Maisema

Maisema
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tee. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. tammikuuta 2016

Teepohjaisia kuumia drinkkejä - After ski tea

Olen juonut teetä koko pienen ikäni. Ensin mustaa teetä maidolla ja ilman, ja sittemmin yhä laajemmin vihreää teetä, valkoista teetä, japanilaista teetä jne. Ottanut itse selvää miten tee tulee valmistaa jne. Oppinut mm, että musta tee sietää korkeampaa veden lämpötilaa kuin vihreä tee. Vihreästä teestä tulee todella kitkerää, jos vesi on liian kuumaa. Sopiva lämpötila on usein 75 astetta, ei siis kiehuva 100 astetta. Nyttemmin olen vihdoinkin saanut itselleni vedenkeittimen, jossa on lämpötilan säätömahdollisuus. Superjuttu sekin.

Liityin jo viime vuonna Teen ystävät ry:hyn, joka on vuonna 2003 perustettu yhdistys teekulttuurin edistämiseksi. Teen ystävät pyrkii vaikuttamaan kahviloihin ja ravintoloihin, jotta teen ystävät saisivat kunnon teetä oikein valmistettuna pussiteen sijaan. Samoin yhdistys pyrkii levittämään yleisesti tietoa teen valmistamiseksi. Yhdistyksen jäsenenä voi osallistua tilaisuuksiin, joissa voidaan vierailla mm eri teetaloissa Suomessa. Yksi tilaisuuksista järjestettiin torstaina ravintolakoulu Perhon tiloissa. After ski tea, jossa cocktail ambassador Jani-Pekka Hiltunen opasti meitä alusta pitäen juuri tätä tilaisuutta varten kehittelemiensä kolmen kuuman teepohjaisen juoman valmistamiseen. Kolme täysin erilaista juomaa mutta jokainen vei kielen mennessään.

Jani-Pekka Hiltusen luvalla reseptit saa julkaista. Ensimmäinen on

ORGANIC HONEY PUNCH

1,5 dl valmista valkoinen selja teetä
4 cl Braastad organic VSOP konjakkia
luomu hunajaa maun mukaan
1 pala luomusitruunan kuorta
1 pala luomuappelsiinin kuorta
1 pala luomuvaniljatankoa

Tee tulee aina tehdä puhtaaseen ja raikkaaseen veteen. Hiltusen mukaan alkoholipohjaisiin juomiin teen voi valmistaa normaalia vahvemmaksi, koska alkoholi imee makua eri tavalla. Valkoista selja teetä saa ainakin Demmerin teehuoneelta mutta ehkä myös muista hyvin varustelluista teehuoneista ja -kaupoista. Teevesi kuumennetaan ja teelehdet lisätään suositeltuun lämpötilaan (lämpötila on lähes aina teelehtien pussin tiedoissa. Ainakin mikäli hankit teen hyvästä teekaupasta tai teepisteestä, joten sitä ei tarvitse välttämättä tietää itse. Googlaamalla löytää nopeasti suosituslämpötilan erilaisille teelaaduille. Karkeasti voi etsiä jakoa vihreä, valkoinen ja musta. Darjeelingille on omansa, Lapsang Souchongille omansa jne. Mutta perusjaolla pärjää jo pitkälle.)

Haudutusaikakin on mainittu teepussissa. Perusvirhe usein on hauduttaa aivan liian pitkään. Lisäksi mikäli ei käytä mitään hälytystä vaan kuvittelee voivansa arvioida 2 minuuttia lonkalta, voi olla melko varma, että tee hautuu ainakin tupla-ajan. Kaksi minuuttia on tosi lyhyt aika. Kokeile. Teen hauduttamiseen on oma teehälytin mutta itse käytän kyllä ihan tavallista munakelloa. Tai vilkaisen esimerkiksi mikroaaltouunin digitaalista kelloa ja pysyttelen teekupin lähellä, jotta se ei unohdu. Tee nimittäin voi aidosti mennä pilalle, jos se hautuu liian pitkään ja vielä jos vesi oli liian kuumaa. Ei teen hauduttamisesta tarvitse liian hankalaa tehdä mutta jonkinlaista tarkkuutta se vaatii, jotta siitä saa todelliset kiksit.

Teen hautuessa mukaan voi nakata muut aineet. Niiden ei tarvitse kovin pitkään vaikuttaa, vaan koko roska siivilöidään ja sen jälkeen mainio kuuma juoma on valmis nautittavaksi.

Organic honey punch oli hyvin raikas. Vaniljatangosta irronneet mustat pienet siemenet leijuivat juoman pinnalla ja seljan hentoinen maku oli löydettävissä. Hienostunut maku tarjottavaksi ihan kenelle tahansa tai kaadettavaksi esimerkiksi hiihtoretkelle termospulloon. Lämmittää hienosti.


Toinen after ski juoma olikin tyystin erilainen.

SMOKED & SPICED TODDY

Toinen juoma tehtiin Lapsang teehen, jolla on oma erikoinen makunsa. Lapsang tee kasvaa pääsääntöisesti Fujianin maakunnassa kaakkoisessa Kiinassa ja Taiwanissa. Teelehdet kuivataan ja hapetetaan polttamalla mäntypuuta niiden alla, mikä tuo erikoisen savuisen ja jopa tervaisen maun teehen. Lapsangia suositellaan nautittavaksi mm mausteisten aterioiden jälkeen ja eräretkillä. Kappas vaan, eräretket sopivat mainiosti after ski teemaan.

1,5 dl Lapsang teetä
4 cl Braastad VS konjakkia
2 cl Chai siirappia (tätä saa valmiina mm teehuoneista, käsittääkseni ainakin Demmeriltä)

Tee valmistetaan Lapsangin ohjeiden mukaan. Ja konjakki ja siirappi mukaan ja jälleen siivilöidään teelehdet pois ja valmista nautittavaksi.

Juoma tuoksui tervaiselta ja maistui taivaallisen hyvältä. Maku oli jotenkin hienostuneen roisi. Tyystin erilainen siis kuin ensimmäinen juoma.



Kolmas ja viimeinen juoma oli maitopohjainen

INDIAN GOLDEN PUNCH

1,5 dl Darjeeling Gold GFOP teetä maitoon haudutettuna
4 cl Fireball cinnamon whiskyä
2 cl hunajaa

Maito oman maun mukaan. Paras maku ehkä kuitenkin tulee aidosta rasvaisesta maidosta mutta mikään ei estä valmistamasta laktoositonta, mantelimaitopohjaista tms. Mikä kullekin sopii.

Hiltunen kertoi, että maitoon hauduttaminen on intialainen perinteinen tapa. Liekö sieltä aikanaan tullut tapa nauttia musta tee maidon kanssa? Lähtökohtaisesti en itse pidä maidon lisäämisestä teehen sinänsä mutta tässä juomassa maito toi hauskan sävyn juomaan.

Makeaa paksua juomaa. Voisin kuvitella tämänkin hiihtoretken päätteeksi jollekin erämajalle.


Erittäin inspiroiva tilaisuus.


Samassa tilaisuudessa promottiin myös ensimmäistä kertaa 6.2. vietettävää Teen päivää. Senkin tarkoitus on tietysti nauttia teestä eri muodoissaan ja levittää teen ilosanomaa. Tee on niin paljon muuta kuin vain se tylsä musta pussitee. Kunnon tee oikein nautittuna on elämys. Ja tee on terveysjuomaa. Enjoy



tiistai 15. syyskuuta 2015

Vedenkeitin Electrolux Expressionist EEWA7800


Meillä on nyt vuosien pähkäilyn jälkeen ja seurauksena vedenkeitin. Eikä ihan mikä tahansa vedenkeitin vaan lämpötilaa voi säätää ja se on ihan tyylikkään näköinen. (Jos poisluetaan alusta...sekin on ihan ok noin periaatteessa mutta toisaalta periaatteessa oisin suonut, ettei alusta olisi ollut noin näkyvä mutta kaikkea ei aina voi saada.)



Nopea ja tehokas luvataan tuoteselosteessa. En ole älynnyt ottaa aikaa vettä kuumentaessani mutta kyllä se nopea on. Max määrä on 1,7 litraa vettä ja nopeasti tulee valmista. Yhden kupin turbo toimintokin olisi käytettävissä. Kuulostaa hivenen scifiltä mutta jos on ihan järkky hätä saada teetä asap niin kai se on tarpeen sekin nappula?

Lämpötilan voi valita, mikä itselleni oli ehdoton vaatimus vedenkeitintä valitessani. Juon varsin paljon teetä ja nimenomaan vihreää teetä, jonka suosituslämpötila on yleensä 75 astetta. Sadassa asteessa vihreät teelehdet kärventyvät ja teestä tulee kitkerää eikä sitä juo erkkikään. Oolong teelle n 80 astetta jne. Lämpötilan asetus tapahtuu helposti alustassa olevasta ohjausvalikosta. Lämpötila näkyy niin numeroina kuin myös teelaatuina: esim vihreä, Oolong, valkoinen, musta jne. Helppoa kuin mikä ja tavallaan mukavaa ettei vedenkeittäjän tarvitse itse muistaa kunkin teelaadun omia suosituslämpötiloja. Joskin itse mielelläni varmistan teepussin kyljestä suositushaudutusajan jolloin katsoo kyllä sen lämpötilankin jos on itselle oudompi teelaatu. Yleisimmin käytetyt kyllä muistaa ilmankin. Mutta onhan nuo teelaatujen nimet jotenkin henkinen kädenojennus teenjuojille. I like.




Kannu on johdoton, mikä nyt omasta mielestäni on ihan ehdottomuus. Miten sitä kannua voisi käyttää jos se olisi kiinteän johdon päässä? Veisit aina kupit kannun luo? Anyway ehdottoman näppärä ja kannuhan on eleettömän tyylikäs ja kaunis. Ehdottomasti miellyttää omaa silmääni.

Ja superhyvä ominaisuus on myös lämpimänäpito-ominaisuus joskin aika on teen juojalle lyhyehkö: vain 40 minuuttia mutta saahan sen sitten uudelleen nopeasti lämpimäksi.

Päivän käyttökokemuksella olen vain ja ainoastaan tyytyväinen. Hinta keittimelle näkyy liikkuvan 89-99 euron välillä. Nyt ei enää jää hajamielisyyden vuoksi teepannu yksikseen kiehumaan liedelle. Turvallisuusnäkökohtakin on huomioitu.

Mukavaa sateisen tiistain iltaa. Nyt maistuukin kuuma tee.

torstai 24. huhtikuuta 2014

The Ounce : Pu Erh Orange ...



Poikkesin Cityn The Ounce liikkeeseen Makkaratalon alakerrassa, koska näin liikkeen taaimmaisella hyllyllä etsimiäni lasisia teekannuja, joissa on lasinen sihti ja pitkä kaatonokka. Pakko myöntää, että kannu on erinomainen. Lasinen sihti näyttää teelehdet kauniisti ja pitkä kaatonokka ei valuta pisaraakaan! Täydellinen kannu, joskin se on hyvin ohutta lasia ja pelkään kolauttavani sen epähuomiossa johonkin mutta luulenpa että se on tehty vähän vahvemmasta lasista duubioistani huolimatta. Ja mikä parasta, se pitää lämpöä yllättävän hyvin. Käytännössä voin huoletta hauduttaa kolme kupillista teetä ja viimeinenkin on vielä kuumaa.


Teepannua pakattaessa katseeni kiinnittyi kauniiseen koko seinän mittaiseen hyllyyn, jossa oli toistakymmentä Pu Erh teelaatua. Hmm... Ystäväni oli kertonut tästä kyseisestä teelaadusta, josta edes kaikki kiinalaisetkaan eivät pidä! Jaa, jaa... No sehän on siis vain haaste!

 


Pyysin myyjältä apua sopivan pu erh teen löytämisessä koska teelaatu oli minulle täysin uusi tuttavuus. Minulle suositeltiin Pu Erh Orangea, jossa teelehdet on kuivattu appelsiinin tai mandariinin kuoren sisällä, mistä tulee sitruksista makua ja tuoksua teehen. 

Vesi keitetään 100 asteiseksi ja kaadetaan isojen teelehtien päälle. (Pu Erh teetä saa myös teekiekkoina, minulla on irtolehtiä). Mutta kammotus miten hirrrveältä se tee haisee. Ja se todellakin haisee! Ihan navetalle! Haju tulee siitä, että teelehdet fermentoidaan (happikäymisprosessi) mikrobien avulla. Haju on täydellisen kauhea mutta yllättävää kyllä, maku on ihan ok. En tiedä tuleeko tästä millään tavalla lempiteeni? Tuskin mutta hyviä vaikutuksia tällä pitäisi olla: parantaa kolesteroliarvoja, voi parantaa verenkiertoa, saattaa estää syöpäsolujen muodostumista, parantaa ruoansulatusta ja voi poistaa epäpuhtauksia elimistöstä. 

Kiinassa Pu Erh teessä väitetään olevan paljon "Qi":tä eli elinvoimaa. Eräskin teeharrastaja kertoi juoneensa ko teetä illalla, ja valvoneensa koko yön ja menneensä töihin täysin virkeänä. Kiinassa Pu Erh teetä juodaankin aamulla ennen työpäivän alkua. Jos se ei vaan haisisi niin pahalle....



Teen juomisessa on uuden löytämisen riemu. Nautinnollisia teehetkiä

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Afternoon Tea Salutorgetissa

Päätimme ihanan ystäväni kanssa kokeilla Helsingin teetarjontaa ja melko luonnollinen aloitus "kierroksellemme" oli Salutorgetin "Kello viiden tee".


Afternoon tea on brittien keksintö: Brittien perustettua omia teeviljelmiään Himalajan rinteille, tuli alunperin hurjan kalliista ylellisyystuotteesta kaikkien kansalaisten käsillä olevaa terveysjuomaa. Ensinnäkin mustan teen valmistamiseksi teevesi piti keittää kiehuvaksi, mikä edisti terveyttä sen aikaisissa oloissa 1700-1800 -luvuilla. Monet epidemiat taltutettiin teen avulla. Teen terveydellisiä vaikutuksia voisi enemmän korostaa nykypäivänäkin. Silloiset lääkärit saattoivat suositella juomaan teetä jopa 50-100 kuppia päivässä! On siinä ollut asiaa toiletin puolelle...

Tee toimi raittiuden edistäjänä, koska naiset inhosivat alkoholia mutta halusivat kuitenkin tavata vieraitaan. Teekutsut olivat mainio ratkaisu siihen. Afternoon tea käsitteen loi Bedfordin herttuatar Anne, joka alkoi tarjota teen kera pientä syötävää. Tapa yleistyi ja loi samalla teen ympärille oman pienen teollisuuden, joka alkoi valmistaa teeastioita, hilloastioita, pitsiliinoja jne. Naiset kilpailivat keskenään upeimmista kattauksista ja tarjottavista. Brittien sen aikainen teeseremonia kuulostaa vähän japanilaiselta teeseremonialta mutta länsimaisin vivahtein: sanamuodot olivat tarkkoja, tavat monimutkaisia jne. Voisin melkein kuvitella että Lontoon ylhäisimmissä piireissä edelleenkin voisi suomalaisella mennä sormi suuhun...

Nykyään kello viiden tee tarjoaa mainion syyn sosiaalisiin tapaamisiin. Vieraat lähtevät säädylliseen aikaan, ja tarjoilu sopii myös lapsille. (Lähde pääosin Pirkko Arstila "Teen ystävän kirja")

Googletin hetken hakusanalla afternoon tea ja löysin mm brittiläisen sivun, jolla voi etsiä paikallisia afternoon tea paikkoja ja käsittääkseni jopa varata ajan sitä kautta. Samaisella sivulla voi etsiä mikä tee sopisi itselleen parhaiten (en kokeillut vielä). Seuraavalla Lontoon reissulla (I hope soon) voisi kokeilla vaikkapa afternoon tea hetkeä Thamesilla ;)

http://www.afternoontea.co.uk

Salutorgetin afternoon tea oli miellyttävä kokemus heti ensi hetkestä lähtien: erittäin kohtelias ja miellyttävä miestarjoilija otti meidät vastaan ja esitteli lyhyesti menun ja periaatteet. Tarjoilun voi ottaa Lansonin yleensä mainiolla shampanjalasillisella tai ilman. Itsellä oli takana viihdeviikonloppu, joten en kaivannut tähän hätään uudelleen shampanjaa vaikka se toki olisikin tuonut pikantin lisän muutenkin mainioon tarjoiluun

.


Ystäväni valitsi ensimmäiseksi teelaadukseen Earl Greyn, joka kuulemma oli vallan mainiota. Itse valitsin ainoan Wulong-Oolong teen Ti Kuan Yin:n, joka valitettavasti pääsi vähän kitkeräksi, vaikka tarjoilija kävikin teelehtiä ja teetä tarkastamassa. Onneksi kitkeryys oli aika lievää, enkä siis pyytänyt uutta haudutusta. Pieni kitkeryys ei oikeastaan mainioiden suolaisten ja makeiden suupalojen kanssa edes haitannut, ja todellakin puhun todella lievästä sivumausta. Jokainen teetä valmistanut tai nauttinut tietää miltä todella kitkerä tee maistuu, joten siitä ei ollut kysymys lainkaan. Toiseksi teeladuksi valitsimme vihreän Yunnan Jasmine teen, joka oli erittäin virkistävä ja ihanan keväinen tai jopa kesäinen. Yunnanin kohdalla haudutus meni aivan nappiin. Loistava makunautinto. Kaiken kaikkiaan tarjolla oli kaksi Golden blends sekoitusta, joista toinen siis jo mainittu Earl Grey. Yksi valkoinen tee, josta arviomme oli, ettei se ehkä hentona teemakuna pärjäisi makupaloille mutta ehkä olimme väärässä. Ehkä ensi kerralla kokeilemme sitäkin? Yksi Oolong laatu kuten mainitsin. Kaksi mustaa intialaista ja kiinalainen Lapsang Souchong.


Ja sitten ne tarjottavat...ensinnäkin kattaus oli kaunis ja ruotsalaisen Rörstrandin astiat todella kauniita, ja skandinaavisia. Tarjottavat tuotiin kauniissa kolmikerroksisessa tarjoiluastiassa. Alimmassa suolaiset kurkkusormileivät (ihanan raikkaita, joskin vähän vettyneitä..), älyttömän ihanat ja kerrankin sopivan suolaiset Toast Skagen leivät (joskin nipottaisin vähän siitä, että paahtoleivässä oli palaneen makua), täydellisen ihana pieni metsäsieni quiche ja härkäkolmioleipä.

Keskimmäisessä oli mm herkullisia skonsseja joiden kanssa oli itsetehtyä mansikkahilloa, omenamarmeladia sekä vaniljakermaa. Lisäksi karpalo financier ja mustikkapiirakka. Ylimmässä kerroksessa oli keksejä ja makeita suupaloja. Pakko myöntää, että turnauskestävyys loppui puolessa välissä. Teetä jaksettiinkin juoda noin kuusi kupillista naiseen :) taustalla soi tyylikkäästi musiikkia ja tarjoilija huolehti meistä sopivan huomaamattomasti.


Antakaa anteeksi pieni nipotukseni joidenkin huomautusten osalta: vaikutelma ja kokemus oli kuitenkin 99% onnistunut ja miellyttävä, ja voin suositella lämpimästi. Ihana vaikka tarjota ystävälle syntymäpäivälahjaksi tms, ja ihana tapa käyttää pari tuntia kiireettä hyvän ystävän kanssa. Teekulttuuriin ei missään tapauksessa kuulu kiire :) kiitos ihanasta teehetkestä tyylikkäässä miljöössä.

 

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Darjeeling Jungpana First Flush

Tänään pääsin kokeilemaan maailmalla kuhinaa vuosittain aiheuttavaa Darjeeling teen kevään ensi satoa! Tai pääsin ja pääsin: menin ostamaan sitä pienen annoksen. Darjeeling on melko arvostettu musta teelaatu mutta en ole itse oikein koskaan päässyt sen sisälle. Toisaalta, olen vasta nyt perehtynyt millään tavalla teen valmistukseen, ja ymmärrän alustavasti, että veden lämpötilalla todella on väliä, samoin kuin haudutusajalla. Joten voi olla, että olen valmistanut Darjeelingin aiemmin väärin?

Maailmalla lehdet kirjoittavat teearvosteluja nimenomaan ko Darjeelingin First Flushista. Siitä on tullut samankaltainen ilmiö kuin esimerkiksi viinimaailmassa Beaujolais viini. Ensi sadon viini saa ryntäyksen Suomenkin Alkoissa. Teelehdet ovat osin jopa vaaleanvihreitä, osin hopeisia. Hautuessaan teelehdet näyttävät aivan vihreän teen lehdiltä. Kokeneemmat sanovat, että toisen tai jopa kolmannen sadon lehdet olisivat vieläkin parempia.  

Mistä on kysymys? Darjeeling on kaupunki n 2000m korkeudessa Intiassa Länsi-Bengalin osavaltiossa. Teepensaat kasvavat korkealla vuorilla runsaassa kosteassa ilmastossa mikä tuo oman makunsa teelehtiin. Kaikkein hienoimmat teelehdet kasvavat korkeimmalla paikalla. Ensi lehdissä eli siis ensi sadossa sanotaan olevan hedelmäistä kultaista makua, ja kieltämättä ainakin teen värisävy on kaunis kellertävä. Jopa teelehdissä on hento hedelmäinen tuoksu.

Teeliikkeistä ehkä legendaarisin, ranskalainen Mariagefreres hehkuttaa first flushia esteettä. Itselleni ensi kokemus jäi kyllä vaisuksi. Jotenkin tuntui, että suositeltu 100 asteen lämpötila oli liikaa nuorille teelehdille? Pirkko Arstila suositteleekin tälle sadolle kirjassaan "vain" 80 asteen lämpötilaa, mikä näppituntumalla voisikin toimia paremmin. Lisäksi luulen, että innoissani "iskin hampaani" ensi kupilliseen liian nopeasti. Eli siis join liian kuumana mikä tietysti vaikuttaa teekokemukseen. Seuraavalla kerralla siis vähemmän kuumaa vettä ja ehkä pidempi haudutus kuin vain 3-4 minuuttia?

Tee on hurjan hintaista: teekilo tätä Darjeeling First Flushia maksaa 129€/kg! Vertailun vuoksi täydensin suosikkiteetäni eli Milky Oolongia joka maksaa 46€/kg..... Ja teetä juomattomille selvennyksenä, että teetä ei osteta kahvin tapaan kilon tai puolen kilon paketeissa, vaan irtomyyntinä noin 70-80g per pussi. Hevijuuserit voivat lempiteetään ostaa ehkä 150g kerralla jotta ei yhtenään tarvitse käydä täydentämässä varastojaan.

Suosittelen muuten hankkimaan teelämpömittarin. Täydellistä hifistelyä mutta myös aidon tarpeellinen. Siitä on helppo tarkistaa teeveden lämpötila ennen teelehtien upottamista. Eikä ollut edes kallis :)



torstai 6. maaliskuuta 2014

Matcha latte & Matcha smoothie

Vierailuni Eerikinkadun Thehuoneella lauantaina innosti etsimään ohjeen matcha latten valmistukseen. Sen tekeminen ei vaadi mitään erityisiä välineitä eikä erityisiä taitoja. Tarvitaan 2dl maitoa ja n 1/2 tl vihreää matcha teetä. Runsas puoli desiä maitoa lämmitetään ja matcha tee vispataan kuuman maidon sekaan. Loppu maito lämmitetään ja kaadetaan sekaan. Ja se olisi siinä.





Mutta... Selvityksen alla on vielä se mikä olisi optimaalisen hyvä maito tähän. Tein ensimmäisen kokeilun kahvimaidon ja rasvattoman maidon sekoituksesta ja yritin saada kunnon vaahdon vispilällä. Maku oli hyvä mutta ei vaahtoutunut. Toisella kerralla sisuuntuneena vaahdotin koko helahoidon espressokoneen maidonvaahdottimella. Toimii. Vaahtoa tuli niin, että hyvä kun mahtui lasiin :) en vaan ehkä uskalla vaahdottaa matcha teetä jatkossa, jottei putket tukkiintuisi. En tiedä oisko edes teoriassa mahdollista mutta en viitsi riskeerata. Pelkän maidon voi toki vaahdottaa mutta menee vähän väärin päin silloin ja vaahtoa tulee aika reippaasti... Mutta hyvää ja terveellistä. Pitää vaan muistaa säilyttää matcha tee viileässä. Rasiassa suositellaan jopa pakastinta säilytykseen. Matcha on tuore elintarvike ja siksi vaatii kylmää.

Kokeilin myös samaisesta brittiläisestä "Teapigs" ohjeesta Matcha smoothien ohjetta. Olin itse jälleen epäluuloinen ja skeptinen mitä siitä tulisi mutta ainekset toisaalta olivat raikkaat ja hyvät: puolikas omena, puolikas päärynä, puolikas banaani. Lisäksi ohjeessa on 1/4 sellerin vartta ja pari mintun oksaa tuoreena sekä n puoli teelusikallista matcha teetä. Kuori ja pilko hedelmät (kypsiä) ja lisää muut ainekset ja surauta tehosekoittimessa tasaiseksi. Olin unohtanut sellerin joten en osaa sanoa kuinka paljon raikkaammaksi se tekisi smoothien.... Lisäksi puuttui tuore minttu mikä olisi ollut hauskempi kuin kuivattu minttu. Mutta erittäin hyvää. Eikä siis mitään maitotuotteita. Voisi tietysti kokeilla esim maustamatonta jogurttia tai maitoa? Hauskoja kokeiluja.


Suosittelen



lauantai 1. maaliskuuta 2014

Thehuone



Second hand turnee vaihtui huomaamatta rauhalliseen ja kiireettömään teehetkeen Eerikinkadulla Thehuoneella. Epäröimättä astuin sisään eleettömään liikkeeseen ja pyysin "vihreää teetä". Tiesin jo tilatessani että teelaatuja on takuuvarmasti lukuisia, niinkuin olikin mutta myyjä oli aidosti erittäin ammattitaitoinen, että kysyi vain haluanko maustettua vihreää vaiko ilman, ja pyydettyäni maustettua, osasi tarjota saman tien Sencha sakura teetä, joka täysin liioittelematta lumosi minut sillä sekunnilla! Täydellisen pehmeää kirsikkaista vihreää teetä. Pystyin melkein kuvittelemaan itseni Tokioon vaaleaan kukkivien kirsikkapuiden koristamaan ympäristöön.... 



Ulkona paistoi poikkeuksellisen ihana keväinen aurinko ja kiireettömyys valtasi minut. Tee tuotiin kauniissa lasisessa teekannussa juuri oikean lämpöisenä. Tilasin vielä croissantin boysenmarjahillolla....asettelu oli kaunis: japanilaisella kivilautasella servetti kauniisti taiteltuna. Ihanaa. Ostin kyseistä teetä oitis myös kotiin. Samoista teelehdistä olisi saanut santsikannullisenkin, mutta en jaksanut enempää. Palvelu oli äärimmäisen ystävällistä ja asiantuntevaa. Lisäksi tarjolla oli teeastioita.



Viereisessä pöydässä juotiin matcha lattea....nam, vaikutti erittäin hyvältä. Minulla pitäisi olla matchaa kotona. Onnistuisikohan se kotikonstein.

Mukaan tarttui myös Pirkko Arstilan Teen ystävän kirja, jota ehdin jo lukea Thehuoneellakin sivukaupalla. Luettavana oli muös muita teehen liittyviä kirjoja. Asiakaspaikkoja ei ole liian montaa mutta tunnelma on mukava, vaikka viereisen pöydän keskustelut kuuleekin. Ja mikä yllättävää... Kahden hengen pöytääni istahti ennalta tuntematon nainen ja vaihdoimme epäsuomalaiseen tapaan muutaman sanan kummankin teevalinnoista.



Thehuone on perustettu vuonna 2005 (miten olen onnistunut välttelemään tätä kauppaa näinkin kauan vaikka ihan aikuisten oikeesti rakastan teetä?) suosittelen lämpimästi, vaikket "oikea teenjuoja" olisikaan. Kuten Arstilakin toteaa kirjassaan, meille on vuosikausia ja vuosikymmeniä tässä kahvinjuojien luvatussa maassa tarjottu kerrassaan kurjaa pussikamaa, jota ei teeksi edes voi kutsua. Lisäksi tee nautitaan usein liian kuumana, jolloin teestä tulee karvasta. 

Second hand kaupat on listattu ja odottavat minua. Maybe next weekend? Huomenna kokkaillaan :) nyt keskityn nautiskelemaan sencha sakuraa ja jatkan käsityön tekemistä.

Aurinkoisen kevätfiiliksen kunniaksi kaivoin vaatehuoneen siivouksen yhteydessä esiin ihanat Gerry Weberin keltaiset housut :) näissä tulee niin positiivinen olo. Tuo lemppariuntsikkani näköjään saa minut muistuttamaan Michelin ukkoa mutta viis siitä, asenne ratkaisee :)