Maisema

Maisema
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. marraskuuta 2015

Minttusuklaakuutiot by Feel Good Kitchen



Löysin joitakin viikkoja sitten mielettömän blogin nimeltään Feel Good Kitchen jonka kirjoittaja Aino "amatöörikokkina" luo mitä herkullisempia reseptejä. Leipoo ja laittaa ruokaa. Yleensä gluteenitonta, useimmiten maidotonta ja useimmiten vegeruokaa. Aino kirjoitti myös mainion kalsiumpostauksen, jonka kanssa olen niin samaa mieltä. Suosittelen lämmöllä tutustumaan em blogiin.

Feel Good Kitchenin blogista löysin mm mielettömän minttusuklaakuutioiden ohjeen, jonka toteutin sunnuntaina. Suussa sulavan ihania herkkuja. Raw food parhaimmillaan. Valmistettu ilman uunia ja täysin gluteenittomana. Gluteenittomat valmiit herkut ovat useimmiten mautonta mössöä ja sen vuoksi etsinkin puolipassiivisesti kaiken aikaa uusia ohjeita kotona toteutettaviksi. Raakakakkujen maailma on esimerkiksi melkein loputon. Tässä ohjeessa käytetään pohjana rusinoita ja manteleita, mikä on superhyvä ja helppo pohja. Jos blenderi / monitoimikoneen osa on vain riittävän tehokas, ei manteleita esimerkiksi tarvitse liottaa yhtään. Ja melkein on ohje terveellinenkin, vaikka herkku onkin, koska siinä on likipitäen vain ja ainoastaan terveellisiä ainesosia. Avokadoa, kookosöljyä, rusinoita, manteleita jne jne. Saa syödä siis ihan miten paljon huvittaa. Avokadosta ja raakakaakaojauheesta saa muuten aivan mieletöntä suklaamassaa. Muistuttaa paljon ns alkuperäisen suklaan makua mutta on täysin maidoton ja tietysti gluteeniton. Ja helppo tehdä.

Minttusuklaakuutioihin tarvitaan

pohjaan:
3dl rusinoita
1,5 dl pähkinöitä (esimerkiksi manteleita)
1,5 dl kaurahiutaleita (luontaisesti gluteenittomia)
3 rkl kaakaojauhetta
         ripaus suolaa
1 rkl sulaa kookosöljyä
1-3 rkl vettä

Rouhi pähkinät ja kaurahiutaleet. Lisää loput ainekset mutta ei vielä vettä ja pyöräytä tasaiseksi massaksi. Oma blenderiosani monitoimikoneessa on kyllä tehokas sinänsä, mutta vaatii useimmiten raskaamman massan kyseessä ollen pientä suostuttelua: otan koneen hetkeksi pois päältä, heiluttelen muutaman kerran astiaa, jotta massa irtoaa teristä ja muuttuu irtonaisemmaksi ja laitan koneen takaisin päälle. Tämän jälkeen lisää vettä ruokalusikallinen kerrallaan sen verran, että saat sopivan massan. Taputtele massa kevyesti rasvatun vuoan pohjalle. (Itse käytin silikonista leipävuokaa, johon varmuuden vuoksi laitoin vielä leivinpaperia. Leivinpaperin kanssa valmiit leivokset/ levy on helppo nostaa leikattavaksi.) Pakasta vajaa puoli tuntia siten, että massa on jähmettynyt ja sen päälle voi levittää seuraavan kerroksen.

minttutäyte:
2 kypsää avokadoa
1 dl sulaa kookosöljyä
       ripaus öljyä
0,5 dl hunajaa
      muutama tippa piparminttu-uutetta

Sekoita aineet blenderissä. Levitä pohjan päälle ja laita takaisin pakastimeen noin puoleksi tunniksi.

suklaakuorrute:
1 dl kaakaojauhetta
0,5 dl hunajaa
0,5 dl sulaa kookosöljyä
1 kypsä avokado
   pari tippaa piparminttu-uutetta
2 rkl vettä
   ripaus suolaa


Sekoita kaikki aineet blenderissä ja levitä edellisten täytteiden päälle. Pakasta ainakin noin tunti.
Jälkiruoka säilyy jääkaapissa muutamia päiviä mutta pakastimessa periaatteessa viikkoja. On kyllä niin hyvää, että tuskin jouluun asti säilyy muutoin. Levystä voi leikata sopivia pieniä suupaloja nautittaviksi. Itse kuumensin kuumalla vedellä terävän ison veitsen, jolla leikkasin siistejä siivuja levystä. Leikkasin vuoassa jäätyneestä levystä poikittain sopivia siivuja valmiiksi, jotta voin pakastimesta ottaa sitten helpommin vain yhden siivun, eikä tarvitse jääkaapissa tai huoneenlämmössä ensin sulatella koko levyä. Omasta yhdestä siivustani tulee kolme kaunista palaa syötäväksi.


Lapsille kerroin, että nämä ovat raakakakkua, jotta saan syödä jälleen ihan yksin. Kaikki mikä liittyy äidin kokeiluihin ja gluteenittomuuteen, saa yleensä jonkinlaisen suojan, ja saan ihan itselleni, ellen erikseen tarjoa muillekin.

Superhyviä. Suosittelen kokeilemaan.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Gluteenittomat biscotti keksit

Ruohonjuuren viimeisimmässä omassa lehdessä on mainioita reseptejä ja tässä yksi: gluteenittomat italialaistyyppiset biscottikeksit. Älyttömän hyviä. Suosittelen lämpimästi. Ihania kahvin kanssa nautittaviksi. Piilottelin jopa vähän lapsilta, että sain syödä melkein itse kaikki.

Tarvitaan:
1,5 dl tattarijauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 dl mantelijauhoja
1 dl raakakaakaojauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus ruususuolaa
1 dl palmusokeria
50g voita tai kookosöljyä
2 munaa (tai 1 rkl chiansiemeniä + 3 rkl vettä, liota kunnes geeliytynyt)
2 rkl tuoreta espressokahvia
2 tl vaniljauutetta
80g pilkottuja saksanpähkinöitä

Lämmitä uuni 150 asteiseksi. Sekoita kaikki kuivat aineet (ei sokeria eikä pähkinöitä) yhteen kulhossa. Vaahdota rasva ja sokeri toisessa kulhossa ja lisää sen jälkeen munat, espresso ja vaniljauute ja vatkaa tasaiseksi.

Lisää kuivat aineet sekä pähkinät kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Muodosta taikinasta kaksi halkopuun muotoista pötkylää ja aseta ne leivinpaperin päälle pellille. Paista uunissa noin 40 minuuttia kunnes pötköt ovat kuivahkoja ja halkeilevat keskeltä. Anna jäähtyä noin 20 minuuttia. Leikkaa sen jälkeen VAROEN noin 1,5 cm levyisiä siivuja. (HUOM älä anna jäähtyä kokonaan koska leikkaaminen on takuulla sen jälkeen mahdotonta ilman että koko pötkö murenee.)

Aseta keksit makaamaan ja paista sen jälkeen vielä noin puoli tuntia kunnes keksit ovat kuivia.

Järkyttävän hyviä ja täysin gluteenittomia.






keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Gluteeniton porkkanasiemenleipä NAM

K-Ruoka.fi:stä löysin aivan mielettömän hyvän gluteenittoman leipäreseptin. Ihanan kostea ja samalla maukas. Valitettavan moni gluteeniton resepti on mauton tai sen rakenne on kestämätön eli se murenee leikattaessa tms mutta tämä on kyllä lähellä täydellistä. Suosittelen lämpimästi. Upposi täysillä myös lapsille.



Ainekset:
500g porkkanasosetta (alkuperäisessä i pkt luomuporkkanasosetta kaupan altaasta mutta itse keitin porkkanoita ja soseutin)
1 rkl psylliumia (tarpeellinen aines, joka sitoo taikinaa ja tuo kuitua)
2rkl pellavansiemeniä
3 rkl auringonkukansiemeniä
3 rkl öljyä
1 tl suolaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 ps kuivahiivaa (tuore ei oikein toimi koska ei käytetä varsinaista nestettä)
6 dl gluteenitonta jauhoseosta (itse käytän finaxin karkeaa jauhoseosta melkein kaikkeen, toimii, tähän vaihdoin 1 dl kookosjauhoa)

Keitä porkkanat kypsiksi (mittaa paino kypsistä porkkanoista), soseuta ja jäähdytä sose n 40-50 asteeseen (kuivahiiva tarvitsee n 42 asteen lämmön, joten ala toimia n 50 asteessa). Sekoita siis joukkoon psyllium, pellavan- ja auringonkukansiemenet. Anna turvota noin 10 minuuttia. Lisää kattilaan öljy ja mausta seos suolalla ja hunajalla.

Yhdistä kuivahiiva ja jauhoseos. (Jos käytät valmista sosetta, lämmitä se ennen hiivan lisäämistä 42 asteeseen.) Sekoita jauhoseos porkkanasoseeseen. Taikina saa jäädä pehmeäksi.

Kaada taikina 1,5 litran pitkänomaiseen vuokaan ja anna kohota lämpimässä n 30 minuuttia liinan alla.

Paista 175 asteessa uunin ala-asteessa noin tunti. Anna leivän jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa sitten ja anna tekeytyä liinan alla.

Superhyvää ja terveellistä. Ja erittäin helppo tehdä. Suosittelen

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Lasten lempisuklaa

Tämä kesä on muuttanut ruokatottumuksiani pakon sanelemana ja olen joutunut tai päässyt (ajattelutavasta riippuen) etsimään gluteenittomia tapoja valmistaa ruokaa ja herkkuja. Raakasuklaata tein jo aiemminkin ja tykästyin siihen. Raakasuklaa on maidoton ja luonnon omista raaka-aineista valmistettu ihanuus. Suosittelen. Ja sen joukkoon voi lisätä omia suosikkejaan melkein rajattomasti: merisuolaa tai mulberrymarjoja tai karpaloja tai...

Lomalla ostin Virpi Mikkosen kirjoittaman "Kiitos hyvää" , herkkuja ilman sokeria ja gluteenia. Ihana kirja kaikin tavoin. On avannut kokonaan uuden maailman ymmärtää mm raakakakkujen logiikkaa. Miten valmistaa kakkupohja, jos ei käytetä lainkaan jauhoja? Esim liotetuista manteleista, taatelista yms. Omenakakkuun lisätään rusinoita jne jne. Vaihtoehtoja on paljon. Minulla on paljon opeteltavaa ja kokeiltavaa ja ainoa rajoittava tekijä rahapussin lisäksi on tietysti se, ettei herkkuja voi syödä rajattomasti vaikka mieli tekisi.


Vehnätön ja gluteeniton ruokavalio muuten aidosti muuttaa suhdetta syömiseen. Syö elääkseen eikä elä syödäkseen. Vehnä ja gluteeni nostaa veren sokeriarvoja nopeasti ja verensokerin alituiset muutokset aikaansaavat kierteen. On ollut mielenkiintoista huomata miten hyvä olo itsellä on, kun verensokeri pysyy melko tasaisena. Toki refluksi on vaivannut koko kesän ja edelleenkin, mutta olo on senkin puolesta jo parempi. Siitä lisää myöhemmin.

Nyt siis Virpi Mikkosen lasten lempisuklaan resepti. Superhelppo valmistaa ja äärettömän hyvää. Pari palaa riitti aamukahvin kanssa ja nyt hymyilyttää. Eikä hymyä himmennä yhtään ulkona helottava aurinko ja hyväntuuliset lapset. Toinen lapsi muuten säikäytti eilen trampoliinilla pompittuaan: tuli itkien kotiin että oli tullut osittain niskoilleen alas ja selkään sattuu. Säikähdin kunnolla että mitäs nyt. Mutta itkun laannuttua havaittiin että niska toimii ja selkäkin asettui levon kera. Huh. Trampat on mainioita liikunnan edistäjiä mutta myös vaarallisia. 

Lasten lempisuklaa:

1 dl cashewpähkinöitä
1 dl kaakaovoita
5 rkl kookosöljyä
5 rkl raakakaakaojauhetta
5 rkl kotimaista luomuhunajaa
1 tl vaniljauutetta tai -jauhetta
hyppysellinen merisuolaa

(Huom älä huijaa raaka-aineissa vaan käytä laadukkaita tuotteita)

Laita pähkinät tekosekoitteen ja aja hienoksi murskaksi. (Jos tehosekoitin tai blenderi ei ole riittävän tehokas, liota pähkinöitä ensin 1-2 tuntia että pehmenevät). Sulata kaakaovoi ja kookosöljy juoksevaksi seokseksi lämpimässä vesihauteessa. (Tässä kuumuudessa kookosöljy on valmiiksi jo juoksevaa).  Lisää raakakaakaojauhe, hunaja, vanilja ja merisuola.. Lisää suklaamassa ja pähkinät tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi massaksi. (Älä yritä huijata kuten minä ja yrittää sauvasekoittimella, koska lopputulos ei ollut tasainen ja puoli keittiötä oli ruskeassa suklaamassassa.) Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain lempimaustettasi.

Kaada esim pieneen vuokaan jonka vuoraat kelmulla tai leivinpaperilla. (Jos et vuoraa millään, jämähtää helposti kiinni alustaan. Silikonimuotit eivät kaipaa paperia.) Jäähdytä pakastimessa n tunti tai jääkaapissa muutama tunti. Leikkaa haluamiksesi paloiksi, tarjoile ja nauti.

torstai 20. elokuuta 2015

Gluteenittomat mustikkaruudut

Seuraava mainio resepti on lainattu Vatsan vapaapäivä blogista, jossa on ihania reseptejä. Kaikille mutta erityisesti niille, noilla on ärtyneen suolen oireyhtymä, refluksi, keliakia tai muita suolen toiminnan häiriöitä. Luen muuten sivumennen sanoe William Davisin kirjaa Eroon vehnästä, ja on myönnettävä, että tukka pystyssä sitä pistelen menemään: vehnää ei pitäisi kenenkään meidä syödä nykypäivänä. Palaan tähän myöhemmin mutta suosittelen kaikille kyseistä kirjaa. Nyt siis tuohon mainitsemaani reseptiin. Yksi parhaista mustikkapiirakan ohjeista ikinä.





pohja:
5dl kaurahiutaleita
1 dl kaurajauhoja
1 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
200g luomuvoita
1 muna

mustikkatäyte:
500g mascarponea
4 munaa
2 dl sokeria
200g pakastemustikoita
2 rkl perunajauhoja

pintatäyte:
150g luomuranskankermaa
150g luomurahkaa
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Vatsan vapaapäivä -blogin reseptiä muokkasin luomumaitotuotteisiin päin sekä tietysti vaihdoin tuorejuuston mascarponeen! Mascarponea aina kun vaan mahdollista. Niin se vaan menee.

Pehmennä voi varoen mikrossa. (20s kerralla, jotta ei pääse sulamaan). Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voin sekaan. Lisää sitten muna ja sekoita yhteen. Vuoraa pieni uunipelli leivinpaperilla ja levitä pohjan ainekset leivinpaperin päälle. Kostuta tarvittaessa veistä tms vedellä, jotta tarttuu vähemmän kiinni. Kyllä se siitä leviää.
Paista uunissa noin 15 min 200 asteessa. Ota sitten pelli ulos uunista ja laske lämpötilaa 175 asteeseen.

Valmista täyte vatkaamalla mascarpone, munat ja sokeri keskenään. Levitä seos pohjan päälle. Sekoita mustikat ja perunajauho. (Jos käytät tuoreita mustikoita, ei perunajauhoa tarvita, koska sen tarkoitus on sitoa pakastemarjoista irtoavaa nestettä.) Lisää mustikat täytteen päälle. Laita takaisin uuniin ja paista noin 35 minuuttia.

Nosta piirakka jäähtymään noin 10 minuutiksi ja valmista sillä välin pintatäyte sekoittamalla sen aineet keskenään. Levitä piirakan päälle ja paista vielä 15-20 minuuttia tai kunnes pinta on jähmettynyt.

LOISTAVA PIIRAKKA. Love it. Kiitos Vatsan vapaapäivän kirjoittajalle.


maanantai 20. heinäkuuta 2015

Avokadosuklaa raakakakku

Olen unelmoinut raakakakun leipomisesta jo pitkään ja ottanut reseptejä muistiin ja siellä täällä kahviloissa maistellut kahviloiden raakakakkutarjontaa. Nyt päätin kokeilla itse ja valitsin ensimmäiseksi suklaakakun.  Raakakakun leipomiseen ei tarvita uunia. Tämä resepti on kaiken lisäksi gluteeniton ja maidoton.

Ohjeen löysin "Voi hyvin" sivulta. Kakku on äärimmäisen helppo tehdä mutta vaatii manteleiden liottamisen min 6 tuntia ja mieluiten yön yli. Ja muutaman tunnin viileässä hyytyäkseen.



Ainekset

pohja:

150 g manteleita

100 g taateleita

2 rkl kaakaojauhetta

1 ½ tl vettä



Täyte:

4 isoa avokadoa

2 klementiinin raastettu kuori

1 vaniljatanko

100 g kaakaojauhetta

100 g kookosöljyä

100 g ruokosokeria

ripaus merisuolaa



Lisäksi:

kookoslastuja

raakasuklaata

kaakaojauhetta



Liota manteleita vedessä yön yli tai vähintään kuusi tuntia. Huuhtele ja jauha mantelit hienoiksi rakeiksi teho­sekoittimella. Poista taateleista kivet ja pilko ne. Lisää kaakaojauhe ja taatelit manteleiden joukkoon. Jatka jauhamista kunnes taikina on tasaista. Lisää vettä tarvittaessa. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohja­vuoan pohjalle, halkaisija 22 cm. Siirrä jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa, kun valmistat täytteen.


Kuori ja pilko avokadot. Pese ja raasta klementiinien kuori. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sisältä siemenet kulhoon. Mittaa muut paitsi klementiinin kuoriraaste kulhoon. Sekoita ainekset sauvasekoittimella sileäksi tahnaksi. Mausta lopuksi klementiinin kuorella.



Kaavi täyte pohjan päälle. Siirrä kakku pakastimeen jähmettymään noin tunniksi. Koristele kakku kookos­lastuilla ja rouhitulla raakasuklaalla. Siivilöi kakun päälle kaakaojauhetta juuri ennen tarjoilua.



Vinkki! Voit maustaa täytteen myös appelsiinin, limen tai sitruunan kuorella ja sekoittaa joukkoon pähkinöitä. Koristeeksi sopivat myös tuoreet marjat.


perjantai 5. kesäkuuta 2015

Raparperitrifle

Naisten illan ruokakuningatar oli eittämättä raparperitrifle, jonka reseptin nappasin nettiä selatessani HS Ruokasivulta. Jälkiruoka oli samalla etäisen kirpeä raparperin ansiosta että myös makea valkosuklaan ja tuorejuustovaahdon johdosta.

Tätä kirjoittaessani googlasin käyttämäni reseptin alkuperää. Ja hämmästyin miten monta erilaista raparperitriflen ohjetta löysinkään. Joissakin oli mm pistaasipähkinöitä, jotka kieltämättä voisivatkin sopia mainiosti tähän jälkiruokaan mutta ehkä korvaamaan valkosuklaan eikä sen lisäksi vielä? Mutta seur krt tätä tehdessäni voisi soveltaa niitä muitakin reseptejä...





Rhubarb trifle:n valmistaminen kannattaa aloittaa edellisenä päivänä tai ainakin hyvissä ajoin, jotta ehtii jäähdyttää raparperin.

Ainekset:
600g nuoria raparperin varsia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl voita

keksikerros:
150g valkosuklaata (vähempikin riittäisi??)
10-12 savoiardi keksiä (näitähän ei sitten myydä todellakaan ihan joka kaupassa, joten käytän useimmiten korvaajina LU:n Bastone-keksejä, jotka eivät kylläkään muistuta Savoiardi-keksejä lainkaan mutta toimivat aika hyvin rakenteeltaan ja maultaan mutta muuttavat myös reseptiä jonkin verran..)

tuorejuustokerros:
2 dl vispikermaa (itse käytän normikermaa..)
200g vaniljatuorejuustoa (minä käytin 100g ja 100g mascarponea) Aina on hyvä hetki nauttia mascarponea :)
1,5 dl paksua maustamatonta jogurttia (käytin turkkilaista jogurttia)
1-2 rkl sokeria (laitoin varmastikin runsaat 2 rkl ja mietin jälkikäteen, että kaiken kaikkiaan kannattaa varmaan olla kuitenkin helläkätisempi ja laittaa vähemmän - kokonaisuus ratkaisee)

1 Kuori raparperit ja leikkaa varret n 3-4cm pituisiksi paloiksi. Sekoita palat sokerin ja vaniljasokerin kanssa kulhossa. Voitele laakea vuoka voilla ja kaada raparperit sokereineen vuokaan väljästi. Suojaa raparperit joko foliolla tai leivinpaperilla siten, etteivät pala vaan mehustuvat kunnolla. Nosta vuoka 200 asteiseen uuniin noin 30 minuutiksi. Tarkista raparperien kypsyys esim veitsen kärjellä. Anna raparperien jäähtyä vuoassa folion alla. (Huumaava tuoksu leviää kotiin...kesän tuoksu)

2 Laske uunin lämpötilaa 175 asteeseen.

3 Rouhi valkosuklaa karkeiksi paloiksi ja levitä palat uunipellille leivinpaperin päälle, ja laita uuniin n 5-7 minuutiksi siten, että palat saavat vähän väriä mutta tarkkaile etteivät pala. Anna jäähtyä

Tähän asti voit valmistella jälkiruoan mainiosti edellisenä iltana.

4 Vaahdota kerma ja sekoita tuorejuustot ja jogurtti sekaan. Lisää sokeri.

5 Kaada ylimääräinen neste raparpereista. (Halutessasi voit keitellä mehusta siirappia ja viimeistellä triflen siirapilla - itse skippasin tämän vaiheen enkä kaivannut yhtään. Neste on hyvä kuitenkin erottaa jotta jälkiruoasta ei tulisi liian vetistä heti alkuun. Mehustuu joka tapauksessa mikäli jälkiruokaa nyt ylipäätään edes jää...)

6 Kokoa kakku mielellään lasimaljaan, jotta saat kerrokset näkymään kauniisti. Ensin pohjalle keksejä. Valkosuklaapaloja niiden päälle. Em seoksen päälle raparperia ja viimeisenä juustoseosta. Ja sama uudelleen kunnes kaikki ainekset on käytetty.

7 Jälkiruoan voi viimeistellä kekseillä, valkosuklaahipuilla ja/tai esim tuoreilla mansikoilla jne jne.

8 Trifle on hyvä nostaa noin tunniksi jääkaappiin tekeytymään.


Helppo valmistaa ja niin järkyttävän hyvää

Buon appetito cari amici

torstai 4. kesäkuuta 2015

Naisten ilta - #Mikrogaala

Vietimme ihanien ystävien kanssa Naisten iltaa Tukikummien Mikrogaalan merkeissä.  Naisten iltaa koska kesä alkoi - ainakin kalenterin mukaan ja valehtelematta ainakin tänään täällä Hgissä oli ihan mukava keli, jos unohtaa kovan tuulen.

Kohotimme siis maljan ja toisenkin kesän ja toistemme kunniaksi. Minusta on ihanaa järjestää illanistujaisia milloin milläkin verukkeella ja saada ystäviä kylään. Kiireisen arjen keskellä valmistelut saattavat jossain vaiheessa vähän uuvuttaa ja suunnittelu tuppaa jäämään ihan viime tippaan mutta siltikin nautin tästä. Kaikki kutsutut eivät aina ehdi omilta kiireiltään mutta ei se haittaa. 

Mikrogaala on pienimuotoinen varainkeräys Tukikummien hyväksi. Tukikummit http://www.tukikummit.fi toimii syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi. Yksityiset henkilöt ja yritykset ja instituutiot lahjoittavat varoja , jotka ohjataan sellaisenaan Diakoniatyön kautta nuorille. Kyseessä on täysin vapaaehtoistoimin toimiva taho, joka kerää varoja, jotka menevät lyhentämättömänä kohteeseensa.

Varoilla maksetaan esim nuoren harrastusmaksu.  Mikrogaala ja lahjoituslipas on helppo perustaa tukikummien omalla nettisivulla ja lahjoitukset hoidetaan suoraan oman verkkopankin kautta lahjoituslinkin kautta. Kuka tahansa meistä voi perustaa oman lahjoituslippaan ja linkittää sen esim someen ja haastaa ystävät ja tutut mukaan. Meidänkin Naisten iltamme saldo tilitetään Tukikummeille oman lahjoituslippaani kautta. Minä henkilökohtaisesti tiedä kuka on lahjoittanut ja mitä. Näen ainoastaan muiden lahjoittajien kanssa kokonaissumman. En edes halua tietää enkä valvoa, vaan kukin lahjoittaa jos voi ja haluaa ja juuri niin vähän tai paljon kuin haluaa. Lahjoitukset ovat täysin vapaaehtoisia. 





Meillä oli toivoakseni kaikilla varsin hauskaa ja kesäinen tunnelma alkaa tarttua itse kuhunkin. Kesälomat siintävät jo mielissä ja hyvä olo on tarttuvaa. Suosittelen lämpimästi illanvieton järjestämistä. Tarjottavia voi keksiä itse, selailla kaapissaan olevia reseptikirjoja ja -vihkoja tai selailla netistä esim hakusanalla illanistujaiset tms. Vaihtoehtoja on tuhansia.

Naisten illan menu oli seuraava:

Ranskalainen kinkkupiirakka
Feta-pinaattipiirakka
raparperitrifle
Fazerin sinisiä
keksejä
Vaahtokarkkeja
Proseccoa
Kivennäisvettä
yms




feta-pinaattipiirakka

pohja
75g margariinia
2 1/4 dl hiivaleipäjauhoja
1,5 dl perunasosetta

Pohjan aineet sekoitetaan keskenään

täyte
450g pakastepinaattia
100g purjoa
2 tl öljyä
200g fetaa
2 dl raejuustoa
1/2 dl maitoa
1 kananmuna
1 rkl perunajauhoa
1 tl mustapippuria
1/2 tl muskottipähkinää

Pilko purjo ja kuullota öljyssä
Lisää sulatettu pinaatti, juustot ja mausteet ja hauduta tasaiseksi.
NOsta seos jäähtymään, sekoita maito ja muna ja perunajauho ja lisää pinaattiseokseen.
Painele taikinapohja vuoan pohjalle ja reunoille ja kaada täyte pohjan päälle.
Paista 180 asteessa n 40 min



Raparperitriflen ohjeen kirjoittelen pian. Sekin oli järkyttävän hyvää ja todella helppo valmistaa..


Kyllä ystävien tapaaminen on vaan niin vapauttavaa. Suosittelen millä verukkeella hyvänsä.


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Nigella Lawsonin arabialaiset pannukakut ja kardemummakahvia


Ihanaa sunnuntaiaamua. Sää ei suosi mutta mennän eilisen aurinkoisen lauantain muistoilla ja keskitytään nauttimaan vapaapäivästä muilla tavoilla.  Meidän sunnuntaihin kuuluu ensinnäkin rauhallinen herääminen. Ei ole kiire mihinkään, ei ole harrastuksia heti aamusta, ei menoja minnekään, joten herätyskelloon ei kosketakaan.

Sunnuntaisin on myös aikaa valmistaa aamiainen rauhassa. Arkiaamuihin verrattuna sunnuntaisin mielellään kokeilee jotain uutta ja näkee vähän vaivaa aamiaisen vuoksi. Tänään päätin kokeilla arabialaisia pannukakkuja, joiden ohjeeseen törmäsin blogimaailmassa kahlatessani. Suvi sur le vif blogissa on muutakin ihanaa ja siellä voisi seikkailla juttuja lukiessa tovin jos toisenkin.

Pannukakkujen taikina oli nopea ja helppo valmistaa:


150 gr vehnäjauhoja
1 rkl hienosokeria
1 ja 1/4 tl leivinjauhetta + 1/4 tl ruokasoodaa

Ripaus (reiluhko) jauhettua kardemummaa
3 rkl paksua kreikkalaista jogurttia 
125 ml eli 1,25 dl maitoa
1 kananmuna
50 gr voita tai 3 rkl manteliöljyä
Siirappi: 
225 gr hienosokeria
125 ml vettä

1/2 sitruunan mehu (tai esim. klementiinien)
1 rkl appelsiininkukkavettä
(Puolikkaan klementiinin tai muun pikkusitruksen kuoret) 

Mittaa sokeri ja vesi kattilaan. Anna seoksen tulla kiehuvaksi, huljauttaen välillä kattilaa. Lisää sitruunan tai klementiinin mehu ja vähennä lämpö pienelle, jotta neste ei pala pohjaan, vaan redusoituu hiljalleen siirapiksi. Siirappi on valmista n. 10-15 minuutin kuluttua, kun se on vähentynyt puolella ja tarttuu tahmaisena kerroksena kiinni kauhaan. Lisää appelsiininkukkavesi, sekoita ja jäähdytä. Sokerinen siirappi on kuumaa, eli sormia ei kannata työntää sekaan.

Pannukakut valmistetaan sekoittamalla kuivat aineet kulhossa yhteen. Mittaa jauhot, leivinjauhe, sokeri, ruokasooda ja jauhettu kardemumma kulhoon ja sekoita. Sulata ja jäähdytä voi. Sekoita toisessa kulhossa jogurtti ja maito yhteen, lisää kananmuna ja vatkaa kevyesti rakenne rikki sekä lisää  jäähtynyt voi mukaan ohuena nauhana. 

Sekoita märät aineet jauhoseokseen, kunnes saat paksun, ilmavan taikinan. Lämmitä pinnoitettu paistinpannu keskilämmölle ja pannun ollessa valmis, tipauta aina parin ruokalusikallisen verran taikinaa per jokainen pannukakku. Taikina on sen verran paksua, että joudut työntelemään ja levittelemään pannukakkua pyöreään muotoon. 

Paista pannukakkuja ensimmäiseltä puolelta, kunnes päällinen alkaa kuplia, käännä ja paista toinen puoli ruskeaksi. Lisää tai vähennä tarvittaessa lämpöä. Paista kaikki pannukakut valmiiksi ja tarjoa lämpimän siirapin ja granaattiomenan siemenien kanssa. Päällisiksi sopivat myös pistaasipähkinät ja tuore minttu.


Itse jätin siirapin valmistamatta, ja pohdin pannukakkuja paistaessani, että olikohan juuri tuo siirappi se, mikä tekee pannukakuista arabialaisen, mutta kyllä pannukakuista tuli ilman siirappiakin tosi hyviä. Kardemumma, jota sanalla sanoen kaadoin joukkoon tosi paljon, koska pidän kardemummasta tosi paljon, maistui taivaallisen hyvältä, ja jogurtti toi makuun mukavaa hapanta sävyä. Ihania. Suosittelen. Taikinaa ei tarvinnut kohottaa lainkaan, ja paistaminen oli tosi nopeaa. Muistakaa kuitenkin pitää lieden lämpötila kohtuullisena, koska pannukakkujen kuuluu vähän kohota ja jos lämpötila on liian korkea, palaa pinta, mutta sisälmys jää kypsymättä.

Oli hyvää myös Meritalon omenasoseen kanssa. En itse asiassa itse pidä kovin makeista siirapeista, joten oli varsin ihana makuelämys näinkin.



Sunnuntaiaamun iloksi keitin myös Löfbergs Lila tummapaahtoista kahvia. Lisään keittimeen kahvinporojen päälle kardemummaa ja vähän kanelia.Mieletön tuoksu ja maku. Ja mikä parasta, kaneli mm kiihdyttää aineenvaihduntaa, joten pannukakkujen ylimääräiset kalorit palavat pikavauhtia pois, ja minä olen entistäkin hyväntuulisempi.  Tähän parempaan sunnuntaikahviini lisään joskus myös vaniljasokeria, mutta viime aikoina olen jättänyt sen pois.  On hyvää ilmankin.

Muutama tuokiokuva eiliseltä pyhäinpäivältä. Ihana auringonpaiste ja lämmin sää. Juuri passeli juoksulenkille. Auringonsäteet kimalsivat kauniisti merenpinnalla.  Ihana fiilis.





lauantai 1. helmikuuta 2014

Toasted teacakes recipe - really nice, I do recommend these

I tried these fab cakes yesterday and have not tasted anything so good for a long time and that s why I ll give yøu also the recipe: 

These are not tea breads and they are not dry but they are tea cafes as said :)

Makes 12

225ml warm milk
2 tsp easy-blend yeast
50mg light muscovado sugar plus 1 tsp
450g strong white bread flour
Plus extra for dusting
1 tsp ground mixed spice (I used cinnamon and ginger because we did not have mixed spice, worked as well)
50mg butter, cut into small peaces plus extra for greasing
1 medium organic egg, beaten plus extra for glazing
75g sultanas
75g currants
25g candied peel, chopped

1 pour the milk into a jug and star in the yeast and 1 tsp of sugar. Stand for 15-20 min. Run the butter into the flour and spice until evenlu mixed.

2 stir in the rest of the sugar, egg and yeast mix to make A soft dough, adding a dash more milk if it feels dry. Knead for 10 min until smooth, working in the sultanas, currants and candied peel halfway through. Put in A lightly greased bowl, cover with clingfilm and leave to rise until doubled in size.

3 grease a large baking sheet. Turn out the dough onto a floured surface and divide into 12 even-sized pieces. Share into a ball and flatten firmly in the palms of your hands. Space lightly apart on the baking sheet. Cover loosely with greased clingfilm and leave to rise for a further 30min. Preheat the oven to 200C/gas 6.

4 glaze the dough with beaten egg and bake for 15min until golden. Cool and serve buttered.

I used lovely lemon curd with these tea cakes. Lovely

perjantai 31. tammikuuta 2014

Toasted teacakes - Seasons

Ostin "Seasons - Inspirational ideas for spring, summer, autuaan and winter" lehden. Never heard before. Hauskoja pieniä sisustusideoita sekä leivontaohjeita kuhunkin neljään vuodenaikaan. Teeleipien ohje oli niin kutsuva, että päätin kokeilla tätä ohjetta. Tekeleivät ovat sinänsä hyviä juuripaistettuina mutta tähän ohjeeseen sisältyy myös keltaisia rusinoita ja sokeroituja appelsiininkuoria. Viimeksi mainittuja ei ollut kaapissa mutta uskon että pärjään ilmankin.







Lisäksi uuni oli valmiiksi kuuma, koska poika leipoi samaan aikaan  yrttisämpyläjauhoseoksesta sämpylöitä. Järjettömän hyviä tulikin (lisämauste tulee aina siitä, jos joku muu tekee...) Erittäin helppoja tehdä: lisätään vain hiiva, vesi ja öljy. 99,9% :sti meillä leivotaan ihan perusraaka-aineista mutta joskus on kivaa kokeilla näitä valmisseoksiakin. Tämä Luminan valmistama valmisseos on gluteeniton ja sisältää omega-3 ja kuitua :)




Lisäksi tein ihanaa chai lattea. Jumalaisen hyvää brittiläistä teetä vaahdotetulla kuumalla maidolla :)




Ex tempore leivontaperjantai. Hyvää vkloppua