Maisema

Maisema
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Mango-kookoskermavanukas a la Farang

Ihana vaihtoehto mm pääsiäisen jälkiruoaksi. Rakastan Farangin ruokia ja juomia. Ostin joitakin vuosia sitten intoiluni seurauksena mm Farangin "Modernia aasialaista" keittokirjan. Osa raaka-aineista vaatii kylläkin useimmiten vierailua esimerkiksi Vii Voan ruokakauppaan Hakaniemeen, jotta löytää eksoottisemmat aineet ja se välillä rajoittaa kokeiluja. Mutta ajoittain intoudun kokeilemaan. Tällä kertaa itse asiassa kävin Vii Voanissa ihan muista syistä ja ainekset löytyivät tavallisesta ruokakaupasta. Paitsi ohjeessa mainittu tapioka, jota en edes yrittänyt etsiä. Eli sekin olisi voinut löytyä vähän paremmin varustellusta kaupasta, mutta jätin suosiolla kokonaan pois. Ja hyvin toimi ilmankin. Tässä siis kokeiluni tulos ja resepti.  Valmiin mangopyreen tilalla soseutin kokonaisen tuoreen mangon ja sekin toimii. Sävy ei ehkä ole niin runsaan keltainen kuin mangopyreessä mutta maku on kohdallaan. Jos pitää kookoksesta, on tämä jälkiruoka kuin luotu siihen.





Marenkitaikinaa tuli yksinkertaisesti liikaa jotta se olisi mahtunut 2mm paksuiseksi laataksi yhdelle uunipellille, joten ohjetta voisi siltä osin ehkä pienentää 1/3:lla? En tiedä mutta taikinaa oli liikaa jotta olisin saanut niin ohutta levyä. JA hyvä huomata, että pelkästään marengin valmistamiseen menee n 3h eli jälkiruoan valmistus on hyvä aloittaa ehkä edellisenä iltana tai ainakin aamulla.


Farangin oma annos näyttää sata kertaa paremmalta kuin omani mutta siitä niille maksetaankin, eikö? Voin aina pyrkiä vieläkin parempaan lopputulokseen. Orvokitkin puuttuivat omasta annoksestani. Kirja on kyllä hyvä. Suosittelen, jos pitää fuusioaasialaisesta ruoasta.

Ohje on lainattu omin kommentein suoraan #Farangin kirjasta. Kiitos ja kumarrus.


Mango-kookoskermavanukas, balilaista vaniljaa ja tapiokahelmiä

mangovanukas
100g mangopyreetä (käytä siis joko valmista tai soseuta tuore mango)
1/2 dl kookoskermaa
1 rkl appelsiinimehua (tai ehkä jopa limen mehua, jotta olisi raikkaampi ja ehkä jopa tuplasti?)
1 liivatelehti
2 rkl vettä
3 rkl sokeria
1/4 vaniljatanko (tai jos sitä ei kotona ole, vaniljauutetta)
1 kypsä mango
1/2 appelsiini (saattaisin itse puolittaa mangon määrän ja tuplata appelsiinin jotta tulisi raikkaammaksi?)


Pandan kookoskermakastike
2 1/2 dl kookoskermaa
2 dl vettä
1/2 dl riisijauhoja
1/2 vaniljatanko (tai siis vaniljauutetta)
1 pandanlehti (minulla ei ollut lainkaan joten jätin kylmästi pois)
1 dl sokeria

Tapiokahelmet (jälkkäri toimii ilman tätäkin)
1/2 dl tapiokahelmiä
5 dl vettä
1 tl suolaa

Palmusokerimarenki
100g munanvalkuaisia
50g sokeria
50g jauhettua palmusokeria (käytä ehdottomasti: tuo mielettömän hienostuneen maun)
100g tomusokeria (unohdin itse lisätä ja toimii silti)
50g jauhettua palmusokeria koristeeksi


Valmistus

Mangovanukas: Sekoita mangopyree, kookoskerma ja appelsiininmehu keskenään. Liota liivalehti kylmässä vedessä. Leikkaa vaniljatanko puoliksi pitkittäin, ota siemenet veitsellä varovasti tai käytä vaniljauutetta ja sekoita veden ja sokerin kanssa kattilassa. Kiehauta ja lisää joukkoon liivatelehti. Sekoita kaikki keskenään ja annostele kauniisiin laseihin. Hyydytä jääkaapissa.

Hedelmäsalaatti: Kuori mango. Mangon kypsä osa on helppo tuntea veitsellä leikatessaan. Kuituinen kova sisäosa todella ottaa veitsellä leikatessa vastaan ja se ei maistu hyvälle. Itse käytän vain sen pehmeän ja kypsän osan. Kuori myös appelsiini ja kuutioi pieniksi kuutioiksi.

Kastike: Sekoita kookoskerma, vesi, riisijauho ja vaniljatanko kattilassa. Kypsennä miedolla lämmökkä kunnes seos paksuuntuu. Vedä sivuun ja lisää sokeri ja pandanlehti. Anna jäähtyä ja siivilöi kastike. Säilytä jääkaapissa.

Tapioka: Kiehauta vesi ja suola. Lisää tapiokat joukoon ja kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 7 minuuttia. Kaada helmet siivilään ja huuhtele sekoittaen juoksevan veden alla. Valuta ja sekoita valmiiden tapiokanhelmien joukkoon kookoskermakastiketta kunnes seos on tasaista muttei liian löysää.

Marenki: Sekoita sokeri ja palmusokeri keskenään. Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeriseos pikkuhiljaa joukkoon. (Jos et omista keittiövaakaa, niin 100g valkuaisia on noin kolmen keskikokoisen kananmunan valkuaiset.). Kun valkuaisvaahto on kovaa ja kiiltävää, sekoita joukkoon tomusokeri nuolijalla nostellen. Levitä massa leivinpaperille noin 2mm paksuiseksi kerrokseksi ja ripottele päälle palmusokeria. (50g on vähän liioittelua päälle omasta mielestäni mutta silmämääräisesti voi arvioida ja tietysti mitä enemmän, sen enemmän kivoja tummempia pilkkuja valmiin marenkilevyn päällä.). Kypsennä n 80 asteisessa uunissa noin 3 tuntia.

Annostele tapiokaa mangovanukkaiden päälle, lisää kuutioidut hedelmät, koristele marengilla ja nauti.

Reseptistä riittää noin neljään annokseen. Annos on sen verran makea, että riittää mainiosti. Ei kuitenkaan liian makea hyvän aterian jälkeen. Suosittelen.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Virvon varvon... Jännittävää palmusunnuntaita

Virpominen pohjautuu itä-suomalaiseen ortodoksiseen perinteeseen, jossa pajunoksat siunattiin lauantaina kirkossa, jotta niillä voitiin palmusunnuntaina käydä toivottamassa onnea ja terveyttä koteihin. Pajua käytetään siksi, koska pajunoksissa on perinteisesti katsottu olevan taikavoimaa.

Suomessa virpominen ja Pohjanmaalla liikkuvat pääsiäisnoidat eli trullit sekoittuvat, mikä aiheuttaa säännöllisesti närää perinteeseen ja uskontoon perustuvassa itäsuomalaisessa perinteessä.

Meilläkin lapset varustautuvat palmusunnuntain virpomiseen sillä silmällä, että sitten saadaan hirveät määrät karkkia! Tänään vitsoja askarrellessa juteltiin, että oikeastaan ei tarvitsisi edes saada sitä palkkaa virpomisesta, vaan jos jollain ei satu olemaan karkkia kaapissa eikä muutakaan sopivaa pikkupääsiäisnoidan koriin laitettavaksi, niin virvottavalle voisi silti antaa vitsan iloa tuomaan. Lapsen mielestä "idea oli loistava" :) onneksi meillä täällä etelässäkin on virpomisperinne.

Mukavaa palmusunnuntaita





Vinkkinä: jos teillekin on sattunut käymään niin, että paikassa A jossa säilytät askartelukamaa, piti muistikuviesi mukaan oleman kivoja höyheniä, mutta ne eivät siellä olleetkaan, niin kuvioteipeillä saa ihmeitä aikaan nopeasti. Samoin sopivaa ohutta paperia leikkaamalla voi tehdä rusetteja ja löytyipä meiltä vielä kolmiulotteisia perhostarrojakin. Vain taivas on rajana kun päästää luovuuden irti (=lue hätätilanne, koska vitsat oli pakko tehdä ja tietysti homma jäi viimeiseen iltaan, jolloin hätätilanne havaittu) lapsi kyllä totesi että väriä olisi voinut olla enemmän. Totta. Mutta lohdutti, että äiti on noi sunkin vitsat ihan kivoja :)

Pääsiäisruoho on ohraa. Kasvaa tuuheaksi eikä hermostu heti, kun unohdan kastella. Perinteisiä keltaisia karvaisia tipuja meille ei voida ruohoon asettaa, koska ne kokisivat karmean teloituksen kissojen toimesta...


Old Finnish tradition in this Special Easter Sunday. Young children make These colourful branches which they use To bring joy To others. People used To believe that they also helped To vanish Bad Spirit and that there is Some magic in These bunches. Children also dress in colourful clothes Like little witches.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Pääsiäiskattaus

Pääsiäiskattaus sisältää kevään valoa ja kesän odotusta. Lautaset Villeroy&Bochin New Wave, viinilasit Zwiesel ja juomalasit Aalto-sarjaa. Servetit Marimekon keltaiset keväiset. Bon appetit





Ihanan valoisaa pääsiäisaikaa

Easter setting this years consists of Villeroy&Boch's New Wave plates, Zwiesel's wine glasses and Finnish Iittala's Aino Aalto grey water glasses. Paper napkins are from Marimekko. White and green which are my spring colours.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Narsisseja Kartio laseissa

Olen opetellut käyttämään Instagramia viime päivinä ja bongaillut pikku hiljaa sieltä myös kauniita sisustuskuvia ja lainasin saman tien idean istuttaa narsissisipuleita yksitellen kauniiseen lasiin.

Ostin kaksi valmista narsissiruukkua kukkakaupasta ja kotona aloin irrotella sipuleita toisistaan-olipa muuten sitkeät ja vahvat juuret! Mutta aika hauska asetelma tuli! Täytyy toivoa, etteivät kissat innostu kaivamaan multaa....





Instagramissa "ottella14"