Maisema

Maisema

torstai 19. toukokuuta 2016

Päivän asu : Guess neule, Esprit ja Ril´s

Päivän asu on jo viime viikonlopun asu. Tapasin ystävättäreni kaupungilla kahvilassa ja halusin panostaa vähän asuun enkä ilmestyä paikalle rennosti lötköttäen. Asusta tuli kyllä melko synkkä ja kevään keveyttä ja vaaleutta löytyi vain huivista. Onnekseni mustaan voi pukeutua kesälläkin. 

Viime kesän Ril´sin housut ovat olleet varsinainen löytö. Miellyttävää kangasta ja erittäin miellyttävä malli. Ainoa miinus on temppuileva vetoketju. Ja sekin onneksi yleensä vain kiinni laittaessa eikä avatessa. Ril´sin malliston käyn usein katsomassa, koska sen hinta-laatusuhde on mainio ja joskus sieltä löytyy oikeinkin silmää miellyttäviä jakkuja tai mekkoja. Joskus kyllä vähän perusmallistoa tai ei niin nuorekasta. Yritän edelleen 40+ ikäisenä vakuutella itselleni, etten ole keski-ikäinen, että ikä on vain numero. Liian nuorekkaitakaan vaatteita en etsi enkä halua mutta ikäiselleni sopivia, joissa olisi jokin juju.

Tässä asussa juju on huivi. Ja mullistavinta itselleni on huivin sidontatapa, jota en aiemmin ole käyttänyt. Olen paljolti taitellut huivin siististi leveähköksi paketiksi ja vain kiinnittänyt löysästi solmulla mutta nyt tänä keväänä on kiehtonut avata isommat huivit, taittaa kolmioksi ja sitten sitoa päältä pieneen siistiin solmuun.  Huivi on yksi suosikeistani: Espritin keväinen silkkihuivi. Erittäin hyvä hintalaatusuhde.

Neule on Guessin ohuen ohut musta perusneule, jossa Guessin logo mustilla kiiltävillä "kivillä". V-aukko on helpottava, koska ei purista mitenkään edes henkisesti kaulasta. Kuulun niihin ihmisiin, joilla ei voi olla mitään kovin ylhäällä kaulassa puristamassa paitsi huivi. Liian ylös nouseva o-mallinen kaulus on niin ahdistava, etten pysty pitämään. Onneksi on V-aukkoiset mallitkin.

Jakku on Espritin perusbisnesjakku. Kapea istuva malli, mikä sopii minulle.

Laukku Lumin shopperi. Mieli halajaa uutta konjakin sävyistä laukkua. Raaskisiko hankkia? Melkein pakko ostaa salaa, koska poikani on kerrassaan sitä mieltä että en tod tarvitse uusia laukkuja. Pyörittää melkein silmiään kun haaveilen Louis Vuittonin pikkulaukusta ja huivista. Sijoitus henkiseen hyvinvointiin? Miten sen nyt itselleenkään perustelisi? Inhimillistä turhamaisuutta? Sitä se on.

Ihanaa torstaita




Jakku itse asiassa näemmä ei edes ole kuvissa. Sorry. Next time sitten mutta se oli tuon asun päällä, kun viikonloppuna kuitenkin oli aamulla vähän viileää

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Päivän asu : Mango valkoinen jakku

Tämän valkoisen jakun "tarina" on itselleni vähän epätyypillinen ja huvittaa itseäni. Tarina alkaa näet aurinkolaseista. Minulla on erittäin hyvät ja itseäni edelleen miellyttävät Guccin aurinkolasit mutta haluaisin uudet. Ihan vaan haluaisin. Vaihtelun vuoksi. Laatikosta löytyy kyllä muutamat edellisetkin mutta vielä ei ole Ray-Banin Wayfarer lasien vuoro. Sellaista nostalgiaa en vielä tunne vaikka ne ovatkin prinsessa Dianan mukaan hankitut.

Aurinkolasien etsiminen on sinänsä hauskaa puuhaa. Niitä voi mielellään kokeilla liikkeissä, toisin kuin silmälaseja. Mutta aurinkolaseja voi kuvitella itselleen myös googlaamalla. Itse googlaan yleensä tiettyhen julkisuuden henkilöiden käyttämiä aurinkolaseja. Mielellään ehkä sellainen ihminen, joka näyttää vähän samalta kuin itse ja jonka tyylistä muutenkin pitää. Näin tein itsekin ihan huvin vuoksi ja osuin sattumalta paparazzin otokseen, jossa oli hyvät aurinkolasitkin mutta huomioni kiinnittyi ennen kaikkea asukokonaisuuteen: musta toppi, mustat kapeat housut ja valkoinen kaulukseton jakku. Hauska ja tyylikäs yhdistelmä. Aurinkolasit unohtuivat saman tien ja sainkin idean lähteä etsimään valkoista jakkua. En muista olenko ikinä omistanut valkoista jakkua. Todennäköisesti joskus 20 vuotta sitten ehkä. En ole aivan varma, eikä sillä ole mitään väliäkään.

Tutkailin hetken Zalandon ja Booztin valikoimia mutten osannut sieltä valita mitään. Osuin sitten töistä lähtiessäni Mangon osastolle ja nappasin sovituskoppiin kokeiltavaksi tämän valkoisen jakun. Yllätyksekseni se sopii kuin hansikas. Vähän napitus vetää jos jakku on kiinni eikä vyö ole kiinni mutta tarkoitus lieneekin pitää myös vyötä.  Jakussa on piilonapitus, minkä vuoksi päällimmäinen kangas vetää jos vyö ei ole kiinni. Ei haittaa, koska todennäköisesti pidän jakkua auki tai jos se on kiinni, vyön kanssa. Olen varsin tyytyväinen jakkuun eikä hintakaan päätä huimannut.

Jakun alle ostin kesäksi Rosemunden mustan hihattoman silkkitopin. Rakastan Rosemunden toppeja. Niin miellyttäviä pitää ja säilyttävät laatunsa. Erityisen paljon pidän topeista ja puseroista, joissa on leveä joustava pitsi alareunassa. Pitää yläosan napakasti paikoillaan ja koska ko yläosat ovat vähän normaalia pidempiä, niitä voi matchata itselleen sopivaan kohtaan lantiolle tai vyötärölle.

Housut Ril´sin laadukkaat kiiltäväpintaiset kapeat housut. Olen ollut todella tyytyväinen niihinkin.
Korkeakorkoiset kengät lempimerkiltäni Peter Kaiserilta.  Melko hyvät kävellä korkeista koroista huolimatta.


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Mother´s Day - äitiyden monet kasvot




Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja kaikille naisille, jotka jossain muodossa olette äitihahmoja jollekin toiselle.  Kävin eilen katsomassa elokuvan Mother´s Day ja näennäisestä kepeydestään huolimatta se käsitteli hienosti äitiyden eri muotoja tai oikeastaan eri tapoja olla äiti. Äitiyden ja ylipäätään vanhemmuuden ja kasvattamisen kipupisteitä ja eri ilmenemismuotoja.  Suvaitsemattomuutta, jakamisen vaikeutta, luopumista ja ennen kaikkea kuitenkin ääretöntä äidin rakkautta.

Äitiys yhdistää ja äitiys erottaa. Jotkut nykyisistä parhaista ystävistäni olen kohdannut nimenomaan äitinä ja äitiyden kautta. Kukaan muu kuin toinen äiti ei niin hyvin ymmärrä joitakin äitiyden kipupisteitä ja on helppo avata arjen väsymystään toiselle äidille. Toisaalta mitä isommaksi lapset kasvavat, sen avartavampaa on keskustella myös isien kanssa. Heiltä saa usein hiukan erilaisen näkemyksen ja kokemuksen, ja viimeistäänkin huomaa, ettei kaikki viisaus todellakaan asu meissä äideissä. 

