Maisema

Maisema

lauantai 6. syyskuuta 2014

Päivän asu : Me &I big dots skirt ja top with draping

Syyskuinen viikonloppu alkaa kauniissa säässä ja voi pukeutua edelleen melko kevyesti. Tänään on mukava työpäivä: näen rakkaan ystäväni ja pidetään ensin vaatekutsut ja sitten parannetaan heti maailmaa. Siksipä pääsenkin hyvällä syyllä vetämään päälle mukavat ja tyylikkäät Me&I vaatteet. 

Musta top with draping on yksi mukavimmista tyylisuuntansa puseroista ikinä ja laskos dekolteella avautuu kauniisti. Istuu vyötäröllä mukavasti ja peittää tarvittaessa pienet vartalon kauneusvirheet. Materiaali on ohutta puuvillaa.

Big dots skirt on samaa mukavaa puuvillaa mutta sisältää elastaania, minkä ansiosta tuntuu järjettömän mukavalta päällä. Hameessa on leveä vyötärökaistale, jota voi pitää kaksinkerroin taiteltuna tai sellaisenaan. 

Ja vaihteeksi jalassa taas ehdottomat välikauden suosikkijalkineeni Peter Kaiserin tummanruskeat mokkasaappaat. Mukavat tällaisiinkin jalkoihin, jotka joku minulle syntymässä on antanut kiusaksi: suurin osa nahkasaappaista ei vaan sovi, kun pohkeissa jää kanittamaan. Ärsyttävää ja vinkiksi valmistajille, että meitä on muitakin ja saappaat voisi suunnitella siten, että niissä olisi enemmän valinnan varaa ja muutkin kuin rimppakintut niitä voisivat käyttää :) kaikella ystävyydellä. Onneksi löytyy näitä malleja myös, joissa on joustovarsi tai muutoin materiaali joka joustaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao