Maisema

Maisema

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

The X-files






Tiistaina koitti odotettu päivä, kun takavuosien ehdottomasti paras tv-sarja X-files sai jatkoa. Ja olin kaikesta huolimatta missata alun, koska eihän se ikinä alkanut jo klo 21, vaan 22.25 muistaakseni tai ainakin siis lähellä puoli yhtätoista illalla. No, onneksi satuin vilkaisemaan ysin jälkeen televisiota ja jämähdinkin saman tien katsomaan miten ajan hammas on purrut Dana Scullyyn ja Fox Mulderiin. Ja ennen kaikkea kaikesta fanituksestani huolimatta vähän skeptisenä odottamaan onko jatko-osissa saavutettu alkuperäinen jäätävän jännittävä ote.

Sarjaa esitettiin alunperin 9 tuotantokauden ajan vuosina 1993-2002. Peräti 202 jaksoa. Olen nähnyt melkein kaikki. Olin ihan koukussa ja likipitäen rakastan sarjan tunnusmusiikkiakin. JFK:n murhasta lähtien olen pohtinut ja miettinyt erilaisia salaliittoja. Lukenut Palmen murhan eri teorioita, ja kiinnostuneena seurannut erilaisia aihetta käsitelleitä ja sivunneita ohjelmia. Parhaat salaliittoelokuvatkin ovat saaneet koukuttumaan. Mutta kaikkein paras kaikista on ollut Salaiset kansiot. Loved it ja rakastan edelleen. Koko sarjan jutun juoni on ollut FBI:n osasto X files, jossa tutkittiin selittämättömiä ja ratkaisemattomia tapauksia, joista osassa oli vain jokin todella outo mörkö ja osassa extraterresterial eli maan ulkopuolisia tyyppejä. Koko sarjan ajan taustalla kulki perusjuoni hallituksen salaliitosta, Roswellista ja avaruusolioista. Mulderin sisar oli lapsuudessaan siepattu (tietysti ufot) ja Mulder etsi sisartaan kaikki 202 jaksoa. Liki viikoittain sarjassa oli myös Monster of the week eli viikon örkki tai viikon mörkö. Toinen toistaankin ällöttävämpi tyyppi, joka yleensä oli periaatteessa aivan tavallinen naapurin tyyppi, mutta jolla oli joitain outoja ja/tai ylimaallisia ominaisuuksia.

Mieleenpainuvin itselleni oli ihmishahmoinen mies, jolla oli karsea pyöreä suu ja terävääkin terävämmät hampaat ja se ilmaantui aina vessanpytystä. En ole noin 20 vuoteen uskaltanut istua pytylle missään nimessä pimeässä enkä katsomatta ensin pyttyyn. Ettei se örkki vaan tule sieltä.  Ja aivan turha hihittää, että hassuko olen. Monien muiden tavoin pelkään myös suihkussa käymistä Hitchkockin Psykon jäljiltä. Mistä sitä tietää millaisia voimia tai outouksia naapurin tyypillä oikeesti on? Jos ne vaikka siirtyy aikapoimuissa paikasta toiseen? Ei voi tietää. (Etenkin katsottuaan fanaattisesti kaikki X-filesit.)

The truth is out there. Jep. Trust no one. Jep. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. 

Missasin siis valitettavasti ensimmäisestä uudesta jaksosta ensimmäiset 15 minuuttia, joten kesti hetken päästä tunnelmaan, joskin ihana tuttu tunnari helähti kyllä korvaan. David Duchovny ja Gillian Anderson olivat entisellään. Vähän vanhempina mutta hauskasti ikääntyneempinä. Scully entistäkin vakavampana lääkärinä ja Mulder ensin yleiseen uskoon mukautuneena mutta pienen uskonkipinän saaneena liki vanhassa iskussa. Ensimmäinen jakso oli vähän tylsä mutta toisessa tuplajaksossa päästiin jo vauhtiin ja johan lääkäriltä alkoi valua mustaa nestettä silmistä ja korvista ja outouksia alkoi tapahtua. Yhtäaikaisia selittämättömiä tapahtumia ja päänsisäisiä ääniä. Salaliittoja. Ja olipa Tupakkamieskin edelleen kuvioissa, joskin aika lailla vanhentuneena. 

Sarjan alkuperäinen luoja Chris Carter on ollut mukana myös näiden kuuden uuden jakson tekemisessä, mikä onneksi näkyy ja tuntuu jäljessä. I am impressed, indeed. Paranormal activity. Yes. Mitä tapahtui Scullyn ja Mulderin lapselle Williamille? (Mille lapselle? Miksen muista? Jakso jaksoltahan odotettiin päätyvätkö Scully ja Mulder yhteen.) Jäätävä kohtaus toisessa uudessa jaksossa, kun poika muuttuu silmissä alieniksi ja huutaa Scullya apuun. What´s happening to me. Love it.

Kunnon paranormaalit fibat päälle. Tavalliselta ampiaiselta näyttävä pistiäinen voikin olla hallituksen juoni ja istuttaa ties mitä ihon alle. Kuunteleehan NSI ja ties mikä taho jo nytkin ties ketä. Facebook tietää minusta enemmän kuin edes tajuan. Kuka vetelee mistäkin langoista. Trust no one.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao