Maisema

Maisema

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Balilainen unelmapuuro Tomi Björkiä mukaillen

Näin jo kesällä Tomi Björkin ohjeita, joista yksi oli mm balilainen unelmapuuro. Suoraan sanottuna vaikutti aika makealta tehoaamupalalta mutta jäi kiehtomaan mm kookosmaidon ja hiutaleiden yhdistelmä. Tänä aamuna päätin olla riittävän hereillä aamusta kokeillakseni ko puuroa kuitenkin vähän soveltaen.

TÄÄLTÄ löydät alkuperäisen ohjeen. Soveltaminen piti aloittaa heti alkuunsa käytettävissä olevista aineista, koska kaapista ei löytynyt 7 viljan hiutaleita. Käytinkin kauralesehiutaleita ja vehnäleseitä, mitkä sopivat varsin hyvin ko puuroon.  Tein puolet ohjeen määrästä, mistä tuli sopiva annos yhdelle.

Tumma sokeri ja kaneli sopivat hyvin puuron maustajiksi ja kookos maistui juuri sopivasti, ei liikaa mutta riittävästi. Lisäksi puuro valmistui 3-4 minuutissa. Hyvä sekoitella kaiken aikaa, jotta puuro ei pala pohjaan kiinni.

En valmistanut lainkaan suolaista kastiketta. Osin sen vuoksi, että en jaksanut väsätä keittiössä kauempaa, osin sen vuoksi, että olisi voinut olla vähän liikaa itselleni. Ehkä ei. Ehkä kokeilen ko kastiketta vielä joskus myöhemmin. Banaaneja en karamellisoinut, vaan paloittelin puolikkaan banaanin puuron päälle sellaisenaan. Oikaisin myös hasselpähkinöiden kanssa, ja paloittelin terävällä veitsellä ne banaaneiden päälle ja ihan omin luvin lisäsin myös muutaman mantelihiutaleen.

Ei ehkä ihan unelmieni puuro mutta hyvänmakuinen kylläkin.  Ja mikä parasta: normaalin kauralesepuuron kanssa käy aina niin, että parin tunnin kuluttua on niin kova nälkä, että näköä haittaa, mutta tämän kookosmaitoon tehdyn puuron kanssa ei tätä tapahtunut vaan pikemminkin myöhään iltapäivällä tajusin, että aikaa oli kulunut aika paljonkin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao