Maisema

Maisema
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gluteeniton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gluteeniton. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Mango-kookoskermavanukas a la Farang

Ihana vaihtoehto mm pääsiäisen jälkiruoaksi. Rakastan Farangin ruokia ja juomia. Ostin joitakin vuosia sitten intoiluni seurauksena mm Farangin "Modernia aasialaista" keittokirjan. Osa raaka-aineista vaatii kylläkin useimmiten vierailua esimerkiksi Vii Voan ruokakauppaan Hakaniemeen, jotta löytää eksoottisemmat aineet ja se välillä rajoittaa kokeiluja. Mutta ajoittain intoudun kokeilemaan. Tällä kertaa itse asiassa kävin Vii Voanissa ihan muista syistä ja ainekset löytyivät tavallisesta ruokakaupasta. Paitsi ohjeessa mainittu tapioka, jota en edes yrittänyt etsiä. Eli sekin olisi voinut löytyä vähän paremmin varustellusta kaupasta, mutta jätin suosiolla kokonaan pois. Ja hyvin toimi ilmankin. Tässä siis kokeiluni tulos ja resepti.  Valmiin mangopyreen tilalla soseutin kokonaisen tuoreen mangon ja sekin toimii. Sävy ei ehkä ole niin runsaan keltainen kuin mangopyreessä mutta maku on kohdallaan. Jos pitää kookoksesta, on tämä jälkiruoka kuin luotu siihen.





Marenkitaikinaa tuli yksinkertaisesti liikaa jotta se olisi mahtunut 2mm paksuiseksi laataksi yhdelle uunipellille, joten ohjetta voisi siltä osin ehkä pienentää 1/3:lla? En tiedä mutta taikinaa oli liikaa jotta olisin saanut niin ohutta levyä. JA hyvä huomata, että pelkästään marengin valmistamiseen menee n 3h eli jälkiruoan valmistus on hyvä aloittaa ehkä edellisenä iltana tai ainakin aamulla.


Farangin oma annos näyttää sata kertaa paremmalta kuin omani mutta siitä niille maksetaankin, eikö? Voin aina pyrkiä vieläkin parempaan lopputulokseen. Orvokitkin puuttuivat omasta annoksestani. Kirja on kyllä hyvä. Suosittelen, jos pitää fuusioaasialaisesta ruoasta.

Ohje on lainattu omin kommentein suoraan #Farangin kirjasta. Kiitos ja kumarrus.


Mango-kookoskermavanukas, balilaista vaniljaa ja tapiokahelmiä

mangovanukas
100g mangopyreetä (käytä siis joko valmista tai soseuta tuore mango)
1/2 dl kookoskermaa
1 rkl appelsiinimehua (tai ehkä jopa limen mehua, jotta olisi raikkaampi ja ehkä jopa tuplasti?)
1 liivatelehti
2 rkl vettä
3 rkl sokeria
1/4 vaniljatanko (tai jos sitä ei kotona ole, vaniljauutetta)
1 kypsä mango
1/2 appelsiini (saattaisin itse puolittaa mangon määrän ja tuplata appelsiinin jotta tulisi raikkaammaksi?)


Pandan kookoskermakastike
2 1/2 dl kookoskermaa
2 dl vettä
1/2 dl riisijauhoja
1/2 vaniljatanko (tai siis vaniljauutetta)
1 pandanlehti (minulla ei ollut lainkaan joten jätin kylmästi pois)
1 dl sokeria

Tapiokahelmet (jälkkäri toimii ilman tätäkin)
1/2 dl tapiokahelmiä
5 dl vettä
1 tl suolaa

Palmusokerimarenki
100g munanvalkuaisia
50g sokeria
50g jauhettua palmusokeria (käytä ehdottomasti: tuo mielettömän hienostuneen maun)
100g tomusokeria (unohdin itse lisätä ja toimii silti)
50g jauhettua palmusokeria koristeeksi


Valmistus

Mangovanukas: Sekoita mangopyree, kookoskerma ja appelsiininmehu keskenään. Liota liivalehti kylmässä vedessä. Leikkaa vaniljatanko puoliksi pitkittäin, ota siemenet veitsellä varovasti tai käytä vaniljauutetta ja sekoita veden ja sokerin kanssa kattilassa. Kiehauta ja lisää joukkoon liivatelehti. Sekoita kaikki keskenään ja annostele kauniisiin laseihin. Hyydytä jääkaapissa.

Hedelmäsalaatti: Kuori mango. Mangon kypsä osa on helppo tuntea veitsellä leikatessaan. Kuituinen kova sisäosa todella ottaa veitsellä leikatessa vastaan ja se ei maistu hyvälle. Itse käytän vain sen pehmeän ja kypsän osan. Kuori myös appelsiini ja kuutioi pieniksi kuutioiksi.

Kastike: Sekoita kookoskerma, vesi, riisijauho ja vaniljatanko kattilassa. Kypsennä miedolla lämmökkä kunnes seos paksuuntuu. Vedä sivuun ja lisää sokeri ja pandanlehti. Anna jäähtyä ja siivilöi kastike. Säilytä jääkaapissa.

Tapioka: Kiehauta vesi ja suola. Lisää tapiokat joukoon ja kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 7 minuuttia. Kaada helmet siivilään ja huuhtele sekoittaen juoksevan veden alla. Valuta ja sekoita valmiiden tapiokanhelmien joukkoon kookoskermakastiketta kunnes seos on tasaista muttei liian löysää.

Marenki: Sekoita sokeri ja palmusokeri keskenään. Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeriseos pikkuhiljaa joukkoon. (Jos et omista keittiövaakaa, niin 100g valkuaisia on noin kolmen keskikokoisen kananmunan valkuaiset.). Kun valkuaisvaahto on kovaa ja kiiltävää, sekoita joukkoon tomusokeri nuolijalla nostellen. Levitä massa leivinpaperille noin 2mm paksuiseksi kerrokseksi ja ripottele päälle palmusokeria. (50g on vähän liioittelua päälle omasta mielestäni mutta silmämääräisesti voi arvioida ja tietysti mitä enemmän, sen enemmän kivoja tummempia pilkkuja valmiin marenkilevyn päällä.). Kypsennä n 80 asteisessa uunissa noin 3 tuntia.

Annostele tapiokaa mangovanukkaiden päälle, lisää kuutioidut hedelmät, koristele marengilla ja nauti.

Reseptistä riittää noin neljään annokseen. Annos on sen verran makea, että riittää mainiosti. Ei kuitenkaan liian makea hyvän aterian jälkeen. Suosittelen.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvää ystävänpäivää ja taivaallista granolaa



Ihanaa ystävänpäivää. Ystävänpäivä on meillä Suomessa vähän outo juhlapäivä edelleen. 
Googlasin hetken ja wikipediasta löysin jonkinlaista viitettä ystäväpäivän historiasta, mikä hieman yllätti itseänikin. Luulin näet, että Valentine´s day olisi puhtaasti amerikkalainen perinne mutta eipä olekaan.  "Ystävänpäivä on mahdollisesti saanut alkunsa antiikin Rooman Lupercalia-juhlasta, jota vietettiin 15. päivänä helmikuuta." Lupercalia-juhlinnassa juhlittiin Junoa, joka oli mm avioliiton jumalatar sekä Pania, joka oli luonnon jumala. Juhlinnan yhteydessä uhrattiin mm vuohia ja sen jälkeen nuoret miehet kulkivat ympäriinsä vuohennahkaan pukeutuneina ja läiskivät vastaantulijoita vuohennahkaisilla remmeillä. (Tosi kivaa, eikö.) Läiskinnän uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä. Kaikenlaista ihmiset ovat uskoneet kautta vuosituhansien.

Kristityt yrittivät lopettaa näin kyseenalaisen juhlinnan 400-luvulla siinä kuitenkaan onnistumatta. Valentinuksen päivän juhlinta oli juurtunut ja sillä on pitkät perinteet mm Ranskassa ja Englannissa. Ja se on liitetty romanttiseen rakkauteen. Valentinuksen päivää on jo kauan vietetty perinteisin menoin mm rusettiluistelun merkeissä.


Yhdysvaltoihin Valentinuksen päivän juhlinta siirtyi ilmeisesti vasta 1800-luvulla? Sielläkin sitä juhlitaan rakastavaisten juhlana.
Suomeen ystävänpäivä juurtui vasta noin 20-30 vuotta sitten ja meillä se on enemmän ystävyyttä korostava juhla kuin rakastavaisten juhla. Meillä puhutaankin ystävänpäivästä eikä Valentinuksen juhlasta. Kortteja lähetetään käsitykseni mukaan kuitenkin valtavasti. Toiseksi eniten joulun jälkeen, mikäli wikipedian tieto pitää paikkaansa ja miksei pitäisi. Pääsiäinen lienee kova kilpailija korttien lähetysmäärissä.
Toivotan kaikille ihanaa ystävänpäivää. Ystävyys on kallis ja sitä on syytä vaalia. Osa ystävistäni on vuosikymmenten takaa ja meillä on pitkä historia. Toiset ihanista ystävistäni ovat aivan lähihistoriasta ja aivan yhtä tärkeitä. Ystävä on ihminen, jolle voit laittaa viestin, että nyt on paha mieli. Hänelle voit oksentaa pahan mielen ja saada välittömän lohdutuksen. Ystävä katsoo kanssasi samaan suuntaan ja tuohtuu puolestasi asiaankuuluvalla intensiteetillä. Toisaalta ystävän puolesta iloitset vilpittömästi häntä kohdanneesta onnesta, vaikka itselläsi olisi maailman surkein elämänvaihe. Ystävä lähtee kanssasi katsomaan kenkiä, vaikkei itse niistä sillä hetkellä olisi kiinnostunut. Ystävä tulee auttamaan muutossa, vaikkei hänellä olisi aikaa siihen. Toisaalta ystävä voi sanoa rehellisesti, että juuri nyt ei ehdi, mutta yrittää järjestää aikaa joskus toiste. Ystävä voi myös sanoa sinulle suoraan, että kuule ootko oikeesti tosissasi nyt, että mietipä uudelleen. Ystävä hoitelee tarvittaessa myös vihollisen. (Liikutuin aidosti, kun lapseni paras ystävä puolusti ystäväänsä, joskin käytiin jälkikäteen keskustelu mikä olisi ollut oikea tapa hoitaa asia.)
Jokainen ystävä elämässäni on tärkeä. Kiitos että olette. 



Ystävänpäiväksi ihanaa gluteenitonta granolaa

Ohje on mukailtu soppa354:sta

Tarvitset
6dl gluteenittomia kaurahiutaleita
3 dl kookoshiutaleita (alkuperäisessä oli 3 rkl mutta rakastan kookoshiutaleita, joten moninkertaistin määrän)
3 dl pähkinöitä (itse laitoin pekaani- ja hasselpähkinöitä)
1/2 dl vaahterasiirappia (tuo kivan makeuden ja maun)
1/2 dl öljyä (en itse käytä oliiviöljyä sen voimakkaamman maun vuoksi)
1 dl karpaloita tai muita kuivattuja marjoja tai rusinoita
1 dl kaakonibsejä tai rouhittua tummaa suklaata (jätin itse kokonaan pois enkä kaivannut)

Rouhi pähkinät ja sekoita kuivat aineet kuivattuja hedelmiä lukuunottamatta. Lisää nesteet ja sekoita niin että neste imeytyy hiutaleisiin. Käsin puristelemalla saa melkein parhaan lopputuloksen.

Kumoa leivinpaperille pellille ja laita uuniin 150 asteeseen noin 30-40 minuutiksi. Itsellä riitti 30 minuuttia. Kääntele välillä, että paahtuu tasaisesti. Älä anna palaa.

Anna jäähtyä ja lisää kuivatut hedelmät

Taivaallisen hyvää

perjantai 29. tammikuuta 2016

Sincronizadat & mexican dinner

Luin toissaviikolla erilaisia vinkkejä vohvelipannun käyttöön ja innostuin ajatuksesta että perjantain kunniaksi meillä voisi olla quesadilloja. Gluteenittomana aloin tutkia mistä saisin mahdollisesti itse leivottua gluteenittomia hyviä tortilloja.  Ruokapankki -nimisestä blogista löysin toimivan oloisen reseptin. Yksinkertainen ja ah niin helpolta kuulostava ohjekin. Haa, olisinpa tiennyt. No ei sentään..pienen alkuhankaluuden jälkeen paistaminenkin alkoi sujua, kun keksin ihan itse oman systeemin mutta kerronpa ensin siis Ruokapankin ohjeen, jolla itsekin tortillat tein.

Tortillaletut

4 dl maissijauhoja
Suolaa
1/2 - 1 dl oliiviöljyä
2-3 dl vettä

Sekoita aineet sopivan ja mukavan kosteaksi seokseksi, josta pystyy käsissään pyörittelemään pienen lapsen nyrkin kokoisia palloja. Ei tarvitse lainkaan liioitella, koska kaulitsemisen seurauksena tortillasta pitäisi tulla melko ohut.  Havaitsin tehdessäni, että hyvä peittää pallot kostealla pyyhkeellä tai sitten omat palloni olivat vain liian kuivia. Käytin näet vain tuon minimimäärän ohjeen nestemäärästä sekä vettä että öljyä koskien.

Makuun ei vaikuta mutta irtoaa helpommin leivinpaperista eikä ehkä repeile sitäkään vähää kuin itselläni.

Itse tein seuraavasti: leikkasin leivinpaperin neljään osaan ja asetin yhden taikinapallon yhden paperin päälle ja nostin toisen leivinpaperin sen päälle ja kaulitsin ohueksi. Kun jokainen lätty on omalla paperillaan, on se helppo nostaa paperin päällä kuumalle pannulle ja se jollain ilveellä ehkä jopa repeämättä irtoaakin siitä paperista ennen kuin paperi leimahtaa tuleen. Jos paperi oli jämähtää taikinaan, suostuttelin sen irtoamaan ohuella paistilastalla.

Lätyn ei tarvitse montaa minuuttia olla pannulla, kun se alkaa kuplia mikä tarkoittaa, että paistopinnalle alkaa muodostua pieniä ruskeita pisteitä. Tällöin on aika kääntää lätty ja antaa paistua hetken toiseltakin puolelta. Lätty saa jäädä hieman kosteaksi, joten sitä ei tarvitse paahtaa kuivaksi. Nosta pinoon lautaselle, niin pysyvät paremmin kosteina ja käsiteltävinä.

Kiitos hyvästä ohjeesta. Erittäin hyvän makuisia.





Tässä vaiheessa paistoin itse kanat. Käytin kanafileitä jotka paloittelin suupaloiksi. Kuumalle pannulle silputun sipulin kanssa, lisää halutessasi makeaa chilikastiketta maun mukaan. Itse laitoin kolmelle fileelle noin 2 rkl. Lisäksi mustapippuria ja suolaa noin 1/2-1tl. 

Nyt mennään alkulähteille eli Mexicoon ja tunnustan heti, että hetteikössä olen, koska olin pudota saman tien käsitteiden ristiaallokossa. Luulin näet valmistavani quesadillaa, jos laitan kaksi tortillaa vastakkain ja juustoa väliin. Väärässäpä olin. Quesadilla on puolikuun muotoon taiteltu vehnätortilla. Tai ylipäätään puolikuun muotoon taiteltu tortilla. Perinteisen meksikolaisen juuston oaxaca kanssa täytteenä käytetään perinteisesti papuja, lihaa, avokadoa ja erilaisia kasviksia.




Kaksi tortillaa, jotka asetellaan päällekkäin kuten kerrosleivässä, onkin nimeltään sincronizada, paitsi, että sincronizadassa käytetään perinteisesti juuston lisäksi myös kinkkua. Haa, sepä olisikin ollut alkuperäinen ajatukseni mutta ruokaa valmistaessani luovuin kinkusta ja päätin tarjota lisäkkeenä kanaa, kuten tuli mainittua. Eipä ole siis tämä ruoka varsinaisesti sincronizadakaan. Auts. No sinne päin, riittävän samankaltainen.

Sincronizadan valmistin varsinaisesti asettamalla kahden maissitortillan väliin cheddar-juustoa ja paistamalla sitä toiselta puolelta joitakin minuutteja tavallisella paistinpannulla. Hylkäsin siis vohvelipannun, koska tuumin, että maissitortilla vaikutti aika hajoavalta, ja pysyi mukavasti kasassa pannulla. Kun juusto alkaa sulaa tortillojen välissä, voi sen nostaa pois pannulta ja halkaista kahtia. Ja valmista on nautittavaksi.

Sitten meksikolaisessa keittiössä on myös gringa, joka valmistetaan muuten samoin kuin sincronizada mutta kinkun sijaan käytetään lihaa. Ja vielä olisi tostada, joka on yhdestä maissitortillasta tehty vastaava ruoka. Quesadilla oli siis vehnätortillasta tehty. Ja kaikkia pidetään tyystin eri ruokina. Putosin...

Anyway älyttömän hyvää. Pidän erityisesti maissitortillan mausta.

Sincronizadan kanssa on tapana tarjota hapankermaa, meillä tänään creme fraichea, kuten myös itse tehtyä guacamolea. Kun opin tekemään itse guacamolea, en ole paljoa sitä kaupasta ostanut. Ero on huikean iso.

Guacamole

2 isoa kypsää avokadoa
Puolen sitruunan mehu
Makeaa chilikastiketta
1/3 sipulia silputtuna
1/2 tl suolaa
Mustapippuria

Kuori avokadot ja irrota siemen. Ota hedelmän liha irti kuoresta ja soseuta haarukalla. Lisää sitruunan mehu ja muut ainekset. Maista ja lisää esimerkiksi suolaa ja/tai sitruunaa halutessasi.

Jos valmistaa tortillat itse, saa aikaa kulumaan jonkin verran, mutta maku palkitsee. Hyvää siideriä oheen ja buen provecho!

maanantai 25. tammikuuta 2016

Kreikkalaista jogurttia ja hunajaa

Välimeren maissa jälkiruoka on erilaista kuin meillä täällä pohjoisessa. Ensimmäinen ajatus kauan sitten oli, että onpahan yksinkertaista, että eikö nämä vain viitsi panostaa enää jälkiruokiin? Varsinaiset jälkiruoat ovat aika makeita kakkuja, eikä niitä todellakaan edes voi syödä kuin pienen palan. Monet ovat melkein tahmaisia tai karamellimaisia ja hampaat takertuvat melkein yhteen. Mutta maku on kyllä aika hyvä. 

Kreikassa yksi jumalainen jälkiruoka on jaurti me meli, "vain" jogurttia ja hunajaa. Yksinkertaisimmillaan nimenomaan valutettua ihanaa kreikkalaista jogurttia joka on melkein meikäläistä rahkaa mutta ei lainkaan niin hapanta. Koostumus on ihana, melkein lohkeava mutta ei kuitenkaan. Täyttävä kuin mikä ja loraus hyvää makeaa hunajaa päälle kruunaa makunautinnon. Ihanaa. Tähän voi raastaa sitruunaa ja nakata päälle esimerkiksi saksanpähkinöitä. Parhaimmillaan ensin sitruunan raastetta ja sitten pähkinää ja kaiken päälle valutetaan ihanaa aitoa kreikkalaista hunajaa, minkä jälkeen koko ihanuus takertuu lusikkaan ja yrität jotenkin sivistyneesti nuolla sitä irti lusikasta. Super.

Elämän nautinnot ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia. Ei tarvita molekyylikeittiötä eikä kymmeniä eri aineita. Sillekin on oma tilauksensa ja joskus on todella ihanaa nysvätä keittiössä ja panostaa oikein kunnolla, mutta sitten on erikseen ne päivät ja illat, jolloin on hyvä kirja kesken tai hyvää seuraa, eikä millään voi viettää tunteja keittiössä, vaan nopeasti ja helposti hyvää.

Loppukeväästä ja kesällä tämä jogurtti hunajalla ihanuus alkaa maistua myös aamupalaksi.Näin talvella syön gluteenittomista kaurahiutaleista kookosmaitoon haudutettua puuroa, johon lisään saksanpähkinöitä, pellavansiemeniä ja chiansiemeniä. Ilmojen lämmetessä puuro ei vaan enää maistu ja sen voi korvata ainakin silloin tällöin kreikkalaisella jogurtilla eri variaatioineen. Suomalainen hapan juokseva jogurtti ei sitten vaan sovi tähän. Se on ihan eri tuote. Ja sille on ihan omat ohjeensa. 



Taustalla puuhailen jotain innostavaa uutta. Siitä pian lisää. Stay tuned

maanantai 14. joulukuuta 2015

Gluteeniton saaristolaisleipä 2 versiota

Gluteeniton elämä ei käytännössä olekaan tarkoittanut valtavaa muutosta ruokavaliooni. Elän melko normaalisti loppujen lopuksi enkä ole joutunut luopumaan kovinkaan paljosta. Lukuunottamatta jumaloimaani saaristolaisleipää. Gluteenittomilla tuotteilla pystyy korvaamaan paljon mutta ei ohramallasta, joka tekee saaristolaisleipään sen mielettömän koukuttavan maun.

Olen kuitenkin päättänyt löytää tähän ratkaisun. Googlaamalla löytää melkein mitä vaan ja onneksi meitä gluteenittomia on jo melko paljon. Löysin useampia reseptejä mutta kolmenkaan kokeilun jälkeen en ole vielä osunut napakymppiin. Tässä kuitenkin kaksi mukiinmenevää vaihtoehtoa.


Ensimmäinen on melko lähellä onnistumista mutta vaatinee tuotekehittelyä vielä. Kaksi viikkoa aikaa löytää oikea sekoitus. 


Saaristolaisleipä TORKKUJA JA NOKKOSIA -blogista


3,5 dl valmista jauhoseosta tai (2,5dl tattarijauhoja, 3 rkl psylliumia, 3 rkl pellavansiemen(rouhetta)ja 4 rkl perunajauhoja)


Kaada kulhoon 4 dl piimää, sekoita sen joukkoon jauhoseos, 2 dl tattari- tai gluteenittomia kaurahiutaleita, 1 tl soodaa, 1 tl ksantaania, 1-1,5 dl tummaa kookossiirappia ja 2 tl merisuolaa. Sekoita 25g sulatettua kirnuvoita taikinaan.


Anna taikinan kohota hetki vuoassa.  Sekoita 2 rkl siirappia ja 1 dl lämmintä vettä ja valele leipää siirappivesiseoksella. Laita leipä 175 asteiseen uuniin 45 minuutiksi, valele siirappivedellä uudelleen ja laita takaisin uuniin 30 minuutiksi. Toista valelu vielä kerran ja laita takaisin 30 minuutiksi. Ota uunista ja anna jäähtyä.






Leipä on hapan mutta siitä puuttuu vielä se tietty makeus. Pitääkö lisätä siirapin määrää ja muuntaa osa jauhoista muuksi kuin tattarijauhoiksi, koska ne vasta happamia ovatkin? Ehdin kokeilemaan ainakin kerran vielä ennen joulua. Käytännön ongelma on, että syön leipää todella vähän, ja kokeiluversiot täytyy melkeinpä pakastaa, etteivät mene pahaksi. Jouluna kuitenkin on ihanaa ottaa siivu oikein ohueksi leikattua saaristolaisleipää ja laittaa sen päälle kasa lohimoussea tai mätiä ja sipulia yms. Ja vatsa huutaa... Mutta kuuluu niinkuin jouluun, eikö?


Toinen versio Gluteenitonta leivontaa sivustolta



Gluteeniton saaristolaisleipä

Tässä reseptissä käytetäänkin nesteenä gluteenitonta Laitilan Kukko olutta. Tässä piilee pieni ongelma, mikäli ei kestä gluteenittomaksi käsiteltyä tuotetta vaan keho vaatii luontaisesti gluteenitonta, koska Laitilan Kukko oluissa gluteeni poistuu oluen käydessä. Jännitin itse kuinka käy mutta keho ei reagoinut mitenkään olueen. Hyvä niin. Käytin itse tummaa lageria mikä ehkä oli vähän liiankin tummaa, koska sen maku puskee leivästä aika voimakkaasti läpi. Makukysymys tietysti sekin. Jotenkin oma ajatus olisi, että josko käyttäisi vähemmän tummaa olutta ja ehkä oluen ja piimän yhdistelmää leivässä? Olut tuo maltaan makua, jota leipä ehdottomasti kaipaa ja piimä lempeää happamuutta.

5 dl Laitilan Tumma kukko olutta
50g hiivaa
1 rkl psylliumia
1 tl suolaa
1,5 dl tummaa siirappia
2 dl pellavanrouhetta
0,5 dl Semper Pofiber perunakuitua
0,5 dl tattarirouhetta
2 dl tattarijauhoa
2 dl Semper Grov mix jauhoseosta
(1 tl kaakaojauhetta)

Lämmitä olut kädenlämpöiseksi, murenna joukkoon hiiva. Sekoita joukkoon psyllium ja anna turvota muutama minuutti. Lisää suola, siirappi, rouheet ja perunakuitu. Lisää vielä jauhot ja vaivaa hetki.

Kaada vuokaan ja anna kohota 20-30 minuuttia. Laita 200 asteiseen uuniin ensin 30 minuutiksi, laske lämpötilaa 175 asteeseen ja anna paistua vielä 45 minuuttia. Sivele lopuksi vielä siirappi-voiseoksella.




Hyviä vaihtoehtoja kumpikin. Näilläkin päästään joulun makuihin.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Minttusuklaakuutiot by Feel Good Kitchen



Löysin joitakin viikkoja sitten mielettömän blogin nimeltään Feel Good Kitchen jonka kirjoittaja Aino "amatöörikokkina" luo mitä herkullisempia reseptejä. Leipoo ja laittaa ruokaa. Yleensä gluteenitonta, useimmiten maidotonta ja useimmiten vegeruokaa. Aino kirjoitti myös mainion kalsiumpostauksen, jonka kanssa olen niin samaa mieltä. Suosittelen lämmöllä tutustumaan em blogiin.

Feel Good Kitchenin blogista löysin mm mielettömän minttusuklaakuutioiden ohjeen, jonka toteutin sunnuntaina. Suussa sulavan ihania herkkuja. Raw food parhaimmillaan. Valmistettu ilman uunia ja täysin gluteenittomana. Gluteenittomat valmiit herkut ovat useimmiten mautonta mössöä ja sen vuoksi etsinkin puolipassiivisesti kaiken aikaa uusia ohjeita kotona toteutettaviksi. Raakakakkujen maailma on esimerkiksi melkein loputon. Tässä ohjeessa käytetään pohjana rusinoita ja manteleita, mikä on superhyvä ja helppo pohja. Jos blenderi / monitoimikoneen osa on vain riittävän tehokas, ei manteleita esimerkiksi tarvitse liottaa yhtään. Ja melkein on ohje terveellinenkin, vaikka herkku onkin, koska siinä on likipitäen vain ja ainoastaan terveellisiä ainesosia. Avokadoa, kookosöljyä, rusinoita, manteleita jne jne. Saa syödä siis ihan miten paljon huvittaa. Avokadosta ja raakakaakaojauheesta saa muuten aivan mieletöntä suklaamassaa. Muistuttaa paljon ns alkuperäisen suklaan makua mutta on täysin maidoton ja tietysti gluteeniton. Ja helppo tehdä.

Minttusuklaakuutioihin tarvitaan

pohjaan:
3dl rusinoita
1,5 dl pähkinöitä (esimerkiksi manteleita)
1,5 dl kaurahiutaleita (luontaisesti gluteenittomia)
3 rkl kaakaojauhetta
         ripaus suolaa
1 rkl sulaa kookosöljyä
1-3 rkl vettä

Rouhi pähkinät ja kaurahiutaleet. Lisää loput ainekset mutta ei vielä vettä ja pyöräytä tasaiseksi massaksi. Oma blenderiosani monitoimikoneessa on kyllä tehokas sinänsä, mutta vaatii useimmiten raskaamman massan kyseessä ollen pientä suostuttelua: otan koneen hetkeksi pois päältä, heiluttelen muutaman kerran astiaa, jotta massa irtoaa teristä ja muuttuu irtonaisemmaksi ja laitan koneen takaisin päälle. Tämän jälkeen lisää vettä ruokalusikallinen kerrallaan sen verran, että saat sopivan massan. Taputtele massa kevyesti rasvatun vuoan pohjalle. (Itse käytin silikonista leipävuokaa, johon varmuuden vuoksi laitoin vielä leivinpaperia. Leivinpaperin kanssa valmiit leivokset/ levy on helppo nostaa leikattavaksi.) Pakasta vajaa puoli tuntia siten, että massa on jähmettynyt ja sen päälle voi levittää seuraavan kerroksen.

minttutäyte:
2 kypsää avokadoa
1 dl sulaa kookosöljyä
       ripaus öljyä
0,5 dl hunajaa
      muutama tippa piparminttu-uutetta

Sekoita aineet blenderissä. Levitä pohjan päälle ja laita takaisin pakastimeen noin puoleksi tunniksi.

suklaakuorrute:
1 dl kaakaojauhetta
0,5 dl hunajaa
0,5 dl sulaa kookosöljyä
1 kypsä avokado
   pari tippaa piparminttu-uutetta
2 rkl vettä
   ripaus suolaa


Sekoita kaikki aineet blenderissä ja levitä edellisten täytteiden päälle. Pakasta ainakin noin tunti.
Jälkiruoka säilyy jääkaapissa muutamia päiviä mutta pakastimessa periaatteessa viikkoja. On kyllä niin hyvää, että tuskin jouluun asti säilyy muutoin. Levystä voi leikata sopivia pieniä suupaloja nautittaviksi. Itse kuumensin kuumalla vedellä terävän ison veitsen, jolla leikkasin siistejä siivuja levystä. Leikkasin vuoassa jäätyneestä levystä poikittain sopivia siivuja valmiiksi, jotta voin pakastimesta ottaa sitten helpommin vain yhden siivun, eikä tarvitse jääkaapissa tai huoneenlämmössä ensin sulatella koko levyä. Omasta yhdestä siivustani tulee kolme kaunista palaa syötäväksi.


Lapsille kerroin, että nämä ovat raakakakkua, jotta saan syödä jälleen ihan yksin. Kaikki mikä liittyy äidin kokeiluihin ja gluteenittomuuteen, saa yleensä jonkinlaisen suojan, ja saan ihan itselleni, ellen erikseen tarjoa muillekin.

Superhyviä. Suosittelen kokeilemaan.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Gluteenittomat biscotti keksit

Ruohonjuuren viimeisimmässä omassa lehdessä on mainioita reseptejä ja tässä yksi: gluteenittomat italialaistyyppiset biscottikeksit. Älyttömän hyviä. Suosittelen lämpimästi. Ihania kahvin kanssa nautittaviksi. Piilottelin jopa vähän lapsilta, että sain syödä melkein itse kaikki.

Tarvitaan:
1,5 dl tattarijauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 dl mantelijauhoja
1 dl raakakaakaojauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus ruususuolaa
1 dl palmusokeria
50g voita tai kookosöljyä
2 munaa (tai 1 rkl chiansiemeniä + 3 rkl vettä, liota kunnes geeliytynyt)
2 rkl tuoreta espressokahvia
2 tl vaniljauutetta
80g pilkottuja saksanpähkinöitä

Lämmitä uuni 150 asteiseksi. Sekoita kaikki kuivat aineet (ei sokeria eikä pähkinöitä) yhteen kulhossa. Vaahdota rasva ja sokeri toisessa kulhossa ja lisää sen jälkeen munat, espresso ja vaniljauute ja vatkaa tasaiseksi.

Lisää kuivat aineet sekä pähkinät kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Muodosta taikinasta kaksi halkopuun muotoista pötkylää ja aseta ne leivinpaperin päälle pellille. Paista uunissa noin 40 minuuttia kunnes pötköt ovat kuivahkoja ja halkeilevat keskeltä. Anna jäähtyä noin 20 minuuttia. Leikkaa sen jälkeen VAROEN noin 1,5 cm levyisiä siivuja. (HUOM älä anna jäähtyä kokonaan koska leikkaaminen on takuulla sen jälkeen mahdotonta ilman että koko pötkö murenee.)

Aseta keksit makaamaan ja paista sen jälkeen vielä noin puoli tuntia kunnes keksit ovat kuivia.

Järkyttävän hyviä ja täysin gluteenittomia.






keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Gluteeniton kana-myskikurpitsahampurilainen



Gluteeniton hampurilainen syntyy perinteisesti vaihtamalla sämpylä gluteenittomaan versioon mutta koko hampurilaisen voi ylipäätään tehdä ilman sämpylää. Testattu vaativan testiryhmän eli lasten kanssa ja toimii.

Muoto on melkein sama. Melkein, koska ei voi käytännössä syödä sormin mutta ei haittaa. Maku on parempi. En kaipaa leipää lainkaan. Myskikurpitsan sijasta voi mainiosti käyttää vaikka bataattia, jossa on yhtä mukava makea maku kuin myskikurpitsassa.

Kurpitsa leikataan noin sentin mittaisiksi paloiksi ja kypsennetään uunissa 200-225 astetta noin 20 minuuttia tai kunnes on pehmeä, ei al dente mutta ei myöskään läpeensä pehmeä. Sopivan kypsä.

Pihvin voi paistaa perinteisesti naudan jauhelihasta tai nauta-sikaseoksesta mutta ollaan tykästytty kanan jauhelihaan. Sama kaava kuin jauhelihapihvillä eli vähän perunajauhoa (1-2 rkl per 400g), vähän hyvää sinappia (0,5-1 rkl), rakuunaa, suolaa (0,5 rkl) ja halutessasi vähän nestettä (0,5 dl-1 dl) ja yksi kananmuna. Kaikki sekoitetaan rivakasti niin, että syntyy vähän sitkoa. Paistetaan kohtalaisella lämmöllä kunnes kypsä. Kana on paistettava aina täysin kypsäksi.

Sitten kootaan. Kurpitsaa alle, pihvi, vähän haluamaasi kastiketta ja salaattia ja kurpitsa kanneksi päälle. Viimeksi tein kastikkeen turkkilaisesta maustamattomasta jogurtista, siihen vähän sinappia, suolaa ja sitruunaa ja ripaus mustapippuria ja valmista.

Erittäin hyvää ja helppoa.




lauantai 19. syyskuuta 2015

Design letters mukit aamupalalla

Sorruin minäkin hankkimaan meille Design letters mukit. Ainakin nyt aluksi jokaiselle oma muki vain. Olen näitä ihaillut jo kauan mutta pidättäytynyt ostamasta perusteella, että mukejahan meiltä jo löytyy. Mutta syksyn kolkutellessa ovella teki mieli hankkia jotan kivaa pientä piristykseksi. Ja nämä on aidosti tosi kivat. Skandinaavista selkeää designia.

Ei yllätä yhtään, että ovat tanskalaista suunnittelua. JA surprise surprise suunnittelija on Arne Jacobsen. Ne on alunperin suunniteltu jo vuonna 1937 Aarhusin kaupungintalon käyttöön mutta vasta viime vuosina saavuttaneet suuren kansainvälisen suosion. Eikä ihme. Kyllähän nämä kolahtavat. Teki mieli ostaa myös saman sarjan lautaset aamupalalle mutta totesin, että itse asiassa hankin mieluummin lisää Marimekon Sadonkorjuu lautasia, jotka sopivat näihin kuin nenä päähän. 



Tähän samaan sarjaan kuuluu myös hauskahko maitokannu ja teekannu....mutta pitää miettiä onko niille isompaa käyttöä. Lapset ihastuivat asap "omiin" mukeihinsa. "Kukaan ei sit koske mun mukiin!" Okei.

Lauantaiaamu on ihana, kun koko viikonloppu on edessä ja hyvä mieli hyvin nukutun yön jälkeen. Eikä kiire mihinkään. Hommaa ja puuhailua riittää kyllä mutta heräsin ennen lapsia ja tein vohvelitaikinan ja leppoisan musiikin soidessa taustalla paistoin kardemumman tuoksuiset vohvelit tarjottaviksi. Tuoreita mansikoita ja mustikoita ja vaahterasiirappia. Nam. Ja iso kuppi hyvää lattea.

Ihanaa viikonloppua.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Loistava raakavispipuuro chiasiemenistä GLUTEENITON

Tähän jäin koukkuunheti ensimmäisestä lusikallisesta. Aivan loistava aamupala. Ja mikä on ehdottomasti parasta, ei tarvita yön yli liotusta vaan 10 minuuttia riittää. Huippua. Eikä liian montaa eksoottista raaka-ainettakaan. Chiansiemeniä ei lasketa eksoottisiksi..

Resepti on alun perin mukaeltu Viljaton kattaus kirjasta (Emmi-Liia Sjöholm) ja vaihdoin vielä puolukat karpaloihin syystä että minulla on pakastimessa karpaloita puolukoiden sijaan.

Tarvitaan:
1 dl chiasiemeniä
2,5dl mantelimaitoa
1 dl karpaloita
1/3 banaania
ripaus suolaa
1-2 rkl hunajaa

Chiansiemenet sekoitetaan mantelimaitoon tai muuhun haluaamaasi maitoon ja annetaan liota noin 10 minuuttia. Liotessaan chian siemenistä irtoaa tahmaista ainetta, joten siemeniä olisi hyvä sekoittaa ainakin kerran 10 minuutin aikana mutta ei ole välttämätöntä, koska sauvasekoittimella tai blenderillä seos tasoittuu joka tapauksessa.

Lisää muut ainekset ja sekoita sauvasekoittimella. Valmista nautittavaksi. NAM



keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Gluteeniton porkkanasiemenleipä NAM

K-Ruoka.fi:stä löysin aivan mielettömän hyvän gluteenittoman leipäreseptin. Ihanan kostea ja samalla maukas. Valitettavan moni gluteeniton resepti on mauton tai sen rakenne on kestämätön eli se murenee leikattaessa tms mutta tämä on kyllä lähellä täydellistä. Suosittelen lämpimästi. Upposi täysillä myös lapsille.



Ainekset:
500g porkkanasosetta (alkuperäisessä i pkt luomuporkkanasosetta kaupan altaasta mutta itse keitin porkkanoita ja soseutin)
1 rkl psylliumia (tarpeellinen aines, joka sitoo taikinaa ja tuo kuitua)
2rkl pellavansiemeniä
3 rkl auringonkukansiemeniä
3 rkl öljyä
1 tl suolaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 ps kuivahiivaa (tuore ei oikein toimi koska ei käytetä varsinaista nestettä)
6 dl gluteenitonta jauhoseosta (itse käytän finaxin karkeaa jauhoseosta melkein kaikkeen, toimii, tähän vaihdoin 1 dl kookosjauhoa)

Keitä porkkanat kypsiksi (mittaa paino kypsistä porkkanoista), soseuta ja jäähdytä sose n 40-50 asteeseen (kuivahiiva tarvitsee n 42 asteen lämmön, joten ala toimia n 50 asteessa). Sekoita siis joukkoon psyllium, pellavan- ja auringonkukansiemenet. Anna turvota noin 10 minuuttia. Lisää kattilaan öljy ja mausta seos suolalla ja hunajalla.

Yhdistä kuivahiiva ja jauhoseos. (Jos käytät valmista sosetta, lämmitä se ennen hiivan lisäämistä 42 asteeseen.) Sekoita jauhoseos porkkanasoseeseen. Taikina saa jäädä pehmeäksi.

Kaada taikina 1,5 litran pitkänomaiseen vuokaan ja anna kohota lämpimässä n 30 minuuttia liinan alla.

Paista 175 asteessa uunin ala-asteessa noin tunti. Anna leivän jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa sitten ja anna tekeytyä liinan alla.

Superhyvää ja terveellistä. Ja erittäin helppo tehdä. Suosittelen

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Lasten lempisuklaa

Tämä kesä on muuttanut ruokatottumuksiani pakon sanelemana ja olen joutunut tai päässyt (ajattelutavasta riippuen) etsimään gluteenittomia tapoja valmistaa ruokaa ja herkkuja. Raakasuklaata tein jo aiemminkin ja tykästyin siihen. Raakasuklaa on maidoton ja luonnon omista raaka-aineista valmistettu ihanuus. Suosittelen. Ja sen joukkoon voi lisätä omia suosikkejaan melkein rajattomasti: merisuolaa tai mulberrymarjoja tai karpaloja tai...

Lomalla ostin Virpi Mikkosen kirjoittaman "Kiitos hyvää" , herkkuja ilman sokeria ja gluteenia. Ihana kirja kaikin tavoin. On avannut kokonaan uuden maailman ymmärtää mm raakakakkujen logiikkaa. Miten valmistaa kakkupohja, jos ei käytetä lainkaan jauhoja? Esim liotetuista manteleista, taatelista yms. Omenakakkuun lisätään rusinoita jne jne. Vaihtoehtoja on paljon. Minulla on paljon opeteltavaa ja kokeiltavaa ja ainoa rajoittava tekijä rahapussin lisäksi on tietysti se, ettei herkkuja voi syödä rajattomasti vaikka mieli tekisi.


Vehnätön ja gluteeniton ruokavalio muuten aidosti muuttaa suhdetta syömiseen. Syö elääkseen eikä elä syödäkseen. Vehnä ja gluteeni nostaa veren sokeriarvoja nopeasti ja verensokerin alituiset muutokset aikaansaavat kierteen. On ollut mielenkiintoista huomata miten hyvä olo itsellä on, kun verensokeri pysyy melko tasaisena. Toki refluksi on vaivannut koko kesän ja edelleenkin, mutta olo on senkin puolesta jo parempi. Siitä lisää myöhemmin.

Nyt siis Virpi Mikkosen lasten lempisuklaan resepti. Superhelppo valmistaa ja äärettömän hyvää. Pari palaa riitti aamukahvin kanssa ja nyt hymyilyttää. Eikä hymyä himmennä yhtään ulkona helottava aurinko ja hyväntuuliset lapset. Toinen lapsi muuten säikäytti eilen trampoliinilla pompittuaan: tuli itkien kotiin että oli tullut osittain niskoilleen alas ja selkään sattuu. Säikähdin kunnolla että mitäs nyt. Mutta itkun laannuttua havaittiin että niska toimii ja selkäkin asettui levon kera. Huh. Trampat on mainioita liikunnan edistäjiä mutta myös vaarallisia. 

Lasten lempisuklaa:

1 dl cashewpähkinöitä
1 dl kaakaovoita
5 rkl kookosöljyä
5 rkl raakakaakaojauhetta
5 rkl kotimaista luomuhunajaa
1 tl vaniljauutetta tai -jauhetta
hyppysellinen merisuolaa

(Huom älä huijaa raaka-aineissa vaan käytä laadukkaita tuotteita)

Laita pähkinät tekosekoitteen ja aja hienoksi murskaksi. (Jos tehosekoitin tai blenderi ei ole riittävän tehokas, liota pähkinöitä ensin 1-2 tuntia että pehmenevät). Sulata kaakaovoi ja kookosöljy juoksevaksi seokseksi lämpimässä vesihauteessa. (Tässä kuumuudessa kookosöljy on valmiiksi jo juoksevaa).  Lisää raakakaakaojauhe, hunaja, vanilja ja merisuola.. Lisää suklaamassa ja pähkinät tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi massaksi. (Älä yritä huijata kuten minä ja yrittää sauvasekoittimella, koska lopputulos ei ollut tasainen ja puoli keittiötä oli ruskeassa suklaamassassa.) Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain lempimaustettasi.

Kaada esim pieneen vuokaan jonka vuoraat kelmulla tai leivinpaperilla. (Jos et vuoraa millään, jämähtää helposti kiinni alustaan. Silikonimuotit eivät kaipaa paperia.) Jäähdytä pakastimessa n tunti tai jääkaapissa muutama tunti. Leikkaa haluamiksesi paloiksi, tarjoile ja nauti.

torstai 20. elokuuta 2015

Gluteenittomat mustikkaruudut

Seuraava mainio resepti on lainattu Vatsan vapaapäivä blogista, jossa on ihania reseptejä. Kaikille mutta erityisesti niille, noilla on ärtyneen suolen oireyhtymä, refluksi, keliakia tai muita suolen toiminnan häiriöitä. Luen muuten sivumennen sanoe William Davisin kirjaa Eroon vehnästä, ja on myönnettävä, että tukka pystyssä sitä pistelen menemään: vehnää ei pitäisi kenenkään meidä syödä nykypäivänä. Palaan tähän myöhemmin mutta suosittelen kaikille kyseistä kirjaa. Nyt siis tuohon mainitsemaani reseptiin. Yksi parhaista mustikkapiirakan ohjeista ikinä.





pohja:
5dl kaurahiutaleita
1 dl kaurajauhoja
1 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
200g luomuvoita
1 muna

mustikkatäyte:
500g mascarponea
4 munaa
2 dl sokeria
200g pakastemustikoita
2 rkl perunajauhoja

pintatäyte:
150g luomuranskankermaa
150g luomurahkaa
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Vatsan vapaapäivä -blogin reseptiä muokkasin luomumaitotuotteisiin päin sekä tietysti vaihdoin tuorejuuston mascarponeen! Mascarponea aina kun vaan mahdollista. Niin se vaan menee.

Pehmennä voi varoen mikrossa. (20s kerralla, jotta ei pääse sulamaan). Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voin sekaan. Lisää sitten muna ja sekoita yhteen. Vuoraa pieni uunipelli leivinpaperilla ja levitä pohjan ainekset leivinpaperin päälle. Kostuta tarvittaessa veistä tms vedellä, jotta tarttuu vähemmän kiinni. Kyllä se siitä leviää.
Paista uunissa noin 15 min 200 asteessa. Ota sitten pelli ulos uunista ja laske lämpötilaa 175 asteeseen.

Valmista täyte vatkaamalla mascarpone, munat ja sokeri keskenään. Levitä seos pohjan päälle. Sekoita mustikat ja perunajauho. (Jos käytät tuoreita mustikoita, ei perunajauhoa tarvita, koska sen tarkoitus on sitoa pakastemarjoista irtoavaa nestettä.) Lisää mustikat täytteen päälle. Laita takaisin uuniin ja paista noin 35 minuuttia.

Nosta piirakka jäähtymään noin 10 minuutiksi ja valmista sillä välin pintatäyte sekoittamalla sen aineet keskenään. Levitä piirakan päälle ja paista vielä 15-20 minuuttia tai kunnes pinta on jähmettynyt.

LOISTAVA PIIRAKKA. Love it. Kiitos Vatsan vapaapäivän kirjoittajalle.