Oopperassa

Love music, just love, love, love. Kun kuulin, että Karita Mattila laulaa Jenufan roolin Leos Janacekin saman nimisessä oopperassa, ryntäsin lippuluukulle saman tien. Liput olivat kyllä hävyttömän kalliita mutta viis siitä. Madame laulaa sen verran harvoin kotimaassa, että ei tarvinnut montaa krt miettiä. Janacekin musiikkia olin kuullut varmaan viimeksi konservatoriossa vuosia aiemmin musiikin historian tenttimateriaalissa...

Itse tarina on äärimmäisen riipaiseva. Karu nuoren tytön kohtalo hyvin ahdasmielisessä pienessä kylässä. Tarina ennakkoluuloista ja maineen säilymisestä. Tarina täyttymättömästä rakkaudesta, uskollisesta rakkaudesta, julmista teoista. Koskettava realismia uhkuva tarina. 

Kansallisoopperan solistikunta pisti parastaan. Joskin pakko sanoa, että vaikka Karita Mattilan kaunis sopraano vei mainiosti teosta eteenpäin, ei roolin ohjaus nuorena tytönhuitukkana oikein ollut onnistunut ohjaajalta. Mattila itsekin totesi haastattelussaan, että siirtynee laulamaan äitipuolen roolia. Äänellisesti suoritus oli täysnapakymppi mutta viisikymmentä täyttänyt ei vaan oikein enää istu tuohon. Tytönhuitukan esittäminen meni jo vähän koomiseksi. Mattila ei oikein ollut kumpaakaan, ei nuori eikä ikäisensä vaikka enemmänkin vaikutti ikäiseltään vaikka toki teki kaikkensa mm eleillään vaikuttaakseen nuorelta naiselta. Tuli hetkeksi mieleen yksi oopperataltiointi, jossa jo 60 vuotta täyttänyt Dame Kiri Te Kanawa esitti nuorta tyttöä ja liiteli vanhassa kropassaan yöpuvussa pitkähiuksinen peruukki liehuen....

Toisaalta Silvasti onnettomana tenoria vielä menetteli vähän sattuman oikusta, koska itse Lucan rooli on jotenkin niin säälittävä epätoivoisena ihailijana. Jyrki Anttila puolestaan on vähän iäkäs ensirakastajan ja hurmurin rooliin, vaikka loistokkaasti toki roolin vetikin. Alkaa solistikunta vanhentua...toisaalta ooppera taidemuotona on haastava esittäjilleen, koska äänen kehittyminen ja roolin harjoittelu vie aikaa. Vaikka rooli olisi parikymppisen tytönhuitukan, ei parikymppinen laulaja sitä esitä millään. Aikamoista tasapainottelua, eritoten kun laulajan ääni voi olla parhaimmillaan juuri 40-50-vuotiaana. Maailmankuulun tenorit esiintyivät vielä paljon vanhempanakin, joskin jossain vaiheessa ääni ei vaan enää soi. 

Isoäidin lähes sokeaa roolia tehnyt laulaja oli myös varmaankin tahattoman koominen kulkiessaan toinen käsi ojossa päämäärättömästi pitkin lavaa kuin zombi.... En oikein saanut kiinni mitä mummo etsiskeli rauhattomana.

Pienestä kritiikistäni huolimatta tarina ja musiikki kuitenkin osui ja upposi. Pidin oopperasta ja tietysti kaikesta huolimatta itse Karita Mattilasta. Hänen virheetön sopraansa soljui hopeisena virtana ja nosti arjen yläpuolelle. Just love her. Mieletön heittäytyminen.