Hachiko - tarina uskollisuudesta

Katsoin eilen ihanaa elokuvaa Hachiko tarina uskollisuudesta. Elokuva perustuu tositarinaan Japanista jossa akita rotuinen pystykorva odotti uskollisesti professori-isäntäänsä juna-asemalla kuten joka päivä ennenkin tajuamatta, että isäntä oli menehtynyt työpaikallaan. Koira tuli asemalle uskollisesti 9 vuoden ajan vaikkei isäntä enää koskaan saapunut uskollisen nelijalkaisen ystävänsä luo.

Elokuva oli kaunis ja koskettava, ja jäin miettimään tosi ystävyyttä ja sen luonnetta. Pisin oma ystävyyteni täyttää ihan kohta 30 vuotta! Asumme jo eri paikkakunnilla, emmekä välttämättä ole tekemisissä kuukausiin. Aiempi säännöllinen keskustelu puhelimessa ja tapaamiset ovat vaihtuneet seesteiseen varmaan ystävyyteen, johon voi luottaa. Soittelemme harvakseltaan työpäivien jälkeen, kun kummankin lapset ovat menneet nukkumaan ja uppoudumme kuulumisten vaihtamisten jälkeen pitkään keskusteluun. Voi jatkaa juuri siitä, mihin edellisellä kerralla jäimme. Ei tarvitse selitellä mitään, koska toinen tuntee sinut kaikkine hyvine ja huonoine puolinesi. Tapaamme muutaman kerran vuodessa, yleensä molempien perheet ovat mukana, mutta olemme päässeet jo ihan keskenämmekin matkaan. Ihan kuin silloin ennen :)

Tiikeritulppaani, joita saimme tyttären kanssa naistenpäivänä. Avautuivat valitettavasti melkein heti kauniista ja veistoksellisesta perusmuodostaan ja roikkuvat nyt näin mahtavasti kuin lihansyöjäkasvit...

Minulle on siunaantunut myös aivan lähimenneisyydessä uusia uskollisia ystäviä, joista en toki tiedä samalla tavalla ystäväni kaikkia puolia mutta toisaalta ystävyyttä onkin mielenkiintoista kuoria kuin sipulia, kerros kerrokselta, ja tutustua ihmiseen pikku hiljaa lisää. On hieno hetki, kun löytää ystävästään jonkun yllättävän uuden piirteen ja voi huudahtaa että ei ole totta että enpä olisi sinustakaan uskonut! Vähän niinkuin Marjukka elämänsä aakkosissa ihanassa blogissaan Fab Forty Something

Omat eläinystäväni ovat aina olleet kissoja, joiden uskollisuus on erilaista kuin esimerkiksi tuon elokuvan akita rodun. Toisaalta ne ovat kuitenkin äärimmäisen rakastavia ja niiden sielukkuus koskettaa kyllä minua. Ne tulevat itämaiselle rpdulle tyypillisesti syliin ja katsovat silmiin aivan kuin sanoen, että olet minun ja minä olen sinun ja tässä me nyt ollaan ihan yhdessä vaan.

Ystävällistä päivää, taidankin soittaa tänään ystävälleni..