Maisema

Maisema

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kookos smoothie





Ihana rauhassa heräilty sunnuntaiaamu. Hyvää isänpäivää kaikille. Omaa isääni muistan kaiholla ja isoisääni suurella kiitollisuudella. Kiitos myös ainutlaatuiselle kumisedälleni. Olet ollut minulle tärkeä.  Hyvää isänpäivää myös lasteni isälle.

Tälle sunnuntaiaamulle valmistin ihanan uuden löytöni eli kookossmoothien. Olin tyttäreni kanssa Robert´s Coffeessa kahvilla ja jäin tuijottamaan kylmähyllyssä ollutta smoothieta ja erityisesti sen valmistuksessa käytettyjä raaka-aineita: rahkaa/jogurttia, kookosmaitoa ja mm mustikkaa ja kanelia. Mieletön yhdistelmä. Ja vaikken ottanutkaan ko smoothieta silloin, yritin painaa mieleeni ainesosat, jotta pystyn tekemään smoothien kotona.

Testiryhmän paikalla ollessa (mm tytär ja hänen ystävänsä) valmistin smoothien: 
2 rkl kuningatarrahkaa
2 rkl maustamatonta rahkaa
1 rkl sokeroimatonta puolukkahilloa
1/2 tl kanelia
1/2 banaani
1 dl kookosmaitoa
1 rkl chiansiemeniä

Testiryhmä maisteli varovasti mutta ihastui saman tien. Ja pidin itsekin. Rakastan kookoksen makua.

Tänään kokeilin samaa maustamattomalla jogurtilla sekä mansikka-vadelmajogurtilla. (Teen smoothien juuri niistä aineista joita sattuu jääkaapissa olemaan, kuten myös niistä yrteistä, basilikasta, pinaatista jne joita sattuu kulloinkin olemaan käytettävissä)

Jogurtti sopii tietysti yhtä hyvin. Tänään minulla oli käytettävissä myös mustikoita. Kyllä on jäätävän hyvää. Suosittelen.

Kookos jakaa mielipiteitä hyvin jyrkästi. Itse uskon sen hyvää tekeviin vaikutuksiin ihan intuitiolla: Kookosta käytetään paljon Aasiassa ja siellä ollaan yleisesti hyvin terveitä ja myös kauniita. Kookos ei voine olla siis ainakaan kovin epäterveellinen. Minkään ruoka-aineen tai vitamiinien tai hivenaineiden kyseessä ollen tuskin kannattaa mennä äärimmäisyyksiin ja alkaa käyttää pelkästään ko ainetta suurissa määrissä, vaan terve järki kaikessa. Siltikin uskon siihen, että kannattaa ottaa asioista selvää itse niin hyvin kuin kykenee ja tehdä omat johtopäätöksensä.

TÄSTÄ saat mm asiallista tietoa kookoksen vaikutuksista. 

Ainakin kookos maistuu todella hyvältä. 

TÄSTÄ lisätietoa chiasiementen monista terveysvaikutuksista. Äärimmäisen helppo lisätä mm puuroon tai esimerkiksi smoothiehen. Meillä ainakin aamupuuro maistuu kuulemma paljon paremmalta kun siihen lisätään pellavansiemeniä ja chiasiemeniä. (Merilevä ei saa kannatusta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao