Maisema

Maisema

torstai 14. toukokuuta 2015

Puolimaraton valmistautumista

Pitkän tauon jälkeen kuulumisia näin helatorstain iloksi.  Allergialääke Telfast toimii kuin unelma, eikä enää väsytä koko ajan.  Itseäni huvittaa kohtuullisessa määrin se tosiasia, että olen enemmän ja vähemmän kärsinyt koivuallergiasta tai vastaavasta aina näin loppukeväästä noin kymmenen vuoden ajan ja joka kevät asia tulee itselleni kuitenkin yllätyksenä. Joka vuosi. Ajattelin puolitosissani nyt kirjoittaa itselleni muistilapun ensi kevääksi, että muista olevasi allerginen: älä turhaan kärsi tolkuttomasta väsymyksestä vaan osta lääke ajoissa.

Tänään nukutti makeasti pitkään. Heräsin vasta yhdeksän maissa ja pyöräytin sauvasekottimella pirtelön. Olin juuri 9 päivän keventävällä kuurilla ja sainkin muutaman keväällä tulleen ylimääräisen kilon pois. Inhotti juosta lenkkejä kun tunsi ne ylimääräiset kilot itsessään. Nyt sitä ongelmaa ei enää ole. Kesällä voisi puristaa vielä muutaman kilon lisää. Nyt kuitenkin pitää vähän tankata ylihuomista HCR:ää varten. Ei mitään täytekakun syömistä vaan vähän lisää proteiinia ja hiilihydraattia. Ja tänä vuonna otan vähän lisäsuolaa mukaan: vuosi sitten jalat muuttuivat 15 km kohdalla tunnottomiksi tönköiksi ja loput 6km oli aika tuskaa. Joku ystävällinen katsoja kannusti 19km kohdalla että jaksaa, jaksaa...vastasin uupuneesti hänelle, että ei kuule yhtään jaksa mutta maaliin asti mennään jollain tavalla.  Toivottavasti tänä vuonna kulkisi paremmin.

Oikea nilkka oireillee vähän ja mietinkin että pitäisikö teipata jotenkin ettei kipeydy ihan tolkuttomasti ja menee puoli kesää toipuessa...huominen pv aikaa miettiä. Näillä mennään. Tänään viimeinen lyhyt hölkkä ja huomenna enää venytellään. Näillä mennään. Tavoite olisi puristaa 10min viime vuotisesta ajasta pois mutta mittailin juuri edellisellä kunnon lenkillä, että vauhtia ei valitettavasti ole tullut vuodessa lisää. PItää panostaa tosissaan siihen tämän jälkeen.



Tänään hain parvekkelle lisää kukkia. Vähän riskibisnestä jos öisin iskee pakkaselle, mutta toivotaan parasta että ei enää laskisi yölämpötilat niin alas. 

Mummon rakastamia pelargonioita. Perinteisen punaisia pelargonioita on ollut vuosikymmeniä mummolan terassilla. Hyviä muistoja. Viime kesän pelargoniat kukkivatkin melkein jouluun asti!





Lisäksi ihana sinisarja ja yrttejä. Viime kesänä jo kasvatin perusyrtit parvekkeella ja olikin kiva käydä ottamassa salaattiin aineksia omasta "kotipuutarhasta". 

Mukavaa helatorstaita. Kohta päästään jännittämään Suomen peliä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao