Maisema

Maisema
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Make up. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Make up. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Ted Baker iso meikkipussi

Nuukailupäätökseni jälkeen on jotenkin koomista kirjoittaa hajuvesiostoksista ja nyt meikkipussista. Mutta minuun on iskostunut jo lapsuudesta periaate, että kun ostaa jotain, ostaa mielellään laatua. Jotain mikä kestää.

Selvisin vuosia läpinäkyvillä lentokoneen matkustamoon vietävillä "meikkipusseilla".Tai selvisin ja selvisin. Minulla on samaan aikaan ollut Reisenthalin meikkipussi mutta käytin sitä suhteessa aika vähän, koska se vei suhteettoman paljon tilaa esimerkiksi viikonloppulaukussa. Siksi siis usein kaksi lentokonemeikkipussia...jotka eivät kovin filmaattisia ja tyylikkäitä ole.


Tyttäreni sai Ted Bakerin meikkipussin jo vuosi sitten joululahjaksi mutta en tuolloinkaan tullut ajatelleeksi, että itsekin voisin päivittää oman meikkipussini tälle vuosituhannelle. 
Kunnes joulun alla päätin, että nyt en enää halua itsekään katsella tyylittömiä ja epäsiistejä lentokonepusseja vaan hankin itselleni myös kauniin meikkipussin, joka voi olla tarvittaessa kylpyhuoneessa näkyvilläkin. Päätin hankkia itselleni mustan Ted Bakerin isomman meikkipussin itselleni joululahjaksi. 

Kaupassa kuitenkin päädyin ottamaan hennon lilan tms meikkipussin, joka oli virkistävästi jotain muuta kuin mustaa ja jotenkin vähemmän ärtsy kuin musta. Kuitenkin.




Olen hankintaani erittäin tyytyväinen. Normaalit viikonlopun meikit puhdistusaineineen mahtuvat erinomaisen hyvin ko meikkipussiin. Ja se on siisti ja kaunis katsellakin ja mahtuu mainiosti laukun pohjalle. Suosittelen.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Chanel Chance eau tendre





Giorgio Armanin kevyt ja elegantti hajuvesi Acqua di Gioa oli loppumaisillaan jo syksyllä, ja aloin etsiä uutta tuoksua. Halusin eri tuoksun mutta riittävän saman tyylisen. Migreenitaipumukseni ei oikein pidä kovin voimakkaista tuoksuista enkä voimakasta tuoksua muutenkaan käytä yleensä päivätuoksuna, joten halusin jonkin kevyen mutta aikuisen naisen tuoksun.

Ei taaskaan ihan helppo nakki. Hajuvesiä ei voi tuoksutella kuin 1-2 kerrallaan. Hajuaisti vain menee tukkoon, eikä vastaanota enää uusia tuoksuja. Tästä syystä voi kokeilla vain paria tuoksua kerrallaan ja niitä sitten tuoksutella iltaa kohti.

Puolilaiskasti kävin välillä kosmetiikkaosastolla kokeilemassa. Silloin tällöin yhtä, välillä kahta tuoksua. Joskus samaa kuin edellisellä kerralla, useimmiten uutta. Joskus jotain vanhaa suosikkia, useimmiten uusia tuttavuuksia. Mutta kun ei löytynyt.

Joulun alla tilanne alkoi olla jo kriittinen ja oli pakko tehdä päätöksiä. Päätöksentekoa avitti bonusseteli ja joulun alekupongit, joiden ansiosta hankinta ei tuntunut niin ratkaisevalta.

Kaupassa hyvä myyjä kuunteli toiveeni ja teki ehdotuksia edellisen tuoksuni perusteella. Toinen ehdotus oli Chanelin Chance. Tuoksuttelin sitä hetken ja kiertelin kaupassa muilla osastoilla, kunnes tulin siihen tulokseen, että Chance olisi uusi tuoksuni. Ihanan kukkainen, vähän sitruksinen, ehkä greippinen ja samalla eteerinen ja naisellinen. Olen kerrassaan mieltynyt jo uuteen tuoksuuni. Suosittelen.




sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Päivän asu : punainen Wallis juhlamekko

Kuluvalla viikolla vietettiin työpaikan pikkujouluja. Varman pikkumustan sijaan toiveissa oli punainen vartalonmyötäinen pikkumekko. Sinne päin vaihtoehtoja oli joitakin mutta Zalandon valikoimista bongasin tämän Wallis-merkkisen kietaisumekon. Tai ei se oikeastaan ole kietaisumekko vaan melko yksinkertainen mekko mutta parilla pienellä jujulla siitä on saatu varsin mukiinmenevä semijuhlava mekko. Toiselle puolelle vyötäröä on rypytetty kangasta ja edestä leikattu pyöristetyin helmoin hame auki. Pituus vähän yli polven. Pidän. Paljon. Uusi suosikkimekko.

Hinta ei myöskään päätä huimannut kun vielä pääsin hyödyntämään alennuskoodia. Lisäsin juhliin vyötärön rypytyskohtaan pukukorun juhlavuutta lisäämään.




Kävin myös pitkästä aikaa ammattilaisen meikattavana Stockmannin meikkauspalvelussa. Varaaminen onnistui näppärästi verkossa ja tapaaminen oli Helsingin keskustan ykköskerroksessa. Mari Ekholmia voin suositella lämpimästi ja menen takuulla uudelleenkin. Kyllähän sitä itsekin jonkun juhlavan meikin tekee mutta ero ammattilaisen tekemään on valtava. Meikin pohjustus on laadukas eikä meikkiä tarvitse korjata lainkaan illan aikana.


torstai 31. heinäkuuta 2014

YSL Rouge pur couture huulikiilto ja La laque couture kynsilakka

Keskellä kuumimpien kesähelteiden ja kirkkaiden kesävärien alkoi mieleni tehdä jo syksyn luumunsävyjä huulille ja kynsiin. Koko kesän olenkin nauttinut kirkkaan heleistä kynsistä ja ko kynsilakka alkoi vedellä muutenkin viimeisiään. Lehdissä alkaa myös jo olla syksyn sävyjä mutta niitähän ei meidän kuluttajien kiusaksi vielä ole kaupassa myynnissä, vaan vasta lähempänä syyskuuta. 

Löysin kuitenkin Yves Saint Laurentilta täydellisen luumunsävyn pysyvästä valikoimasta, La laque couture numero 15, jonka sävy on violet baroque. Ihana luumu, ei liian sininen vaan juuri sopiva punainen, ehkä vähän ruskehtava violetti. JA mikä parasta, kuva on otettu neljäntenä päivänä lakkaamisesta, eikä lakkaus ole miltään osin kulunut tai lohjennut, vaan edelleen siisti. Erittäin hyvä juttu.



Halusin huulille myös jo syksyisempää luumun sävyä. YSL:n huulikiiltojen sävyistä löytyi numero 39, mauve glow. Kiilto kuivuu huulille nopeasti eikä tahmaa. Vähän vierastan edelleen huulikiiltoa, mutta ehkä se on vaan tottumiskysymys.






sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Emma S ageless enzyme peel

Mikä Emma S? Oli ensimmäinen ajatukseni kun luin uudesta kosmetiikkamerkistä Stockholm by me blogista. Ko blogi on muuten kiva blogi, jonka kirjoittaja asuu Östermalmilla ja kirjoittaa elämästään Tukholmassa. Hauskoja ideoita ja vinkkejä Tukholman kävijöille.

Emma S on 90-luvun suosittu ruotsalainen malli silloiselta nimeltään Emma Sjöberg nykyisin Wiklund. Kosmetiikkasarja on Emma Wiklundin oma nimikkosarja, jonka kehittämiseen ex malli on osallistunut itsekin. Kerrotaan, että hän olisi kärsinyt itsekin malliaikoinaan huonosta ihosta ja kiinnostunut silloin siitä mitä iholleen laittaa ja miten sitä hoitaa. 

Ko sarjasta on kirjoittanut enemmän mm Karkkipäivä

Itseäni alkoi kiinnostaa blogia lukiessani tämä ageless enzyme peel tuote joka suomeksi on siis entsyymikuorinta. Tuote lupaa poistavansa ns kuolleet solut iholta ja antavansa iholle hehkua. Hmm.. Ainahan ikuinen ja täydellinen kauneus tulee lupausten mukaan purkista, joten miksi uskoa nyt? Etenkin kun ensin mainitsemani bloggari sanoi ihon muuttuvan tulipunaiseksi käsittelyn jälkeen! Apua!


Tuoteselosteessakin rauhoitellaan, että ihon muuttuminen punaiseksi on vain merkki siitä että tuote toimii, ja että punoitus laskee aamuun mennessä. Jaaha. No, rohkea rokan syö, eikö?

Ihoni on kärsinyt keväällä ja alkukesästä työmatkapyöräilystä, koska laiskana ihmisenä olen laittanut meikit jo aamulla kotona enkä ole pessyt kunnolla kasvoja enää työpaikalla. Tuon toiminnan seurauksena iho on kärsinyt ja nyt tuo touhu pitääkin lopettaa kerrasta. Ja saada iho kuntoon loman aikana. Siksi kiinnostuin tästä tuotteesta, vaikka siis periaatteessa käytän vain luonnonmukaisia ihonhoitotuotteita. Tässä tuotteessa ei kuitenkaan ole mm parabeenejä, joten suht luottavainen olo... Eikä kai luonnonmukaisuuden tavoittelussakaan tarvitse olla jyrkän ehdoton? La donna e mobile 

Eikun siis toimiin: tuote levitetään puhtaalle iholle ja annetaan vaikuttaa noin minuutin ajan. Tuote saattaa nipistellä ihoa mutta luvataan, että se kuuluu asiaan ja silloin tuote nimenomaisesti toimii. Itselläni ei nipistellyt kovin pahasti. Sitten minuutin jälkeen (pidin tietysti jääräpäänä kaksi minuuttia..) huuhdotaan pois kädenlämpöisellä vedellä. Ei paha. En muuttunut katkaravuksi, vaan iho hehkui vähän samaan tyyliin kuin saunan jälkeen, ja aamulla oli vähän hehkeämpi fiilis (tai sitten kuvittelin).

Tekisi mieli kokeila vielä Emma S:n happinaamiota joka lupaa kosteuttaa ja "upplyftata" ihon :) sen pitäisi tuoteselosteen mukaan kuplia iholla. Apua krt kaksi....

Oleellista kai antaa itselleen aikaa ja hemmotella itseään once in a while. Eikä haittaa jos tuote toimii samalla? Ja mikä parasta, arvatkaapa mitä tämä tuote maksoi? Ei nyt varsinaisesti ollut halpa mutta ei maksanut omaisuuttakaan vaan noin kolmekymppiä.

Kaunista kesää

Mikä on teidän suosikkituotteenne?
/span>

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Estee Lauder Double wear stay in place pohjustusvoide

Luomiväriä olisi mukava käyttää jos vain luomiväri pysyisi luomilla kauemmin kuin puolisen tuntia meikkaamisesta. Kokeilin sitkeästi niksipirkan vinkkiä numero yksi eli puuterointia ennen luomivärin lisäämistä - heikoin tuloksin. Lisäksi olin tehnyt aivan ultimate virheen eli laittanut silmänympärysvoidetta myös liikkuvalle luomelle. Myyjän ilme olisi ollut kuvaamisen arvoinen kun kuuli tavoistani. Nytpä tiedän eli ei silmänympärysvoidetta muualle kuin alaluomelle eli silmän alapuolelle. 

Minulle suositeltiin ohutta pohjustusvoidetta. Päädyin kokeilemaan Estee Lauderin stay in place voidetta. Hyvin ohut kerros riittää ja voi levittää sormenpäällä. 

Täysin vakuuttunut en edelleenkään ole sen taianomaisesta vaikutuksesta, sillä edelleen luomiväri lähtee liikkeelle ihan omia aikojaan. Toisaalta voi olla, että minulle on vaan suotu sen malliset silmät, että väri ei vaan tahdo pysyä, ja samaan aikaan ehkä turhan rasvainen iho. Pitää ehkä vaan luopua siitä ajatuksesta että aamulla tehty meikki pysyisi iltaan asti.

Estee Lauderin pohjustuainetta suositellaan myös tasoittavaksi meikin osaksi mikäli luomilla esiintyy punoitusta tai muutenkin jos haluaa hyvin luonnollisen meikin, esimerkiksi juuri näin kesällä lomalla, kun ei tarvitse erityisemmin meikkiä laittaa.

Miellyttävä käyttää ja vaikuttaa hyvin riittoisalta.




tiistai 29. huhtikuuta 2014

Dior Vernis 661 Bonheur

Luin taannoin erästä muotilehteä ja näin siinä todella hyvän sävyistä kynsilakkaa. Vaaleaa pinkkiä tai niin ainakin muistin, kun kauppaan menin sitä etsimään. Tavoilleni epäuskollisena en nimittäin ollut kirjoittanut mihinkään ylös edes merkkiä, saati kynsilakan nroa. Ei ihan paras tapa lähestyä asiaa.

Minua tuli palvelemaan mies, mikä on lähes poikkeuksetta mainio juttu meikkiasioissa. Mies ei juuri koskaan katso nenäänsä pitkin, ja aina silloin tällöin myös yllättää löytämällä aidosti juuri minulle sopivan värisävyn tms. Yritin selittää mitä olin etsimässä mutta pahoitteli, ettei ollut lukenut ko lehteä lainkaan. Ups...

No Chanel tai Dior ja sellanen kiva pinkki sävy siinä oli.... Hyväntuulinen katse jälleen minuun, että ei kuule vielä ihan auennut että mikä se tarkalleen olisi. Sitten katseeni kiinnittyi tähän Diorin ihanaan sävyyn Bonheur! Älyttömän hieno ja tyylikäs sävy. Ihan sama mikä se lehden sävy oli, otan tämän. Sainpa vielä Diorin laadukkaan kynsiviilan samaan kauppaan.

(Ei muuten ollut sama merkki eikä värisävykään, kun kotona tarkistin....mutta väliäkö sillä kun ostos on nappivalinta). Yllätyksekseni lakka on ollut todella laadukas. Yllätys siinä mielessä, että hinta ei aina ole ollut tae laadusta. Tämä Diorin lakka levittyy helposti ja tasaisesti ja pysyy siistinä useita päiviä. Kuvissa kaksi levitystä. Kerrassaan hieno sävy, pidän tästä.



sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kemikaalicocktail - vaikutuksia

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään miten ympäristö ja kemikaalit vaikuttavat meihin? En tarkoita nyt suuressa mittakaavassa esimerkiksi Tshernobylin ydinräjähdystä, mikä tietysti olisi jo oman kirjoituksensa aihe. Vaan pikemminkin kemikaaleja, joita on esimerkiksi muoviastioissa, puhdistusaineissa, vaatteissa, huonekaluissa ja meikeissä? Aiheesta on niin kansainvälisiä kuin kotimaisiakin tutkimuksia , ja siitä on puhuttu julkisuudessakin, mm mainiossa dokumentissa "Kemikaalitko meitä lihottavat?", joka esitettiin YLE:llä maaliskuussa 2013. Hätkähdin jo silloin miettimään miten "ulkoiset" aineet voivat häiritä hormonitasapainoa, ja vaikuttaa mm lihomiseen, jota itse mietin kovasti juuri tuolloin.

Olinhan itsekin pohtinut, että voiko omaan silloiseen ylipainooni vaikuttaa jokin muukin asia kuin ruoka ja liikunta. Tietysti liian suuret annokset vähemmän terveellistä ravintoa vaikuttavat painoon, ja liian vähäinen liikunta lisää epätoivottua vaikutusta, mutta on mahdollista, että myös kemikaalit vaikuttavat haitallisesti.

Lainaan uusimman Kuntoplus- lehden artikkelia "Lihottaako shampoosi sinua?": "Kaiken taustalla ovat aivot ja elimistön hormonit, jotka yhdessä ratkaisevat paljonko lanteillesi kertyy rasvaa. Tätä yhteispeliä voivat jotkut kauneudenhoitotuotteiden sisältämät aineet häiritä niin, että elimistö antaakin käskyn lihoa." Miettikää...

Asiaa on tutkittu ainakin noin 20 vuoden ajan, ja useissa toisistaan riippumattomissa tutkimuksissa on saatu saman suuntaisia tutkimustuloksia, että tietyt kemikaalit voivat muuttaa elimistön hormonitoimintaa siten, että lihomme.

Painoon vaikuttavat kemikaalit on nimetty obesogeeneiksi ja niitä on meidän jokaisen arjessa ainakin 20 erilaista. Ko. kemikaaleja ovat ainakin bisfenoli-A, ftalaatit ja natriumglutamaatti.

Miksi kirjoitan aiheesta? Kiinnostuin itse jo vuonna 2000 ravinnon vaikutuksista meihin, koska minulla todettiin ensin laktoosi-intoleranssi ja pian sen jälkeen epämääräinen ärtyvä suolisto ja vatsa syndrooma tai mikä lie. Olen joutunut lukemaan paljon ja kokeilemaan mikä minulle sopii ja vastaavasti mikä minut sairastuttaa. Esimerkiksi irtokarkeissa olevat ainesosat eivät sovi alkuunkaan: vatsani tulee niistä niin kipeäksi, että joudun esimerkiksi lähtemään kesken päivän töistä kotiin. Mikään lepo, mikään asento ei auta silloin, vaan aineen on vaan poistuttava kehostani. Haitallinen aine voi olla esimerkiksi sorbitoli tai aspartaami, jotka voivat aiheuttaa laksatiivisia vaikutuksia tai esimerkiksi migreeniä.

Kärsin myös pahoista ja pitkistä migreenikohtauksista, ja päätin npin kuukausi sitten yrittää hoitaa migreeniäni lääkkeettömästi. Olin tilanteessa, jossa olisi tarvinnut hankkia neurologilta estolääkitys kuukausittain toistuviin kohtauksiin. Ajatus siitä, että pumppaan sisääni säännöllisesti voimakkaita lääkkeitä, jotka vaikuttavat mm aivojen toimintaan, ei houkutellut. Merkillepantavaa on myös se, että ensimmäinen toteamani migreenikohtaus minulla oli ala-asteella, ja sen jälkeen aloin kärsiä pahemmin vasta vähän ennen kuin täytin 30, ja isompi ambulanssikyytiin johtanut migreenikohtaus minulla oli muutama vuosi sitten. Migreeni on siis pahentunut viime vuosina vuosi vuodelta, ja aivan aidosti olen tilanteessa, jossa migreenin laukaisijat on vaan poistettava ympäristöstä. Olen siis monelta kannalta hyvin kiinnostunut omaan hyvinvointiini vaikuttavista ulkoisista seikoista. Samalla kannan huolta omien lasteni hyvinvoinnista.

Otetaan esimerkin vuoksi muutama obesogeeni, joka on siis ns hormonihäiritsijä. Natriumglutamaattia on joka puolella. E621 vilahtelee mm leikkeleissä, marinadeissa jne. Elintarviketeollisuus vakuuttaa että natriumglutamaatti on turvallista. Näin väitettiin kuitenkin nyös esimerkiksi atsoväreistä, jotka on sittemmin todettu haitallisiksi. Natriumglutamaattia esiintyy luonnossakin mm lihassa, sienissä ja tomaateissa. (Huomaan tätä kirjoittaessani, että olen vaistomaisesti jättänyt tomaatin usein esim salaatissa syömättä...)

Ftalaatti. Ftalaatit saavat kehon rasvavarastot kasvamaan ja keräämään lisää rasvaa. Ftalaatteja käytetään liuottamaan hajusteita, ehkäisemään kynsilakan halkeilua ja apuaineena suihkeissa. Ftalaatteja käytetään muovin pehmittämiseen, ja siksi niitä on mm pakkausmateriaaleissa ja leluissa. Lisäksi ftalaatteja on mm shampoissa, saippuassa, voiteissa, deodoranteissa yms yms yms. Huomatkaa, että kauneustuotteiden ftalaatit tunkeutuvat ihon läpi (!) verenkiertoon, jossa ne vaikuttavat kuten hormonit.

Parabeenit. Käytetään säilöntäaineena ihonhoitotuotteissa. Epäillään että parabeenit voivat aiheuttaa mm rintasyöpää. 

Käytämme paljon muoviastioita, joita ei suositusten mukaan tulisi käyttää pinnan naarmuuntumisen tai esimerkiksi värjäytymisen jälkeen, koska muovisesta astiasta voi irrota em. haitallisia kemikaaleja huomaamattamme. Heitinkin vuosikausia meillä olleet muoviastiat saman tien menemään.

Olen jo joitakin vuosia sitten siirtynyt pääsääntöisesti käyttämään luonnonkosmetiikkaa. Ainakin niiden ihonhoitotuotteiden osalta, jotka ovat suoraan kosketuksissa ihon kanssa. Kokeilin myös varsinaisia luonnontuotesarjojen meikkejä, mutta niiden taso ei ollut tyydyttävä ainakaan muutamia vuosia sitten. Jokainen voi tehdä omat valintansa, eikä tarkoitukseni ole keuhkota ja "olla oikeassa" mutta on hyvä lukea ja ottaa selvää, jotta ainakin tietää mitä iholleen laittaa. Ja jos ette vuosi sitten sattuneet katsonaan tuota mainitsemaani dokumenttia "Kemikaalitko meitä lihottavat", koittakaa saada se käsiinne jostain. /span>

torstai 13. maaliskuuta 2014

Make up : Lancome Lip Lover huulikiilto

Etsin pari viikkoa sitten uutta huulipunaa kahden käytössä olevan lisäksi. Etsin jo olemassa olevien sävyjen välissä olevaa sävyä, ei liian tummaa muttei liian kirkastakaan. Käytän pääsääntöisesti melko rasvaisia huulipunia, koska omat huuleni ovat säälittävän kuivat etenkin talvella.

Lähdin Sokokselle (koska bonusohjelman mukaiset bonusrahat voi mainiosti käyttää meikkivarastojen täyttämiseen ja) koska Sokoksen kemppariosaston myyjät ovat aidosti palveluhenkisempiä kuin esim Stockmannin, joka olisi huomattavasti lähempänä työpaikkaani mutta menen mieluummiin sellaiseen kauppaan, jossa nuori ylimeikattu ja ylimielinen myyjätär ei katso minua pitkin nenänvarttaan, vaan jossa myyjä oikeasti kuuntelee mitä etsin ja haluan. Iso kärjistys, tiedän, mutta jotenkin Stockan kempparimyyjät ovat aika ylimielisiä, pahin oli joitakin vuosia sitten eräällä tietyllä merkillä, jota olin käyttänyt vuosikausia, mutta vaihdoin merkkiä sen tietyn myyjän vuoksi....



Nyt myyjä esittelikin minulle Lancomen uuden Lip Lover huulikiillon. Värisävyt olivat toinen toistaan kauniimpia ja myyjä vakuutti, ettei ko huulikiilto ole tahmaava eivätkä huulet tartu toisiinsa mikä on joidenkin kiiltojen perisynti. Ja pitää kyllä paikkaansa: helppo levittää huulille ja täysin huomaamaton ja mikä parasta, riittävän peittävä. Riittää  hyvin työpäivän "punaksi". Love it :)


Lancomen Lip Lover sävy 337