Maisema

Maisema
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muoti. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. toukokuuta 2016

Päivän asu : Guess neule, Esprit ja Ril´s

Päivän asu on jo viime viikonlopun asu. Tapasin ystävättäreni kaupungilla kahvilassa ja halusin panostaa vähän asuun enkä ilmestyä paikalle rennosti lötköttäen. Asusta tuli kyllä melko synkkä ja kevään keveyttä ja vaaleutta löytyi vain huivista. Onnekseni mustaan voi pukeutua kesälläkin. 

Viime kesän Ril´sin housut ovat olleet varsinainen löytö. Miellyttävää kangasta ja erittäin miellyttävä malli. Ainoa miinus on temppuileva vetoketju. Ja sekin onneksi yleensä vain kiinni laittaessa eikä avatessa. Ril´sin malliston käyn usein katsomassa, koska sen hinta-laatusuhde on mainio ja joskus sieltä löytyy oikeinkin silmää miellyttäviä jakkuja tai mekkoja. Joskus kyllä vähän perusmallistoa tai ei niin nuorekasta. Yritän edelleen 40+ ikäisenä vakuutella itselleni, etten ole keski-ikäinen, että ikä on vain numero. Liian nuorekkaitakaan vaatteita en etsi enkä halua mutta ikäiselleni sopivia, joissa olisi jokin juju.

Tässä asussa juju on huivi. Ja mullistavinta itselleni on huivin sidontatapa, jota en aiemmin ole käyttänyt. Olen paljolti taitellut huivin siististi leveähköksi paketiksi ja vain kiinnittänyt löysästi solmulla mutta nyt tänä keväänä on kiehtonut avata isommat huivit, taittaa kolmioksi ja sitten sitoa päältä pieneen siistiin solmuun.  Huivi on yksi suosikeistani: Espritin keväinen silkkihuivi. Erittäin hyvä hintalaatusuhde.

Neule on Guessin ohuen ohut musta perusneule, jossa Guessin logo mustilla kiiltävillä "kivillä". V-aukko on helpottava, koska ei purista mitenkään edes henkisesti kaulasta. Kuulun niihin ihmisiin, joilla ei voi olla mitään kovin ylhäällä kaulassa puristamassa paitsi huivi. Liian ylös nouseva o-mallinen kaulus on niin ahdistava, etten pysty pitämään. Onneksi on V-aukkoiset mallitkin.

Jakku on Espritin perusbisnesjakku. Kapea istuva malli, mikä sopii minulle.

Laukku Lumin shopperi. Mieli halajaa uutta konjakin sävyistä laukkua. Raaskisiko hankkia? Melkein pakko ostaa salaa, koska poikani on kerrassaan sitä mieltä että en tod tarvitse uusia laukkuja. Pyörittää melkein silmiään kun haaveilen Louis Vuittonin pikkulaukusta ja huivista. Sijoitus henkiseen hyvinvointiin? Miten sen nyt itselleenkään perustelisi? Inhimillistä turhamaisuutta? Sitä se on.

Ihanaa torstaita




Jakku itse asiassa näemmä ei edes ole kuvissa. Sorry. Next time sitten mutta se oli tuon asun päällä, kun viikonloppuna kuitenkin oli aamulla vähän viileää

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Päivän asu : Mango valkoinen jakku

Tämän valkoisen jakun "tarina" on itselleni vähän epätyypillinen ja huvittaa itseäni. Tarina alkaa näet aurinkolaseista. Minulla on erittäin hyvät ja itseäni edelleen miellyttävät Guccin aurinkolasit mutta haluaisin uudet. Ihan vaan haluaisin. Vaihtelun vuoksi. Laatikosta löytyy kyllä muutamat edellisetkin mutta vielä ei ole Ray-Banin Wayfarer lasien vuoro. Sellaista nostalgiaa en vielä tunne vaikka ne ovatkin prinsessa Dianan mukaan hankitut.

Aurinkolasien etsiminen on sinänsä hauskaa puuhaa. Niitä voi mielellään kokeilla liikkeissä, toisin kuin silmälaseja. Mutta aurinkolaseja voi kuvitella itselleen myös googlaamalla. Itse googlaan yleensä tiettyhen julkisuuden henkilöiden käyttämiä aurinkolaseja. Mielellään ehkä sellainen ihminen, joka näyttää vähän samalta kuin itse ja jonka tyylistä muutenkin pitää. Näin tein itsekin ihan huvin vuoksi ja osuin sattumalta paparazzin otokseen, jossa oli hyvät aurinkolasitkin mutta huomioni kiinnittyi ennen kaikkea asukokonaisuuteen: musta toppi, mustat kapeat housut ja valkoinen kaulukseton jakku. Hauska ja tyylikäs yhdistelmä. Aurinkolasit unohtuivat saman tien ja sainkin idean lähteä etsimään valkoista jakkua. En muista olenko ikinä omistanut valkoista jakkua. Todennäköisesti joskus 20 vuotta sitten ehkä. En ole aivan varma, eikä sillä ole mitään väliäkään.

Tutkailin hetken Zalandon ja Booztin valikoimia mutten osannut sieltä valita mitään. Osuin sitten töistä lähtiessäni Mangon osastolle ja nappasin sovituskoppiin kokeiltavaksi tämän valkoisen jakun. Yllätyksekseni se sopii kuin hansikas. Vähän napitus vetää jos jakku on kiinni eikä vyö ole kiinni mutta tarkoitus lieneekin pitää myös vyötä.  Jakussa on piilonapitus, minkä vuoksi päällimmäinen kangas vetää jos vyö ei ole kiinni. Ei haittaa, koska todennäköisesti pidän jakkua auki tai jos se on kiinni, vyön kanssa. Olen varsin tyytyväinen jakkuun eikä hintakaan päätä huimannut.

Jakun alle ostin kesäksi Rosemunden mustan hihattoman silkkitopin. Rakastan Rosemunden toppeja. Niin miellyttäviä pitää ja säilyttävät laatunsa. Erityisen paljon pidän topeista ja puseroista, joissa on leveä joustava pitsi alareunassa. Pitää yläosan napakasti paikoillaan ja koska ko yläosat ovat vähän normaalia pidempiä, niitä voi matchata itselleen sopivaan kohtaan lantiolle tai vyötärölle.

Housut Ril´sin laadukkaat kiiltäväpintaiset kapeat housut. Olen ollut todella tyytyväinen niihinkin.
Korkeakorkoiset kengät lempimerkiltäni Peter Kaiserilta.  Melko hyvät kävellä korkeista koroista huolimatta.


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Global accessories lompakko

Semipassiivisesti olen etsiskellyt uutta lompakkoa. Ehdin jo muutama kesä sitten hankkia yhden version mutta en ollut kovin tyytyväinen siihen. 

Lompakon pitää ensinnäkin olla nahkaa. Toisekseen sen pitää olla kompaktin kokoinen. Kolmanneksi sen pitää miellyttää silmää ja neljänneksi tietysti olla toimiva. Ei ihan helppo combo. Koko on monesti se hankalin vaatimus. Mitä isompi, sen enemmän sinne tunkee kortteja ja muuta omaisuuttaan ja se alkaa painaa laukussa ja ennen kaikkea vie todella paljon tilaa. Ihan pieneen laukkuun on turha edes yrittää tunkea.

Lisähaasteen tuo se, että minulla on se ison kokoinen muovinen ajokortti. Aivan älytön keksintö, josta luovuttiinkin muutaman vuoden jälkeen. Ko ajokortti ei kestä kulutusta juuri lainkaan, vaan melkein kaikilla, joilla se on, se on enemmän tai vähemmän teippailtu jo tässä vaiheessa. Lisäksi sitä on hankala saada sopimaan nykyisiin lompakoihin tai miehillä paidan taskuun tai puvun taskuun tai missä ikinä omaisuuttaan kantavatkin.

Olinkin siis supertyytyväinen löytäessäni tämän Stockmannin myymän Global accessories nahkaisen lompakon, jossa yhdistyivät kaikki vaatimukseni ja mikä parasta, se maksoi alle 30 euroa. Käsittämätöntä. En jäänyt miettimään, vaan nappasin heti mukaani. Jopa siis se iso ajokortti mahtuu tähän lompakkoon ja se on nahkaa. Olen nyt runsaan viikon harjoitellut tämän kanssa ja olen enemmän kuin tyytyväinen. 

Nahkaisen vaaleanpunaisen tupsun ja blingbling kirjaimen ostin Glitteristä yhteensä noin kympillä. Tupsu olisi saanut olla saman värinen kuin lompakko mutta ei ollut valikoimassa ainakaan enää.

Tällä mennään ja mahtuu pikkulaukkuunkin.



maanantai 28. maaliskuuta 2016

Ted Baker Joy Crossbody nahkalaukku

Löysin melkein sattumalta ihanan ja niin tarpeellisen pienen mustan Ted Bakerin nahkalaukun, joka sattui vielä olemaan Stockan kanta-asiakastarjouksena vähän edullisemmin tarjollakin. Aina välillä olen kaivannut peruslaukkua. Sellaista, jonka voi laittaa olan yli ja johon mahtuu perustarpeet illanviettoa varten. En ole vaan oikein pukenut sanoiksi mitä olen ollut vailla. Laukkuja löytyy kyllä laukkuhyllyltä, mutta ei juuri tällaista. Kaiken aikaa isommaksi ja isommaksi kasvava poikani jaksaa ihmetellä, että miksi äiti ostit uuden laukun taas, kun sullahan on jo laukkuja aika paljon. No jaa, ei juuri tällaista, joka katsos sopii mekon ja korkokenkien kanssa ja juuri tämän mekon kanssa. Vähän nuorempi tyttäreni sen sijaan jakaa laukkurakkauteni täysin ja ymmärtää täydellisesti miksi erilaisia laukkuja tarvitaan. Ymmärtää senkin, että talvella käytetään ehkä eri laukkuja kuin kesällä.

Joy Crossbody on nahkaa, mikä on itselleni lähes poikkeuksetta ehdoton edellytys laukun hankinnalle. Keinomateriaalit eivät vaan kestä enkä pidä niiden materiaalien näppituntumasta yhtään. Laukku on hyvin perusmallinen ja siihen mahtuu pieni lompakko, puhelin ja huulipuna ja avaimet. Ei juuri muuta, mutta ei muuta tarvitakaan illanviettoon tai teatteriin tms.  Laukun etuosassa on Ted Bakerin tyypillinen rusetti. Ihan siinä rajalla onko vähän turhankin söpö mutta ilman sitä laukku olisi tylsä. Minä pidän, koska laukussa ei ole rusetin lisäksi muita yksityiskohtia. Toki sisus on kaunista kukkakangasta.  Hihnan pituutta ei voi säätää mutta se on ainakin itselleni täysin sopivan mittainen. Ja voihan sitä lyhennyttää vaikka suutarilla pienellä summalla, jos olisi liian pitkä. Pidentäminen ei olisi ihan yksinkertaista.

Olen tyytyväinen eikä hintakaan ollut paha. Hetkeksi en tarvitse uutta laukkua. Ehkä. Voiko niitä olla liikaa? Ei voi.


Parin lomapäiväni iloksi kävin ennen pääsiäistä hyvän hengen Day-kaupassa Bulevardilla. Sieltä mukaan tarttui hauskoja servettejä.


Sopivat tähän turhuuden teemaan mainiosti.

Ihanaa pääsiäismaanantaita.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

The Mekko - Ted Baker Nude Orchid Print Carli Dress

The Mekko on saapunut postitse kotiin. Se on täydellinen ja ihana. Juuri sellainen kuin halusin ja kuvittelin. Mielettömän ihana. Ja mielettömän pieni yläosastaan. Suomeksi sanottuna vettä ja leipää ennen ylioppilas- ja rippijuhlia kesäkuussa. Damnit!  Noin sentti pitää kaventua yläosasta että mahtuu tai... Tai sitten otan sen verran saumoista. Haa. Kyllä se mulle päälle menee. Eri juttu pystynkö syömään juhlissa mitään tai edes hengittämään. Teipataan sitten vaikka kiinni ja jokin huiviviritys peittämään se kohta. Mitä nainen ei kauneuden eteen tekisi?

Hetken se saa ilahduttaa minua makuuhuoneen seinällä ennen kuin keksin mitä siinä ennen olleen peilin tilalle tulisi.

Täydellisen ihana mekko. Sen kanssa nudet korkokengät ja musta pikkulaukku...

torstai 3. maaliskuuta 2016

Päivän asua ja aamuväsymystä

Huomenta. Naurattaa nämä päivän asu kuvat, koska otan ne useimmiten aamulla ennen töihin lähtöä, mistä syystä silmät ovat vielä yön ja nukkumisen jäljiltä vähän turvoksissa ja vähän viirullaan. Hymykin on vähän sinne päin, kun sielu vielä nukkuu.

Kevät on muutenkin jännä ajanjakso täällä pohjolassa. Ainakin itselläni valon lisääntyminen aikaansaa jonkinlaisen keväthepulin eli olen liki perusteettoman hyväntuulinen joinakin päivinä ja vain säteilen vähintäänkin sisäisesti. On vaan hyvä olla ja imee itseensä auringon säteitä. Sitten seuraavana aamuna saattaa olla älyttömän väsynyt. Ei mistään erityisestä syystä, vaan kevätväsymys valtaa mielen. Mielialat vaihtelevat, ja pikku hiljaa kesää kohti tasaantuu. Pahinta väsymystä yritän välillä tasoitella pirteämmillä väreillä vaatetuksessa. Tässä päivän asussa ei liiemmin värejä kylläkään ole.

Päällä on Massimo Duttin kaunis kukkapusero, mitkä muuten näyttävät olevan tämän kevään juttu sen perusteella, mitä kauppojen tangoilla näyttää roikkuvan ja lehtien sivuilla esitellään. Pusero on kiva pitää ohuen materiaalinsa vuoksi ja tuo vähän vaihtelua valkoisen rinnalle.

Jakku Zaran ja housut Roomasta jokin paikallinen merkki.

Ihanaa päivää. Olisiko tänään taas keväthepulin vuoro?



keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Päivän asu : Ralph Lauren mekko

Uusi lempimekkoni. Uusi löytöni. Ralph Laurenin tummansininen klassinen mekko. Ihana. Niin mukava pitää. Ihanat värisävyt ja klassinen kuviointi. Pienellä riskillä ostin verkossa koon puolesta mutta osui oikeaan heittämällä. Love this. Ei tarvita enempää sanoja. Olen yhden askeleen onnellisempi pelkästään tämän mekon vuoksi. Pinnallista ehkä, mutta meillä jokaisella on takuulla ns luottovaatteita, joissa tuntee itsensä aina hyväksi. Tämä mekko on sellainen.



lauantai 6. helmikuuta 2016

Päivän asu : Anna Field mekko

Joskus lempivaate vaan tulee elinkaarensa päähän ja siitä on pakko luopua.  Tästä syystä moni hankkii esimerkiksi täydellisesti istuvia housuja kaksin tai kolmin kappalein tai samaa valkoista paitapuseroa monena kappaleena. Jälkimmäinen voi kyllä erittäin hyvin johtua siitäkin, että jos on samaa paitapuseroa valmiina useampi silitettynä kaapissa, on äärimmäisen helppo työaamuna napata vaatteet tangolta, eikä tarvitse miettiä minkä asun laittaisi päälle.  Mitä kauemmin itse elän, sitä enemmän kallistun tuohon jälkimmäiseen tapaan. Vielä en ole päässyt siihen, että minulla todellakin olisi vähintään viisi samanlaista kauluspaitaa, parit samanlaiset mustat housut ja hame jne mutta hitaasti hyvä tulee. Konservatiivisessa työympäristössä ei edes tunnu erityisen tylsältä.

No mutta, joudun siis luopumaan rakastamastani tummansinisestä Espritin mekosta, ja katselin semilaiskasti Zalandon viimeisiä aletarjouksia, kun silmät osuivat Anna Fieldin tummansiniseen mekkoon. Siinä! Materiaali oli selvästi aika ohutta mikä ei talvimekolle ole kaikkein toimivinta mutta ihana malli. Ja koska hinta oli alennettuna enemmän kuin miellyttävä, niin tilaukseen.



Kokovalinta osui ja mekko istuu kuin valettu. Pidän tästä mekosta tosi paljon. Vähän paksumpaa ja ehkä vähän klassisempaa kotelomekkoa voin etsiä rauhassa vaikka ensi syksyyn. Nyt ei ole kiire. Mustia ja tummansinisiä mekkoja on hyvä olla vähän joka lähtöön.

Hyvää viikonloppua

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Päivän asu : Guess, Me&I, Ril´s & Next Generation

Viime kesän pakkomielteinen pakkohankintani oli tämä kaunis Guessin valkoinen pitsipusero. Se vaan iski alitajuntaan samalla hetkellä, kun sen näin ja kun se sitten tuli vielä aleen alennusmyynnissä, oli se merkki, että se pitää ostaa. Siitäkin huolimatta olen pitänyt sitä vähän säästellen. Nauhat, joista pusero solmitaan sen alareunasta, ovat jotenkin hankalat. Mielenkiintoinen yksityiskohta mutta hankalat yhdistää jakkuun tai muuhun yläosaan. Puseroa ei ainakaan töissä voi pitää sellaisenaan, koska se on melko ohut, ja pitsiset kohdat näyttävät kaiken alla olevan, joten sen päälle on pakko pukea jotain. Päällä oleva takki tai neule tms ei kuitenkaan käytännössä voi olla kiinni, koska silloin taas nauhat näkyvät puolihassusti sen alta. Hmm. Hankalampi käytännön ongelma. 

Puin tämän valkoisen ihanuuden päälle Me&I omenanvihreän jakun, jonka jätin loppupeleissä siis avoimeksi. Jakku toimii itsessään auki tai kiinni, joten ei haitannut. Ja koska puseron pitsinen herkkyys toimi hyvänä vastakohtana jakun sotilaalliselle ilmeelle, toimivat ne ainakin omasta mielestäni varsin hyvin yhdessä.

Jakku on siistiä paksuhkoa puuvillaneulosta, mikä toimii hyvin jos ulkona ei ole liian kylmä.

Napit vaihdoin viime kesänä vähän näyttävämpiin kullanvärisiin alkuperäisten tummien sijaan. Toimii.

Housut viime kesän Ril´sin löytö. Vähän jääneet isoiksi nämäkin, mutta siistit ja melko istuvat edelleen.  Pidän näistä, koska ovat sopivan kapeat ja hyvä leikkaus lantiolla. Ja riittävän ohuet työkäyttöön.

Saappaat Next Generation mustat ylipolven saappaat. 


tiistai 26. tammikuuta 2016

Päivän asu : räntävesikelin toppatakki

En todella osannut arvostaa pakkaskeliä riittävästi. En todellakaan. Palelin ja hytisin ja toivoin lämpimämpää säätä. Vähämpä tiesin tai kokemuksesta muistin suomalaisesta säästä. Se on joko tai nykyään. Tolkuton pakkanen tai sitten nollakeli. Järkyttävän paljon lunta tai ei lunta lainkaan. Näin siis täällä etelässä nykyään. Ja nyt siis vihmoo vettä ja paras jalkine tänäänkin olisi ollut kumisaapas. No älysinkö laittaa tammikuun 26. päivänä kumisaappaat? En. Siinäpä sitten kantakaupungissa hyppelehtiessä ihmettelin, että miten pääsisi risteyksen yli, kun edessä oli noin metri vettä läjässä. Jaa jaa. Hyppi siellä moni muukin, mutta hypähdellessä tuli mieleen, että onkohan alla kuitenkin jäätä ja jos on, niin kuinka käy, kun laskeutuu hypystä jäälle. Onneksi ei sellaista sattunut, vaikka liukasta olikin. Liukuesteet siis alle.

On näet ihan aidosti käynyt useasti mielessä, että asutaan kolmannessa kerroksessa talossa, jossa ei ole hissiä. Olisin aika lailla jumissa neljän seinän sisällä viikkokausia, jos jalkani teloisin. Ei hyvä juttu. Ei ollenkaan.

Tänään olisi varmasti pärjännyt ihan kevyttoppatakissa mutta olen pitänyt tämäntyyppisillä keleillä tätä ruskeaa huuto.net löytöäni. Riittävän lämmin vielä alle -10 asteen pakkasissa muttei liian kuuma nollakeleillä jos huomioi sään alla olevissa vaatteissa. Pitää tuulta ja jonkin verran kosteutta mutta ei tietenkään kestä mitään rankempaa taivaalta laskeutuvaa tulvaa.

Tyköistuva mikä on hauska piirre, jotta ei synny telttaefektiä eikä takki liehu omin luvin tuulessa missä sattuu. Eikä pakkanen pure alakautta, varsinkin jos sattuu olemaan hame päällä. Riittävän pitkä takiksi, jotta voi kulkea hameen kanssa, joskin ajoittain näyttää siltä kuitenkin, kuin olisin unohtanut hameen kokonaan kotiin. Hmm..

Toispuoleinen kiinnitys mikä näyttää hauskalta ja myös toimii, vaikka takki olisi aukikin. Neppikiinnitys. Alin neppi aukeaa aina ulospäin hengittäessäni, joten olen luopunut jo laittamasta sitä kiinni. Alunperin takkiin kuului metallinen paksu vyö, mutta koin sen vähän ahdistavana enkä käytä sitä itse lainkaan.

Kaulus on tekoturkista, mutta laadukasta sellaista. Mukavan lämmin ja pehmeä kaulaa vasten. Toimii ohuemman huivin tai sitten paksumman kanssa. Riippuu miten huivin kaulaan sitoo.

Vallan hyvä löytö.






Jalassa on suosikkini: Next Generationin ylipolven nahkasaappaat, joissa on venyvä resori takaosassa. Aivan superhyvät jalassa.

Mukavaa iltaa vesikelistä huolimatta.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Ted Baker iso meikkipussi

Nuukailupäätökseni jälkeen on jotenkin koomista kirjoittaa hajuvesiostoksista ja nyt meikkipussista. Mutta minuun on iskostunut jo lapsuudesta periaate, että kun ostaa jotain, ostaa mielellään laatua. Jotain mikä kestää.

Selvisin vuosia läpinäkyvillä lentokoneen matkustamoon vietävillä "meikkipusseilla".Tai selvisin ja selvisin. Minulla on samaan aikaan ollut Reisenthalin meikkipussi mutta käytin sitä suhteessa aika vähän, koska se vei suhteettoman paljon tilaa esimerkiksi viikonloppulaukussa. Siksi siis usein kaksi lentokonemeikkipussia...jotka eivät kovin filmaattisia ja tyylikkäitä ole.


Tyttäreni sai Ted Bakerin meikkipussin jo vuosi sitten joululahjaksi mutta en tuolloinkaan tullut ajatelleeksi, että itsekin voisin päivittää oman meikkipussini tälle vuosituhannelle. 
Kunnes joulun alla päätin, että nyt en enää halua itsekään katsella tyylittömiä ja epäsiistejä lentokonepusseja vaan hankin itselleni myös kauniin meikkipussin, joka voi olla tarvittaessa kylpyhuoneessa näkyvilläkin. Päätin hankkia itselleni mustan Ted Bakerin isomman meikkipussin itselleni joululahjaksi. 

Kaupassa kuitenkin päädyin ottamaan hennon lilan tms meikkipussin, joka oli virkistävästi jotain muuta kuin mustaa ja jotenkin vähemmän ärtsy kuin musta. Kuitenkin.




Olen hankintaani erittäin tyytyväinen. Normaalit viikonlopun meikit puhdistusaineineen mahtuvat erinomaisen hyvin ko meikkipussiin. Ja se on siisti ja kaunis katsellakin ja mahtuu mainiosti laukun pohjalle. Suosittelen.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Päivän asu : Ralph Lauren & Tero Palmroth saappaat

Viikonlopun ja vapaapäivän kunniaksi casual. Kuten olen aiemminkin todennut, casual pukeutuminen on niin vapauttavaa. Toisaalta ajoittain haastavaakin. Ulkona vihmova tihkusade asettaa omat haasteensa tai sitten tuulee niin, että tukka lähtee päästä. Jos on ajatellut lyhyttä hametta, voi joutua muuttamaan nopeasti suunnitelmia. 

Tänään kävin ystävättäreni kanssa shoppailemassa viimeisimpiä joulun herkkuja. Pääsimme VIP:einä tuntia aiemmin sisään ja saimme "rauhassa" katsella mitä herkkuja ehkä vielä ostaisi. Tänä jouluna ruokahankinnat ovat pysyneet hyvinkin maltillisina. Kalalla mennään. 


Shoppailukierrokselle puin vain ja ainoastaan valkoisen paitapuseron, koska tunnetusti tungoksessa tulee kuuma. Lisäksi ulkona oli melkein +8 astetta lämmintä, joten tuulenpitävä toppatakki oli vallan riittävä paitapuseron kanssa. Ralph Laurenin röyhelökietaisupaita on yksi suosikkipuseroistani, vaikken olekaan pitänyt sitä kovin paljoa. Se istuu kuin unelma ja on riittävän näyttävä mutta toisaalta ei liian hieno riippuen alaosasta. Kiedoin pitkän rusetin poikkeuksellisesti taakse mikä olikin hauska ratkaisu, joskin nauha roikkui takin takaosan alta..

Harmaat trikoohousut ovat myös Ralph Laurenin. Ne ovat niin napakkaa kudosta, että istuvat hyvin päällä. Pitkien Next Generationin saappaiden kanssa loistava valinta. Yksinkertaista ja mukavaa.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Päivän asu : punainen Wallis juhlamekko

Kuluvalla viikolla vietettiin työpaikan pikkujouluja. Varman pikkumustan sijaan toiveissa oli punainen vartalonmyötäinen pikkumekko. Sinne päin vaihtoehtoja oli joitakin mutta Zalandon valikoimista bongasin tämän Wallis-merkkisen kietaisumekon. Tai ei se oikeastaan ole kietaisumekko vaan melko yksinkertainen mekko mutta parilla pienellä jujulla siitä on saatu varsin mukiinmenevä semijuhlava mekko. Toiselle puolelle vyötäröä on rypytetty kangasta ja edestä leikattu pyöristetyin helmoin hame auki. Pituus vähän yli polven. Pidän. Paljon. Uusi suosikkimekko.

Hinta ei myöskään päätä huimannut kun vielä pääsin hyödyntämään alennuskoodia. Lisäsin juhliin vyötärön rypytyskohtaan pukukorun juhlavuutta lisäämään.




Kävin myös pitkästä aikaa ammattilaisen meikattavana Stockmannin meikkauspalvelussa. Varaaminen onnistui näppärästi verkossa ja tapaaminen oli Helsingin keskustan ykköskerroksessa. Mari Ekholmia voin suositella lämpimästi ja menen takuulla uudelleenkin. Kyllähän sitä itsekin jonkun juhlavan meikin tekee mutta ero ammattilaisen tekemään on valtava. Meikin pohjustus on laadukas eikä meikkiä tarvitse korjata lainkaan illan aikana.


lauantai 14. marraskuuta 2015

Päivän asu : Chi chi punainen pitsimekko

Olen etsinyt jo pitkään sopivaa joulunpunaista mekkoa. Pidän mekoista. Erityisesti vartalonmyötäisistä joustavista mekoista. Ne ovat niin helppoja pitää ja helppoja asustaa. Ei tarvitse miettiä ylä- ja alaosaa erikseen, ei sopivaa takkia tms. Korkeintaan miettiä tarvitaanko jakkua tai neuletakkia ja mitkä saappaat tai kengät.

Etsintä on kuitenkin vienyt aikaa. Kiertelin ensin muutamissa kaupoissa mitään löytämättä. Ralph Laurenilla oli melkein täydellinen: väri oli juuri toivottu, samoin materiaali mutta kun ei. Vaikka siinä oli rypytys lantiolla/vyötäröllä, mitä olin etsinytkin, niin ei. Päätökseen jonkin verran vaikutti myös hinta mutta ihan täydellinen ei se mekko ollut. Michael Korsilla oli melkein täydellinen, mutta vähemmän täydellinen hinta. Jotain rajaa kun puhutaan kuitenkin "trikoomekosta"...

Sattumalta selasin sitten Zalandon valikoimia ja silmiin osui tämä Chi chi merkkinen mekko. Näytti aivan jumalaiselta kuvissa. Olihan se erilainen kuin mitä olin etsimässä mutta päätin tilata. Pitsinen mekko oli toisena listalla. Vähän ehkä liian juhlava..



Tilaus sisään ja paketti tuli lähikauppaan viikon sisään. Pakettia avatessani totesin alaosan olevan melkoisen runsas, mikä ei välittynyt kuvista. Kokeilin ja vaikka mekko oli todella kaunis, mietin muutaman yön yli ja päätin kuitenkin palauttaa sen. Liian juhlava ja liian prinsessamainen. Käyttö olisi jäänyt liian vähäiseksi. Vaikka olihan se kaunis mekko.

Löysin Zalandosta muuten toisen. Juuri sellaisen kuin mitä olin etsinytkin. Siitä myöhemmin lisää.

Palautuskin toimii Zalandolle mainiosti. Se kirjataan omilla tunnuksilla Zalandon järjestelmään ja sieltä saa kuittauksen kun palautus perillä.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Päivän asu : Esprit, Peter Kaiser & Ralph Lauren

Syksy on saapunut kaupunkiin ja minulla on lempisaappaat eli ruskeat mokkanahkaiset Peter Kaiserit jälleen jalassa. Mikä onnen tunne! Tunnen itseni vähän hassuksikin mutta saappaat ovat mukavat ja hyvännäköiset ja pidän niistä - tosi paljon. Ja viilenevissä ilmoissa ne lämmittävät mukavasti sääriä.

Mekko on jo muutaman vuoden takainen löytö Espritiltä. Niin helppo työvaate. Pienet eleettömät valelaskokset vyötäröllä. Mukavan paksua puuvillaa, ettei ihan heti palele. Erinomainen hinta-laatusuhde. Espritin vaatteet eivät hajoa saumoista, saumat eivät kierrä, eivätkä vetoketjut hajoa. Olen ollut tyytyväinen. Vaatteet eivät sykähdytä muotoilullaan tai juurikaan edes väreillään mutta miellyttävät silmää riittävästi.

Huivi on Ralph Laurenin. Synkät ja viileät sävyt sopivat loistavasti syksyyn. 

Mukavaa alkavaa viikkoa.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Päivän asu : Guess valkoinen silkkipusero ja Massimo Dutti silkkihuivi

Olimme viikko sitten lasten kanssa minilomalla Tallinnassa. Siitä oma postaus myöhemmin. Tässä vaiheessa voin kuitenkin lämpimästi suositella muutaman päivän minilomaa Suomenlahden eteläpuolelle. Tallinnasta yksin saa paljon enemmän irti, kun viipyy muutamaa tuntia pitempään. Ja jos olisi ollut auto mukana, olisi päässyt vieläkin kauemmas.

Tallinnaan menoksi riittää syyksi jo se, että Viru keskuksessa on suosikkiliikkeeni Massimo Dutti. Eikä yhtään haittaa, että sitä vastapäätä kakkoskerroksessa on Ivo Nikkolo ja että Kaubamajaankin pääsee helposti yhdyskäytävää pitkin. Niin helpoksi tehty rahoistaan eroon pääseminen. Kaubamajassa sattui olemaan vielä alennusmyynnit, kuten meillä täällä lahden pohjoispuolellakin.  Myyvät tosin melkein samoja merkkejä kuin mekin, joten mitään erityistä uutta ei Kaubamajasta löydä. Paitsi ajoittain esimerkiksi lapsille laadukkaita alusvaatteita paljon edullisemmin kuin täältä kotisuomen kaupoista.

Tällä kertaa Massimo Duttilta tarttui mukaan pelkistetty valkoinen pusero, laadukas ruskea mokkanahkainen vyö sekä kuvassakin näkyvä ihana tupsupäinen silkkihuivi. Poikani ei voi millään tavalla tajuta, miksi ostan uusia huiveja, "koska äiti sullahan on vaikka kuinka monta huivia jo kotona?". Yhtä vähän hän ymmärtää miksi tarvitaan erilaisia laukkuja eri tilanteisiin. Yritän selittää.

Huivissa on ihanat syksyn sävyt. Muutoin kauppojen tangoilla Suomessakin näkyy, että tulevan syksyn väri on tietyntyyppinen vaalea lila. Valkoisia silkkipaitoja ja vaaleaa ruskeaa. Yhdistin kuviin Kaubamajasta hienolla alella löytämääni Guessin valkoiseen silkkiseen kietaisupuseroon (joka sanalla sanoen ei tahdo millään pysyä edestä kiinni.) Kuvissa siniset kapealahkeiset suorat housut, mutta syksyyn voisi pukea ruskeat housut tai sitten tyylikästä mustaa.

Vaikka kesä ei koskaan meille tullutkaan ja lomaa on jäljellä enää runsas viikko, alkaa mieli kohta olla syksyssä. Kuulaat syysaamut ja pimenevät illat. En silti pahastuisi, jos saataisiin ihana intiaanikesä. Eteläisen Euroopan hirmuhelteitä en kuitenkaan kaipaa. Pidän lämpimästä ja vielä yli 30 asteen helteistäkin, mutta yli 35 nouseva lämpötila alkaa olla tukala. Ja jos jotain hyvää löydän tästä koleasta kesästä 2015, niin öisin on periaatteessa ollut hyvä nukkua. Hellekesinä on aivan liian kuuma. Ainakin meille, joilla koneellinen ilmastointi tai lämpöpumput eivät puhalla viileää ilmaa. Positiivinen mieli löytää siis aina jotain hyvää.



torstai 23. heinäkuuta 2015

Päivän asu : Guess valkoinen kesämekko

Guessilla on kiva oma liike Helsingissä Kampin kauppakeskuksessa. Käyn siellä ajoittain kurkistelemassa mitä uutta ehkä on tullut ja ennen kaikkea näin alen aikana, että mitä ihanuuksia ehkä olisi ja millä alennusprosenteilla. Parhaimmillaan, kuten tänäkin kesänä, osuin -80% hyllyille/tangoille ja mukaan tarttui kaksi valkoista kesämekkoa. Todennäköisesti en olisi raaskinut ostaa näitä normihinnalla, enkä ainakaan kahta eri mekkoa mutta nyt pudotus hinnassa oli niin hyvä, että ajattelin ottaa molemmat. 


Ensimmäinen on kiva melkein hihaton mutta melko tyylikäs vuorillinen ja taskullinen viattoman valkoinen mekko. Pienet laskostukset kauluksessa luovat mielenkiintoisen yksityiskohdan, ja mekko solmitaan niskasta lyhyillä nauhoilla.


Toinen on puhtaasti kesäinen bilemekko. Joustavaa paksumpaa valkoista kangasta. Kiva leikkaus ja vähän uskalias halkio edessä. Mekko on kuitenkin aika pitkä takaa ja huivin tms kanssa säädyllinenkin. "Kultainen" ketju lienee tarkoitettu vyöksi mutta voihan sen kietaista kaulaankin halutessaan. Nyt valokuvaan solmin sen yksinkertaisena mutta vyön voi kietaista kaksinkerroin siinä olevan lukkomekanismin avulla. Kun olisi vaan sopivia ilmoja ja sopivia tilaisuuksia hameen käyttämiseksi..


Mukavaa loppuviikkoa.