Sincronizadat & mexican dinner

Luin toissaviikolla erilaisia vinkkejä vohvelipannun käyttöön ja innostuin ajatuksesta että perjantain kunniaksi meillä voisi olla quesadilloja. Gluteenittomana aloin tutkia mistä saisin mahdollisesti itse leivottua gluteenittomia hyviä tortilloja.  Ruokapankki -nimisestä blogista löysin toimivan oloisen reseptin. Yksinkertainen ja ah niin helpolta kuulostava ohjekin. Haa, olisinpa tiennyt. No ei sentään..pienen alkuhankaluuden jälkeen paistaminenkin alkoi sujua, kun keksin ihan itse oman systeemin mutta kerronpa ensin siis Ruokapankin ohjeen, jolla itsekin tortillat tein.

Tortillaletut

4 dl maissijauhoja
Suolaa
1/2 - 1 dl oliiviöljyä
2-3 dl vettä

Sekoita aineet sopivan ja mukavan kosteaksi seokseksi, josta pystyy käsissään pyörittelemään pienen lapsen nyrkin kokoisia palloja. Ei tarvitse lainkaan liioitella, koska kaulitsemisen seurauksena tortillasta pitäisi tulla melko ohut.  Havaitsin tehdessäni, että hyvä peittää pallot kostealla pyyhkeellä tai sitten omat palloni olivat vain liian kuivia. Käytin näet vain tuon minimimäärän ohjeen nestemäärästä sekä vettä että öljyä koskien.

Makuun ei vaikuta mutta irtoaa helpommin leivinpaperista eikä ehkä repeile sitäkään vähää kuin itselläni.

Itse tein seuraavasti: leikkasin leivinpaperin neljään osaan ja asetin yhden taikinapallon yhden paperin päälle ja nostin toisen leivinpaperin sen päälle ja kaulitsin ohueksi. Kun jokainen lätty on omalla paperillaan, on se helppo nostaa paperin päällä kuumalle pannulle ja se jollain ilveellä ehkä jopa repeämättä irtoaakin siitä paperista ennen kuin paperi leimahtaa tuleen. Jos paperi oli jämähtää taikinaan, suostuttelin sen irtoamaan ohuella paistilastalla.

Lätyn ei tarvitse montaa minuuttia olla pannulla, kun se alkaa kuplia mikä tarkoittaa, että paistopinnalle alkaa muodostua pieniä ruskeita pisteitä. Tällöin on aika kääntää lätty ja antaa paistua hetken toiseltakin puolelta. Lätty saa jäädä hieman kosteaksi, joten sitä ei tarvitse paahtaa kuivaksi. Nosta pinoon lautaselle, niin pysyvät paremmin kosteina ja käsiteltävinä.

Kiitos hyvästä ohjeesta. Erittäin hyvän makuisia.

Tässä vaiheessa paistoin itse kanat. Käytin kanafileitä jotka paloittelin suupaloiksi. Kuumalle pannulle silputun sipulin kanssa, lisää halutessasi makeaa chilikastiketta maun mukaan. Itse laitoin kolmelle fileelle noin 2 rkl. Lisäksi mustapippuria ja suolaa noin 1/2-1tl. 

Nyt mennään alkulähteille eli Mexicoon ja tunnustan heti, että hetteikössä olen, koska olin pudota saman tien käsitteiden ristiaallokossa. Luulin näet valmistavani quesadillaa, jos laitan kaksi tortillaa vastakkain ja juustoa väliin. Väärässäpä olin. Quesadilla on puolikuun muotoon taiteltu vehnätortilla. Tai ylipäätään puolikuun muotoon taiteltu tortilla. Perinteisen meksikolaisen juuston oaxaca kanssa täytteenä käytetään perinteisesti papuja, lihaa, avokadoa ja erilaisia kasviksia.

Kaksi tortillaa, jotka asetellaan päällekkäin kuten kerrosleivässä, onkin nimeltään sincronizada, paitsi, että sincronizadassa käytetään perinteisesti juuston lisäksi myös kinkkua. Haa, sepä olisikin ollut alkuperäinen ajatukseni mutta ruokaa valmistaessani luovuin kinkusta ja päätin tarjota lisäkkeenä kanaa, kuten tuli mainittua. Eipä ole siis tämä ruoka varsinaisesti sincronizadakaan. Auts. No sinne päin, riittävän samankaltainen.

Sincronizadan valmistin varsinaisesti asettamalla kahden maissitortillan väliin cheddar-juustoa ja paistamalla sitä toiselta puolelta joitakin minuutteja tavallisella paistinpannulla. Hylkäsin siis vohvelipannun, koska tuumin, että maissitortilla vaikutti aika hajoavalta, ja pysyi mukavasti kasassa pannulla. Kun juusto alkaa sulaa tortillojen välissä, voi sen nostaa pois pannulta ja halkaista kahtia. Ja valmista on nautittavaksi.

Sitten meksikolaisessa keittiössä on myös gringa, joka valmistetaan muuten samoin kuin sincronizada mutta kinkun sijaan käytetään lihaa. Ja vielä olisi tostada, joka on yhdestä maissitortillasta tehty vastaava ruoka. Quesadilla oli siis vehnätortillasta tehty. Ja kaikkia pidetään tyystin eri ruokina. Putosin...

Anyway älyttömän hyvää. Pidän erityisesti maissitortillan mausta.

Sincronizadan kanssa on tapana tarjota hapankermaa, meillä tänään creme fraichea, kuten myös itse tehtyä guacamolea. Kun opin tekemään itse guacamolea, en ole paljoa sitä kaupasta ostanut. Ero on huikean iso.

Guacamole

2 isoa kypsää avokadoa
Puolen sitruunan mehu
Makeaa chilikastiketta
1/3 sipulia silputtuna
1/2 tl suolaa
Mustapippuria

Kuori avokadot ja irrota siemen. Ota hedelmän liha irti kuoresta ja soseuta haarukalla. Lisää sitruunan mehu ja muut ainekset. Maista ja lisää esimerkiksi suolaa ja/tai sitruunaa halutessasi.

Jos valmistaa tortillat itse, saa aikaa kulumaan jonkin verran, mutta maku palkitsee. Hyvää siideriä oheen ja buen provecho!

The X-files

Tiistaina koitti odotettu päivä, kun takavuosien ehdottomasti paras tv-sarja X-files sai jatkoa. Ja olin kaikesta huolimatta missata alun, koska eihän se ikinä alkanut jo klo 21, vaan 22.25 muistaakseni tai ainakin siis lähellä puoli yhtätoista illalla. No, onneksi satuin vilkaisemaan ysin jälkeen televisiota ja jämähdinkin saman tien katsomaan miten ajan hammas on purrut Dana Scullyyn ja Fox Mulderiin. Ja ennen kaikkea kaikesta fanituksestani huolimatta vähän skeptisenä odottamaan onko jatko-osissa saavutettu alkuperäinen jäätävän jännittävä ote.

Sarjaa esitettiin alunperin 9 tuotantokauden ajan vuosina 1993-2002. Peräti 202 jaksoa. Olen nähnyt melkein kaikki. Olin ihan koukussa ja likipitäen rakastan sarjan tunnusmusiikkiakin. JFK:n murhasta lähtien olen pohtinut ja miettinyt erilaisia salaliittoja. Lukenut Palmen murhan eri teorioita, ja kiinnostuneena seurannut erilaisia aihetta käsitelleitä ja sivunneita ohjelmia. Parhaat salaliittoelokuvatkin ovat saaneet koukuttumaan. Mutta kaikkein paras kaikista on ollut Salaiset kansiot. Loved it ja rakastan edelleen. Koko sarjan jutun juoni on ollut FBI:n osasto X files, jossa tutkittiin selittämättömiä ja ratkaisemattomia tapauksia, joista osassa oli vain jokin todella outo mörkö ja osassa extraterresterial eli maan ulkopuolisia tyyppejä. Koko sarjan ajan taustalla kulki perusjuoni hallituksen salaliitosta, Roswellista ja avaruusolioista. Mulderin sisar oli lapsuudessaan siepattu (tietysti ufot) ja Mulder etsi sisartaan kaikki 202 jaksoa. Liki viikoittain sarjassa oli myös Monster of the week eli viikon örkki tai viikon mörkö. Toinen toistaankin ällöttävämpi tyyppi, joka yleensä oli periaatteessa aivan tavallinen naapurin tyyppi, mutta jolla oli joitain outoja ja/tai ylimaallisia ominaisuuksia.

Mieleenpainuvin itselleni oli ihmishahmoinen mies, jolla oli karsea pyöreä suu ja terävääkin terävämmät hampaat ja se ilmaantui aina vessanpytystä. En ole noin 20 vuoteen uskaltanut istua pytylle missään nimessä pimeässä enkä katsomatta ensin pyttyyn. Ettei se örkki vaan tule sieltä.  Ja aivan turha hihittää, että hassuko olen. Monien muiden tavoin pelkään myös suihkussa käymistä Hitchkockin Psykon jäljiltä. Mistä sitä tietää millaisia voimia tai outouksia naapurin tyypillä oikeesti on? Jos ne vaikka siirtyy aikapoimuissa paikasta toiseen? Ei voi tietää. (Etenkin katsottuaan fanaattisesti kaikki X-filesit.)

The truth is out there. Jep. Trust no one. Jep. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. 

Missasin siis valitettavasti ensimmäisestä uudesta jaksosta ensimmäiset 15 minuuttia, joten kesti hetken päästä tunnelmaan, joskin ihana tuttu tunnari helähti kyllä korvaan. David Duchovny ja Gillian Anderson olivat entisellään. Vähän vanhempina mutta hauskasti ikääntyneempinä. Scully entistäkin vakavampana lääkärinä ja Mulder ensin yleiseen uskoon mukautuneena mutta pienen uskonkipinän saaneena liki vanhassa iskussa. Ensimmäinen jakso oli vähän tylsä mutta toisessa tuplajaksossa päästiin jo vauhtiin ja johan lääkäriltä alkoi valua mustaa nestettä silmistä ja korvista ja outouksia alkoi tapahtua. Yhtäaikaisia selittämättömiä tapahtumia ja päänsisäisiä ääniä. Salaliittoja. Ja olipa Tupakkamieskin edelleen kuvioissa, joskin aika lailla vanhentuneena. 

Sarjan alkuperäinen luoja Chris Carter on ollut mukana myös näiden kuuden uuden jakson tekemisessä, mikä onneksi näkyy ja tuntuu jäljessä. I am impressed, indeed. Paranormal activity. Yes. Mitä tapahtui Scullyn ja Mulderin lapselle Williamille? (Mille lapselle? Miksen muista? Jakso jaksoltahan odotettiin päätyvätkö Scully ja Mulder yhteen.) Jäätävä kohtaus toisessa uudessa jaksossa, kun poika muuttuu silmissä alieniksi ja huutaa Scullya apuun. What´s happening to me. Love it.

Kunnon paranormaalit fibat päälle. Tavalliselta ampiaiselta näyttävä pistiäinen voikin olla hallituksen juoni ja istuttaa ties mitä ihon alle. Kuunteleehan NSI ja ties mikä taho jo nytkin ties ketä. Facebook tietää minusta enemmän kuin edes tajuan. Kuka vetelee mistäkin langoista. Trust no one.

Päivän asu : Guess, Me&I, Ril´s & Next Generation

Viime kesän pakkomielteinen pakkohankintani oli tämä kaunis Guessin valkoinen pitsipusero. Se vaan iski alitajuntaan samalla hetkellä, kun sen näin ja kun se sitten tuli vielä aleen alennusmyynnissä, oli se merkki, että se pitää ostaa. Siitäkin huolimatta olen pitänyt sitä vähän säästellen. Nauhat, joista pusero solmitaan sen alareunasta, ovat jotenkin hankalat. Mielenkiintoinen yksityiskohta mutta hankalat yhdistää jakkuun tai muuhun yläosaan. Puseroa ei ainakaan töissä voi pitää sellaisenaan, koska se on melko ohut, ja pitsiset kohdat näyttävät kaiken alla olevan, joten sen päälle on pakko pukea jotain. Päällä oleva takki tai neule tms ei kuitenkaan käytännössä voi olla kiinni, koska silloin taas nauhat näkyvät puolihassusti sen alta. Hmm. Hankalampi käytännön ongelma. 

Puin tämän valkoisen ihanuuden päälle Me&I omenanvihreän jakun, jonka jätin loppupeleissä siis avoimeksi. Jakku toimii itsessään auki tai kiinni, joten ei haitannut. Ja koska puseron pitsinen herkkyys toimi hyvänä vastakohtana jakun sotilaalliselle ilmeelle, toimivat ne ainakin omasta mielestäni varsin hyvin yhdessä.

Jakku on siistiä paksuhkoa puuvillaneulosta, mikä toimii hyvin jos ulkona ei ole liian kylmä.

Napit vaihdoin viime kesänä vähän näyttävämpiin kullanvärisiin alkuperäisten tummien sijaan. Toimii.

Housut viime kesän Ril´sin löytö. Vähän jääneet isoiksi nämäkin, mutta siistit ja melko istuvat edelleen.  Pidän näistä, koska ovat sopivan kapeat ja hyvä leikkaus lantiolla. Ja riittävän ohuet työkäyttöön.

Saappaat Next Generation mustat ylipolven saappaat. 

Päivän asu : räntävesikelin toppatakki

En todella osannut arvostaa pakkaskeliä riittävästi. En todellakaan. Palelin ja hytisin ja toivoin lämpimämpää säätä. Vähämpä tiesin tai kokemuksesta muistin suomalaisesta säästä. Se on joko tai nykyään. Tolkuton pakkanen tai sitten nollakeli. Järkyttävän paljon lunta tai ei lunta lainkaan. Näin siis täällä etelässä nykyään. Ja nyt siis vihmoo vettä ja paras jalkine tänäänkin olisi ollut kumisaapas. No älysinkö laittaa tammikuun 26. päivänä kumisaappaat? En. Siinäpä sitten kantakaupungissa hyppelehtiessä ihmettelin, että miten pääsisi risteyksen yli, kun edessä oli noin metri vettä läjässä. Jaa jaa. Hyppi siellä moni muukin, mutta hypähdellessä tuli mieleen, että onkohan alla kuitenkin jäätä ja jos on, niin kuinka käy, kun laskeutuu hypystä jäälle. Onneksi ei sellaista sattunut, vaikka liukasta olikin. Liukuesteet siis alle.

On näet ihan aidosti käynyt useasti mielessä, että asutaan kolmannessa kerroksessa talossa, jossa ei ole hissiä. Olisin aika lailla jumissa neljän seinän sisällä viikkokausia, jos jalkani teloisin. Ei hyvä juttu. Ei ollenkaan.

Tänään olisi varmasti pärjännyt ihan kevyttoppatakissa mutta olen pitänyt tämäntyyppisillä keleillä tätä ruskeaa huuto.net löytöäni. Riittävän lämmin vielä alle -10 asteen pakkasissa muttei liian kuuma nollakeleillä jos huomioi sään alla olevissa vaatteissa. Pitää tuulta ja jonkin verran kosteutta mutta ei tietenkään kestä mitään rankempaa taivaalta laskeutuvaa tulvaa.

Tyköistuva mikä on hauska piirre, jotta ei synny telttaefektiä eikä takki liehu omin luvin tuulessa missä sattuu. Eikä pakkanen pure alakautta, varsinkin jos sattuu olemaan hame päällä. Riittävän pitkä takiksi, jotta voi kulkea hameen kanssa, joskin ajoittain näyttää siltä kuitenkin, kuin olisin unohtanut hameen kokonaan kotiin. Hmm..

Toispuoleinen kiinnitys mikä näyttää hauskalta ja myös toimii, vaikka takki olisi aukikin. Neppikiinnitys. Alin neppi aukeaa aina ulospäin hengittäessäni, joten olen luopunut jo laittamasta sitä kiinni. Alunperin takkiin kuului metallinen paksu vyö, mutta koin sen vähän ahdistavana enkä käytä sitä itse lainkaan.

Kaulus on tekoturkista, mutta laadukasta sellaista. Mukavan lämmin ja pehmeä kaulaa vasten. Toimii ohuemman huivin tai sitten paksumman kanssa. Riippuu miten huivin kaulaan sitoo.

Vallan hyvä löytö.

Jalassa on suosikkini: Next Generationin ylipolven nahkasaappaat, joissa on venyvä resori takaosassa. Aivan superhyvät jalassa.

Mukavaa iltaa vesikelistä huolimatta.

Kreikkalaista jogurttia ja hunajaa

Välimeren maissa jälkiruoka on erilaista kuin meillä täällä pohjoisessa. Ensimmäinen ajatus kauan sitten oli, että onpahan yksinkertaista, että eikö nämä vain viitsi panostaa enää jälkiruokiin? Varsinaiset jälkiruoat ovat aika makeita kakkuja, eikä niitä todellakaan edes voi syödä kuin pienen palan. Monet ovat melkein tahmaisia tai karamellimaisia ja hampaat takertuvat melkein yhteen. Mutta maku on kyllä aika hyvä. 

Kreikassa yksi jumalainen jälkiruoka on jaurti me meli, "vain" jogurttia ja hunajaa. Yksinkertaisimmillaan nimenomaan valutettua ihanaa kreikkalaista jogurttia joka on melkein meikäläistä rahkaa mutta ei lainkaan niin hapanta. Koostumus on ihana, melkein lohkeava mutta ei kuitenkaan. Täyttävä kuin mikä ja loraus hyvää makeaa hunajaa päälle kruunaa makunautinnon. Ihanaa. Tähän voi raastaa sitruunaa ja nakata päälle esimerkiksi saksanpähkinöitä. Parhaimmillaan ensin sitruunan raastetta ja sitten pähkinää ja kaiken päälle valutetaan ihanaa aitoa kreikkalaista hunajaa, minkä jälkeen koko ihanuus takertuu lusikkaan ja yrität jotenkin sivistyneesti nuolla sitä irti lusikasta. Super.

Elämän nautinnot ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia. Ei tarvita molekyylikeittiötä eikä kymmeniä eri aineita. Sillekin on oma tilauksensa ja joskus on todella ihanaa nysvätä keittiössä ja panostaa oikein kunnolla, mutta sitten on erikseen ne päivät ja illat, jolloin on hyvä kirja kesken tai hyvää seuraa, eikä millään voi viettää tunteja keittiössä, vaan nopeasti ja helposti hyvää.

Loppukeväästä ja kesällä tämä jogurtti hunajalla ihanuus alkaa maistua myös aamupalaksi.Näin talvella syön gluteenittomista kaurahiutaleista kookosmaitoon haudutettua puuroa, johon lisään saksanpähkinöitä, pellavansiemeniä ja chiansiemeniä. Ilmojen lämmetessä puuro ei vaan enää maistu ja sen voi korvata ainakin silloin tällöin kreikkalaisella jogurtilla eri variaatioineen. Suomalainen hapan juokseva jogurtti ei sitten vaan sovi tähän. Se on ihan eri tuote. Ja sille on ihan omat ohjeensa. 

Taustalla puuhailen jotain innostavaa uutta. Siitä pian lisää. Stay tuned

Miilunpolttajan pasta -pasta carbonara

Sunnuntaina perinteisesti on ollut tapana syödä vähän paremmin. Edellyttäen, että ruoanlaittaja eli tässä tapauksessa minä, olisi ihan tolpillaan ja pursuaisi energiaa. No tänään ei ollut niin. Simahdin sohvalle ja katselin kellon viisareita sillä silmällä, että kohtalon hetki vaan lähenee, eikä minun energiatasoni nouse mihinkään. Että mitä ihmettä sitä tekisi sunnuntain ruoaksi?

Kaappi oli kyllä täynnä raaka-aineita käytyäni eilen ruokakaupassa hankkimassa koko viikon raaka-aineet. Ruoat on suunniteltukin viikoksi. Suunnitelmassani oli vain ihmisenmentävä aukko juuri tämän päivän kohdalla. Hmm. Vetelänä sohvalla maatessani mieleen juolahti, että eipä ole tullut tehtyä yhtä ehdotonta lempparipastaruokaani pitkiin aikoihin: miilunpolttajan pastaa! Paras versio tästä ever on ollut Roomassa pienessä trattoriassa kadulla autojen kaasuttaessa pöytien ohi aivan vierestä. Superruokaa. Ja niin helppoa ja oikein nuukailijan perusresepti.

Tähän nimittäin tarvitaan:

spaghettia (tarvittava määrä, en koskaan punnitse tai mittaa vaan tunteella sopiva määrä)
2 kananmunaa
pekonia tai muuta kinkkua (itse nakkasin paketillisen, ei välttämättä tarvitse olla niin rasvaista kuin pekonissa. Jos itse kinkku on kuivempaa niin sen voi paistaa voissa tms)
1-2 valkosipulin kynttä
sipuli silputtuna
mustapippuria
1 dl kermaa
1 dl parmesaania raasteena

Aika lailla perusraaka-aineet ainakin omassa kaapissa. Pekonia ei aina löydy mutta tämä onnistuu ilman pekoniakin tai jos sattuu olemaan esimerkiksi voileipäkinkun jämät, vähän kuivahtaneetkin tai jotain muuta vastaavaa, niin mukaan vaan.

Spaghetti kiehumaan ohjeen mukaan. Sen kiehuessa ehtii tehdä kastikkeen. Paista pekoni tai kinkku ja lisää sipulit mukaan. Kuullota. Sekoita samalla kananmunat, kerma ja parmesaani. (Kurkistin muuten italialaiseen carbonara reseptiin, ja siinä ei ollut lainkaan kermaa...näin muistinkin ja jäin miettimään, että onko se aidosti tarpeen. Ei ainakaan desiä tarvita.

Kun spaghetti on al dente kypsää, kaada suht koht rivakasti lävikköön ja takaisin pekonin ja sipulin joukkoon, sekoita ja pidä tarvittaessa levyllä, jotta ei jäähdy, koska oleellista että pasta on kuumaa kun kananmuna-parmesaaniseos kaadetaan nopeasti sekaan. Kananmunaseoksen tulisi kypsyä muutamassa sekunnissa, joten sekoita kuten italialainen mamma ja lisää mustapippuria maun mukaan. Ja ruoka on valmista nautittavaksi. Buon appetito 

Teepohjaisia kuumia drinkkejä - After ski tea

Olen juonut teetä koko pienen ikäni. Ensin mustaa teetä maidolla ja ilman, ja sittemmin yhä laajemmin vihreää teetä, valkoista teetä, japanilaista teetä jne. Ottanut itse selvää miten tee tulee valmistaa jne. Oppinut mm, että musta tee sietää korkeampaa veden lämpötilaa kuin vihreä tee. Vihreästä teestä tulee todella kitkerää, jos vesi on liian kuumaa. Sopiva lämpötila on usein 75 astetta, ei siis kiehuva 100 astetta. Nyttemmin olen vihdoinkin saanut itselleni vedenkeittimen, jossa on lämpötilan säätömahdollisuus. Superjuttu sekin.

Liityin jo viime vuonna Teen ystävät ry:hyn, joka on vuonna 2003 perustettu yhdistys teekulttuurin edistämiseksi. Teen ystävät pyrkii vaikuttamaan kahviloihin ja ravintoloihin, jotta teen ystävät saisivat kunnon teetä oikein valmistettuna pussiteen sijaan. Samoin yhdistys pyrkii levittämään yleisesti tietoa teen valmistamiseksi. Yhdistyksen jäsenenä voi osallistua tilaisuuksiin, joissa voidaan vierailla mm eri teetaloissa Suomessa. Yksi tilaisuuksista järjestettiin torstaina ravintolakoulu Perhon tiloissa. After ski tea, jossa cocktail ambassador Jani-Pekka Hiltunen opasti meitä alusta pitäen juuri tätä tilaisuutta varten kehittelemiensä kolmen kuuman teepohjaisen juoman valmistamiseen. Kolme täysin erilaista juomaa mutta jokainen vei kielen mennessään.

Jani-Pekka Hiltusen luvalla reseptit saa julkaista. Ensimmäinen on

ORGANIC HONEY PUNCH

1,5 dl valmista valkoinen selja teetä
4 cl Braastad organic VSOP konjakkia
luomu hunajaa maun mukaan
1 pala luomusitruunan kuorta
1 pala luomuappelsiinin kuorta
1 pala luomuvaniljatankoa

Tee tulee aina tehdä puhtaaseen ja raikkaaseen veteen. Hiltusen mukaan alkoholipohjaisiin juomiin teen voi valmistaa normaalia vahvemmaksi, koska alkoholi imee makua eri tavalla. Valkoista selja teetä saa ainakin Demmerin teehuoneelta mutta ehkä myös muista hyvin varustelluista teehuoneista ja -kaupoista. Teevesi kuumennetaan ja teelehdet lisätään suositeltuun lämpötilaan (lämpötila on lähes aina teelehtien pussin tiedoissa. Ainakin mikäli hankit teen hyvästä teekaupasta tai teepisteestä, joten sitä ei tarvitse välttämättä tietää itse. Googlaamalla löytää nopeasti suosituslämpötilan erilaisille teelaaduille. Karkeasti voi etsiä jakoa vihreä, valkoinen ja musta. Darjeelingille on omansa, Lapsang Souchongille omansa jne. Mutta perusjaolla pärjää jo pitkälle.)

Haudutusaikakin on mainittu teepussissa. Perusvirhe usein on hauduttaa aivan liian pitkään. Lisäksi mikäli ei käytä mitään hälytystä vaan kuvittelee voivansa arvioida 2 minuuttia lonkalta, voi olla melko varma, että tee hautuu ainakin tupla-ajan. Kaksi minuuttia on tosi lyhyt aika. Kokeile. Teen hauduttamiseen on oma teehälytin mutta itse käytän kyllä ihan tavallista munakelloa. Tai vilkaisen esimerkiksi mikroaaltouunin digitaalista kelloa ja pysyttelen teekupin lähellä, jotta se ei unohdu. Tee nimittäin voi aidosti mennä pilalle, jos se hautuu liian pitkään ja vielä jos vesi oli liian kuumaa. Ei teen hauduttamisesta tarvitse liian hankalaa tehdä mutta jonkinlaista tarkkuutta se vaatii, jotta siitä saa todelliset kiksit.

Teen hautuessa mukaan voi nakata muut aineet. Niiden ei tarvitse kovin pitkään vaikuttaa, vaan koko roska siivilöidään ja sen jälkeen mainio kuuma juoma on valmis nautittavaksi.

Organic honey punch oli hyvin raikas. Vaniljatangosta irronneet mustat pienet siemenet leijuivat juoman pinnalla ja seljan hentoinen maku oli löydettävissä. Hienostunut maku tarjottavaksi ihan kenelle tahansa tai kaadettavaksi esimerkiksi hiihtoretkelle termospulloon. Lämmittää hienosti.


Toinen after ski juoma olikin tyystin erilainen.

SMOKED & SPICED TODDY

Toinen juoma tehtiin Lapsang teehen, jolla on oma erikoinen makunsa. Lapsang tee kasvaa pääsääntöisesti Fujianin maakunnassa kaakkoisessa Kiinassa ja Taiwanissa. Teelehdet kuivataan ja hapetetaan polttamalla mäntypuuta niiden alla, mikä tuo erikoisen savuisen ja jopa tervaisen maun teehen. Lapsangia suositellaan nautittavaksi mm mausteisten aterioiden jälkeen ja eräretkillä. Kappas vaan, eräretket sopivat mainiosti after ski teemaan.

1,5 dl Lapsang teetä
4 cl Braastad VS konjakkia
2 cl Chai siirappia (tätä saa valmiina mm teehuoneista, käsittääkseni ainakin Demmeriltä)

Tee valmistetaan Lapsangin ohjeiden mukaan. Ja konjakki ja siirappi mukaan ja jälleen siivilöidään teelehdet pois ja valmista nautittavaksi.

Juoma tuoksui tervaiselta ja maistui taivaallisen hyvältä. Maku oli jotenkin hienostuneen roisi. Tyystin erilainen siis kuin ensimmäinen juoma.

Kolmas ja viimeinen juoma oli maitopohjainen

INDIAN GOLDEN PUNCH

1,5 dl Darjeeling Gold GFOP teetä maitoon haudutettuna
4 cl Fireball cinnamon whiskyä
2 cl hunajaa

Maito oman maun mukaan. Paras maku ehkä kuitenkin tulee aidosta rasvaisesta maidosta mutta mikään ei estä valmistamasta laktoositonta, mantelimaitopohjaista tms. Mikä kullekin sopii.

Hiltunen kertoi, että maitoon hauduttaminen on intialainen perinteinen tapa. Liekö sieltä aikanaan tullut tapa nauttia musta tee maidon kanssa? Lähtökohtaisesti en itse pidä maidon lisäämisestä teehen sinänsä mutta tässä juomassa maito toi hauskan sävyn juomaan.

Makeaa paksua juomaa. Voisin kuvitella tämänkin hiihtoretken päätteeksi jollekin erämajalle.

Erittäin inspiroiva tilaisuus.


Samassa tilaisuudessa promottiin myös ensimmäistä kertaa 6.2. vietettävää Teen päivää. Senkin tarkoitus on tietysti nauttia teestä eri muodoissaan ja levittää teen ilosanomaa. Tee on niin paljon muuta kuin vain se tylsä musta pussitee. Kunnon tee oikein nautittuna on elämys. Ja tee on terveysjuomaa. Enjoy

Eettinen sijoittaminen - ajatuksia

Eettinen sijoittaminen ei ole tämän vuosituhannen keksintö, mikä tuli kyllä itsellenikin vähän yllätyksenä. Sijoittaminen tuo mieleen pikemminkin ahneuden ja voiton tuottamisen. Sijoittaminen liitetään usein osakeyhtiöihin, joiden perustehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa. Voitto taas liitetään häikäilemättömään ahneuteen. Miten eettisyys siis ylipäätään liittyy sijoittamiseen?

Vakavammin kuulin enemmän eettisestä sijoittamisesta vasta joitakin vuosia sitten ja höristin korviani. Eettinen sijoittaminen huomioi mm ympäristöarvot, ihmisoikeudet ja yritysten yhteiskunnallisen vastuun. (Investori 31.5.2011). Isompien yritysten vuosikertomuksissa on useimmiten jo oma erillinen kohta, jossa yrityksen yhteiskunnallinen vastuu tuodaan julki. Yritysten on ollut vastattava ympäristön muuttuneisiin vaatimuksiin ja huomioida paikalliset olosuhteet ja ottaa mm tasa-arvokysymykset paremmin huomioon. Vastuulliset yritykset, jotka ovat huomioineet yhteiskunnallisen vastuunsa ennakkoon, selviävät paremmin myös kolhuista ja ongelmista. (Pörssisäätiö 21.8.2008). Ympäristövastuunsa ja mahdolliset ympäristövahingot etukäteen huomioiva yhtiö ei todennäköisesti edes joudu sellaiseen tilanteeseen, jossa se joutuisi esimerkiksi korvaamaan suurilla summilla aiheuttamiaan ympäristövahinkoja, mikä voisi romuttaa sen talouden ja vähintään vahingoittaisi sen pörssikurssia. Kyseinen yritys tuskin voisi maksaa osinkoja, minkä viimeistään osakkeen arvon romahtamisen myötä pitäisi herättää myös sijoittajan. Sijoittaisitko itse mieluummin yritykseen, joka toimii vastuullisesti? Todennäköisesti.

Minä en missään nimessä anna tässä sijoitusvinkkejä enkä -ohjeita vaan nimenomaan pohdin miten eettisyys vaikuttaa valintoihin vai vaikuttaako se. Pohdin näet itse juuri Arvopaperi-lehteä lukiessani, että vaikka esimerkiksi jokin lääkeyhtiö olisi pitkään kasvattanut osakkeensa arvoa ja maksaisi hyviä osinkoja, niin haluanko tukea juuri ko lääkeyhtiön toimintaa? Ainakin haluaisin tietää enemmän ennen sijoituspäätöstäni.Uskonko siihen, että lääkeyhtiö toimii vastuullisesti ja tutkii myymiensä lääkkeiden haittavaikutukset kunnolla ja ennen kaikkea kertoo niistä avoimesti?

Eettinen sijoittaminen on mm pörssisäätiössä määritelty (21.8.2008) sijoittamiseksi yrityksiin, joita johdetaan vastuullisesti ja jotka voidaan luokitella sosiaalisilla ja ympäristökriteereillä hyviksi. Vastuullisella johtamisella tarkoitetaan mm yrityksen aineettoman pääoman hyödyntämistä ja henkilökunnan osaamisen hyödyntämistä. Mistä sen voi nähdä? Ei ainakaan YT-neuvotteluista. Irtisanomisten julkistaminen kuitenkin usein saman tien nostaa osakkeen kurssia. Eli sijoittaja hyötyisi. Tehostaahan yritys irtisanomisilla toimintaansa tai sillä ainakin irtisanomisia usein perustellaan. Taloudelliset ja tuotannolliset syyt. Eettistä se ei lie ole? Mutta eettinenkin sijoittaja haluaa sijoitukselleen tuottoa, muutenhan ei puhuta sijoittamisesta. Ainakaan minun mielestäni.

Onko eettinen sijoittaminen siis enemmän sijoittamista yrityksii tai tahoihin, jotka etsivät ratkaisuja mm ilmastonmuutoksen hidastamiseen tai torjumiseen tai muihin ympäristökysymyksiin tai kolmannen maailman ongelmiin? Näin ajattelin jossain vaiheessa itse. Että eettinen sijoittaminen ennen kaikkea on panostamista tuulivoimaan ja vaihtoehtoisiin energiamuotoihin. Että eettinen sijoittaja ei ainakaan tue aseteollisuutta eikä sotia. Eettinen sijoittaja ei tue lapsityövoiman käyttämistä eikä arvokkaiden sademetsien tuhoamista.

Investorin mukaan maailman ensimmäiset eettiset sijoitusrahastot perustettiin jo 1960- ja -70-luvuilla. Suomeen eettiset sijoitusrahastot tulivat 1990-luvulla. Eettinen sijoitusrahasto lieneekin helpoin tapa aloittaa eettinen sijoittaminen. Yksittäisten yritysten toimintakertomusten tutkiminen ja niihin perehtyminen voi olla työlästä. Etenkin jos ei tunne yritystä ja alaa ennalta. Yleisesti talouselämää seuraamalla kuitenkin pääsee jo melko pitkälle. Kuten sanottu, ympäristö- ja yhteiskuntavastuun raportointi on yleistynyt yrityksissä.

Eettinen sijoittaminen ei automaattisesti myöskään tarkoita huonompaa tuottoa sijoittajalle. Eettisesti sijoittavat rahastot ovat pärjänneet vertailuissa varsin hyvin. Lähtökohtaisesti yritykset, jotka huomioivat yhteiskuntavastuun ja ympäristöriskit, saavuttavat paremman yrityskuvan sijoittajien silmissä ja säilyttävät samalla arvostuksensa esimerkiksi työntekijöidensä ja yhteistyökumppaniensa keskuudessa. (Investori).

YK:lla on vastuulliset sijoittamisen periaatteet, ns ESG-periaatteet (environmental, social and government), joihin sijoittajat sitoutuvat. Ko periaatteet tulisi integroida toimintaan ja ohjata toimintaa yhteiskuntavastuullisempaan suuntaan. Miten sijoittaja voi varmistua mm em periaatteiden noudattamisesta? Raportointi on erilaista yrityksestä riippuen eikä sitä useinkaan liitetä sijoittajainformaatioon ja siihen miten se vaikuttaa yrityksen tuloksen muodostumiseen. Taas voidaan palata siihen, että yksittäisen maallikkosijoittajan voi olla tuskallisen vaikeaa ottaa selvää kohdeyhtiön eettisyydestä.

Sijoittaja ei aina todellakaan toimi rationaalisesti vaan tunteella ja toisin kuin aina neuvotaan, suurin osa menee massan mukana. Viimeisintä Arvopaperi-lehteä lukiessani luin myös kokeneesta sijoittajasta, joka on mm tutkinut sijoittamisen psykologiaa itse. En ollut aivan varma vastasiko kyseinen henkilö kieli poskella toimittajan kysymyksiin sanoessaan, että panikoi useimmiten sijoituksissaan ja myy aivan liian aikaisin, vaikka tietää akateemisesti ajatellessaan toimivansa epärationaalisesti.

Naiset taas tunnetusti sijoittavat yrityksiin, joiden toimialan ne tuntevat. Onko sukupuolten välillä muuten eroja sijoittamisen eettisyyden suhteen? En tiedä vastausta mutta näppituntumalla sanoisin, että mikrotasolla ehkä voi olla. Tätä mieltä on ollut myös professori Vesa Puttonen sanomalehti Etelä-Saimaan haastattelussa jo vuonna 2009. Monilla naisilla on osta ja pidä strategia, jolloin halutaan alunperinkin sijoittaa vastuullisesti. Siksipä nyt itsekin mietin vakavammin minkä yrityksen arvomaailmaa haluan tukea. Toki haluan, että sijoitukseni arvo nousee ja että yritys maksaa sijoitukselleni säännöllistä tuottoakin mutta samalla haluan tukea itselleni tärkeitä arvoja ja myös jonkinlaisen ajatuksen siitä, että yritys toimii siten, että se on olemassa vielä vuosienkin päästä, eikä kaadu sopupeliskandaaleihin tai päästömittausten peukalointiin tai maksa miljardeja aiheuttamistaan ympäristökatastrofeista.

Muuttaako yksi piensijoittaja vielä maailmaa omilla eettisillä valinnoillaan? Tuskin kääntää valtamerilaivaa mutta pienistä puroista voi syntyä isompi virta. Jos voi valita kahden yrityksen välillä eettisemmin toimivan ja saa saman tuoton, niin varmaan jokainen meistä sen eettisemmän valitsee, eikö? Mitä ajatuksia eettisyys ja eettinen sijoittaminen sinussa herättää?

 

Monta syytä olla onnellinen

Olen pohtinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että nelikymppiseksi tuleminen on melko raastavaa. Sitä alkaa pohtia elämän tarkoitusta ja sitä, että onko sitä juuri nyt puolessa välissä omaa elämäänsä. Että onko tämä tätä loppuelämän vai tuoko elämä vielä jotain suurta tullessaan? Viisikymppisenä tuskin ajattelee enää olevansa puolessa välissä ellei ole tosi pitkäikäistä sukua.

Nelikymppisenä moni on perustanut perheen, ostanut kodin, matkustanut, harrastanut, ehtinyt erotakin. Onko kaikki jo koettu ja nähty? Työelämääkin nähty jo kaksikymmentä vuotta ja edetty uralla. Tuoko työelämä mitään uutta enää vai pitääkö vaihtaa kokonaan ammattia? Opiskelisiko lisää vai jotain ihan muuta? Opettelisiko ihan uuden kielen?

Yhtäkkiä kun lapset ovat kasvaneet, huomaa, että omaa aikaa alkaakin olla taas mukavasti ja voi kehittää itseään. Tai, vaikkei olisi lainkaan tuottava, voi vaikka lukea sielunsa kyllyydestä ja nauttia omasta ajastaan.

Elämäänsä voi olla varsin tyytyväinen, jos laskut tulee maksetuksi ajallaan. Se riittää ja silloin on jo varsin onnistunut hommassaan. Jos sitten saa vaikka viisikymmentäkin euroa kuukausittain säästöön, on jo hyvällä tiellä. 

Pitkästä aikaa leikin itse rahastolaskurilla ja kokeilin erilaisilla kuukausittaisilla säästösummilla ja erilaisilla säästöajoilla minkälaisia summia laskennallisella tuotolla saisinkaan säästöön. Kokeilin juuri esimerkiksi Aktian laskuria ja 50€ kuukausisäästöllä osakerahastoon 6% tuotto-odotuksella 35 vuoden ajan saa pääomaa säästöön 21 000 euroa ja sille 48 000 euroa tuottoa eli yhteensä 69 000 euroa. Ei hullumpaa. Täytyy toki muistaa että kyse on ennusteesta ja että 35 vuotta on erittäin pitkä aika. Melkein yhtä paljon kuin mitä tähän asti on elämää takana. Mutta 50 euroa kuussa ei toisaalta ole mitenkään erityisen haastava suoritus. Edellyttäen, ettei joudu elämään aivan kädestä suuhun. 

Palataan kuitenkin siihen onnen lähteeseen, että jos kykenee maksamaan laskut ajallaan, voi jo olla itseensä varsin tyytyväinen. On ollut järkevä ja sen verran suunnitelmallinen, että tietää paljonko ansaitsee ja paljonko voi rahaa käyttää. 

Jos on ystäviä, on jo tuplaonnellinen. Ystävä on sellainen, jolle uskaltaa näyttää myös huonot päivänsä. Uskaltaa olla täysin rehellinen pelkäämättä, että toinen pahoittaa mielensä. Ystävä ymmärtää myös, jos et ole aina tavoitettavissa tai jos tulee taukoja yhteydenpitoon. Ystävä rakastaa sinua sellaisena kuin olet, vaikka tietää sinusta kaiken.  Ystävälle voit kertoa nekin puolet elämästäsi, jotka eivät varsinaisesti olisi cv:n parasta antia. Ja mikä parasta, ystävä kannattelee päätäsi pinnan yläpuolella silloin, kun et jaksa enää itse uida.  Jos sinulla on yksikin tällainen ystävä, olet lottovoittaja. Enempää ei tarvitakaan. 

Jos sinulla ei ole isompia sairauksia, voit olla onnellinen. Joskus mielen tosin panee matalaksi, kun sattuu ja sattuu paljon. Itselläni oli heikko kesä ja syksy, kun sattui niin, että taju oli lähteä, mutta kun alkoi tulla jo kolmatta kipua, alkoi mennä överiksi. Että mitä vielä. Kaiken huolen ja kivun keskellä aloin selvittää oireita ja syitä ja seurauksia ja päätin selättää kivun. Päivä kerrallaan. Välillä takapakkia, välillä edistystä kunnes loppuvuodesta huomasin, että oli mennyt jo viikkoja ilman kipua. Tietenkään en ole naiivi ja väitä, että kaiken selättää vain positiivisella asenteella mutta pointti onkin, että jos on täysin terve tai vaivan voi selättää, voi olla todella onnellinen. Toisinkin voi olla. Eikä silloinkaan välttämättä ole onneton.

Näetkö kauniitä asioita ympäristössä? Osaatko ihastella auringonnousua tai auringonlaskua? Voit olla onnellinen. Kuuletko heinäsirkan sirityksen ja pysähdyt katselemaan veteen pudonneen puunlehden matkantekoa? Voit olla onnellinen.


Naura ainakin kerran päivässä. Jos nauru ei muuten irtoa, ota vaikka vitsikirja tai katso komediaa. Youtubesta löytyy vanhoja pätkiä Kummelista tai muista hyvistä nauruhermoja kutkuttavista ohjelmista. Jaksan nauraa esimerkiksi Smack the ponyn jaksoja. Liioittelevaa brittihuumoria mutta iskee melkein takuuvarmasti. Onnea on myös kyky liikuttua ja itkeä.

Onni on kyky rakastaa. Onni on tietoisuus siitä, että jos hyvin käy, elämällä on vielä paljonkin hyvää minulle. Ei tarvitse kuin kulkea avoimin silmin.

Omia suosikkiblogejani - 40+ blogit

Jostain minulle tuntemattomasta syystä en ainakaan vuoteen ole juurikaan jaksanut lukea blogeja. Enkä ollut erityisen ahkera kirjoittamaan itsekään. Oli paljonkin sanottavaa, mutta en saanut kuitenkaan sanoja paperille. Otinkin viime vuoden aikana paljon kuvia Instagramin puolelle. Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, eikö? Luonnossa ja yleensäkin ympäristössämme on niin paljon kauneutta. Klassista kauneutta ja karua rumuutta, joka sekin voi näyttäytyä niin kauniina. Instassa minut löytää nimellä Ottella14.

Aiemmin seurasin jonkin verran sisustusblogeja mutta nyt ne eivät vaan oikein sytytä. Blogit siinä missä kotimaiset ja pohjoismaiset sisustuslehdet toistavat itseään: kaikki kodit ovat melko samanlaisia. Vaaleaa pohjoismaista. Samat ns blogimatot, samat valaisimet ja samat astiat. Aika puuduttaavaa, kun kodeista puuttuu se jokin. Se persoona ja kerroksellisuus, joka tekee seinistä kodin ja asujansa näköisen.  Pata kattilaa soimaa, voisi monikin sanoa. Kyllä. Myönnän. Ei tämä omakaan kotini toistaiseksi ole järin persoonallinen mutta give me time. En ole panostanut tähän nykyiseen kotiin, koska tämä ei tule olemaan meidän pysyvä kotimme vaikka toki ehkä voi olla koti vielä jonkin aikaakin. Tiedä häntä. Sisustaminen kyllä kiinnostaa minua, mutta omankin blogin puolella olen jättänyt sen toistaiseksi hyvinkin vähälle, koska olen tietynlaisessa murrosvaiheessa. Etsin ja mietin kuka minä olen ja minkälaisena haluan kotini olevan seuraavat 20 vuotta. En halua tehdä enää tässä vaiheessa elämää lyhytnäköisiä päätöksiä, vaan kestäviä ratkaisuja. 

Poistinkin siis omasta blogiluettelostani raa´alla kädellä blogeja, jotka yksinkertaisesti eivät jaksa kiinnostaa enää. Mielenkiintoni kohteena ovatkin nyt nelikymppisten naisten mielenkiintoiset blogit. Ei siitäkään joukosta kaikki jaksa kiinnostaa. En jaksa innostua päivän asu päivityksistä, jos ne toistavat itseään.

Yksi hauskimmista löydöistä on Terkkuja Leilalta Italiasta. Leila on suomalainen Italiassa asuva hauskannäköinen nainen, joka on naimisissa Sörtsön (hahaa) kanssa ja joutuu alinomaa ihmeellisiin kohtaamisiin ja kommelluksiin ja kertoo italialaisesta elämänmenosta omalla hauskalla tavallaan. Nauraa hörähtelen ääneen tekstejä lukiessani. Suosittelen lämpimästi. La bella Italia.

Toinen mainio löytö oli käsittääkseni amerikkalainen ruoka- ja kodinhoitoblogi The kitchn joka sisältää mm mainioita kaalireseptejä. En ole ehtinyt tutustua vielä tämän enempää mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Huomenna menossa kokeiluun yksi uusi kaaliresepti, joka on yksinkertaisuudessaan todella nerokas, jos se vaan onnistuu ilman että poltan kaalit karrelle.

Ukkonooa jo pelkästään täydellisen kauniiden valokuvien vuoksi. Kirjoittaja on mm taidemaalari, mikä näkyy kuvissa. Ihania otoksia.

Mielenkiintoinen tuttavuus on Kristallikimara joka vaikuttaa melko käytännönläheiseltä nelikymppisen naisen tutkiskelulta elämään. Vähän kimallusta realistisella otteella? Jää nähtäväksi. 

Elsa-maarit on blogi, jossa kuvataiteilijan kädenjälki näkyy välittömästi kuvissa. Ihana vain katsella. Persoonallista ja kaunista. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus.

Tiedättekö muita inspiroivia ja hyvää mieltä tuovia blogeja? Mieluusti #40+ ikäisten kirjoittamia.

Ihanaa viikonloppua. Aion nukkua pitkään

Balmain Dry shampoo & Redken Forceful 23 hair spray

Nyt olen löytänyt aarteet hiusteni käsittelyyn. Todellakin. Redkenin Forceful 23 hiuslakka on hyvin hienojakoinen, eikä jätä hiuksiin tahmeaa liimamaista tunnetta, vaan suojaa jossain määrin ilmassa olevalta kosteudelta ja jättää hiukset melko luonnollisiksi mutta antaa samalla tukea. Ei hyttysmyrkynomaista tappaa kaiken puutarhassa kaiken karkoittavaa karmaisevaa hajua, vaan oikeastaan melko hajuton kevyt tuki. Sopii erinomaisen hyvin omiin runsaisiin vähän luonnonkihariin hiuksiini. Ei tee sellaista metsässä ei liikahda lehtikään tunnetta, vaan hiukset jäävät kevyestä tuesta huolimatta luonnollisen näköisiksi ja liikkuviksi. Arvostan paljon sitä, ettei esimerkiksi kissojen tassu jää hiuksiini kiinni, jos nyt ylipäätään hiusteni lähellä liikkuvat. Sekin hetki on nähty, kun tassukin jäänyt jumiin hiuslakan verkkoon.

Olen synnyinlahjana saanut paksut ja tuuheat hiukset, joista toki olen aina ollut kiitollinen mutta näiden hoitaminen on ihan oma juttunsa. Minulla on aina ollut pitkät hiukset, joten mitä tahansa hiusten hoitoon liittyvää ainetta olenkin käyttänyt, sitä menee aina tuplat monen muun hiuksiin verrattuna. Hiukseni ovat lisäksi varsin uppiniskaiset. Ne eivät ole aasialaisnaisten upeat karheat ja paksulaatuiset laskeutuvat hiukset, vaan ns vauvahiukset, jotka keräävät kaiken mahdollisen ilmankosteuden ja karheutuvat niin kesällä kuin talvella. Jos menee nukkumaan kosteilla hiuksilla, aamulla peilistä katsoo pääsääntöisesti Neanderthalin ihminen ja saa nähdä aika paljon vaivaa muuttuakseen katseenkestäväksi.

Olen siis etsinyt hyviä hiusten hoitotuotteita niin kauan kuin muistan. Sattuneesta syystä soisin hiuksille löytyvän edullisen tuotteen. Mutta hiusten hoitotuotteiden suhteen laatu korreloi suoraan hinnan kanssa. Shampoo ja hoitoaine voivat vielä ainakin itselläni olla ainakin pääsääntöisesti markettikamaa. Kesällä tai kesän jälkeen käytän mielelläni ainakin yhden pullollisen laadukkaampaa kosteuttavaa ainetta mutta muutoin voin mennä Elvital-linjalla. Syväpuhdistavana shampoona käytän mielelläni Moroccanoilin shampoota. Ja hiusöljynä saman sarjan öljyä.

Hiuslakka sen sijaan ei toimi halpaversiona. Halvemmat tuotteet jämähtävät hiuksiin eivätkä hiukset sen jälkeen liikahdakaan vaikka mikä tsunami niihin osuisi. En pidä. Joskin juurikin löysin suosituksen Biozellin lakasta. Pitä kokeilla. 



 Olenkin opetellut uusia tapoja käyttää laadukkaampaa hiuslakkaa määrällisesti vähemmän, jotta se kestäisi sitä kautta kauemmin. Laitan joka toinen aamu hiuksiin lämpörullat, jotta hiuksissa on enemmän rakennetta ja ne pysyvät siisteinä vähemmällä hiuslakalla. Samalla ne pysyvät ilmavampina ja sitä kautta minun ei useimmiten tarvitse pestä niitä joka päivä ja päänahkakin kiittää. Vähän kuivashampoota tyveen ja pitäisi pysyä vieläkin puhtaampana. 

Viimeksi lakkaa ostaessani pyysin neuvoa sen suhteen miten saisin hiuksiin enemmän rakennetta. Minulle suositeltiin Balmainin kuivashampoota. Sitä suihkutetaan n 30cm päästä hiusten tyveen ja harjataan pois. Hiuksiin jää kevyt karkeahko fiilis ja niitä on helpompi käsitellä. Kuivashampoota käytän myös tarvittaessa joka toinen aamu likaantuneisiin/rasvoittuneisiin kohtiin ja hiukset ovat siistit ja menovalmiit. Toimii, eikä jätä valkoisia jäämiä hiuksiin. Olen erittäin tyytyväinen. Balmainin kuivashampoon tuoksukin on miellyttävä eikä muistuta vähääkään hyttysmyrkkyä kuten niin moni muu kuivashampoo. Tuoksu on suorastaan ylellinen mikä ei arkiaamuina haittaa yhtään.

Jos vielä löydän näistä matkakokoiset pullot, olen enemmän kuin tyytyväinen. Normipullot vievät aivan turhan paljon tilaa kassissa.

Mutta suosittelen.

Ted Baker iso meikkipussi

Nuukailupäätökseni jälkeen on jotenkin koomista kirjoittaa hajuvesiostoksista ja nyt meikkipussista. Mutta minuun on iskostunut jo lapsuudesta periaate, että kun ostaa jotain, ostaa mielellään laatua. Jotain mikä kestää.

Selvisin vuosia läpinäkyvillä lentokoneen matkustamoon vietävillä "meikkipusseilla".Tai selvisin ja selvisin. Minulla on samaan aikaan ollut Reisenthalin meikkipussi mutta käytin sitä suhteessa aika vähän, koska se vei suhteettoman paljon tilaa esimerkiksi viikonloppulaukussa. Siksi siis usein kaksi lentokonemeikkipussia...jotka eivät kovin filmaattisia ja tyylikkäitä ole.

Tyttäreni sai Ted Bakerin meikkipussin jo vuosi sitten joululahjaksi mutta en tuolloinkaan tullut ajatelleeksi, että itsekin voisin päivittää oman meikkipussini tälle vuosituhannelle. 
Kunnes joulun alla päätin, että nyt en enää halua itsekään katsella tyylittömiä ja epäsiistejä lentokonepusseja vaan hankin itselleni myös kauniin meikkipussin, joka voi olla tarvittaessa kylpyhuoneessa näkyvilläkin. Päätin hankkia itselleni mustan Ted Bakerin isomman meikkipussin itselleni joululahjaksi. 

Kaupassa kuitenkin päädyin ottamaan hennon lilan tms meikkipussin, joka oli virkistävästi jotain muuta kuin mustaa ja jotenkin vähemmän ärtsy kuin musta. Kuitenkin.

Olen hankintaani erittäin tyytyväinen. Normaalit viikonlopun meikit puhdistusaineineen mahtuvat erinomaisen hyvin ko meikkipussiin. Ja se on siisti ja kaunis katsellakin ja mahtuu mainiosti laukun pohjalle. Suosittelen.

Nuukailu 1.0

Kuka olisi uskonut, että minäkin ryhdyn tähän? Kulutusyhteiskunnan ensimmäinen perintöprinsessa vähintään. Hah. Olen kuluttamalla ja shoppailemalla toki hankkinut kotiin ja meille täysin tarpeellisia vaatteita ja huonekaluja jne mutta samalla täyttänyt jotain onnen tarvetta ostamalla. Samalla olen aidosti käsi sydämellä pohdiskellut ympäristön tuhoa ja omaakin vaikutustani siihen. Ihmetellyt ja pohtinut myös, että miten en saa säästetyksi. No yllättävää, jos olen pitänyt yhteiskunnan rattaita pyörimässä kuluttamalla.


Nyt olen kuitenkin tullut tulokseen, että homman pitää muuttua. Kuluttaminen on loppujen lopuksi melko ahdistavaa. Haluan aidosti hankkia vain sellaista, mitä todella tarvitsemme ja mikä kestää. Ja mielellään kerätä kunnon puskuri tilille pahan ja hyvänkin päivän varalle. Tuloslaskelman näkeminen on ollut karua. Toisaalta niin terveellistä. Kun näkee silmissään konkreettisesti luvun, joka on käytettävissä kuukaudessa kaikkiin mahdollisiin kuluihin, tajuaa todenteolla missä mennään. Siitä sitten leijonanosa säästötilille, osa ruokaan ja loppu kaikenlaisiin vaihtuviin kuluihin.

Seuraavaksi turhasta luopuminen ja siis ensiksi keittiön kaappien ja vaatehuoneiden siivous ja järjestäminen. Pienet myyntiin tai lahjoittaen pois. Tilaa kaappeihin ja sielun syövereihin. Luovu tavarasta per päivä. No en ihan, mutta hylly kerrallaan ajatuksella. Jos ei tarvita itse, pois. Mielellään vastiketta vastaan mutta jos se ei ole mahdollista, lahjoittaen tarpeeseen.

Omaan vaatehuoneeseeni tutustuminen vakuutti siitä, etten varsinaisesti tarvitse juuri mitään. Ja se taas oli hyvä huomio. Silloin ei ole pakko ostaa kalleinta eteen tulevaa, vaan voi rauhassa katsella sen mukaan, mistä alkaa olla kohta puute. Kenkien ja saappaiden huoltaminen ja tarvittaessa käyttäminen suutarilla pidentää niiden käyttöikää merkittävästi. Siinä on parantamista. Miten se luonnistaa miehiltä jotenkin paljon paremmin. Näenhän minä aamulla kenkiä jalkaan laittaessani, että auts, nämäkin pitäisi hoitaa, mutta juuri silloin ei ole aikaa. Illalla kotiin tullessaan en yleensä enää edes muista asiaa ja silloin ei varsinkaan ole siihen aikaa, kun pitää tehdä ruoka jne. Vai onko sen ruoan valmistaminen juuri sillä sekunnilla loppujen lopuksi niin oleellista? Ei ole. 

Tästäpä pääsenkin itselleni rakkaaseen aiheeseen eli ruokailuun. Sehän liittyy oleellisesti nuukailuun ja järkevään taloudenhoitoon. Ensinnäkin kuka ihme minullekin on iskostanut, että ruokaa pitää syödä koko ajan ja tiettyyn aikaan? Aikuinen ei välttämättä tarvitse kahta lämmintä ruokaa päivässä. Kasvava lapsi tarvitsee mutta ei silloinkaan ruoan tarvitse olla pöydässä klo 17. Jos syödään lähempänä klo 19, riittää mahdollisesti kunnon ruokailu silloin, eikä iltapalaa enää tarvita lainkaan tai ainakin se voi olla hyvinkin kevyt.  Itse olen ainakin siirtynyt rytmiin, jossa iltapalaa en enää syö. Toki kuuntelen itseäni ja jos tuntuu nälkäiseltä, syön jotain tai juon vaikka lasillisen vettä. Useinhan nälkä onkin janoa. Mutta nälkäisenä en yleensä mene kuitenkaan nukkumaan, koska se tietää heräämistä kesken unien.

Luitteko muuten, että paleleminen voi johtua myös siitä, että juo liian vähän vettä? Vesi sitoo muistaakseni lämpöä??? Jotenkin siihen se saattaa liittyä. Joka tapauksessa veden juominen on kaikin tavoin järkevää ja terveellistä. Ja edullista.

Ruokaan ja syömiseen liittyen aion siis nyt erityisesti panostaa olemalla erityisen tarkka ja nuukailemalla. Yritän suositeltua tapaa, jonka mukaan nostan etukäteen ruokiin tarvittavan ja päättämäni summan kuukausittain käteisenä käsilaukkuuni ja jaan sen neljällä (tai kuukaudessa olevilla viikoilla) ja pyrin ostamaan ruokaa kerran viikossa siten, että tuo ruokiin budjetoitu summa todella riittää. Aion käydä vain ja ainoastaan edulliseksi havaitsemassani kaupassa (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, koska tarvitsen tiettyjä gluteenittomia tuotteita, joita en ehkä saa ko kaupasta.) Aion myös suunnitella viikon ruokalistan ennakkoon ja pakastaa sen mitä emme syö jo valmistetusta ruoasta. Valitettavasti meidän pakastin on aika pieni, joten kovin järkevästi en pysty esimerkiksi leipomaan pakastimeen. 

Oman refluksini ja sitä kautta gluteenittomuuden kautta olen löytänyt uudelleen perusruoat. Eikä niiden valmistaminen tunnu enää lainkaan oudolta ajatukselta. Päinvastoin. Vaikka edelleen rakastankin ruoanlaittoa, pidän myös ajatuksesta, ettei arkena ruoanvalmistamiseen mene liikaa aikaa. En pahastu lainkaan myöskään siitä, että voimme vain lämmittää edellisten päivien ruokia.

Yllättävän järkevän tuulahduksen on tuonut myös laiskuus käydä ruokakaupassa. Koska en todellakaan välitä käydä kaupassa yhtään enempää kuin on pakko, yritän viimeiseen asti löytää jääkaapista sopivia raaka-aineita, joista voi tehdä hyvää ruokaa. Se taas on johtanut positiivisesti siihen, ettei meillä mene juuri lainkaan ruokaa enää hukkaan, mikä minua itseäni suuresti ilahduttaa. Se oli ennen kaikkea äärimmäisen typerää ja sitä kautta myös tuhlailevaa.

En aio kuitenkaan tehdä omasta tai lasteni tai kenenkään muunkaan elämästä ankeaa tai hankalaa. Otan vaan oman talouteni uudelleen haltuuni. Suunnittelen ja ennakoin enkä anna itselleni enää niin herkästi lupaa irroitella ruokakaupassakaan. Tällä tavalla minulle pitäisi jäädä vieläkin enemmän muuhun ja voin ehkä toivottavasti kirjoittaa matkakertomuksia piankin täällä blogissakin.

Wish me luck :)

Chanel Chance eau tendre

Giorgio Armanin kevyt ja elegantti hajuvesi Acqua di Gioa oli loppumaisillaan jo syksyllä, ja aloin etsiä uutta tuoksua. Halusin eri tuoksun mutta riittävän saman tyylisen. Migreenitaipumukseni ei oikein pidä kovin voimakkaista tuoksuista enkä voimakasta tuoksua muutenkaan käytä yleensä päivätuoksuna, joten halusin jonkin kevyen mutta aikuisen naisen tuoksun.

Ei taaskaan ihan helppo nakki. Hajuvesiä ei voi tuoksutella kuin 1-2 kerrallaan. Hajuaisti vain menee tukkoon, eikä vastaanota enää uusia tuoksuja. Tästä syystä voi kokeilla vain paria tuoksua kerrallaan ja niitä sitten tuoksutella iltaa kohti.

Puolilaiskasti kävin välillä kosmetiikkaosastolla kokeilemassa. Silloin tällöin yhtä, välillä kahta tuoksua. Joskus samaa kuin edellisellä kerralla, useimmiten uutta. Joskus jotain vanhaa suosikkia, useimmiten uusia tuttavuuksia. Mutta kun ei löytynyt.

Joulun alla tilanne alkoi olla jo kriittinen ja oli pakko tehdä päätöksiä. Päätöksentekoa avitti bonusseteli ja joulun alekupongit, joiden ansiosta hankinta ei tuntunut niin ratkaisevalta.

Kaupassa hyvä myyjä kuunteli toiveeni ja teki ehdotuksia edellisen tuoksuni perusteella. Toinen ehdotus oli Chanelin Chance. Tuoksuttelin sitä hetken ja kiertelin kaupassa muilla osastoilla, kunnes tulin siihen tulokseen, että Chance olisi uusi tuoksuni. Ihanan kukkainen, vähän sitruksinen, ehkä greippinen ja samalla eteerinen ja naisellinen. Olen kerrassaan mieltynyt jo uuteen tuoksuuni. Suosittelen.

Lux Helsinki 2016

Helsingissä järjestettiin 6.-10.1.2016 hienonhieno Lux Helsinki valokarnevaali. Tänään on viimeinen mahdollisuus käydä ihailemassa valoteoksia.

Aloitin oman kierrokseni Helsingin tuomiokirkon tapulista, johon oli heijastettu vaikuttava vaihtuvien valoilla toteutettujen kuvien kavalkadi. Kuvat oli täydellisesti sovitettu tapulin muotoihin ja mm naishahmot kulkivat sisään ja ulos ikkunoista/luukuista. Valoteosta säesti klassinen musiikki, joka kuului tuulen ja pauhun yli ja sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Mereltä puhaltavan hyisen puhurin lisäksi.

Senaatintorilla aukeni samaan genreen kuuluva Ilon teoksia, jotka heijastettiin Senaatintorin yli tuomiokirkon hienoon klassiseen julkisivuun. Oma suosikkini oli ruusuista muodostunut heijastuma. Tuomiokirkon valkoinen julkisivu otti valoteokset hienosti vastaan. Ko valoteokset soisi olevan pysyviä.

Sofiankadulla oli Alexander Reichsteinin kerrassaan vaikuttava He olivat täällä teos, jossa valokaapeleista oli tehty entisaikojen ihmisiä. Sofiankadulla on jotenkin muutenkin tunnelma, joka tempaa mukaansa. Ikäänkuin siirtyisi aikapoimuun ja siirtyisi 1800-luvulle. Pienenpieni kadunpätkä, mutta tunnelma on jostain muualta kuin 2000-luvulta. He olivat täällä sopi erinomaisesti ko kadulle. Hyinen pakkasilma ja hienoinen kevyt lumi pöllysi ihmishahmojen ympärillä. Vaikuttavaa.

Tässä vaiheessa sormet olivat jo niin jäässä, että kamera pysyi nahkahanskojen sisällä mutta valoteokset jatkuvat Espalla, jossa lavalla oli hieno kaupunkimaisema. Puistossa oli toimistosta karanneita jättikokoisia toimistovalaisimia. Niidenkin soisi jäävän pysyvästi puistoon. Varsin hauskoja erivärisine valoineen.

Erottajan kautta Ruttopuistoon, jossa oli erilainen ja ehkä jopa vähän sekavakin tunnelma. Yleisö pääsi interaktiivisesti kokeilemaan äänimaailmaa ja ihailemaan samalla Vanhan kirkon sinistä valonäkymää. Annankadulla olisi ollut vielä teos mutta käännyin kylmissäni jo kohti Ateneumia, jonka julkisivu oli valaistu myös.

Hieno taidetapahtuma. Teokset oli myös tarkoituksella sijoitettu toisiaan lähelle, jotta ne oli helppo kiertää ja lähistön yrittäjätkin halutessaan kykenivät tarjoamaan juomaa yms. Olisin toivonut tosin vaikka kuumaa kaakaota Espan puistoon. Ihan helposti eivät yrittäjien tarjoamat tulleet eteen kylmässä talvisäässä.

Hieno tapahtuma #Lux Helsinki

Kohtuutta ja armollisuutta #2016

Kuka aloitti tipattoman tammikuun? Kuka sokerittoman kuukauden? Kuka lupasi jälleen kerran keventää, kuka osti jo kuntosalikortin, joka kuitenkin helmikuun loppuun mennessä jää laatikkoon lojumaan? Kuka polttaa joulun ähkyä tuskissaan?

Minä en. En ole muistaakseni koskaan viettänyt tipatonta tammikuuta. Ainakaan tietoisesti. Toki joulukuussa ja joulun aikaan tulee nautittua enemmän hyvää viiniä kuin ehkä muutoin vuoden aikana, ja alitajuisesti vuoden vaihtuessa juo vähemmän. Ei vaan tee samalla tavalla mieli. Mutta miksi kieltää itseltään jotain tietyn lyhyen ajan? Miksi luvata syödä jokin kitukuuri? Pelkkää salaattia kun pakkaset ehkä paukkuvat lyhyen ajan Suomen lämpenevässä talvessa? Itse ainakin kaipaan kuumia keittoja jotka ovat yhtä kevyitä tai jopa kevyempiä kuin salaatit. Sokerin syöntiä olisi hyvä rajoittaa aina, joten miksi julistaa suureen ääneen ettei syö sokeria kuukauteen?

Gluteenittomuus sai itsessäni aikaan sen, ettei todellakaan tee edes mieli syödä makeaa. Toki syön sitä silloin tällöin ja joulunakin tuli syötyä suklaata, vaikkei se edes tee hyvää vatsalleni. Toisaalta kun vatsa tulee siitä niin kipeäksi, välttää sitäkin alitajuisesti. Ehkä itsekin löysin kohtuuden vasta, kun keho siihen pakotti.  

Joskus saa vetää överit. Jos tekee mieli makeaa, niin sitä saa syödä. Mutta silloinkin ehkä hyvä pitää joku kohtuus? 

Armollisuudessa piilee kuitenkin myös ansa. Jokainen on vastuussa omasta terveydestään eikä esimerkiksi ylipainoa pidä hyväksyä terveydellisistä syistä. Jokainen on arvokas ihmisenä sellaisenaan eikä kenenkään alipaino tai ylipaino vaikuta siihen, miten häneen ihmisenä pitää suhtautua mutta ylipaino tuo mukanaan vakavia terveydellisiä riskejä. Pienillä teoilla saa aikaan ihmeitä. Riittää kun ruokavaliosta karsii sokerit ja valkoisen jauhon JA pienentää annoskokoja. Syö riittävän hitaasti, jotta ruoka ehtii vatsaan asti ja aikaansaa kylläisyyden. Näin noin yleisesti. Itse tiedän kuitenkin erittäin hyvin, että kaikki ohjeet eivät toimi kaikilla. Ei toiminut itsellänikään. Erityisesti naisilla hormonit ym vaikuttavat aineenvaihdutaan. Itse sain lopullisen sykäyksen vasta Nutriletista, vaikka itsekin olin tuominnut pussikeittoon turvautujat aiemmin ja jyrkästi olinkin tuominnut. Mutta vuosikausien turhien ja tuloksettomien yritysten jälkeen vasta Nutrilett toi pysyvän tuloksen. Siitä on nyt jo neljä vuotta ja kilot ovat pysyneet poissa. Toki vanhoihin huonoihin tapoihin ei saa palata mutta ei ole ollut kiusaustakaan. Oloni on ollut kerrassaan hyvä siitä lähtien. Jos unohdetaan puoli vuotta vaivannut kamala refluksi liitännäisoireineen ja polven kiukuttelu.. 

On ollut valaisevaa löytää oma ruokarytmi ja mm havaita, ettei itse tarvitse kahta varsinaista lämmintä ruokaa päivittäin. Toki pyrin syömään säännöllisesti mutta pointti on, ettei tarvitse kahta kunnon ruokaa. Kasvavat lapseni saavat kaksi ruokaa päivässä mutta siinäkin olen pyrkinyt käyttämään järkeä ja kun pienempi lapseni, tyttäreni, ilmoittaa ettei hänellä ole iso nälkä, en ole pakottanut syömään valtavaa annosta. Pitää kuitenkin siinäkin pitää jokin hälytyskello päällä, jotta hän ei laihduta jonkun vloggaajan innoittamana. Kohtuutta ja armollisuutta nykyajan someenkin. Lapsilta ei voi kieltää somea. Missä määrin sallin ja missä määrin rajoitan? Kuinka paljon minun pitäisi valvoa ja kuinka paljon kunnioittaa lasten yksityisyyttä? Kuinka paljon minun pitäisi pelätä netin vaaroja ja ahdistua? Ajoittain ahdistun paljonkin ja valvon nukkumaan mennessä peläten ympäröiviä vaaroja. Sitten muistan oman hyvän totuuteni: kun lapsilla on ensinnäkin rakastava koti ja heille opetettu elämän perusaakkoset ja varoitettu muun maailman vaaroista, voin vain luottaa siihen, että elämä kantaa ja lapsilla on järki päässä. 

Lasten kanssa ja yksin pitää muistaa nauraa päivittäin. Ei väliä nauretaanko laadukkaalle huumorille vai aivan älyvapaalle huonolle huumorille. Pääasia, että naurattaa. Nauraminen vapauttaa hyvää oloa ja tekee olon edes hetkeksi siedettäväksi. Lapsilla on omat paineensa koulussa ja kaveripiirissä. On läksyjä, kaveri sai juuri uusimman puhelimen tai lähti kauas matkalle. Aikuisilla on omat murheensa, jotka ajoittain ovat kaataa koko korttitalon. Joskus mennään hammasta purren ja sitten helpottaa. Pitäisi aina itsekin muistaa nauttia arjen hetkistä. Lisäksi on hyvä järjestää pieniäkin pakohetkiä arjesta. Eihän sen tarvitse olla kuin retki vaikka merenrantaan tai eräkämpälle tai minne vaan.

En aio tänäkään vuonna lukea iltapäivälehtien älyttömiä juttuja siitä, että "Oletko aina tehnyt tämänkin väärin?" Milloin kyse on astianpesukoneen väärästä täyttämisestä, milloin juuston syömisestä väärin. Miksi meillä täällä pimeässä ja kylmässä Pohjolassa pitää otsikoinnista lähtien pukea kaikki negaatioon? Eikö vastaavat otsikot voisi kirjoittaa positiivisesti? Esimerkiksi että "Tiesitkö että Brie maistuu paremmalta kun teet näin?" Talous kyntää syvissä vesissä ties kuinka monetta vuotta ja lehdet tuuttaavat huonoja uutisia päivä toisensa jälkeen. Sitten vielä syyllistetään ties mistä. Voitaisiinko opetella vähän positiivisuutta? Uskallusta haluta ja halua saada aikaan parempaa? Pyritään siihen. Ollaan armollisia itsellemme.

Sanotaan läheisillemme päivittäin, että pidän sinusta tai rakastan sinua. Pyrin sanomaan lapsilleni saman jos en päivittäin niin ainakin säännöllisesti. Tyttäreni hymyilee ja vastaa että minäkin tykkään sinusta äiti. Poikani tokaisee, että mä tiedän äiti. Oot sanonut sen tuhat kertaa aiemminkin. Mitä väliä. Sanon jatkossakin.

Hyvää viikonloppua.

Uuden vuoden lupauksia #2016

Esimieheni kysyi joitakin viikkoja sitten minulta illan vietossa, että onko minulla uuden vuoden lupausta tai ylipäätään tapana antaa uuden vuoden lupauksia. Oikeastaan ei ole. Olen suhtautunut uuden vuoden lupauksiin ristiriitaisesti. Elän mieluummin tasaisesti koko ajan hyvää elämää kuin kerran vuodessa teen inventaarion ja lupaisin muuttaa jo elettyä elämääni jollain tavalla.

Toisaalta uuden vuoden lupauksissa on kyllä hyvääkin. Olen jo tovin mietiskellyt muutenkin elettyä elämääni taaksepäin ja yrittänyt nähdä toiset 40 vuotta eteenpäin ja mietiskellyt, että onko seuraavatkin 40 vuotta tätä samaa vaiko onko minulla itselläni kaikki avaimet muuttaa vielä suuntaa, jos niin haluan. Vastaus on tietysti kyllä. Kukaan muu ei minun elämäni suuntaa muuta kuin minä itse. Sattuma voi tietysti puuttua peliin dramaattisestikin mutta aktiivisesti voin itse tehdä elämälläni ihan mitä haluan.

Jonkinlaista inventaariota olen tehnyt jo tovin. Olen prosessin puolivälissä ja todennut, että näinkin voin jatkaa, mutta mieluusti painan vähän lisää kaasua ja poikkean totutulta reitiltä, kun vielä voin. Pieniä poikkeamia olen jo tehnytkin mutta isompi suunta on vielä mutkan takana. Uskon siihen, että suunta kyllä löytyy. 

Filosofi Timo Airaksinen kirjoittaa uusimmassa Me Naiset lehdessä uskalluksesta haluta asioita. Täyttä asiaa koko kirjoitus. Erityisesti me suomalaiset olemme kasvatettuja alusta asti siihen, että pitää tyytyä vähään ja olla onnellinen elämän perusasioista. Meidät on kasvatettu vaatimattomiksi. Muistatteko sen mainoksen, jossa on tilastoitu mikä on yleisin koiralle annettu nimi, yleisin sukunimi ja riemastuttavin kohta on se, jossa sanotaan, että lottovoiton osuessa omalle kohdalle "eläisimme ihan tavallista elämää". 

Järkevää olisi kaikin puolin jatkaa tavallista elämää mutta jos voittaisin lotossa, nauttisin satavarmasti voitostani täysin rinnoin, enkä jatkaisin ihan tavallista elämää. Elämä on liian lyhyt siihen. Toteuttaisin materiaalisia unelmiani ja harrastaisin enemmän.

"Uskalla haluta asioita". Allekirjoitan täysin Airaksisen positiivisen ajatuksen. Vähään tyytyminen ei synnytä uutta eikä vie eteenpäin. Tämä on minun mantrani juuri alkaneelle vuodelle 2016. Edellisen vuoden viimeisimpinä päivinä ryhdyin jo toimeen. Tein joitakin liikkeitä, joita olin miettinyt jo useamman vuoden, mutta en ollut saanut aikaiseksi. 

Vuoden viimeisimpänä päivänä luin myös jostain lehdestä hyvän väitteen, jonka mukaan ne viisi ihmistä, joiden kanssa olemme eniten tekemisissä, vaikuttavat meihin voimakkaasti. "Olet niiden viiden ihmisen summa, joiden kanssa olet eniten tekemisissä." Ensireaktio oli, että höpöhöpö, mutta kun hetken mietin, niin totta toinen puoli ainakin. Yhden käden sormilla listasin ne viisi ihmistä, joiden kanssa olen esimerkiksi viimeisen puolen aikana ollut eniten tekemisissä. Omat lapset tietysti ovat mukana ja luonnollisesti he muokkaavat minua paljon. Mitä vanhemmiksi lapseni tulevat, sitä enemmän saan heiltä. Lapset alkavat pohtia ympäröivää maailmaa itsellisesti ja esittää hyviäkin kysymyksiä. Kyseenalaistavat totuttuja kaavoja ja ehdottavat uusia tapoja. Lapset ovat joissakin asioissa erittäin mustavalkoisia mutta toisaalta heitä eivät rajoita tottumukset ja tavat. Jo pienikin lapsi esittää kysymyksen "miksi". Muut kolme ovat ihmisiä, jotka pitävät pääni pinnan yläpuolella silloin kun tuntuu, että hukun. Ja saavat minut nauramaan. Olen kiitollinen teistä kaikista.

Positiivista alkanutta vuotta 2016.