoksi mekin kävimme Tukholmassa.

Summa summarum, minulla on oikeus viettää hyvin ansaitsemani vapaa-aika juuri niinkuin itse haluan ja olla tekemättä yhtään mitään, jos niin haluan. Olla tuntematta huonoa omaatuntoa. (Totuus on, etten kuitenkaan viihdy kotona, ellen ole siivonnut ensin ympäristöä ja hakenut ehkä kukkakimppua pöydälle. Ja tekemättömät työt ahdistavat ja niska alkaa jumittaa ellen treenaa.)


Hetken jatkan tämän jälkeenkin kirjan lukemista ja istun auringossa. Ja otan mallia kissoista. Onnen ylin muoto tuntuu olevan auringossa kelliminen.


Ihanaa sunnuntaita. 

Matkakertomuksia : Silja Serenade

http://www.tallinksilja.fi/silja-serenade-uudistuu

Lapset kaipasivat pitkästä aikaa laivalle ja nimenomaan Tukholmaan. Varasimme matkan ja laivaksi osui Silja Serenade, joka oli telakalla marraskuussa 2015.  Siljan omien sivujen mukaan telakalle ollessaan laivalle tehtiin mittavia muutoksi. "Uudistusten tarkoituksena on ollut palvella entistä paremmin mm herkkusuita, lapsiperheitä ja shoppailijoita." No, miten kävi?

Tyttäreni oli haltioissaan Tax free myymälän Victoria´s secret osastosta, joten napakymppi. Sinne heilahti yli puolet hänen matkakassastaan. Tax freessä oli joitakin tuotemerkkejä, joita en ollut aiemmin siellä nähnyt, mutta muutoin valikoima oli sama kuin ennen tai jopa suppeampi. Etsimääni hajuvettä ei mm kuulemma ollut enää valikoimissa. Se siitä sitten. Toki laivalla saa samaan hintaan suuremman pullon esimerkiksi juuri hajuvettä ja kosmetiikka on vähän edullisempaa kuin maissa, mutta vähän edullisempien hintojen lisäksi ei mitään suurempaa ahaa-elämystä pääse edelleenkään kokemaan. Ja jos etsii vain tietyistä paikoista saatavaa tuoksua, ei paljon lohduta se viereinen isompi pullo jotain muuta tuoksua. Tuntuu muutenkin siltä, että menee minne tahansa, on kaikkialla tarjolla ihan samaa tavaraa.

Tax free myymälä on kyllä avara ja viihtyisä, joten uudistus on sinänsä onnistunut.

Promenade-kannen ostosmahdollisuudet sen sijaan eivät päätä huimaa. Kaipaan niitä aikoja, jolloin pieni ja tunnelmallinen vaatekauppa tarjosi edes muutaman Burberryn paidan, jota ei saanut maista. Ja muutaman muun merkin, joiden valikoima laivalla oli vähän erilainen kuin maissa. Ja muutama sellainen merkki, jota ei saanut muualta. Nyt Siljan sisäänostaja suosii samoja merkkejä, joita saa maistakin ja selkeästi halvemman hintaluokan vaatetta ja tavaraa muutenkin. Helsingin keskustassa on mm Espritin iso oma liike, joten miksi ostaisin suppeammasta valikoimasta laivalta? Hinnat ovat hieman halvemmat, mutta valikoima hyvin suppea, eikä lainkaan suunnattu ainakaan minulle. Hyvin tavanomaista ja ei lainkaan innostavaa.

Entä sitten Desigualin oma liike? Esillepano oli valoisa ja viehättävä mutta valikoima jälleen keskinkertainen? Kenelle suunnattu? Ja miksi Desigualin vaatimaton liike merellä, kun keskellä Tukholmaa kenen tahansa löydettävissä ja sisään käveltävissä on Desigualin todella iso oma liike? Hinnat liki pitäen samat ja jopa korkeammat, jos osuu Tukholmassa aletangolle. Ja Desigual on ehkä muutenkin vähän jo passe, eikö?

Entä Luxus? Pahoittelen, mikäli muistan ko liikkeen nimen väärin, mutta yksi kauniisti sisustettu liike promenadella myy kalliimpia nahkalaukkuja, kelloja, aurinkolaseja ja edullisempia pukukoruja. Ostaessasi jotain saa lasillisen kuohuvaa. Hmm...ei mitään sykähdyttävää ja hinnat aika lailla suolaisia.

Shoppailurahat käytetään siis jatkossakin Tukholmassa, mikäli sielläkään.

Entä sitten paljon luvattu uudistus herkkusuille? Mitä uutta? Coffee&co oli miellyttävä uusi kahvila.

Siisti ja yksinkertainen. Varsinainen myymäläpuoli erikseen ja pienestä oviaukosta pöytiin. Pöytiä oli eri kokoonpanoissa, korkeampia baarituoleineen ja sitten pyöreitä pöytiä. Joka kerralla oli istumapaikkoja. Ja mikä parasta, kahta erilaista gluteenitonta kakkua. En huomannut kysyä, olisinko saanut gluteenitonta leipääkin mutta suoraan ei ainakaan osunut silmään. G-merkintäkin oli kakun vieressä. Plussaa siitä. Ja suklaakakku oli sairaan hyvää.

Tällä kertaa en ottanut aamupalaa ennakkoon buffetista. Osittain oman gluteenittoman ruokavalioni vuoksi, osittain sen vuoksi, etten ainakaan itse jaksa aamulla syödä kovin paljon, joten koen, että menee vähän hukkaan. Rahallisesti oltaisiin ehkä samoissa, koska ensimmäisenä aamuna minun ja lasten aamupalat maksoivat yhteensä 25 euroa kaakaoineen ja latteineen, ja jälkimmäisenä aamuna 15 euroa. Mutta kahvilassa pystyi syömään terveellisen ja täyttävän aamiaisen.

Ensimmäisenä iltana olimme varanneet pöydän uudesta La Tavolata ravintolasta. Sisustus oli niin tavanomainen, että en edes muista sitä. Ja koska en ottanut siitä erikseen valokuvia, en pysty edes kuvailemaan. Modernia skandinaavista. Sen muistan. Palvelu oli sujuvaa ja ystävällistä, mikä on sanottava muistakin laivan myymälöistä ja ravintoloista. Joitakin vuosia aiemmin olemme kohdanneet toisenlaistakin palvelua, joten siksi sanon nyt vielä uudelleen, että saimme ystävällistä palvelua. Henkilökunta oli pääosin kokenutta eikä kovin nuorta, joten ehkä silläkin oli osansa. Huonoimman palvelun sainkin nuoremmalta naishenkilöltä..

La Tavolatalta odotin enemmän. Hinnat olivat absurdit verrattuna siihen mitä saimme vastineeksi. Oma saltimboca annokseni oli mitäänsanomaton ja täysin käsittämättömän hintainen. Lihaa oli todella vähän ja kesäkurpitsa-lisäke oli omituinen viritelmä sen rinnalla. 29 euroa siitä hyvästä. Lasten buffet täytti lasten vatsat mutta ranskalaisista ja pizzasta yms koostuvana ylihintainen sekin. Olisiko esim pasta carbonara enemmän italiaa kuin mistä tahansa ABC:ltä saatava ruoka? Viinilistalla oli kyllä vaihtoehtoja, mutta viini oli melko mitäänsanomaton. Luotin tarjoilijan suositukseen Pinot Noirin osalta. Vettä oli saatavana ainoastaan Pellegrinon pulloissa. Fine.

Se, mistä annan erityismaininnan, oli gluteeniton leipä. Sain aivan loistavan makuista gluteenitonta focacciaa.Supermaukasta ja hyvää. Muutkin seurueessa saivat leivät ruskeissa paperipusseissa, mikä oli ensinnäkin esteettisesti hauska ja kaunis idea mutta myös piti leivät suojassa kuivumiselta.

Huomaan, etten ole kuvannut lainkaan ruoka-annostani. Meni ehkä huomio muuhun säätämiseen, enkä muistanut. Pettynyt olin kyllä. Suolainen hinta siihen mitä saimme. Ystäväni nieriäannos ei kuulemma myöskään ollut kummoinen. Joutuuko kokki pitämään annokset niin tavanomaisina, että ne kelpaavat ihan kelle tahansa mistä tahansa Suomesta tai Ruotsista? Vai kenelle ne on suunnattu?

Jälkiruoka ei todellakaan ole minun, vaan pojan käsitys herkusta: suklaamoussea M&M-karkeilla. Ugh...


Toisena iltana päätimme ottaa riskin ja jonottaa Il Capitan pihviravintolaan. Itse olisin valinnut mieluummin viereisen Happy lobsterin mutta lapset ymmärrettävistä syistä halusivat mieluummin lihaa, joten siis jonoon. Pienellä taktikoinnilla jonotusaika oli vain 5-10 minuuttia ja pääsimme tilaamaan. Lapsille oli perinteinen lasten menu, jolta kaikki seurueen neljä lasta löysivät syötävää. Kasvava poikanikin löysi riittävän ison pihvin lasten listalta, joten voin suositella lämpimästi. Hintaa lasten annokselle tulee vain 8,50 euroa ja annosta voi täydentää mm nachoilla.

Itse päätin kokeilla angus-pihviä. Tilausta otettaessa minulta ei kysytty pihvin kypsyyttä millään tavalla ja se tuli omaan makuuni liian kypsänä. Maku oli ok muttei mitenkään erityinen. Kastike oli tavanomainen ja annoksen kasvikset likipitäen pakastekasviksien tasoa. Melko pettymys. Ja lautasetkin toivat mieleen ABC:n tarjoilun...

Ystäväni portobello vegeburgeri sen sijaan kuulemma oli maukas. Ja näytti hauskalta, kun sieni peitti koko komeuden. Tämänkin ravintolan viini oli ok, muttei mitenkään säväyttävä. Palvelu oli edelleen moitteetonta tuota pientä lihan kypsyysmokaa lukuunottamatta. Viiniä ei toki täälläkään maistatettu siinä mielessä, että oliko viini sellaista kuin me toivoimme.

En kyllä jatkossa panosta laivalla syömiseen millään tavalla. Valitettavaa, mutta melko kallista suhteessa siihen mitä sillä rahalla saa. Muistan edellisellä reissulla syöneeni paremmin hinta-laatusuhteessa tavallisessa kahvilassa promenadella. Ostin silloin antipastolautasen ja perusviiniä ja söin paremmalla mielellä kuin nyt. Waste of money. Tukholmassa syö parempaa lounasta kuin laivalla illallista. Tein viikonloppuna parempaa ruokaa itse kotona kuin mitä nyt sain ravintolassa. Lomalla ja reissussa ollessaan sitä nauttii nimenomaan siitä, ettei tarvitse itse kokata, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Joskus muistan syöneeni kyllä laivoilla parempaakin ruokaa. Vai onko niin, että aika kultaa muistot ja muutenkin maku kehittyy?

Ei siis parannusta myöskään herkkusuille.

Lasten leikkimaailma on siirretty kannelle 5. Kävimme nopeasti katsomassa, mutta kun nuorimmatkin ovat jo yli 10-vuotiaita, ei siellä ollut heille oikein yhtään mitään. Vaikka on siis talvilomaviikko. Laivalta on joko poistettu tai siirretty toiseen paikkaan mm ne moottoripyörät ja ajosimulaattorit, joita vanhemmat lapset mielellään käyttivät aiemmin. Sääli.

10-15-vuotiaat ovat vähän muutenkin väliinputoajia, koska klo 21 yökerhoesitys on muuttunut limudiskoksi ja on täynnä aivan pieniä lapsia. Puolen yön esitys taas on pienemmille vähän liikaa. Eikä sinne mene myöskään sen ikäisten vanhemmat. Hyvin vähän on siis laadukkaampaa ajanvietettäkään laivalla.

Onneksi Tukholma on yhtä ihana aina vaan.



 

Ilkeä, ilkeämpi, noita-akka

Minulla on ollut onni elää vähän kuin pumpulissa. Uskon edelleen ihmisten hyvyyteen vaikka jo ammattinikin puolesta tiedän paljon maailmassa olevasta pahuudesta. Ympärilläni on ollut lempeitä ihmisiä ja syntymäsivistyneitä kanssakulkijoita. Sellaisia ihmisiä, joilla on hyvä sydän ja hyviä aikomuksia. Kestänkin erittäin huonosti suoranaista ilkeyttä. Tuntuu samalta kuin joku löisi palleaan ja lujaa. Ja mitä läheisempi minulle ilkeilevä ihminen on, sitä enemmän sattuu ja sitä vähemmän ymmärrän miksi toinen niin edes tekee.


"Vittuilu on välittämistä", sanoi eräs. On siinä varmaan perää sinänsä, että jos joku toinen ihminen ei kiinnosta sinua missään mielessä yhtään, ei vaivaa päätään edes sen vertaa. Mutta missä menee kiusoittelun ja ilkeilyn raja? Ironia ja sarkasmi ovat vaarallisia, koska ensinnäkin niiden taitava käyttäminen vaatii osaamista, ja silti aina jää riski, ettei vastaanottava osapuoli ymmärrä sarkasmia ja loukkaantuu. Huumoriin puetun kettuiluinkin kanssa voi loukata toista, ja keskinäinen kuittailu karkaa herkästi lapasesta. 

Onko suoruus ja suorasanaisuus sitten ihailtava piirre? Riippuu vivahteesta ja tarkoitusperistä varmaan aika pitkälle. Jos suoruudesta tulee itseisarvo, muuttuu se herkästi mantraksi, että kyllä mulla on oikeus sanoa mitä mieltä olen. Ei ole. Suoruus ei ole rehellisyyttä eikä aina hyve. Joskus on paljon viisaampaa olla hiljaa ja jättää sanomatta. Punnita kumpi on tärkeämpää: sanoa oma mielipiteensä ja olla suora vaiko hienotunteisesti jättää oma mielipide pimentoon, koska toinen loukkaantuisi.  Länsisuomalaiset kuulemma ovat suoria. No auts sitten. Tunnistan kyllä suoruuden itsessäni mutta pyrin olemaan kuitenkin hienotunteinen. Joskin nuorempana hienotunteisuus meni niin pitkälle, ettei viestin vastaanottaja lopultakaan ymmärtänyt viestin perimmäistä sisältöä, kun en sanonut suoraan. 

Erilaisissa suhteissa olen tullut siihen tulokseen, että on rehellisempää olla suora mutta sillä erotuksella, ettei toista ihmistä saa loukata. Eikä suoruus tarkoita sitä, että kaikki mitä päähän juolahtaa, valuu ilman sordiinoa suusta. Suoruus tarkoittaa ainakin itselleni sitä, että ystävilleni ja läheisilleni voin hyvän maun mukaisesti tuoda mielipiteeni julki, jos se palvelee edes jomman kumman etua. Suoruus ei siis ole ilkeyttä. Ja aina voi punnita mitä sanoo ja mitä jättää kuitenkin sanomatta, jos sanominen ja suoruus ei loppujen lopuksi toisi mitään rakentavaa kummallekaan. "Kyllä mulla on oikeus sanoa" -asenne puhdistaa pajatson vain sanojaltaan. Vastaanottavalle osapuolelle se usein on ainoastaan loukkaavaa.  

Googlasin tätä kirjoittaessani mitä ilkeydestä kirjoitetaan ja mm Kalevassa on kirjoitettu, että ilkeys on inhimillisyyden ja empatian puutetta, ja kykenemättömyyttä asettua toisen asemaan." Vanha raamatullinen totuuskin sanoo, että tee toiselle mitä toivoisit itsellesi tehtävän. Siihen olisi hyvä pyrkiä. Tuskin kukaan meistä toivoo itselleen mitään ilkeää, vaan päinvastoin välittämistä ja myötätuntoa. Luottamusta siihen, että ympäröivät ihmiset toivovat meille vain hyvää. Samoilla sanoilla voi kuitenkin tilanteesta riippuen osoittaa myötätuntoa tai loukata toista. 

Historia ja luonne-erot voivat kuitenkin tuoda myös ristiriitoja. Meillä voi olla hyvinkin erilaiset taustat. Puhuin aiheesta ystäväni kanssa, joka totesi että hänet on kasvatettu kettuilemalla eikä se hänestä tunnu oikein miltään. Hän varmaan allekirjoittaisi sen, että huumori ja kepeä kiusoittelu vain vahvistavat ns me-henkeä. Hän ei siis automaattisesti lamaannu toisen ilkeästäkään heitosta, vaikka hänellekin voi jäädä jonnekin alitajuntaan jäytämään, että miksi se toinen noin teki. Ilkeys voidaankin verhota myös huumoriin. Voi olla, ettei ilkeilijä aidosti tarkoittanut olla ilkeä, mutta toinen ei voi ymmärtää sellaista leikkiä. Itse en esimerkiksi koskaan ole ymmärtänyt pahansuopien sanojen käyttämistä tai haukkumista. Niistä voi jäädä elinikäiset syvät haavat. Ja sanoja voi hetken kuluttua kieltää ikinä sanoneensa mitään sellaista. 

Jos nyt kuitenkin vahingossa oksentaa ns sammakon suustaan, voi aina pyytää anteeksi. Myrkkynuoli on ammuttu, mutta tarkoitti sitä tai ei, voi ja pitää pyytää anteeksi. Toki mieluummin jättää turhat pahat sanat sanomatta.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani luin ilkeilystä ja törmäsin mm väitteeseen, ettei riitely kuulu esimerkiksi parisuhteeseen. Olen siitä jossain määrin eri mieltä. En suoranaisesti kaipaa riitelyä missään ihmissuhteessa ja jopa välttelen sitä. Asioita ei kuitenkaan pidä jättää selvittämättä ja rakentavaa suoraa puhetta silloin kun siitä voi seurata jotain hyvää, pitäisi uskaltaa suosia. Ja jos toisen sanominen on tuntunut ilkeältä, pitää siitä sanoa ja kysyä miksi toinen niin sanoi. 

Jos väsymys kotiin tullessa saa tokaisemaan turhan ilkeästi jotain perheenjäsenelleen, pitää pyytää anteeksi. Etten tarkoittanut sanoa näin kovasti. Tai jopa olla niin aikuinen, että ennen oven avaamista hengittäisi pari kertaa oikein syvään ja avaa oven vasta sitten.

Tai peilin edessä yksin ollessaan vuodattaa kaiken sisälleen kertyneen sapen ulos ja hengittää sen jälkeen syvään ja miettii, että oliko siinä kaikki, ja haluanko muotoilla sen jotenkin paremmin kohteelle vaiko unohdan koko jutun. Sisälleen ei pidä säilöä itseä mietityttäviä asioita mutta ilkeily ei vie asioita mihinkään. Se vaan satuttaa.

Ilkeys ei asu meissä, jos asiat ovat hyvin. Lähtökohtaisesti hyvinvoivana ja onnellisena ajattelet ympärillä olevista ihmisistä hyvää. Sisäinen tasapaino tuo myös etäisyyttä muun maailman ilkeisiin nuoliin, eikä niitä välttämättä tulkitse ensinnäkään henkilökohtaisesti tai ylipäätään ajattele sanojan tarkoittaneen olla ilkeä. Ehkä se oli sitä huumoria tai ironiaa, joka olikin tarkoitettu hauskaksi heitoksi ilman taka-ajatuksia tai mitään negatiivista.

Enemmän siis myötätuntoa ja empatiaa. Ihanaa tiistaita ja mukavaa talvilomaa lomailijoille.



"Ilkeältä löyhkäävä lätäkkö" - kielitoimiston sanakirjasta

Club act!one

Stand up -ilta Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä lauantaina 20.2. Valitsin illan Ilari Johanssonin perusteella, koska aiempi kokemukseni hänestä oli tajunnan räjäyttävän hyvä. Huumori on kuitenkin vaikea laji. Ei voi muuta sanoa. Toki Johansson on rautainen ammattilainen mutta nyt on pakko sanoa, että jutut olivat samaa tasoa kuin edelliselläkin kerralla. Eikä mitään huipentumaa ollut. Yleisön osallistaminen ja ottaminen mukaan vitseihin voi toimia, tai sitten ei. Sitä nauraa ensimmäiselle Kerava-vitsille, muttei enää seuraavalle Järvenpää-vitsille.

Ilari Johansson oli kuitenkin illan paras anti. Toinen koomikko oli Jacke Björklund. Suomenruotsalainen koomikko. Hänen kohdallaan jouduin kuitenkin miettimään onko huumorin tekemisessä joitakin tabuja, joista ei saa vitsailla. Tämä on varmaan ikuisuuskysymys, mutta onko niin, että jotkut aiheet ovat vaan herkempiä kuin toiset. Lihavuudesta tai uskonnosta tms aremmasta aiheesta vitsin vääntäminen pitää vähintäänkin tehdä taiten ja älykkäästi niin, ettei siitä tule loukkaavaa. 

Illan aikana mietin kyllä myös sitä, että onko jokin koodisto, minkä mukaan stand up koomikot tulevat aina lavalle rääsyissä? Onko huumori jotenkin parempaa jos ei pukeudu? Ottaa yleisen huomioon sillä, että tulee ties missä kotiasussa tukka pystyssä lavalle ja käyttää samoja vanhoja vitsejä? En näet ollut aiemmin kuullut illan esiintyjiä Johanssonia lukuunottamatta, ja jouduin googlella etsimään esimerkiksi Jacke Björklundin. Katsoin vajaan minuutin youtubesta hänen esiintymistään SIbeliustalossa joitakin vuosia aiemmin ja jo sinä aikana kuulin saman vitsin kuin eilen. Yleisön aliarvioimista? Etenkin näin pienessä maassa. Koomikot loppuvat kesken jos jutut eivät uudistu, koska eihän kukaan tule uudelleen kuulemaan samoja juttuja.

Illan viimeinen esiintyjä oli Turussa asuva Mika Eirtovaara. Eirtovaaran vitsin aihe oli hänen edesmennyt isoäitinsä, mitä pidin vähän omituisena aiheena. Itse en kuuna päivänä tekisi moista pilaa oman isovanhempani kustannuksella. Toinen oli pieni lapsensa.. Jotenkin nämä omasta elämästä kumpuavat aiheet eivät vaan sytytä. Sorry

Mutta vaikkei stand up ehkä yltänytkään aivan sille tasolle mitä odotin, oli kuitenkin illassa myös vapautunutta naurua, eikä taidekokemus koskaan ole turha. Taide koskettaa jollain tavalla aina. Huonokin jättää sinuun jonkin muistijäljen, ja hyvä mielettömän kokemuksen. Edellinen hyvä teatterikokemukseni olikin Kaktuksen kukka samaisessa Arena-teatterissa ja sitä olen kehunut kaikille, jotka ovat viitsineet vain kuunnella. 

Tältä illalta löysin aiva Arenan vieressä olevan Cafe Talon, joka teki hyvän vaikutuksen. Siinä on hyvä ottaa lasillinen ennen teatteriin menoa. Riittävän lähellä sittenkin, kun kaupunginteatteri avaa uudelleen ovensa remontin jälkeen. Miellyttävä ilmapiiri ja mielenkiintoisia drinkkejä. Siisti asiakaskunta, joista iso näytti ainakin kuuden jälkeen olevan etkoilla jatkamassa matkaansa eteenpäin. Sopivan rosoinen sisustus ja ystävällinen palvelu. Ruokaa en maistanut mutta ehkä ensi kerralla sitten.

Aivan Cafe Talon lähellä on Sävel, joka on astetta tavallisempi kuppila ja toisella puolella korttelia linjoilla on Rytmi, jossa olen viettänyt taannoin kivan illan teatteri-illan jälkeen. 

Taide tekee hyvä.

Sunnuntaimietteitä

Puun oksilla notkuu raskasta märkää lunta, jota tuprutteli eilen taivaalta. Maisema on valkoinen ja vaikkei aurinko ilahdutakaan tänään, on valoisaa. Ihanaa miten päivät pitenevät. Sunnuntai on mieletön viikonpäivä, koska silloin monilla meistä on vielä vapaata ja saa tehdä omia juttujaan. On todennäköisesti rentoutunut ja levännyt lauantain ja voi hyvillä mielin nauttia vapaasta vielä ennen kuin seuraavan viikon puristus alkaa. 

Viime vuosi ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Refluksi liitännäisineen toi omat haasteensa, mutta gluteeniton ruokavalio on tuonut apua ja nyt tilanne on melko hyvin hallinnassa, mistä osaan kyllä iloita. Gluteenittomuus ei myöskään ole ollut niin haastavaa kuin miltä se aivan alkuun vaikutti. Sekin ilahduttaa minua. Alkuun yritin korvata kaiken aiemmin syömäni gluteenittomina tuotteina kunnes pikku hiljaa opin, että luontaisesti gluteeniton elämä on jotain muuta. Se tarkoittaa gluteenittomien raaka-aineiden valintaa alusta alkaen. Proteiinin lähteet kuten liha, kala ja kana ja pavut ym eivät sisällä gluteenia eikä niiden valmistamiseen tarvita kotimaisia viljoja. Punainen liha on jäänyt muutenkin vähän taka-alalle, koska se ei sula enää samalla tavalla ja sen syömisestä saattaa tulla hankala olo. Kasvikset ja juurekset toimivat hyvin eikä niidenkään valmistamiseen tarvita viljoja.

Pikku hiljaa olen löytänyt myös parempia ohjeita gluteenittomaan leivontaan. Jotkin edellisen elämän herkut, kuten tiramisu ovat jääneet unholaan, vaikkakin gluteenittomia amarettikeksejä on saatavana. Aikansa kutakin.

Viime keväänä opin myös jotain ns juoksijan polvesta. Muutin juoksutekniikkaani, kokeilin eri merkin juoksutossuja ja treenasin aika paljon sillä seurauksellä, että polven uloin jänne kiristyi liikaa ja esti lopulta juoksemisen kokonaan. Reiden iso ja uloin lihas on ollut kireä ja sitä kautta myös kipeä. Kireys ulottuu tai jopa on lähtöisin syviin pakaralihaksiin. Joita on ollut melko hankala hieroa tai venytellä. Lihaskalvokin reiden etuosassa on ollut kireä, ja sitä olen hoitanut foam rollerilla. Lantion ja pakaran hoitamiseksi ostin hierontapallon, jonka päällä liikkuessa todella tietää miltä kipu tuntuu, kun pallo löytää sen kipeän kohdan lihaksissa, mutta toimii kumpikin. Niin hierontapallo kuin foam rollerkin.

Juoksijan polvi on rasitusvamma. Ja sen taustalla on usein vauhdikkaampaan juoksuun liittyvä yksitoikkoinen rasitusliike. Polven ulkosivulla sijaitsevan limapussin pitäisi vaimentaa yksitoikkoisesta liikkestä aiheutuvaa hankausta, mutta jos suoliluu-jännekimppu kiristyy liikaa, ei suojaus enää riitä, ja jänne ärtyy ja estää samalla juoksemisen.

Kuvittelin hoitavani lihaskuntoani joogaamalla, joka rentouttikin lihaksia ja sai ne liikkuvammiksi. Palautuminen nopeutui ja lihakset lämpenivät mukavasti. Juoksinkin viime keväänä HCR:n kevyemmin ja nopeammin kuin edellisen. Mutta mitä unohdin? Alaraajojen treenin kokonaan. Mieleeni näet oli iskostunut joitakin vuosia aiemmin salilla saamani treeniohjelma, jonka laatinut trainer jätti alaraajatreenit kokonaan väliin sen vuoksi, että pyöräilen noin puolet vuodesta. Se jäi kaikumaan alitajuntaan niin, etten juurikaan treenannut jalkojen lihaksia sillä seurauksella, että lihaskunto loppujen lopuksi olikin huono ja altisti polvet väärille liikeradoille.

Kävin fysioterapeutilla, joka teetti yksinkertaisen kyykkytestin. Katsoin peilistä järkyttyneenä miten oikea kipeä polveni teki korjausliikkeen sisäänpäin joka kerran alaspäin kyykkyyn mennessäni. Fyssarin tuomio oli tyly: olin laiminlyönyt jalkojen lihaskunnon ja nyt sainkin yksinkertaiset mutta tehokkaat treeniohjeet polven kuntouttamiseksi. Olin aiemmin käynyt osteopaatilla joka oli jo todennut, ettei polvissa ole nivelrikkoa tai muuta sen kaltaista vakavampaa ongelmaa.

Nyt siis yksinkertaista kyykkäämistä peilin edessä tarkistaen joka kerran, että polvet ovat suorassa ja että isovarvas nousisi ylös lattiasta, mikä korjaa myös asentoa. Toinen liike kyykky toinen jalka takana tuolin päällä. Näitä kumpaakin liikettä kummallekin jalalle 3 x 20. Hiki valuu, vaikka kuulostaakin yksinkertaiselta.

Lisäksi kunnolliset rauhalliset venyttelyt sekä etureidelle että pakaralle. Love it. Kolmen viikon treenaamisen jälkeen polven kipuilu ylämäessä ja ajoittain portaissa oli lähes kokonaan poissa. Suhteellisen kylmää tajuta, että olin yksinkertaisesti itse aiheuttanut itselleni turhaa kipua laiminlyömällä jalkojen lihaskunnon. Joogaaminen pitää lihakset liikkuvina mutta se ei ylläpidä itse lihaskuntoa. No, parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Tämän kevään HCR taitaa kuitenkin jäädä väliin mikä on todella harmi mutta en ehkä lähde nyt repimään polven kanssa, etenkin kun kesään mahtuu monta muutakin puolikasta. Ja jos hyvin käy, ehdin juosta vielä monen monituista HCR:ää elämäni aikana. Viikon kuluttua saan lähteä kokeilemaan juoksua. Miten odotankaan sitä. Ihana fiilis, kun askeleet lentävät.

Kohta alkaa myös pyöräilykausi. Tänä keväänä täytyykin muistaa viedä pyörä ajoissa huoltoon. Taitaa mennä vaihtoon monta osaa: ketjut, kappa ja varmaan ulkorenkaatkin. Mutta kyllä kelpaa sitten ajaa. Tulee niin hyvä fiilis, kun heti aamulla liikkuu raittiissa ilmassa. Ja jos kesällä sattuisi hellepäiviä, on aivan mieletön olo ajaa heti aamusta yli 20 asteessa leppeässä aamutuulessa. Ihania hetkiä, joista nautin sydämeni kyllyydestä.

Neljänkympin ahdistus ja elämän tuska alkaa helpottaa. Eksistentiaalinen angsti kerrassaan. Jonkinlainen välitilinpäätös tehty ja opeteltu elämään niillä pelimerkeillä, jotka on annettu.

Mukavaa sunnuntaita. Elämä on.

Päivän asu: Ril´s, Noa Noa & Next Generation

Jakkupuku. Mustaa ja sitä piristämään sähkönsinistä. Ril´sin mustassa jakussa on se jokin. Pieni yksityiskohta, joka tekee siitä tyylikkään. Selkeä ja linjakas kaulus tai oikeastaan siinä ei ole kauluksia. Eikä nappeja, vaan ainoastaan vyötäröllä solmittavat kankaiset leveät nauhat. Erittäin yksinkertainen mutta tyylikäs. Pidän tästä kovasti.

Musta jakkupuku on kaikkien työpäivieni pelastus. Se toimii aina, kesät ja talvet ja kaikki vuodenajat siinä välissä. Ei voi mennä vikaan. Musta jakkupuku joko pitkillä housuilla tai hameella tai kotelomekolla. Aina toimii. Joku pukeutumisguru on kyllä sanonut, ettei nainen saisi pitää mustaa. Tai ettei ainakaan johtavassa asemassa oleva nainen saisi pitää mustaa. Miksei? En muista enää perustelua, mutta esimerkiksi itse yksinkertaisesti pidän mustista vaatteista. Enkä ole kenenkään esimies, joten viisveisaan. Ne eivät millään tavalla vie huomiota kantajastaan. Pienillä yksityiskohdilla, kuten koruilla tai huivilla voi leikitellä ja tuoda väriä. Toisaalta musta tuo auktoriteettia ja uskottavuutta, eikä sulaudu ainakaan tapettiin. Joskin siis kerran kuulin asiakastilaisuudessa omaa puheenvuoroani odotellessani, että kas siellähän sinä oletkin-olin unohtaa sinut kokonaan, kun sulaudut siihen mustaan sohvaan. Tunsin itseni hyvin tärkeäksi juuri sillä hetkellä. 

Aamuina, jolloin sielu herää huomattavasti myöhemmin kuin keho, on hyvä laittaa päälle edes jotain värikästä energiaa tuomaan. Nyt se oli Noa Noan ihanan pehmeä trikoinen sähkönsininen pusero. Toimii mainiosti mustan jakun ja mustien housujen kanssa.

Pitkien saappaiden kanssa vähän ratsastajafiilis, mutta toisaalta Next Generationin saappaat tuovat pientä rosoa muutoin niin asialliseen asuun. Todella vähän mutta vähän kuitenkin.

 

Päivän asu : Ralph Lauren mekko

Uusi lempimekkoni. Uusi löytöni. Ralph Laurenin tummansininen klassinen mekko. Ihana. Niin mukava pitää. Ihanat värisävyt ja klassinen kuviointi. Pienellä riskillä ostin verkossa koon puolesta mutta osui oikeaan heittämällä. Love this. Ei tarvita enempää sanoja. Olen yhden askeleen onnellisempi pelkästään tämän mekon vuoksi. Pinnallista ehkä, mutta meillä jokaisella on takuulla ns luottovaatteita, joissa tuntee itsensä aina hyväksi. Tämä mekko on sellainen.

Gluteeniton pähkinä-hedelmäleipä

Gluteeniton leipä. Hyvänmakuinen gluteeniton leipä. Siinäpä kaksi aivan eri asiaa. Gluteenittomana leipänä myydään aivan käsittämättömän pahanmakuista leipää ulkoisesti muistuttavaa pahvia. Olen joutunut heittämään joitakin hirvittävän kalliita gluteenittomia leivänkuvatuksia roskikseen. Kun ei vaan saa alas. Ja se on paljon se. Minut on lapsesta asti opetettu, että ruokaa ei heitetä pois. Joten voitte uskoa, että sattuu sieluun, jos joutuu heittämään kerran maistetun leivän pois. Mutta ei vaan pysty. 

Aivan totaalisen kauhea ei tilanne ole, koska paikallisesti saattaa löytää hyvääkin gluteenitonta leipää. Hinta vaan on edelleen kauhea. Toisaalta ymmärrän, että yksikkökustannus lienee korkeampi kuin normileivässä mutta silti tuntuu kohtuuttomalta, että rangaistaan vielä tuplahinnallakin, kun ei voi syödä normaalisti. 

Hyvin nopeasti tein päätöksen, että voin elää kokonaan ilman leipääkin, jos kerran tarjonta on niin surkea. Tosin löysin erittäin hyvänmakuisia gluteenittomia näkkäreitä ja niillä pärjää jo todella hyvin. Aikuinen ihminen ei näet tarvitse leipää. Minä ainakaan mutta onhan hyvältä maistuva leipä ihanaa esimerkiksi kasviskeiton kanssa tai joskus vaan sielunruokana. Joten olen yrittänyt etsiä ja löytää hyvää reseptiä gluteenittomalle leivälle. 

Joitakin melko toimivia ja jopa hyvänmakuisia reseptejä on tullut vastaan. Useimmat kuitenkin eivät ole olleet erityisen toimivia ellei sitten ole tarkoittanut valmistaa ammuksia. Gluteenin puuttuminen taikinasta näet saa aikaan sen, ettei taikinaan synny sitkoa. Ja jos yrittää leipoa gluteenitonta leipää ilman hiivaa, on ongelmissa. Leipä painaa tonnin ja on niin kiinteää, että sillä saisi kevyesti tajun lähimmäiseltä, jos vahingossa sattuu huitaisemaan.

Innostuinkin siis kovasti kirjakaupassa, kun näin ruotsalaisten Jessica Frej´n ja Maria Blohmin kirjoittaman "Gluteenitonta leipää" kirjan. Selailin kirjaa pitkän aikaa, kävelin jopa ulos kirjakaupasta mutta töistä kotiin lähtiessäni kävin ostamassa sen. Kaksi onnistunutta kokeilua jo takana. Tässä tulee toinen niistä.

PÄHKINÄ-HEDELMÄLEIPÄ

Yhteen leipään tarvitaan

400 g piimää (kaikki aineet todellakin ilmoitetaan grammoina, joten hyvä keittiövaaka, joka taaraa painot ainesten lisäämisen välillä, on aika tehokas apu)
12g hiivaa (taisin vetäistä 15g mutta ei haitannut)
20g tattarihiutaleita (ei ollut, käytin kaurahiutaleita)
200g tattarijauhoa
20g siirappia (tattari on niin hapan että lähestulkoon huutaa ja vaatii makeutta vastaparikseen)
80g rikittömiä aprikooseja (ei tietty ollutkaan, joten käytin kuivattuja viikunoita)
40g saksanpähkinöitä
40g hasselpähkinöitä
50g rusinoita
1/2 tl suolaa (melkein voisi tuplata)
10g karkeaa psylliumkuorijauhetta 


Kirjassa ei pyydetä lämmittämään piimää kädenlämpöiseksi. Olen aina kuvitellut, että hiiva tarvitsee toimiakseen lämpimän nesteen. Toisaalta pitkä kohotusaika tässäkin. Eikä blinitaikinassakaan taideta lämmittää nestettä mitenkään...minä kuitenkin uhmakkaasti lämmitin piimää hetken mikrossa ja sekoitin hiivan siihen. Ei siis ehkä tarvitsisi kuitenkaan.

Sen jälkeen sekoitetaan kaikki ainekset keskenään.Pähkinöitä ja hedelmiä hyvä pienentää vähän.  Annetaan kohota puolitoista tuntia tuorekelmulla peitetyssä kulhossa.
Nosta taikina leivinpaperille ja muovaa siitä pyöreä leipä. Tarvittaessa käytä vähän auringonkukkaöljyä, jos tarttuu käsiin. Kirjassa leivälle ripotellaan vielä tattarijauhoa mutta skippasin itse sen. En pidä siitä, että jauho rapisee syödessä pitkin syliä. Voipi olla toisaalta, että jauhoja ripotellaan leivän päälle noiden karkaamista suunnittelevien hedelmäsattumien vuoksi. Peitetään vähän niinkuin rumimmat kohdat? Kuvassa nuo viikunanpalat näyttävät julmemmilta kuin luonnossa. Ja maku on erinomainen.
Leivän annetaan kohota vielä tunti (En jaksanut oottaa niin kauaa vaan vetäisin uuniin jo 30 minuutin jälkeen ja hyvin toimi silti.)
Paistetaan 200 asteessa noin 45 minuuttia.


NOTE TO SELF: yritä piilottaa hedelmän palat taikinan sisään. Palavat herkästi jos ovat taikinan ulkopuolella. Ei ole kauniinnäköistä, eikä erityisen hyvänmakuista.

MUTTA leipä on taivaallisen hyvän makuista. Sellaisenaan ja varmasti ihanaa esim hillon kanssa tai jonkun briejuuston tms kanssa. Suosittelen. Helppoa joskin aikaa vievää.

 

Auringon valohoitoa

Etelän kaamos on todistettavasti ohi. Päivät ovat pidentyneet jo toista kuukautta ja vielä viideltä, kun pääsee töistä, on valoisaa. Mahtava fiilis, kun ei aina ole pimeää, kun liikkuu ulkona. Pitäisi lounasaikaankin tehdä pikkulenkki, jotta voisi tankata valoa. Kyllä tätä on kaivattu. Ja koska jo huomenna voi olla taas kostean harmaata, pitää nauttia heti, kun valoa on saatavilla.

Töölönlahti tulvi valoa tänään iltapäivällä. Ei tuullut juuri nimeksikään, joten oli mainio tilaisuus kävellä kohti kotia.

Valoa oli myös viikonloppuna. Vähän on sohjoista paikka paikoin ja osittain vielä jopa liukastakin, mutta siellä täällä jo keväisen kuivaakin. Alkaa välittömästi hymyillä kuin kilpaa auringon kanssa. Ihanaa.

Ostin vielä itselleni kaksi kimppua ruusuja. Kauneus ja estetiikka ovat niin rauhoittavia. Siksi tekee hyvää ostaa silloin tällöin itselleen kukkia. Joskus leikkokukkia, joskus orkidea. Kupillinen hyvää teetä tai kahvia ja vain hengittää syvään.

Miettiä muutama hyvin mennyt asia tai kiva ihminen menneeltä päivältä. Ja todeta, että loppujen lopuksi aika hyvä olla. Moody blues päivistäkin löytää edes jonkun pienenpienen positiivisen jutun. Saa olla huonojakin päiviä, ja niitä on takuulla meillä kaikilla, mutta herään yleensä siinä vaiheessa viimeistään, kun ystäväni toteaa, että möksää sitten, jos yritän oikein tietoisesti velloa itsesäälissä. Sillekin on paikkansa ja aikansa, mutta tällaisella auringonpaisteella haluan vain tankata valoa.

Ihanaa alkanutta viikkoa.

Hyvää ystävänpäivää ja taivaallista granolaa

Ihanaa ystävänpäivää. Ystävänpäivä on meillä Suomessa vähän outo juhlapäivä edelleen. 
Googlasin hetken ja wikipediasta löysin jonkinlaista viitettä ystäväpäivän historiasta, mikä hieman yllätti itseänikin. Luulin näet, että Valentine´s day olisi puhtaasti amerikkalainen perinne mutta eipä olekaan.  "Ystävänpäivä on mahdollisesti saanut alkunsa antiikin Rooman Lupercalia-juhlasta, jota vietettiin 15. päivänä helmikuuta." Lupercalia-juhlinnassa juhlittiin Junoa, joka oli mm avioliiton jumalatar sekä Pania, joka oli luonnon jumala. Juhlinnan yhteydessä uhrattiin mm vuohia ja sen jälkeen nuoret miehet kulkivat ympäriinsä vuohennahkaan pukeutuneina ja läiskivät vastaantulijoita vuohennahkaisilla remmeillä. (Tosi kivaa, eikö.) Läiskinnän uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä. Kaikenlaista ihmiset ovat uskoneet kautta vuosituhansien.

Kristityt yrittivät lopettaa näin kyseenalaisen juhlinnan 400-luvulla siinä kuitenkaan onnistumatta. Valentinuksen päivän juhlinta oli juurtunut ja sillä on pitkät perinteet mm Ranskassa ja Englannissa. Ja se on liitetty romanttiseen rakkauteen. Valentinuksen päivää on jo kauan vietetty perinteisin menoin mm rusettiluistelun merkeissä.

Yhdysvaltoihin Valentinuksen päivän juhlinta siirtyi ilmeisesti vasta 1800-luvulla? Sielläkin sitä juhlitaan rakastavaisten juhlana.

Suomeen ystävänpäivä juurtui vasta noin 20-30 vuotta sitten ja meillä se on enemmän ystävyyttä korostava juhla kuin rakastavaisten juhla. Meillä puhutaankin ystävänpäivästä eikä Valentinuksen juhlasta. Kortteja lähetetään käsitykseni mukaan kuitenkin valtavasti. Toiseksi eniten joulun jälkeen, mikäli wikipedian tieto pitää paikkaansa ja miksei pitäisi. Pääsiäinen lienee kova kilpailija korttien lähetysmäärissä.

Toivotan kaikille ihanaa ystävänpäivää. Ystävyys on kallis ja sitä on syytä vaalia. Osa ystävistäni on vuosikymmenten takaa ja meillä on pitkä historia. Toiset ihanista ystävistäni ovat aivan lähihistoriasta ja aivan yhtä tärkeitä. Ystävä on ihminen, jolle voit laittaa viestin, että nyt on paha mieli. Hänelle voit oksentaa pahan mielen ja saada välittömän lohdutuksen. Ystävä katsoo kanssasi samaan suuntaan ja tuohtuu puolestasi asiaankuuluvalla intensiteetillä. Toisaalta ystävän puolesta iloitset vilpittömästi häntä kohdanneesta onnesta, vaikka itselläsi olisi maailman surkein elämänvaihe. Ystävä lähtee kanssasi katsomaan kenkiä, vaikkei itse niistä sillä hetkellä olisi kiinnostunut. Ystävä tulee auttamaan muutossa, vaikkei hänellä olisi aikaa siihen. Toisaalta ystävä voi sanoa rehellisesti, että juuri nyt ei ehdi, mutta yrittää järjestää aikaa joskus toiste. Ystävä voi myös sanoa sinulle suoraan, että kuule ootko oikeesti tosissasi nyt, että mietipä uudelleen. Ystävä hoitelee tarvittaessa myös vihollisen. (Liikutuin aidosti, kun lapseni paras ystävä puolusti ystäväänsä, joskin käytiin jälkikäteen keskustelu mikä olisi ollut oikea tapa hoitaa asia.)

Jokainen ystävä elämässäni on tärkeä. Kiitos että olette. 

Ystävänpäiväksi ihanaa gluteenitonta granolaa

Ohje on mukailtu soppa354:sta

Tarvitset
6dl gluteenittomia kaurahiutaleita
3 dl kookoshiutaleita (alkuperäisessä oli 3 rkl mutta rakastan kookoshiutaleita, joten moninkertaistin määrän)
3 dl pähkinöitä (itse laitoin pekaani- ja hasselpähkinöitä)
1/2 dl vaahterasiirappia (tuo kivan makeuden ja maun)
1/2 dl öljyä (en itse käytä oliiviöljyä sen voimakkaamman maun vuoksi)
1 dl karpaloita tai muita kuivattuja marjoja tai rusinoita
1 dl kaakonibsejä tai rouhittua tummaa suklaata (jätin itse kokonaan pois enkä kaivannut)

Rouhi pähkinät ja sekoita kuivat aineet kuivattuja hedelmiä lukuunottamatta. Lisää nesteet ja sekoita niin että neste imeytyy hiutaleisiin. Käsin puristelemalla saa melkein parhaan lopputuloksen.

Kumoa leivinpaperille pellille ja laita uuniin 150 asteeseen noin 30-40 minuutiksi. Itsellä riitti 30 minuuttia. Kääntele välillä, että paahtuu tasaisesti. Älä anna palaa.

Anna jäähtyä ja lisää kuivatut hedelmät

Taivaallisen hyvää

OSIS softn´straight

Monenko naisen olet ikinä kuullut olevan tyytyväinen omiin hiuksiinsa? Tai ylipäätään yhtään mihinkään omassa kehossaan? Yleistä hyväksyntää esiintyy mutta hiukset tuntuvat olevan liki jokaiselle naiselle, niin nuorelle kuin vanhemmalle ikuisen tyytymättömyyden lähde. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Se, jolla on piikkisuorat hiukset, haluaisi luonnonkiharat. Se, jolla on luonnonkiharat, haluaisi suorat jne. Hiuksia värjätään ja niihin suolletaan tolkuttomasti rahaa.

Suomalainen kostea ja tuulinen sää tuo omat haasteensa naisten hiusten hoitoon. Yritäpä tehdä kuohkea kiharapilvi niin että se näyttäisi kuohkealta edelleen päästessäsi työpaikalle. Jos hiukset ylipäätään suostuvat yhteistyöhön aamulla, voi olla melko varma, että ensimmäinen tuulenpuuska on vienyt jo parhaimman kärjen ja ilmankosteus vie loputkin. Hiustenhoitotuotteiden kosteussuoja on siis aika ehdoton. Omiin luonnonkiharuutta omaaviin hiuksiini kamalin yhdistelmä on erittäin voimakas kiinnitys ilman kosteussuojaa. Näytän 80-luvun hurjalta jäänteeltä, kun kosteus imeytyy hiuksiin mutta hurja pito yrittää säilyttää liiman.  Olenkin siis luopunut kokonaan voimakkaasta pidosta ja antanut periksi luonnonmukaisuudelle. 

Hyvä leikkaus ennen kaikkea. Silloin ei tarvita muotoilua juurikaan, vaan suoristus ja latvojen muotoilu riittää. 

Viikko, puolitoista sitten silmiini osui OSIS merkiltä Softn´straight emulsio, joka lupaa suorat ja pehmeät hiukset. HAA! Mielenkiinto heräsi heti, koska kuten alussa totesin, minäkään en ole kovin tyytyväinen hiusteni luonnonkiharaan ominaisuuteen. Hiukseni ovat myös jonkin verran kuivat kaikesta veden juomisesta, terveellisestä ruokavaliostani, omega kolmosesta ja hiusöljyistä riippumatta. Ihailen aina hiuksia, jotka laskeutuvat silkkisinä putouksina ilman että päällimmäiset hiukset kihartuvat ja muodostavat ylimääräisen sädekehän pään ympärille. Mikä siis olisi tämä suoristava emulsio? Pakkohan se oli ostaa, enkä tietenkään kysynyt myyjältä yhtään mitään vaan ostin vaan. Onneksi youtubesta löytyi jopa tutorial-video, jossa joku high and mighty adonis käsittely jonkun mallin oloisen naisen tummia hiuksia tällä softn´straight emulsiolla. Sattuneesta syystä en liitä tähän omaa opetusvideotani. Mutta idea on, että emulsiota levitetään pienen nokareen verran pitkiin hiuksiin. Latvoihin ennen kaikkea, koska niitähän tässä yritetään suoristaa. Tyvi tarvitsee vain vähän ainetta. Ainetta tarvitaan yllättävän vähän, etenkin kun sitä lisätään tarvittaessa vielä kuiviin hiuksiin toisen kerran. Ensimmäinen levitys siis pyyhekuiviin hiuksiin.

Tämä on muuten hauska termi. En ole koskaan tajunnut tarkoitetaanko sillä niitä liki märkiä hiuksia, jotka paljastuvat pesun jälkeen kun otat pyyhkeen pois päästä vaiko sellaisia melkein kuivia hiuksia? Ensimmäinen vaihtoehto näet ei ainakaan minulla ole lähelläkään kuivaa vaan pikemmin hyvin märkä. En pysty pitämään minkään sortin pyyhettä kovin kauaa märissä hiuksissa, koska niitä on todella paljon ja niska on 5 minuutin jälkeen jo melko jumissa. Luulenpa siis, että termi "pyyhekuiva" tarkoitetaan sellaisia semikuivia hiuksia? Sellaisiin siis ensimmäinen levitys. Toisaalta olen kokeillut melko suoraan suihkunraikkaisiin ja liki märkiin hiuksiin ja toimii kyllä niinkin. Oleellista on että levittyy hyvin.

Sen jälkeen tutorial videossa kampaaja kuivasi mallin hiukset hiustenkuivaajalla harjaamalla hiuksia koko pituudeltaan. Ja viimeisteli lopputuloksen vielä silottelemalla hiukset Softn´straightilla.

Rehellisesti sanottuna saan itse parhaan tuloksen tekemällä operaation pääosin ajoissa edellisenä iltana. Pesu normi hoitoaineella ja emulsiota hiuksiin oli sitten pyyhekuivat tai eivät. Sitten liki kuivien hiuksien harjaamista niin, että pinta siloittuu. Aamulla tarvittaessa hyvin ohut lisäys emulsiota ja menoksi.

Tämä toimii omiin hiuksiini. On vain varottava, ettei ainetta lisää liikaa, koska lopputulos voi yllättäen olla epämiellyttävän raskas ja melkein likainen.

Ylllä olevassa kuvassa toimiva lopputulos tällä emulsiolla. Parempi kuin esimerkiksi Moroccanoilin hiusöljyllä.

Ja oleellinen tieto myös vielä, että oman pulloni aste on 2 eli medium control. Kuten totesin jo aiemmin, vältän nykyään kaikkein pitävimpiä tuotteita. Luonnollisuus rules.

Hiuslakkana OSIS session label.

Ihanaa viikonloppua. Aurinko paistaa ja sielu lepää. (Paitsi jos sattuu auringon paistaessa katsomaan kotiaan tarkemmin...kevätsiivouksen paikka, huh. Ehkä lähden vain ulos nauttimaan hienosta ulkoilusäästä.)

Torstai on toivoa täynnä

Torstai on toivoa täynnä. Or not. Harmaata ja sateista. Ainoa energiaa tuova valo on kirkasvalolamppu. Rankka viikko. Kaksi koulutuspäivää, joista tämä jälkimmäinen oli kyllä erinomaisen inspiroiva. First time ever hyvä esitys johdannaisista. Pidän itsekin koulutuksia ja puhun tilaisuuksissa, ja tiedän miten taitolaji se on. Että ei jää jumiin oman alan jargoniin eikä teoriaan, vaan esittää asian riittävän käytännönläheisesti. Enää kun aurinko pilkistäisi, olisi enemmän valoa lukea seuraavaan tenttiin. Mutta mennään kirkasvalolampulla, jos aurinko on lomalla vielä. 

Jotain mieltä ylentävää viikonloppuunkin. Jotain kivaa yhdessä lasten kanssa. Leffailta huomiseen ja yhteistä aikaa. 

Viikonloppu, här är jag. Ihan valmiina. 

Friggs riisikakku välipaloja - ruoka.fi kilpailu gluteeniton

Äänestyslinkki ei nyt päivity mutta käy sivulla ruoka.fi


Satuin noin kuukausi sitten täysin vahingossa ruoka.fi-sivustolle ja kilpailuun, jossa Friggs riisikakuista piti kehittää välipaloja. Sen kummemmin miettimättä ilmoitin blogin mukaan kilpailuun, vaikka olen kiistämättä epäluovin ihminen, joita tiedän. Kaikki luovat lahjani ovat musiikissa. Sitäkin enemmän musiikissa, koska se on toinen ammattini, mutta spontaanisti päätin heittäytyä tähän reseptikilpailuun. Otin sen haasteena. Rakastan ruoan laittamista ja leipomista, ja yksinkertaisesti päätin tällä kertaa keksiä jotain ihan itse. Aivan uuden, koskaan missään maapallolla aiemmin tekemättömän makuyhdistelmän keksiminen olisi kyllä jokseenkin haastavaa. Mutta yritin vähintäänkin soveltaa. Up to you kuinka onnistuin. Kommentoikaa ihmeessä ja jos teillä on hyviä ideoita, laittakaa jakoon.

Riisikakut ovat hauskoja itsessään. Niissä on vähän kaloreita ja yhden riisikakun voi mainiosti syödä vaikka kahvin kanssa sellaisenaankin. Tai sitten leikata siivun juustoa tai kinkkusiivun ja kurkkua tms. Tai makeana versiona hilloa. Vaihtoehtoja on sinänsä loputtomasti.  Nykyään saa riisikakkuja maustamattomina luomuversioina tai esimerkiksi yhdistelminä, joita käytin näissäkin resepteissä.

Ruoka.fi kilpailuun lähetin seuraavat reseptit



KARAMELLISOITU OMENAHERKKU

Käytin Friggs pellavansiemen & rosmariiniriisikakkuja, joissa on mukavan mieto maku. Rosmariini nousee kevyesti esiin. Friggsin riisikakut ovat mukavan ohuita rouskuteltavia.

4 pellavansiemen&rosmariiniriisikakkua

Täytteeseen:
1 vihreä kirpeä omena
2 rkl voita
2 rkl fariinisokeria
1/2 tl kanelia
1 rkl rusinoita
1 rkl saksanpähkinöitä

4 rkl kreikkalaista jogurttia

1. Pese omena ja viipaloi melko ohuiksi siivuiksi (muutaman millin siivut hyviä). Kuumenna pannu ja lisää voi.

2. Heti kun voi on sulanut, lisää fariinisokeri ja sekoita. Laske lieden lämpötilaa samalla ja lisää omenalohkot karamellisoitumaan voi-sokeriseokseen.

3. Kääntele muutama minuutti ja lisää kaneli, rusinat ja saksanpähkinät. Kääntele vielä joitakin minuutteja, kunnes omenalohkot ovat pehmentyneet ja karamellisoituneet kauniin läpikuultaviksi.

4. Nosta 1 rkl kreikkalaista jogurttia tai muuta hapanta valutettua jogurttia riisikakun päälle. Levitä hieman, jotta omenatäyte pysyy paremmin riisikakun päällä.

5.Nosta sitten kevyesti karamellisoitua omenaa, rusinaa ja pähkinää täytteen päälle. Valuta hieman karamellisoitunutta sokeriseosta vielä riisikakulle ja nauti.

Valmistus vie noin 10-15 minuuttia.




KEVYT MUSTIKKAINEN JOGURTTI-PÄHKINÄVÄLIPALA

1 rosmariini&pellavansiemen riisikakku

1 rkl kreikkalaista jogurttia
Tuoreita mustikoita
Saksanpähkinöitä
Vaahterasiirappia


1. Nosta 1 rkl kreikkalaista jogurttia riisikakulle. Asettele mustikoita ja saksanpähkinöitä jogurtin päälle niin etteivät putoa saman tien vaan tarttuvat vähän jogurttiin.

2. Kaada max 1 tl vaahterasiirappia marjojen päälle. Valmista nautittavaksi.

Valmistusaika muutamia minuutteja.



RIISIKAKKUPIZZA

1 hampunsiemen-mustapippuririisikakku

1-2 rkl tomaattipyrettä
1 siivu Schwarzwaldin kinkkua tai muuta savuista kinkkua
1 tomaattisiivu
2-3 siivua mozzarellaa
Oreganoa


1. Levitä tomaattipyre riisikakulle. Leikkaa veitsellä kinkkusiivua hieman pienemmiksi paloiksi, jotta helpompi syödä sellaisenaan ja levitä tomaattipyreen päälle.

2. Aseta tomaattisiivu kinkkupalojen päälle ja mozzarellasiivut päällimmäiseksi.

3. Sirottele oreganoa maun mukaan ja laita mikroaaltouuniin sen tehosta riippuen noin 45 minuutiksi.

Riisikakkupizza on yhtä helppo valmistaa kuin perinteisempi Reissumiespizza ja tämä on gluteeniton. Varovaisempi saa olla mikroaaltouunin kanssa, koska riisikakku lämmetessään ja nesteen imeytyessä pehmenee yllättävän nopeasti. Sain huomata reseptiä testatessani.

Tämän osaavat tehdä lapsetkin välipalaksi. Kumpikin kouluikäisistä lapsistani kokeili ihan itse ja oli suosikki.



FRIGGS RIISIKAKKU, LOHTA JA GUACAMOLEA

1 Friggs chiansiemen&merisuolariisikakku

Guacamole 2-3 riisikakkuun

1 iso avokado
1/4 sitruunan mehu
1/2 tl suolaa
Mustapippuria
1-2 kirsikkatomaattia
Savulohta

1. Kuori avokado eli poista avokadon hedelmäliha leikkaamalla avokado kahtia ja pyöräyttämällä kivi irti. Irroita hedelmän liha ja murskaa se haarukalla. Purista sitruunasta mehua ja sekoita avokadon joukkoon. Paloittele kirsikkatomaatti pieniksi paloiksi ja sekoita avokadoon.

2. Lisää suolaa ja pippuria ja maista. Lisää tarvittaessa suolaa ja sitruunanmehua oman makusi mukaan. Lohi kaipaa jonkin verran sitruunaa vastaparikseen.

3. Nosta guacamolea riisikakulle ja levitä hieman. Nosta lohi guacamolen päälle. Halutessasi voit pirskotella sitruunaa vielä lohen päälle.





Mielenkiinnolla odotan mitä muut ruokabloggaajat ovat kehitelleet. Käykää äänestämässä. Ja ennen kaikkea nauttikaa.