#HCR2015

Helsinki City Run 2015 jää omaan mieleeni loistavana juoksuna. Täysin subjektiivisena ja täysin henkilökohtaisena harppauksena omassa liikuntahistoriassani. Hyvin pieni kehitysaskel paperilla mutta valtava henkisesti minulle itselleni. Hyvä mieli siis.

Kevät meni miten meni juoksutreenien kannalta. Periaatteessa minulla oli kalenteria katsellen hyvin aikaa treenata suunnitelmallisesti mutta kummasti moni vapaailta meni ystäviä tavaten ja asiakastilaisuuksissa ja ties missä. Ja hyvä niin. Ei koko elämän pidäkään olla orjallista treenaamista. Itselläni oli kuitenkin vähän ontto fiilis tulevasta koitoksesta juuri liian vähien pitkien lenkkien vuoksi. Liian monta kympin lenkkiä pidempien sijaan. Puolimaraton vaan vaatii pitkiä lenkkejä alleen. Lisäksi tein typeristä typerimmän kokeilun: ostin aivan uudet tossut muutamaa viikkoa ennen HCR:ää! Uudet merkiltäänkin. Asicsit on hyvät tossut, mutta tsiisus miten kipeiksi sainkaan säärten etuosat ja toisen nilkan! Sääret tokenivat vuorokaudessa mutta nilkka vihoitteli vielä lauantaiaamunakin. Kävin ostamassa urheiluteippiäkin varmuuden vuoksi, joskaan en kuitenkaan sitä nilkkaan kieputtanut, koska vaisto sanoi, että olisin kuitenkin juossut jalkaa varoen ja saanut jonkun krampin johonkin osaan jalkoja...ja hyvin nilkka kestikin koko matkan.

Pari viikkoa ennen H-hetkeä juoksin viimeisen pitkän lenkin. Olin päättänyt juosta 16km siten, että juoksen Sports Trackerin kanssa 8km yhteen suuntaan ja käännyn takaisin ja voilá, 16km juostu. Kahdeksan kilometrin kohdalla tuumasin kuitenkin, että tyhmää kääntyä takaisin, vaan kierränpä merenlahden samantien ympäri...matkaa tulikin muutama kilometri yli alkuperäisen suunnitelman, ja olin aika puhki. Etenkin kun juoksin vanhoilla, jo vaimennuksen menettäneillä Adidaksen Supernova Glide tossuilla, ja nilkka oli entistä kipeämpi. Tosi nerokasta. Eikun kauppaan ostamaan samanlaiset Addut alle. Loistavat tossut ainakin minulle: riittävästi vaimennusta mutta kuitenkin hyvin kevyet ja varpaissa muotoiltu pohjallinen, joka ohjaa juoksuaskelta oikeaan suuntaan. Suosittelen näitä tossuja. Ei niin meduusamaiset kuin esim Energy Boostit.

Perjantaina töiden jälkeen kävin Kisiksellä hakemassa oman lähtönumeroni ja innostuin tilaamaan Juoksija-lehden. Sain lahjuksina tilauksestani mm harjoitusoppaan juoksijalle ja tietysti luin sitä perjantai-illan. Mietiskelin lukemaani ja totesin oman juoksutekniikkani kerrassaan alkeelliseksi vaikka tajusinkin, että tämän vuoden HCR:n osalta maito oli jo maassa eikä korjausliikkeitä juoksun suhteen enää voisi tehdä. Oma juoksuni muistutti enemmänkin epämääräistä suorien jalkojen siirtelyä eestaas kuin lennokasta rullaavaa juoksua.

Tein kotona kunnon joogatreenin parina päivänä ennen juoksua, samoin kuin kävin hierojalla hoitamassa kipeimmät kohdat jaloista pois. Toimi muuten uskomattoman hyvin. Jalkojen isot lihakset oli hyvin auki ja valmiina juoksemaan. Vaikka pidän venyttelystä ja joogasta, olen uskomattoman laiska sitä tekemään vaikka se olisi niin tärkeää lihashuoltoa. Täytyy muistaa tehdä se vähintään kerran viikossa kunnolla. Omat jalat on varsinkin näin kesäkaudella kovilla kun juoksulenkkien lisäksi pyöräilen työmatkat. Lihasten huoltaminen on siis ensiarvoisen tärkeää.

Juoksupäivän aamuna keittelin kunnon kaurapuuron ja otin rennosti. Luin hyvää kirjaa auringonpaisteessa ja join tasaisesti vettä. Kelloa vilkuillen söin hyvin kevyen lounaan puoliltapäivin ja paria tuntia ennen omaa lähtöhetkeä vielä vähän urheilujuomaa. Ja sitten kohti Stadiumia. Hyvä fiilis tarttui heti juna-asemalla kun näin muitakin samaan suuntaan menijöitä juoksuvaatteissaan. Kylmä tuuli hytisytti ja taivaalla puhalsi sadepilviä. Not good.

Eläintarhan kentällä odotellessa pudotteli niskaan pienen sadekuuronkin mutta oman lähdön hetkellä sade loppui ja matkaan päästiin kuivin jaloin. Olin asettanut Sports Trackeriin äänikomennon, joka antoi vauhtitiedot kilometrin välein. Aivan loistava ominaisuus. Heti ensimmäisen kilometrin jälkeen tajusin, että nyt mennään lujempaa kuin oikeastaan pitäisi mutta jalat tuntuivat hyviltä, eivätkä hapottaneet lainkaan, mikä tuntui yllättävältä. Ajattelin, että mennään sitten hetki tätä vauhtia ja kun alkaa hengästyttää, hiljennän ainakin hetkeksi. Yllättäen pääsinkin pistelemään samaa vauhtia ensimmäiset viisi kilometriä, eikä edelleenkään tuntunut missään. Samalla korjasin juoksutekniikkaa kirjasta lukemaani suuntaan: yritin mielikuvissa kuvitella polkevani pyörää ja saada askelta rullaamaan. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa ylämäissä ottaa pienen spurtin, jotta jalat eivät menisi hapoille, ja se yllättäen toimi. Mielessä kävi, että ihan järjetöntä kokeilla kisassa ekaa kertaa tällaisia juttuja mutta juoksu vaan kulki kilometri kilometriltä ilman erityistä tuskaa. Mieletön fiilis.

Osansa hyvällä tuntemuksella oli varmaan sillä, että kanssajuoksijoiden iloksi olin vetänyt kunnolla tiikeribalsamia molempiin jalkoihin ja pakaralihaksiin. Olin päättännyt tehdä kaikkeni, ettei edellisen vuoden karmea jumi lantiossa iske uudelleen. Jooga ja balsamit ja onnistunut urheilugeelien ajoitus juoksun aikana ja nesteytys varmaan toimi yhdessä. Ei voi kuin olla iloinen.

Normaali juoksuvauhtini tähän asti on sinnitellyt sitkeästi noin 6min 30s per kilometri eli melko hidas olen vieläkin mutta nyt pistelin melkein 16 kilometriin asti noin 6 minuuttia per kilometri! Jokaisen Sports Trackerin päivityksen kuullessani mietin, että ohhoh että koskahan se tuska iskee että ei vaan voi mennä näin iloisesti eteenpäin. Siellä Pikku-Huopalahden vastatuulessa sitten alkoi väsyttää mutta jatkoin vaan sitkeästi vaikka samalla vauhti väistämättä hidastuikin. Samalla se tavoiteaika 2 tuntia 10 minuuttiakin karkasi käsistä, mikä vähän kaiveli mielessä että josko sitä jaksaisi kuitenkin spurtata vielä. 18 kilometrin kohdalla sainkin jonkun hulluuskohtauksen ja spurttasin hetken kunnes muistin että ei voi olla totta, että tässähän on tämä pitkä jyrkähkö ylämäki edessä ja spurtti hiipui hetkeksi. Vielä jaksoin pari viimeistä kilometriä vähän lujempaa ja viimeisestä stadionin kaarteesta juoksin niin paljon kuin kintuista lähti. Huikea fiilis.

Edellisvuoden aika parani 7 minuuttia mutta henkinen hyppy oli sitäkin valtavampi. Usko omiin kehitysmahdollisuuksiin ja into lähteä kunnolla parantamaan omaa juoksua on nyt suuri. Ei minusta tule koskaan nopeimpana palkittua mutta ensi vuonna lähden taas yhtä pykälää nopeammassa ryhmässä ja taidanpa ilmoittautua Paavo Nurmen kympille jotta vire säilyy.

Entisestä sohvaperunasta alkaa kuoriutua siis vihdoin liikunnasta pitävä ihminen. Liikun, koska se on minusta kivaa. Pysyn kunnossa ja mieli on hyvä. Näillä mennään.

Kuuntele itseäsi

Selkä alkoi vihoitella pitkästä aikaa. Tiedättekö sen kivun, joka iskee esimerkiksi juuri silloin, kun vihdoin illalla pääset nukkumaan ja luulet ottavasi lempiasentosi, jossa voit rentoutua ja vaipua levolliseen uneen, ja sitten se iskee. Karmea tunne selässä, joka saa sinut voihkaisemaan ja etsimään toista asentoa.

Myönnän, että olen joutunut pitämään taukoa liikunnasta pienen sairastumisen vuoksi mutta pikku hiljaa päässyt takaisin lenkkipoluille ja painojen pariin. Joka tapauksessa tunnistan selkäkivussani liiallisen kiireen ja itseni laiminlyönnin. Miksi ihmeessä enää tässä iässä teen niin? Mikään ei ole sen arvoista, että laiminlöisin oman hyvinvointini. Tunnen itseni jopa hieman tyhmäksi. Perehdyn hivenaineisiin ja vitamiineihin ja olen selättänyt refluksitaudin ja migreenin mutta en ymmärrä hiljentää ja teen itselleni pahaa. Onneksi tätä ei ole jatkunut kuin kesäloman päättymisestä asti joten toivoa on. 

Heräsin tänään aamulla aikaisemmin kuin olisin normaalisti noussut, ja laitoin P90X ohjelman ja Tony Hortonin päälle. Olen aiemminkin kyseisestä mainiosta dvd sarjasta kirjoittanut ja todennut sen äärimmäisen hyväksi. Olen tässä syksylläkin treenannut samaisen tyypin seurassa painoilla mutta aina siirtänyt joogaa ja venyttelyä. Tänään laitoin kuitenkin streching ohjelman tunniksi päälle ja havaitsin todellakin olevani täysin jumissa. Ei mikään ihme, että selkä alkoi oireilla. En aio syyllistyä tähän helmasyntiin uudelleen. Vaikka kaikki muut treenit jäisivät, yritän muistaa venytellä. Suurin syy on tietysti täysin fyysinen, jotta lihakset pysyvät elastisina mutta melkein yhtä suuri syy on pysähtyä kuuntelemaan itseäni. Puoli kuudelta aamulla voin olla lähes varma siitä, että saan olla aivan yksin ja rauhassa sen tunnin ajan, mitä ohjelma kestää. Siksi aamut ovat erinomaisia minulle rauhalliseen venyttelyyn ja itseni kanssa olemiseen.

Miksi minulla on aina kiire joka paikkaan? Miksi työpaikalla tunnen syyllisyytä siitä, etten ole kotona lasteni kanssa ja sitten taas kotona on lukuisia tekemättömiä töitä, joita pitäisi tehdä, ja alituinen kiire jonnekin. Vaikka kuinka karsin omia ja lasten harrastuksia, on aina kiire. Ei tietenkään auttanut asiaa perustaa oma yritys, mutta koen sen samalla harrastuksena itselleni. Mikä selitys tuokaan on? No joka tapauksessa koen paremmaksi tehdä asioita kuin jämähtää paikoilleni miettimään miksei minulle tapahdu mitään. Kunnon noidankehä ja siksi erityisen tärkeää kyetä nappaamaan kalenteristaan edes silloin tällöin täydellisen rauhallinen hetki ihan vain itselleen.

Minua riipii nämä syyssateet ja ankea syksy. Kotoa aamulla lähtiessäni laitankin musiikin päälle puhelimeen ja kuulokkeet korviin ja nautin hyvästä musiikista töihin mennessäni. Suljen muun maailman vielä hetkeksi oman satumaailmani ulkopuolelle.

Olen edelleen väsynyt mutta ainakin olen antanut itselleni hetken aikaa. Mukavaa loppuviikkoa.

Kohti HCR:ää

HCR eli Helsinki City Run lähenee hurjaa vauhtia. Olo on vähän epäuskoinen mutta kuitenkin jännittynyt ja toiveikas. Vielä vuosi sitten valmistauduin omaan ensimmäiseen 10km juoksuuni Naisten Kympille ja nyt siis tuplasti pidemmälle matkalle, koska kymppi meni mukavasti. Mikään voittajafiilis ei tällä hetkellä ole, vaikka olenkin pitänyt talvella kuntoa yllä. 

En kuitenkaan saanut talven aikana juostuksi siten kuin ajattelin ja nyt on tekemistä. Työmatkapyöräilyn aloitin kyllä jo kaksi viikkoa sitten, joskin tällä vk tuli heti paussi osin sään, osin iltamenojen vuoksi. Pyöräily on siitä hyvä laji, että se pitää yllä peruskuntoa mainiolla tavalla: tuo lisää voimaa jalkoihin ja antaa aerobista treeniä. Ja mikä parasta, yhdistää nerokkaasti liikunnan ja työmatkat. Jos ei illalla enää joko jaksa tai ehdi lenkille tai salille tai mitä lie, niin on ainakin pyöräillyt. Juoksua ei toki korvaa. Jos tulee parinkin viikon juoksutauko, joutuu aloittamaan ikään kuin alusta.

Vilkaisin juuri hetki sitten HCR:n reittikarttaa ja reitti ainakin näyttää hauskalta, ainakin noin maisemallisesti. Joitakin haastavia nousuja tulee olemaan, ja lupaavat että kympin kohdalla muuttuu haasteellisemmaksi. Tosi kiva, kun muutenkin alkaa painaa jaloissa :)

Miksi juoksen? Hyvä kysymys. Ensinnäkin olen perusluonteeltani sohvaperuna. Rakastan kynttilänhämyistä kotona oloa, hyvää musiikkia ja hyvää kirjaa tai käsitöiden tekemistä. Se ei vaan valitettavasti tee hyvää noin pitkässä juoksussa. Neljänkympin korvilla tulin vaan itsekseni siihen tulokseen, että nyt jos koskaan on aika ottaa itseäni niskasta kiinni, ja alkaa hoitaa itseäni. Luin jostain lehdestä, että viimeistään tässä vaiheessa pitää alkaa rasittaa omaa luustoaan nimenomaan lajeilla, joissa luihin kohdistuu "iskuja" eli rakastamani lajit pyöräily ja uinti eivät pidä luustosta huolta, vaikka muuten hyvää liikuntaa ovatkin. Siksi siis juoksen.

Juoksu on miellyttävä laji työssäkäyville siitäkin syystä, että ulos juoksemaan voi lähteä ihan milloin itselle parhaiten sopii. Ei tarvitse kello kädessä kiirehtiä ryhmätunneille, vaan omia aikojaan valua ovesta ulos ja pinkoa menemään. Jos sattuu hyvä päivä, askel lentää, ja jos sattuu takkuisempi päivä, siirtää vaan tossua toisen eteen, ja yrittää kuunnella hyvää musiikkia ja saada siitä energiaa. Lenkin jälkeen on mainio olo. Kroppa on täynnä happea ja lihaksissa hyvä väsynyt olo. Useimmiten nukun hyvin liikunnan jälkeen ellei sitten satu niin onnettomasti, että jalat ovat päässeet menemään niin hapoille, että niitä särkee...

Midnight Runit (viime vuonna Tukholmassa ja Helsingissä) olivat tavoitteeni viime vuonna, ja koska ne sujuivat mallikkaasti, päätin tähdätä tuplasti pidemmälle eli puolimaratonille (HCR). En ole koskaan juossut niin pitkää matkaa ja suhtaudunkin kunnioittavasti tulevaan haasteeseen. Toisaalta otan asian sillä tavalla lunkisti, että jos meinaa lähteä henki, niin sitten voin hetken kävellä (joskin se on aika tappava ratkaisu kesken juoksun, koska jatkaminen on sen jälkeen aika tunkkaista). Ilmoitin itseni 2h 20min lähtöryhmään, mitä pidän realistisena tavoitteena. Saa nähdä kuinka käy.

Näillä mennään, tänään lyhyempi intervallitreeni, ja ensi viikolla taas muuta. Liikunnallista keväistä sunnuntaita :)

Juoksijan energiapitoinen sunnuntaiaamiainen? Hehee, aikaa ja voimia ei juuri muina aamuina ole väsätä mitään muuta ja muutenkin sunnuntaiaamut ovat rauhallisia ja sopivia erikoisherkkuihin. Safkaa maanantaista sunnuntaihin kirjasta löytyy myös tämä mielettömän hyvä Köyhät ritarit ohje. Munamaitoon lisätään kermaa! Meillä ei sattunut olemaan kaapissa mutta laitoin kahvimaitoa, ja riittävän hyvää. Juju onkin siinä mitä paistetun ritarin kanssa tarjotaan: itse tehtyä lemon curdia eli sitruunavoita ja ranskankermaa. Tajuttoman hyvää.

Lemon curdia en ollutkaan tehnyt koskaan aiemmin itse. (Enkä btw myöskään syönyt valmistuotteena kuin krt aiemmin, jolloin ihastuin sen makuun). Tarvitaan yhden sitruunan raastettu kuori ja noin desin verran sitruunamehua. 3 kananmunaa ja 1,5 dl sokeria vatkataan vaahdoksi. Vatkattu munavaahto ja sitruunamehu sekoitetaan keskenään, samoin 100g huoneelämpöistä (suolatonta) voita, ja vaahto nostetaan teräskulhossa vesihauteen päälle=kattilassa poreilevaa kuumaa vettä, ei saa koskea kulhon pohjaan. Vispataan 10-15 min kunnes vaahto sakeutuu. Sitten nostetaan jäähtymään ja raastettu sitruunankuori sekoitetaan hyvin seokseen, ja voila! Valmista!

Painonpudotus -11kg - my way

Tämä on vain ja ainoastaan minun subjektiivinen versioni omasta painonpudotuksestani. Ei suositus eikä kannanotto siitä miten paino putoaa, jos teet näin tai noin. Eikä se voisikaan olla suositus, koska monen vuoden kokeilun ja pohdinnan jälkeen olen yksinkertaisesti tullut siihen tulokseen, että olemme jokainen yksilöllisiä senkin suhteen minkälainen ravinto on oikeanlaista ja minkälaista ravintoa ja kuinka paljon tulisi syödä, jotta voimme kukin hyvin ja miten esimerkiksi paino putoaa.

Liikunta? Lukee mistä tahansa mielipiteitä ja ohjeita laihtumisesta, näkee mantran syö vähemmän kuin kulutat, ja laihdut.  Hmm, ei toiminut minulla. Liikuin välillä todella paljon ja söin samaan aikaan reippaasti alle kulutettujen kaloreiden - enkä laihtunut. Liikunta on äärimmäisen tärkeää hyvinvoinnille mutta painon putoamiselle sillä ei ainakaan itselläni ollut juurikaan merkitystä. Painon hallinnassa sitten senkin edestä. Mutta tämä on siis minun kokemukseni. Lisäksi eroavuuksia on varmasti naisten ja miesten välillä. Olennaista itselleni on ollut mistä ne syödyt kalorit koostuvat ja ennen kaikkea annosten koot! Eli siis toki kuluta enemmän mutta ennen kaikkea katso mistä kalorit muodostuvat. Älkääkä ymmärtäkö väärin, rakastan liikuntaa, etenkin kun lopetin liikkumisen laihtumisen tai kilojen tarkkailun vuoksi. Otan pieniä tavoitteita kuten nyt puolimaraton, mikä motivoi minua liikkeelle. Ja jos tunnen itseni väsyneeksi tai muutoin voimat poissa, lähden "vain" kävelylenkille tai "vain" kävellen kauppaan ja totean tehneeni hyvin. Tai sitten menen ja otan kunnon torkut ja sekin on hyvä. Mitään pakkoja ei ole, paitsi päästä pyörällä töihin niin pitkään kuin se vaan on mahdollista :)

Olen jossain määrin "taistellut" painoni kanssa pienen ikäni. Tai ainakin luullut taistelevani. Lapsena pidin itseäni ylipainoisena, vaikken sitä loppujen lopuksi ollutkaan- vertailukohdat eli kaverit koulussa ja pihalla olivat vaan minuakin hoikempia. Nyt, vuosien jälkeen valokuvia katsellessani voin puolueettomasti todeta etten todellakaan ollut ylipainoinen. 

Vuosia kului, ja mm yliopistovuodet ja yliopiston luennoilla nauttimani irtokarkit eivät olleet hyväksi. Tulin äidiksi, ja sitten 10 vuoden kuluttua katsoin itseäni peilistä ja totesin että ei, ei, ei.... Jotain pitää tehdä ja siten että se todella tehoaa. Lisäksi halusin näyttää lapsilleni hyvää esimerkkiä: aloin liikkua aktiivisesti. Ei auttanut kuitenkaan painon pudotukseen, vaikka hyvinvointini kyllä lisääntyi. Vähensin ruoan määrää.....ravitsemusterapeutti totesi minun syövän liian vähän...lisäsin ruoan määrää. Laskin kaloreita mm Kiloklubin avulla, mittasin ruoan määrää vaa'an avulla, tutustuin terveelliseen ruokaan, söin parsakaalia niin paljon että kotona pyydettiin jo muutakin ruokaa. Söin chiliä jotta aineenvaihdunta vilkastuisi, tein sitä ja tein tätä, mutta paino pysyi. Toki paino putosi hetkellisesti joitakin kiloja mutta jäi sen jälkeen sitkeästi roikkumaan aina tiettyyn lukuun.

Vuosi sitten loppiaispäivän iltana katsoin itseäni peilistä ja totesin että nyt loppuu. "Last chance" saada kertyneet kilot pois. Sisuunnuin ja seuraavana aamuna marssin määrätietoisesti kauppaan ja ostin Nutrilett aloituspaketin. Ottamatta edes suuremmin selvää miten homma toimii. Ajatus oli itänyt mielessä kuitenkin koska hyvä ystäväni oli vuotta aiemmin onnistunut pudottamaan 14-15kg Cambridge dieetillä. Lähtökohtaisesti olin suhtautunut kaikkiin ateriankorvikkeisiin hyvin epäillen ja olin sitä mieltä, että jos paino on tullut normaalilla ruoalla, pitäisi sen pudotakin tavallisella ruoalla. Ystäväni kertoi kuitenkin voineensa oikein hyvin omalla dieetillään ja painon pysyvän hyvin alemmassa lukemassaan. Kyseinen ystäväni näytti säteilevältä ja erityisen onnelliselta uudessa kehossaan. Ajatus jäi ilmeisesti alitajuntaan, ja jossain vaiheessa otin selvää itsekin tuosta Cambridge dieetistä mutta en kokenut sitä sopivaksi itselleni lähinnä sen vuoksi että se olisi edellyttänyt henk koht valmentajaa. Nutrilett kuuria pystyin noudattamaan ihan itsenäisesti.

Aloitin siis ihan pystymetsästä. Ensimmäisten päivien aikana luin enemmän sekä kokemuksista että faktatietoa. Suhtautuminen vaihteli laidasta laitaan. Osalla oli henkilökohtaisia hyviä kokemuksia painon putoamisesta, osalla paino oli tullut takaisin, jos oli palannut entisiin tapoihinsa (no tietysti se tulee takaisin, jos ei ota itseään niskasta kiinni), ja osa haukkui kaikki ko. menetelmää käyttävät. Huvittavaa sinänsä oli, että lueskelin Kiloklubin osiossa Nutriletin käyttäjien kommentteja ja säännöllisesti siellä kirjoitteli ihmisiä, jotka kovasti tuomitsivat Nutrilettia käyttävät, mutta ilmiselvästi itsekin kamppailivat oman painonsa kanssa ja väittivät silti hallitsevansa homman. Pointti on, että on helppo tuomita mitä tahansa. Nutriletilla keho hakeutuu tilaan jossa se alkaa käyttää omia rasvavarastojaan (ketoosi). Itselläni ei ainakaan lihakset kadonneet, vaan pysyivät hyvässä kunnossa. En valitettavasti älynnyt otattaa kunnon kehonkoostumuslukuja ennen ja jälkeen..

Kerroin työpaikallani avoimesti mitä puuhailen, ja työkaverini suhtautuivat pusseihini hyvin neutraalisti. Näinhän minä, että näkymättömästi osa puisteli päätään, mutta en silti kokenut sitä negatiivisena. Oma juttuni, ja skippasin vaan lounaalle lähtemisen ja lämmittelin omat keittoni ja järsin porkkanaa ja kurkkua. Samaan aikaan luin ja kirjoitin itsekin Kiloklubin Nutrilett sivuille, mistä sain vertaistukea. Oli helpottavaa lukea samassa vaiheessa olevien muiden nutraajien kokemuksia. Ja paino putosi...

Vihdoinkin tunsin, että vartaloni totteli ja teki sen mitä halusin. Pystyin ohjailemaan sitä haluamaani suuntaan. Kolmas ja neljäs päivä heti alussa olivat vaikeimmat. Kroppa pisti kunnolla hanttiin, oli nälkä ja vilutti. Mutta neljäntenä päivänä tunsin kuitenkin että nyt alkaa helpottaa ja sen jälkeen olinkin hyvin energinen ja voin mainiosti. Jatkoin ensimmäisellä jaksolla kolme ja puoli viikkoa. Sinä aikana taisi pudota 6kg. Vaatteet olivat jo väljiä. Pidin kuukauden tauon.

Toinen jakso kesti viikon, painoa putosi noin 2kg, ja pidin jälleen muutamien viikkojen tauon. Kolmas jakso taas vajaa viikko, kunnes vaaka näytti tavoitepainoani, mikä tarkoitti -11kg pudotusta! Huikea tulos. Olin normaalipainoinen ja vaatteet todellakin mahtuivat päälle. Vaatekokoni oli 2-3 pienempi, mikä tarkoitti aika lailla sitä, että liki kaikki vaatteet menivät vaihtoon. Vyötärö oli yli 20cm kapeampi kuin tammikuun alussa. Mitkään housut eivät pysyneet päällä ilman vyötä ja näyttivät aivan telttamaisilta.

Peilistä katsoi hahmo, jota en oikeasti tunnistanut minuksi. Ymmärrän täysin niitä henkilöitä, jotka eivät osaa olla uudessa hoikistuneessa vartalossaan. Kestää aikansa totutella uuteen minään. Vaikka siis muutos itsellenikään ei ollut tämän suurempi. Vain 15% lähtöpainosta... Normaaliruokaan palaaminen oli helppoa. Joskin vatsalaukku oli pienentynyt reippaasti ja se täyttyi myös pienestä annoksesta.

Tämän oppimisessa onkin mennyt aikaa. Järki ymmärtää tuon helposti, että ota vain vähän lautaselle. Mutta jos on vuosikausia täyttänyt koko lounaslautasen, vaikkakin esimerkiksi täysin lautasmallin mukaisesti ja täysin terveellisellä ruoalla ja esim ilman pastaa ja perunaa ja sokeria, sitä ottaa opitun mukaisesti liian paljon. Teen vieläkin ajoittain niin, että kahmin esim salaattiaineksia niin paljon, että joudun jättämään ylimääräiset lautaselle. Työterveyshoitajan neuvo laihtumiselle muuten olikin yksinkrt: syö pienempiä annoksia. Kuulostaa tosi helpolta mutta vaatii ajatustyötä ja homman oppimista. Tässä on yksi syy miksi ateriankorvikkeet ehkä toimivat joillakin. Aterian koko pysyy hallinnassa. 

Normaaliruokaan siirtyessäni luin valtavat määrät kirjoja ja kirjoituksia terveellisestä ruoasta. Vaahtosin asiasta kotona ja hermostuin kun puolisoni ei tuntunut ymmärtävän mistä puhun ja miten tärkeä asia oli minulle. Kävin luontaistuotekaupoissa hankkimassa siemeniä yms. Kävin luomuruokaa myyvissä kaupoissa ostamassa vain luonnollisesti tuotettua ruokaa, välttelin e koodeja jne jne. Allekirjoitan kyllä vieläkin sen, että luonnonmukaiset tuotteet ovat terveellisiä ja luomuruoka lähtökohtaisesti hyvää, mutta pointti on se, että "oikeinsyömisen" pakko meni itselläni aivan äärimmäisyyksiin. On kivaa "olla oikeassa".

En haluaisi edelleenkään syödä hormoneilla tuotettua ruokaa. Mitä esimerkiksi tehotuotettujen broilereiden "liha" aidosti meille tekee? Hirvittää ajatella mikä sen vaikutus voi olla omille lapsille. Entä kalan sisältämät ympäristömyrkyt? Siirtyisinkö kasvissyöjäksi? Voiko toisaalta esim pavuissa olla ylimääräisiä aineita?  En osaa edelleenkään sanoa. Sen voin kuitenkin sanoa, että ruokailusta ei saa tulla myöskään elämää ohjaileva mörkö, kuten helposti oli käydä itselleni. Ruokailun ja syömisen pitää olla luonnollista, vaikka sitä suunnittelisikin.

Nykyisin tiedän itse, että mm hormonit saattavat vaikuttaa painon hallintaan. Lisäksi on tärkeää treenata aerobisen liikunnan lisäksi myös lihaksia. Mitä isommat lihakset saavat treeniä, sen pidempiaikainen vaikutus. Hivenaineilla ja vitamiineilla on iso merkitys, ja sillä että meillä kaikilla kroppa on vaan niin yksilöllinen.

Mietin pitkään haluanko avata tätä osaa elämästäni blogissa. Mutta tulin siihen tulokseen, että jospa tämä rohkaisisi jotain toistakin. Puhtaan painonpudotuksen lisäksi tavoitteeni on pysyä terveenä mahdollisimman pitkään. Liikunnan harrastaminen on mukavampaa kun painoa on vähemmän. Jalat liikkuvat ketterämmin kun paino putoaa. Helsinki City Run odottaa toukokuussa. Sen selvittämiseen ei pelkkä painon pudotus kyllä auta :)

Viimeisenä haluan pestä käteni kaikesta vastuusta: en suosittele enkä ole suosittelematta tätä omaa tapaani. En vastaa kenenkään toisen tekemisistä ja suosittelen kääntymään asiantuntijan puoleen. Ja vihoviimeisenä kommenttina: paino on pysynyt aika mukavasti siinä mihin se putosikin :) jonkinlaista liikehdintää on kilo sinne kilo tänne mutta pääasia että se on kuitenkin suurin piirtein samoissa lukemissa. En juurikaan käy vaa'alla vaan testaan yksillä uusilla tiukoilla työhousuilla säännöllisesti että kiristääkö vai ei. 

Aamujoogaa kissojen kanssa...

Olen hyvin hyvin aamu-uninen mutta yritän ainakin kerran viikossa saada raajat kuitenkin liikkeelle sen verran ajoissa, että ehtisin tekemään joogaohjelman tai venyttelyohjelman heti aamusta.

Vähän jogurttia tms kevyttä aamupalaa ja paljon vettä, ja sitten matolle hengittelemään ja venyttelemään. Jostain syystä, joka ei ole itselleni vielä auennut, homma on myös äärimmäisen mieluisaa kissoilleni. Ne ilahtuvat saman tien kun joogamatto levähtää lattialle ja sen alle tyyppien on pakko kaivautua. Jos ja kun komennan ne muualle, tullaan silloin tällöin näykkäisemään minua tai puraisemaan pala matosta kostoksi. Ja mikä sen kivempaa kuin ajaa toinen toistaan takaa maton päältä ja minun altani, tai kun pitäisi lasketua venytykseen matolle, onkin siellä kissa hyväntuulisena odottamassa....argh. Tai vaikka asento, jossa seistään toisen jalan varassa toinen jalka koukistettuna ja kädet ylöspäin ojennettuina: eikö kissa ole jo hyppäämässä syliin asenteella että venaa vähän, mä tuun mukaan :)

Eihän niille voi olla vihainenkaan mutta pitääkö aina?

Tony Horton, P90X ja minä

Mikä P90X? Never heard oli ensimmäinen ajatukseni keväällä, kun luin Kuntoplus-lehdestä amerikkalaisesta kunto-ohjelmasta. Kyse on 3kk tiukasta ohjelmasta, jossa sitoutuu treenaamaan itsenäisesti 6pv viikossa itse asettamiensa tavoitteiden mukaisesti. Voi valita treenit kahdesti päivässä
aamuin illoin, lihasten kasvattamiseen tähtäävän ohjelman isoilla painoilla tai enemmän kunnon kasvattamiseen tähtäävän ja omia mittoja pienentävän treenin.  Itse valitsin viimeisen, jossa tehdään pienemmillä painoilla useampia toistoja. 

P90X ei kuitenkaan ole pelkästään painoilla tehtävää lihastreeniä, vaa se sisältää itse asiassa 11 treenidvd:tä joissa on myös aerobista treeniä. Kovaa sykettä nostavaa liikuntaa sekä hauskaa kenpoa, jossa on vaikutteita mm karatesta. Lisäksi on joogaa ja venyttelyä. Erittäin monipuolinen paketti.

Tilattavissa paketissa on myös ohjeet ruokavalioon, joka perustuu melko normaaliin lautasmalliin ja erityisesti säännölliseen syömiseen ja annoskokojen tarkkailuun. Itse en noudattanut dieettiohjeita, koska kesällä ajan myös työmatkat pyörällä ja juoksen säännöllisesti- tuon P90X lisäksi, joten liikunnan määrä oli niin paljon suurempi kuin mitä ohjelma määräsi, joten sen mukaan laskettu energian tarve meni vähän mäkeen.

Olin pudottanut painoa aiemmin vuoden alussa, joten painon pudotus ei ollut edes ensisijaisena tavoitteena, eikä ravintokysymys siis niin tärkeä itselleni, muutoin kuin tietysti oikeiden ravintoaineiden valinnan osalta. Toki on tärkeää syödä ennen treeniä riittävästi oikeaa polttoainetta ja vastaavasti treenien jälkeen.  Kaikkien tärkeintä on säännöllisyys. Ruoasta ja ravinnosta ja oikeasta syömisestä voin tehdä oman päivityksen myöhemmin. On suuri harhaluulo, että olisi yksi ainoa kaikille sopiva ohje oikeasta syömisestä tai oikeasta liikunnastakaan. Itse kamppailin tuon kysymyksen kanssa lukuisia vuosia ja ihmettelin miksei paino putoa. Itselleni ei todellakaan toiminut ohje syöt vaan vähemmän ja liikut enemmän. Mutta siitä lisää ehkä myöhemmin.

Omat suosikkini ohjelmasta ovat olleet core synergistics ja kenpo. Karatemaiset potkut vaativat tasapainoa ja voimaa mutta ovat varsin hauskoja. Samoin jooga on tarjonnut haastetta, joskin liikkeet opittuaan ohjelman joogalevy alkoi puuduttaa ja kaipaisi jo enemmän, mutta siihenhän ratkaisuna voi mainiosti hakeutua joogatunneille.

Käsitykseni mukaan P90X ohjelman on luonut kunto-ohjaaja Tony Horton Beachbody nimisestä yrityksestä. Tyyppi on luonut mainetta Yhdysvalloissa. Eikä syyttä. Horton on erittäin motivoiva, eikä lainkaan siirappimainen tai ärsyttävä. Itse en voi sietää tekopirteää huutamista salilla tai jumpissa, ja minulle onkin sopinut tuo Hortonin tyyli. Tony Horton itse on dvd:n nauhoituksien aikana 47-vuotias, ja aivan superkunnossa. Dvd:llä on aina 3 muutakin henkilöä näyttämässä liikkeitä, osa on ammatiltaan tanssijoita tms, osa on Beachbodyn omia harjoitusohjelman käyneitä ihmisiä, nuoria tai vähän vanhempia.

Itselleni ei ollut vaikeaa noudattaa ohjelmaa kotona. Kun oli tehnyt päätöksen treenata, ja ohjelma oli riittävän monipuolinen ja vaihteleva, oli kivaa kotiin tultuaan laittaa dvd sisään ja alkaa treenata. Joogaosuuden tein useimmiten aamulla aikaisin. Oli ihanaa nousta hiljaiseen aamuun auringon noustessa ja keskittyä kuuntelemaan omaa kehoaan.

Elokuussa osallistuin sekä Tukholman Midnattsloppetiin että vastaavaan Midnights Runiin Helsingissä mikä aiheutti itselleni sen, että ohjelman noudattaminen meni vähän sekaisin. Samoin kesälomareissussa oli hankalaa noudattaa ohjelmaa. Syksyllä pidin tietoista taukoa mutta nyt olen taas ryhdistäytynyt. En noudata ohjelmaa kuutena päivänä viikossa, vaan ehkä joka toinen päivä. Ja nyt pitää alkaa valmistautua elämäni ensimmäiseen puolimaratoniin, joka olisi toukokuussa Helsingissä.

Minä, totinen sohvaperuna, joka olen pitänyt henkisiä harrastuksia paljon tärkeämpinä, olen herännyt liikunnan harjoittajaksi. Oma hyvinvointi on niin tärkeä, että liikunnan tärkeys ja mielekkyyskin on noussut ihan omaan asemaansa minun elämässäni. Tästä lisää myöhemmin. Lihaskunto on meille kaikille tärkeää eikä naisten pitäisi pelätä isompien painojen käyttämistä. Kannustan kaikkia liikkumaan. Kukin omalla tyylillään mutta monipuolisesti. Itse pitäydyin vuosia mukavuusalueellani: pyöräilen ja uin. Kunnes luin jostain, että luita pitää rasittaa esimerkiksi juoksun tai squashin tms avulla, jossa luustoon kohdistuu liikettä ja iskuja. Lisäksi lihaskunto on tärkeää. Päänsäryt mm katosivat melkein kokonaan, ainakin kesän ajaksi, kun lihakset saivat kyytiä. Ja nukkui erittäin hyvin. Suosittelen lämpimästi. Hyvää liikunnallista vkloppua