Maisema

Maisema

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kyösti Haatanen - Jouluoratorio De nativitate Christi




Lauloin kauan sitten yhden kesän Savonlinnan oopperakuorossa, mikä oli aivan huippukokemus. Muistan vieläkin tunteen, kun Lentävässä hollantilaisessa lauloin hetken eräässä kohtauksessa Matti Salmisen vieressä: tunsin mahtavan basson jaloissani ääniaaltojen tärinänä enkä kuullut mitään omasta lyyrisestä sopraanostani. Nada, en mitään

Oopperajuhlakuoroa johti silloin Kyösti Haatanen, joka oli tiukka mutta aikaansaava johtaja.  Oopperajuhlakuoro aloitti toimintansa jo syksyllä harjoitellen yhden viikonlopun kerran kuukaudessa. Vuoden aikana esiinnyimme mm juuri ennen joulua ihanassa Turun tuomiokirkossa, jossa esitimme Kyösti Haatasen oman sävellyksen Jouluoratorio - De nativitate Christi, joka on käsittämättömän hieno teos. 

Kyseessä on jouluevankeliumi, jossa on aarioita sopraanolle, altolle, tenorille ja bassolle.  Kuoro-osuudet ovat joko hiljaisia ja koskettavia tai mahtavia äänen ilotulituksia. Ja erityismaininnan saa uruille kirjoitetut stemmat. Myös urkuja soittaneena en voi muuta kuin ihailla urkujen mahtavaa pauhua tietyissä osissa. Suosittelen lämpimästi kuuntelemaan ko teoksen. Jouluevankeliumi elää aivan eri tavalla.

"Mutta enkeli sanoi heille:
Älkää peljätkö sillä katso
minä ilmoitan teille suuren ilon,
joka on tuleva kaikelle kansalle:
teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja
joka on Kristus, Herra
Daavidin kaupungissa.
Ja tämä on teille merkkinä:
te löydätte lapsen kapaloituna
ja seimessä makaamassa.
ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa
suurin joukko taivaallista sotaväkeä,
ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat

Kunnia Jumalalle korkeuksissa
ja maassa rauha ihmisten kesken
joita kohtaan hänellä on hyvä tahto."

"Näin olen kuullut" -Kyösti Haatanen

Toivottavasti minäkin laulan vielä joskus...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao