Maisema

Maisema

lauantai 25. tammikuuta 2014

Fine settimana - Bon weekend :)

Decoupage sekoilua toissapv - lisää myöhemmin... 


Tänään on luvassa irtiotto arjesta ihan vain itselleni :) Laatuaikaa itseni kanssa Tampereella. VR:llä oli talvikampanja myynnissä vielä tällä viikolla ja ostin aivan ex tempore vielä torstai-iltana meno-paluun Tampereelle-8€ suunta....

Tampere on kiva kaupunki. Aidosti pidän siitä. Olen usein miettinyt minkälaista siellä olisi asua. Ja tietysti unelma olisi asustella Pispalan ihanissa vanhoissa puutaloissa korkealla harjun päällä näkymät kahdelle järvelle.....

Puolisoni on kotoisin siltä suunnalta ja siellä on tullut käytyä viimeisten vuosien aikana useasti. MUTTA hänet ja nyttemmin lapset saa suht koht nihkeästi mukaan sisustus- ja käsityöliikkeisiin, joten mieluummin tällä tavalla muutaman tunnin tehoisku ihan vain hyvässä seurassa :) olisin toki voinut pyytää jonkun ystävän mukaan, ja laiskasti kyselinkin mutta varoaika oli liian lyhyt. Va bene, pärjään yksin vallan loistavasti. Vaikkakin ystävän kanssa voi jakaa ahaa-elämyksiä saman tien, voi yksikseen liikkua aivan älyvapaasti minne nokka näyttää, ja palata takaisin halutessaan tai muuttaa yhtäkkiä suunnitelmiaan.

Päivä alkoi vapaapäivän kunniaksi loistavasti, heräsin ennen kellonsoittoa, juna tuli ja lähti ajallaan ja ollaan jo menossa kohti Hämettä.

Ihanaa viikonloppua kaikille. 


Quality time with me and myself :) Decided ex tempore to buy train tickets to Tampere which is a nice town two hours away from Helsinki. Finnish national railway company VR offered tickets in sale, only 8€ per way.

It is not so easy to combine different wishes traveling with spouse and/or children, and usually I either won't be able to visit interior design shops at all or at least others tend to look extremely bored. So, it is much more comfortable to go just by myself.

And it is important to take a little time to myself once in a while. All at once now.

Have a relaxing weekend what ever you do :)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao