Maisema

Maisema
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Me&I. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Me&I. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Päivän asu : Me&I pusero, Mexx neule ja italialaiset housut

Niin hyvät pyöräilykelit ja minun pitää tällä viikolla kulkea pääsääntöisesti julkisilla. Joskus vaan osuu päiviä, jolloin on tapaamisia muualla, menoa töiden jälkeen tms ja menisi hankalaksi vääntämiseksi mennä ensin pyörällä työpaikalle, vaihtaa vaatteita ja sitten työpv päätteeksi junailla pyörä takaisin.

Pyöräilystä muuten haluan muutaman sanan jossain vaiheessa kirjoittaa. Niin paljon mielensäpahoittajia Suomessa on pyöräilyn suhteen. Mutta tänään liitän muutaman päivän asukuvan. Kesällä ei tee mieli pukea jakkupukua vaan mielellään jotain vähän kevyempää. Sukkahousuistakin luopuisi mielellään mutta jossain menee lienee raja. Kotelomekot olen todennut hyviksi kesäisin. Ne hengittävät ja ovat kuitenkin hyvinkin tyylikkäitä ja siistejä. Niitä voi asustaa huiveilla tai koruilla ja heittää päälle joko neuletakin tai jakun, tilanteesta riippuen. Matalaa kenkää tai korkeampaa korkoa jälleen tilanteesta ja fiiliksestä riippuen. Ballerinoilla tunnen vain itseni herkästi altavastaajaksi, joten suosin usein korkeita korkoja. Saan edes vähän lisää pituutta..


Tänään päällä Me&I:n webshopista alehintaan löytynyt valkoinen hihaton paitapusero. Ihanaa ohutta puuvillaa. Sen kanssa mainio parin kesän takainen alelöytö sekin: Mexxin sininen ohut istuva neuletakki ja Roomasta löytyneet mainiot joustavat siniset housut. Onneksi sikäläinen naismyyjä piti päänsä, eikä antanut minun ostaa numeroa isompia housuja. Nämä istuvat paljon paremmin. Mikä siinä onkin, että me suomalaiset ostetaan aina liian isoja vaatteita? Pelätäänkö, että peppu näkyy tai että se tai tuo osa minusta näkyy tai korostuu? NO kyllä pelätään. Itselläkin meni vuosia ennen kuin totuin pitämään istuvia housuja. Ja nyt en muita pitäisikään.


Toppatakki on sekin Rooman tuliainen. Kuten aiemmin totesin niin siellä joka toisella oli ohutta toppaa päällä. Ja pakko mainita, että lämpötila oli reippaasti yli +20 jo tuolloin. Heille ilmeisesti liian kylmä. Tulisivat tänne...

Laukku on Furlan pehmeä nahkainen löytöni. Rakastan sitä, vaikka se onkin melko epäkäytännöllinen. Sitä ei ensinnäkään saa kiinni vetoketjulla eikä edes nepparilla koska onnistuin rikkomaan sen jossain vaiheessa. Lisäksi laukun vetoisuus on niin suuri, että sinne mahtuu aivan liikaa tavaraa...


Hiuksissa on muuten toista päivää Balmainin suolavettä. Niin uskomatonta kuin se onkin, niin toimii. Joskaan ei ihan niin kuin itse alunperin ajattelin. Näin jo sieluni silmin, miten muutun yhtäkkiä elokuvien rannalle hyppelehtiväksi kaunottareksi ja hiukset vaan hulmuavat rennosti tuulessa. No ei siis ihan... Ensinnäkään en ole vielä saanut itselleni selväksi, että miten voin suihkia suolavettä pyyhekuiviin hiuksiin illalla ennen nukkumaanmenoa??? Eikö hiukset kuivu lopullisesti silloin yön aikana aivan kummalliseen muotoon? Ja aamulla voin vain kiljahdella peiliin kurkistaessani? En ole siis uskaltanut vielä kokeilla illalla ja joudun pesemään hiukset mieluummin illalla, koska näitä on aika paljon ja tuuheasti ja aamulla kuivuminen kestäisi iäisyyden enkä jaksaisi oikein hiustenkuivaajallakaan alkaa kuivaamaan. Ongelma tämäkin. 

Aamulla taasen en ole kokeillut vielä kostuttaa hiuksia uudelleen lisätäkseni suolavettä jotta voin uudelleen kuivattaa hiukset. Tuntuu jotenkin pöljältä.  Olen siis vain suihkaissut kevyesti latvoihin tuota mainiota vettä. Ei missään nimessä liikaa, jotta hiukset eivät muutu aivan tönköiksi.

Sitten kevyesti puristellaan...ja tässä vaiheessa ajattelin alunperin muuttuvani leffojen kaunottareksi mutta kun ei niin ei. Ei tule rentoa kauneutta. Korkeintaan etelänlomilta tuttu fiilis noustessaan jääkylmästä uima-altaasta ja todetessaan että pakko pestä hiukset..

MUTTA nyt yllätin itseni: nääs..
Suolavesi tekeekin hiuksiin ns rakennetta, minkä ansiosta niitä on aidosti helpompi käsitellä ja ainakin omat hiukan luonnonkiharat vauvahiukseni ovatkin yhtäkkiä kerrassaan muotoiltavat ja Balmainin ansiosta myös erittäin hyväntuoksuiset. Kevyt hiuslakka muotoilun päälle ja hiukset pysyvät siisteinä koko päivän. Kerrassaan huikeaa. Normilopputulos on nimittäin Helsingin merituulen ansiosta yleensä aivan päinvastainen ja hiukset ovat lässähtäneet ja suorastaan hirviömäiset. Vaan nyt ei. Uusi luottotuote on siis nähnyt päivänvalon.

Ihastuksissani aloin kyllä miettiä, että onko ihan pähkähullua ostaa suolavettä, että eikö saman lopputuloksen saisi hakemalla vettä Itämerestä? NO tuskin kuitenkaan. Suolapitoisuus tuskin olisi riittävä ja jos olisikin niin tuoksu ei ainakaan olisi toivottava. Suolavettä kyllä voi valmistaa itsekin: googlasin ohjeen. Kuumaan veteen merisuolaa, geeliä ja hoitoainetta ja halutessaan jotain tuoksua. Ei sen vaikeampaa.

Kerrankin hiustuote joka toimii paksuihin pitkiin hiuksiin. Tyytyväinen on hän.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Päivän asu ja Live Aid Lastensairaala 2017

Eilen järjestettiin Olympiastadionilla mittava hyväntekeväisyyskonsertti Uuden Lastensairaalan hyväksi tai kuten järjestäjät konserttiaa kuvailivat moneen otteeseen: Kiitoskonsertti. Lastensairaalan rakentamiseen tarvittavat varat on saatu jo kerättyä. Eilinen konsertti keräsi lipputuloilla yli miljoona euroa ja konsertin aikana lahjoitettiin vielä 2 miljoonaa lisää. Eivät varmasti mene hukkaan jos rakentamiskustannukset nousevat. Mutta hyvä, että uusi ja moderni lastensairaala saadaan rakennettua. Homman liikkeelle pannut Anne Berner on varmasti tyytyväinen, mikä näkyi kyllä hänen kasvoillaan konsertin aikana. Berner ja Heikki Paasonen juonsivat konsertin mallikkaasti koko viiden tunnin ajan.




Viisi tuntia oli pitkä aika. Live keikkaa pidensi se, että konsertti näytettiin livenä myös televisiossa ja netissä ja mainostauot ja videoidut haastattelut kuuluivat ja näkyivät myös stadionilla. Paikalle saapuneiden kannalta se kieltämättä laski tunnelmaa. Konserttitunnelmaan olisi toivonut melko tauotonta hyvää musiikkia. Konsertti oli tehty 100% vapaaehtoisvoimin: yksikään esiintyjä ei veloittanut mitään, yksikään lavakamaa toimittanut ei veloittanut mitään ja vapaaehtoiset olivat kasanneet lavan ja järjestivät toiminnan muutoinkin. Yleisöäkin toivottiin purkuhommiin keikan päätyttyä.

Keikan alku vaikutti puuduttavalta, vaikka sitä piristi mm Elastisen ja Robinin energinen yhteissessio. Puolen välin jälkeen saatiin sitten tunnelmaa ylöspäin, kun lavalle astui mm Sunrise Avenue, joka veti pari tunnetuinta kappalettaan varmoin ottein. Sitten Adam Lambert lauloi yhden laulunsa omaan tyyliinsä, minkä yleisö otti kohteliaasti vastaan...potin räjäyttikin sitten Lambertin jälkeen Robin, jonka Boom Kah sai yleisön hyppimään villisti. Vielä loppuhuipennuksena Jari Sillanpää tanssitti Gangnam stylea...Konsertista jäi siis kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä fiilis, vaikka kesäsää olikin varsin hyinen ja viisi tuntia tuulisessa viileässä säässä vaatikin veronsa. Villasukat jalkaan kotona ja kuumaa juotavaa. Onneksi olkoon projektille. Nyt vain toivotaan, ettei vastoinkäymisiä tule rakentamisessa ja sairaala pääsee avaamaan suunnitellusti parin vuoden kuluttua.


Päivän asukuvat samaan: tilasin Me&I:n alesta lehmuksenvihreän Regimental jacketin, johon vaihdoin vähän näyttävämmät napit. Mukavaa puuvillaa ja kuitenkin riittävän ohut. Hauska malli, jossa edestä lyhyempi ja napakampi leikkaus. Voi pitää auki tai napittaa kokonaan kiinni. Rennompi esim juuri valkoisen alaosan kanssa ja tiukempi ote vaikka tummansinisten tai mustien housujen kanssa. Voisi kokeilla myös vaikka sifonkihameen kanssa? Tai yhdistää jonkun pidemmän hameen kanssa tms.



Vielä mainitsen ja kehun Yrjönkatu 12 sijaitsevaa Nappitaloa. Loistava pieni erikoisliike, josta löytyy varmasti napit tai nauhat joka lähtöön. Tyylikäs ja selkeä esillepano ja osaava myyjä. Suosittelen lämpimästi. Nappejakaan kun ei enää tahdo löytyä oikein mistään. Lama näkyy valitettavasti myös erikoistarvikkeissa: tavaratalojen yms ei kannata enää ylläpitää tarjontaa, ja joutuu oikein kunnolla etsimään tarvitessaan. Nappitalosta tuli kyllä itselleni ihan suosikkiliike.


Sijaitsee Dianapuistoa vastapäätä eli aivan keskustassa.


Mukavaa sunnuntaita

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Me&I kevään suosikkeja

Me&I:n kevään mallisto julkaistiin kuluvalla viikolla ja poimin sieltä omia suosikkejani naisten mallistosta. Tyttäreni löysi monta omaa suosikkiaan mallistosta myös. Samoin esiteini-ikäinen poika haluaa mm hupparin...

Aivan ykkössuosikkini on "Fantastis boatneck dress". Me&I:n Helene vinkkasi tilaamaan kaksi: toisen vähän isomman ja toisen pienemmän, esim S koko iltarientoihin ja M koko päiväkäyttöön...ei hullumpi idea ja mekko on todella ihana. Se on rypytetty toiselta puolelta mikä rypyttää mekon kangasta automaattisesti vyötäröltä. Mekkoa voi mainiosti rypyttää lisää halutessaan. 

Kokeilin mekkoa ensin varvastossujen kanssa ja kuvittelin itseni lomamatkalle...toimii. Sitten mustat sukat ja korkeakorkoiset avokkaat jalkaan ja mekon ilme muuttui hetkessä. Pienenpienet hihat tekevät asusta siistin ja puetun näköisen. Täydellinen mekko. Suosittelen lämpimästi.






Yksi kevään suosikkini on "Striped batwing top" joka tuo sini-valkoiset kapeat raidat asuihin. Puseron malli istuu kauniisti lantiolle ja vyötärölle ja jättää mukavasti tilaa yläosaan. Mukavaa puuvillaa. Housuihin on useampikin loistava vaihtoehto. Joko "Sweat knickers" tai esim "Fluid pants" (jotka löytyvät muuten myös lasten mallistosta"



Leikkisyyttä asuun saa valitsemalla "Leo magic knickersit", joihin voi yhdistää esim emäntämallistosta samankuosisen topin tai sitten esim mustan "Batwing topin" joka on täydellinen mihin tahansa asuun yhdistettynä.



Samaa leo printtiä löytyy perfect tunicista joka on samaa mallia kuin syksyn malliston Waves tunic tai musta perfect tunic. Täydellinen joko sellaisenaan iltamenoihin tai sitten yhdistettynä esim pitempiin fluid pantseihin. Hauska ja leikkisä.



Viimeisenä kuvasin pirteän "Adore topin" sweat knickersien kanssa. Istuu täydellisesti lantiolle ja laskeutuu kauniisti ja materiaali on aivan ihanaa...




Kyllä se kevät ja kesä sieltä tulevat. Sitä odotellessa voi leikitellä vähän keväisemmillä vaatteilla jo. Kyllä niitä mustia ja harmaita sävyjä onkin jo pidetty...

Ihanaa sunnuntaita.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Päivän asu : Michael Kors, Peter Kaiser, Me&I ja Gucci

Olen aika ajoin saanut kyseenalaista palautetta mm siitä, että kuuntelen suosikkimusiikkiani aika paljon siihen asti, kunnes löytyy uusi suosikkikappale tai suosikkiartisti jne. Sama taitaa koskea suosikkivaatteita. Huomaan sen tietysti nimenomaan siitä, että samat asut toistuvat näissä päivän asu postauksissa. Mutta toisaalta jos viihtyy joissakin vaatteissa, miksi niitä ei saisi pitää vain sen vuoksi, ettei jäisi kiinni saman vaatteen käyttämisestä uudelleen?

Eihän modernit kuninkaallisetkaan enää syyllisty moiseen käytökseen, vaan käyttävät virallisissa edustustilaisuuksissakin samoja kauniita asuja missä ovat edustaneet aiemminkin. Miksi tavallisen tallaajan pitäisi siis löytää uusi asu joka päivälle? Pienehkö kärjistys, minkä myönnän kyllä mutta lempivaate tuntuu mukavalta ja näyttää ainakin omasta mielestä hyvältä. Ja hyvä olo säteilee ulospäin, ainakin niin luulen.

Pidän tästä Michael Korsin mustasta mekosta paljon. Se on laadukkaan oloista materiaalia, polyesteria ja spandexia. Riittävän painavaa kangasta, jotta se laskeutuu kauniisti ja leikkaus on mitä naisellisin. Erittäin kaunis yksinkertainen metallikoriste edessä viimeistelee kauniit veistokselliset laskokset. Ja hieman polven yläpuolelle jäävä helma istuu kauniisti niin saappaiden kuin korkokenkienkin kanssa.


Ei välttämättä vaadi alushametta alle, vaan kangas on riittävän peittävä sellaisenaankin.

Lämpimiin syysaamuihin riittää toistaiseksi mainiosti Me&I harmaa puuvillainen neulehuivi, jonka keskikohdassa oleva pinkki sydän kirkastaa asua mukavasti.

Jalassa taas vaihteeksi nuo Peter Kaiserin mokkasaappaat. Rakastan niitä. Niissä on mukavat muutaman sentin korot, joilla pääsee tarvittaessa tosi lujaa paikasta toiseen, ja ne tuntuvat jalassa yksinkertaisesti vaan niin mukavilta. En suostu enää pitämään minkäänlaisia kenkiä, joissa on joko huono kävellä tai sitten jalkoihin sattuu ihan vaan seistessäkin mutta en silti mistään hinnasta käytä rumia kenkiä. Hankala yhdistelmä siis. Tämän tulevan talven haaste onkin löytää elegantit nahkaiset korolliset talvisaappaat. Ja hinnan soisin nyt olevan ainakin alle 300 euroa. Mutta mietitään sitä vähän myöhemmin. Nyt nautin näistä mokkasaappaistani niin kauan kuin mahdollista. Elinkaari näyttää kulkevan niidenkin osalta kohti vääjäämätöntä loppuaan ja ensi syksynä ehkä viimeistään pitää etsiä niille seuraajaa...

Aurinkolaseina viihdyn alati näissä Guccin laseissa. Riittävän isot autolla ajoon, ja muuhun elvistelyyn.

Ihanaa viikonloppua, aurinko paistaa ja linnut laulaa (ne jotka vielä Suomen kamaralla ylipäätään enää laulavat)

torstai 11. syyskuuta 2014

Päivän asu : Me&I perfect pants, softest shirt, Guess & Lumi

Torstai on toivoa täynnä ja kohtapa on perjantai ja sitten ihan pian jo viikonloppu, ja luvataan jopa ihanaa syksyistä lämmintä säätä. Mikäs sen ihanampaa. Tiedossa on mukava viikonloppu kaikin tavoin.

Torstai mentiin myös täysin fiiliksellä pukeutumisen suhteen. Rennosti koska ei ollut tiedossa erityisiä tapaamisia vaan arkista puurtamista paperikasan alle hautautuneena. Tai itse asiassa olen kuullut hyväntahtoista naljailua alati kasvavasta kirjapinosta työpöytäni kulmalla. Sopivasti käsillä ovat siinä pinossa, joskin mikäli tarvitsisin kaikkein alimpana makaavaa kirjaa, pitäisi koko korkea pino purkaa ensin, muuten korttitalo romahtaa. 

Tulipa taas tehtyä kvartaalisiivouskin, joksi kutsun muutaman kerran vuodessa tapahtuvaa papereiden läpikäymistä. Normikiireessä ei aina ehdi arkistoida. Tänään jouduin tämän tapahtuman eteen puoliväkisin kun etsin tiettyä paperia, jonka tiesin nähneeni kyllä pinossa aiemmin. Ja olihan se siellä.

Aamulla otin ensin esiin Me&I valkoisen softest shirtin, joka on vallan mukavaa pehmeää ohutta materiaalia. Varsin näppärä kauluspaita joko sellaisenaan pidettäväksi tai sitten esim jakun alla.  (Minulla on muuten muitakin kuin Me&I vaatteita mutta juuri nyt tähän hetkeen ne ovat tuntuneet mukavilta). Paidassa on hauska takaa pidempi helma, jota voi pitää myös housujen päällä vaikka etuhelma olisikin siististi housujen sisällä.

Housut Me&I mustat perfect pantsit

Vyö suosikkini Guess logovyö. Näyttävä muuten yksinkertaisessa asussa.

Laukku Lumi Sand Shopper. Täydellisen kokoinen käsilaukku. Toimii erittäin hyvin ja sisään mahtuu kaikki tarpeellinen matkalukemisesta moneen muuhun tarpeelliseen esineeseen. 




lauantai 6. syyskuuta 2014

Päivän asu : Me &I big dots skirt ja top with draping

Syyskuinen viikonloppu alkaa kauniissa säässä ja voi pukeutua edelleen melko kevyesti. Tänään on mukava työpäivä: näen rakkaan ystäväni ja pidetään ensin vaatekutsut ja sitten parannetaan heti maailmaa. Siksipä pääsenkin hyvällä syyllä vetämään päälle mukavat ja tyylikkäät Me&I vaatteet. 

Musta top with draping on yksi mukavimmista tyylisuuntansa puseroista ikinä ja laskos dekolteella avautuu kauniisti. Istuu vyötäröllä mukavasti ja peittää tarvittaessa pienet vartalon kauneusvirheet. Materiaali on ohutta puuvillaa.

Big dots skirt on samaa mukavaa puuvillaa mutta sisältää elastaania, minkä ansiosta tuntuu järjettömän mukavalta päällä. Hameessa on leveä vyötärökaistale, jota voi pitää kaksinkerroin taiteltuna tai sellaisenaan. 

Ja vaihteeksi jalassa taas ehdottomat välikauden suosikkijalkineeni Peter Kaiserin tummanruskeat mokkasaappaat. Mukavat tällaisiinkin jalkoihin, jotka joku minulle syntymässä on antanut kiusaksi: suurin osa nahkasaappaista ei vaan sovi, kun pohkeissa jää kanittamaan. Ärsyttävää ja vinkiksi valmistajille, että meitä on muitakin ja saappaat voisi suunnitella siten, että niissä olisi enemmän valinnan varaa ja muutkin kuin rimppakintut niitä voisivat käyttää :) kaikella ystävyydellä. Onneksi löytyy näitä malleja myös, joissa on joustovarsi tai muutoin materiaali joka joustaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Päivän asu : Ivo Nikkolo ja Rosemunde ja Me&I

Kun on kiire ja väsyttää, luottaa omiin luottovaatteisiinsa kuten mm tähän ihanaan Ivo Nikkolon harmaaseen jakkupukuun ja mustaan Rosemunden silkkineulospuseroon. Ihana särmikäs yhdistelmä. Ja niin helppo. Jakkupuvussa, niin takissa kuin housuissa on omasta takaa yksityiskohtia eikä muulta asulta tai esim hiuksilta vaaditakaan yhtään mitään erityistä.  Äärimmäisen helppoa vain ottaa vaatepuulta ja vetää päälleen.

Me&I:n harmaa neuloshuivi sopii asuun kuin nenä päähän ja lämmittää juuri sopivasti koleina aamuina.  

Taas yksi kiireinen päivä takana. Yksi uusi puhelin käyty kiireellä ostamassa entisen tilalle. Käsittämätöntä miten puhelin voi yhtäkkiä vaan lakata toimimasta: kaiken aikaa puhelin on koskematta pöydällä täysin kuivassa sisätilassa, toimii 15 minuuttia aikaisemmin kuin ei mitään, ja sitten mitään varoittamatta täysin mykkä. Dead. Kuollut. Ei mitään. Ei auta tiltata, ei lataus, ei mikään. Seinään en heittänyt vaikka mieli ois tehnyt. Käsittämätöntä. Ja ihmiselle, jolla on käytössään vain yksi ja ainoa puhelin, sen ainokaisen yhtäkkinen mykkäkoulu aiheuttaa harmaita hiuksia, koska perheellinen ei vaan voi yhtäkkiä kadota maan päältä, edes yhdeksi illaksi ellei siitä ole etukäteen sovittu. Tai ainakin siltä se tuntui. Onneksi kollegat lainasivat sen verran omaa puhelintaan, että sain kotiin viestin tilanteesta. Aamulla olisi pitänyt saada viestejä eteenpäin ennen töihin menoa mutta onneksi sentään sähköposti toimi.  Miten sitä ennen tulikaan toimeen kun ei ollut kännyköitä? Oikeinkin hyvin, eikö? 

Naisella pitää ilmeisesti siis aina olla mukanaan kännykkä, sormukset ja rahat. Eikös niillä pääse jo tosi pitkälle?

Mukavaa loppuviikkoa. Sääkin näyttäisi lämpenevän. Josko tämä flunssakin antaisi jossain vaiheessa periksi ja pääsisi ulkoilemaan ja lenkillekin?




lauantai 30. elokuuta 2014

Päivän asu : Me&I harmaa rollkneck knit ja Tom Tailor farkut

Kävipä niin, että oltiin työporukalla keskiviikkona juoksemassa Helsingissä ensimmäistä kertaa järjestetyssä Run Fest juoksutapahtumassa. Tapahtuma oli varsin hauska ja juokseva porukkamme hitsautui entisestään yhteen. Alku näytti lupaavalta, kun aurinko helotti elokuisella taivaalla ja juoksupaidassa tarkeni enemmän kuin hyvin.

Lähtöhetkellä kuitenkin taivaan täytti uhkaavan tumma saderintama, joka heittikin niskaamme todellisen yllätyksen: rakeita ja vettä. Ukkosen säestyksellä vettä tuli todella paljon, mikä varmisti sen, että kastuimme kaikki kirjaimellisesti päästä varpaisiin. Märissä juoksutossuissa juokseminen sinänsä on jo varsin epämiellyttävää mutta koska emme olleet varautuneet jostain syystä varakengillä, oli märissä kengissä seisominen erittäin epämiellyttävää, ja alitajunnassa nakersi vakaa epäilys karvaasta hinnasta, jonka joutuisi maksamaan tästä pikku unohduksesta. Ja niin kävi, että ensimmäinen yö meni kahden untuvapeiton alla palellessa. Seuraavana päivänä oli kurkku kipeä ja palelsi edelleen.

Toinenkin yö meni palellessa villasukat jalassa, ja sitten olikin jo todella huono olo. Opinko mitään? Kyllä. Kuivien varavaatteiden lisäksi aina kuivat kengät mukaan. 






Tämän päivän asukuvat ovat vielä flunssan vaikutuksen alla otettuja. Hymy-yritykset kääntyivät lähinnä irvistyksiksi. Mutta vaikka lenkille ei päästä ehkä vielä huomennakaan, alkaa pää olla jo normaalin rajoissa. Keuhkot rykivät vielä pelkästään portaita noustessa, mikä ei ole hyvä juttu, mutta hiljaa hyvää tulee. Jos vaan malttaisi. Kolmen viikon kuluttua pitäisi olla puolimaratonvauhdissa... kiire tulee, jos tässä pitää montakin päivää potea.





Neule on ihana puuvillainen korkeakauluksinen Me&I neule. Supermukava päällä ja kauniin harmaa, näin flunssaisenkin päällä. Ihana koru on House of Elliotin mallistosta. (Lapseni kysyi sen nähdessään, että äiti, ootsä taas ostanut jonkun uuden verhotupsun...). Valkoiset farkut vilahtivatkin jo matkapostauksessa mutta nyt paremmin tässä. Alelöytöjä nämäkin. Ihanat elastaania sisältävät Tom Tailor farkut. Täydellinen istuvuus ja mukavuus. 

Mukavaa viikonloppua. Älkää kastelko jalkojanne

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Me&I mustat perfect pantsit ja ink paisley blouse

Vähän smart casual tyylillä mentiin tänään mutta nämä Me&I mustat perfect pants housut on aivan täydelliset. Ne on periaatteessa puuvillaa mutta niin jämäkkää sellaista ja siistit taskut takana, että ihan suorista housuista menee. Ja niin ihanat jalassa, että niitä ei juuri edes tunne päällään. Love them.

Ink (muste) on puserossa loistava syksyn sävy. Ja paisley kuosi toimii aina vaan. Ihana materiaali.

Musta boleromallinen jakku/neule toimii aina vaan. Sekin on samaa Me&I vaatesarjaa mutta aiemmilta kausilta ja yksi suosikkivaatteistani.




Korkeat kengät Peter Kaiser
Saappaat Peter Kaiser
Laukku Lumi
Kello Guess
Aurinkolasit Gucci


lauantai 23. elokuuta 2014

Me&I lovely hearts tunika/mekko ❤️

Syysmalliston yksi monista yllättäjistä on tämä valloittava lovely hearts tunika. Rekillä tunika näyttää...ihan kivalta ja kangas tuntuu sormissa todella mukavalta. Kun tunikan vetää päälleen, aukeaa se aivan eri tavalla. Kutsuilla olen ihaillut tunikaa monen kokoisten ja monen mallisten kauniiden naisten yllä ja sama sovituskoko M näyttää kaikkien yllä täydellisen kauniilta.

Itse sovitin tunikan kanssa suosikkimokkasaappaita ja voila, toimii.



Pitkä ruskea neuletakki tai pitkä musta neuletakki tai lyhyt neule tai vaalea neule tai.... Monta eri vaihtoehtoa. Lasten mallistossa on tytöille samasta materiaalista oma sydänmekko.

Me&I vaatteiden parhaita puolia on loistava hinta-laatusuhde, laadukkaat materiaalit ja se, että vaatteet todella tuntuvat täydellisen mukavilta päällä. Voit unohtaa kiristävät saumat, huonosti istuvat leikkaukset ja epämukavat kankaat. Olen ollut Me&I asiakas vuodesta 2007 ensin lasten vaatteissa ja sittemmin sekä lasten että naisten vaatteissa. Innostuin järjestämään myös mukavia naisten kutsuja ja nyt tänä syksynä aloitin Me&I myyjänä oman päivätyöni ohella. Siltikään tämä ei ole maksettu mainos. En olisi myyjäksi ruvennut ellen uskoisi edustamaani yritykseen ja sen vaatteisiin. 

Ihanaa viikonloppua. Vesisateen jälkeen aurinko näyttäytyy jälleen ja joudun toteamaan että liioittelin vaatetuksessani... Loppukesä on edelleen kaunis

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Päivän asu: Me&I magic draped dress

Syysmalliston yksi oma suosikki taitaa olla tämä musta laskostettu mekko. Istuu älyttömän kauniisti päälle, materiaali on pehmeää ja laskeutuvaa, ja niin mukava päällä. Pienet metalliset päät ohuessa vyössä viimeistelevät asun. Love this. Ihana työasuna tai juhla-asuna.



Kaulus laskostuu kauniisti ja antaa kasvoille tilaa.




tiistai 19. elokuuta 2014

Me&I knitted hat with heart ja knitted shawl with heart

Yksi ehdottomia hankintojani Me&I syys/talvimallistosta on tämä ihana puuvillainen sydän pipo ja sen seuraksi tuo sydänhuivi. Täydellisen ihanat niin harmaan kuin vaikka mustan kanssa. Eikä kutita.

Tulkoon syksy, olen valmis. Näiden kanssa ei vaakatasossa vihmova sade paljon paina, niin hyväntuuliset ovat.