Tänä äitienpäivänä, kuten kaikkina muinakin vuodenpäivinä olen kiitollinen lapsistani. Vaikka on päiviä, jolloin olen äärimmäisen uupunut toimimaan lasten välillä erotuomarina, äärimmäisen väsynyt komentamaan jälleen kerran hammaspesulle, äärimmäisen väsynyt ruoanlaittoon tai mihin nyt arjessa väsynkään, niin halatessani ja hyvän yön pusua antaessani sydämen valtaa onni. Kaiken arjen puurtamisen keskellä me kuitenkin nauretaan mitä hullummille meidän perheen jutuille, pelataan yhdessä ja liikutaan yhdessä. Mitä vanhemmiksi lapset kasvavat, sitä enemmän puhumme maailman menosta, maahanmuuton ongelmista, tulevaisuudesta, ammateista ja eri valinnoista joitakin esimerkkejä mainitakseni. Lasten ajatusmaailma on hyvin mustavalkoinen ja koitan tuoda siihen harmaita sävyjä ja kyseenalaistaa onko olemassa vain yksi näkemys ja vain yksi vaihtoehto.  Samaan aikaan kuuntelen uteliaana mitä ajatuksia omilla lapsillani on ja minkälaisen tulevaisuuden he ehkä haluavat itselleen ja meille kaikille tehdä.  Voin antaa eväitä heidän matkalleen ja ohjata lempeästi tiettyyn suuntaan, mutta he itse muokkaavat oman elämänsä. On äärimmäisen mielenkiintoista nähdä mikä heitä kiinnostaa ja mitä heistä aikanaan tulee.  

Seison heidän tukenaan tuli mitä tuli niin kauan kuin olen. Ja samalla saan niin paljon.

Rakkaus.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Päivän asu : Ted Baker Carlii Orchid Print Dress in Nude Pink

Ihana Ted Bakerin orkideakuvioinen mekko on nyt minun. Love it. Niin materialistista ja turhamaista mutta minusta tämä on aivan ihana mekko. Niin naisellinen ja ihana.  Ei ole tämän vuoden mallia, joten oli vähän haastavaa löytää mekkoa ylipäätään enää mistään, saati omaa kokoaan, mutta ebay pelasti. Vähän jännitti maksaa luottokortilla tyystin tuntemattomalle henkilölle ulkomaille, mutta hyvin toimi ja mekko tuli verraten nopeasti postissa.  

Nyt pitäisi löytää tähän sopiva neuletakki. Benettonilla oli mm kiva vaaleanpunainen neuletakki. Ted Bakerilla olisi ihana valkoinen neuletakki, jossa olisi toispuoleinen tai sellainen vähän vinoon menevä napitus ja selässä kukkakuvioita. Mutta sitäkään ei tietysti enää ole saatavissa missään, ei edes ebayssa. Ei pitäisi pohtia näin kauan. Mutta eipä tuo neuletakkiongelma ole niin suuri. Ja mieluummin ehkä neule kuin jakku. On epämuodollisempi ja rennompi neuleella, eikö?

Ballerinoilla tyttömäisempi ja korkokengillä juhlavampi. Musta laukku ehkä vähän liian virallinen tähän. Jokin vaaleanpunainen tai nude laukku toimisi varmasti alkavaa kesää kohden parhaiten?

Tästä mekosta minulle tulee niin hyvä mieli. Mieliala ikään kuin kohoaa saman tien. Ihanaa kesää.





Kaulassa Laura Ashleyn kukkakuvioinen huivi, joka sopii yllättävän hyvin printtikuvioon. Ehkä vähän liikaa kuviota mutta kunhan kokeilin.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Päivän asu : Esprit punainen cocktailmekko

Hauskaa wappua! Tänään vihdoinkin näyttää ja tuntuu keväiseltä. Juhlamekko päälle ja menoksi. Brunssille suuntaamme. Rankka viikko ja rankka tentti vihdoin takana. Nyt juhlitaan.



Espritin punainen mekko on miellyttävää kevyttä ja laskeutuvaa kangasta. Yksinkertainen leikkaus ja erittäin miellyttävä käyttää. Ylioppilaslakki illemmalla päähän ja kohti kesää. Vapusta alkaa valoisa ja ihana kevät. Ystäviä ja hyvää mieltä.


Tuoreita kukkia kevään juhlaa juhlistamaan, vähän jättitikkareita lapsille ja serpentiiniä.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Gluteeniton kasvismenu vapuksi







Wappuna tarjolla gluteenitonta kasvisruokaa. Samalla tarjottavat ovat laktoosittomia tai ainakin sopivat vatsalle, joka sietää luomumaitoa. Kaiken voi muuntaa laktoosittomille tuotteille.

MENU
Parsarisottoa
Uunikirsikkatomaatteja
Vihersalaattia

Minipavlovat mascarponella ja tuoreilla marjoilla
Raakasuklaata

Simaa
Kuohuviiniä
Valkoviiniä

Halutessa gluteenitonta leipää


Kuvissa on ruokaisampi versio uunikirsikkatomaateista. Niistä on muodostunut nopeasti meidän perheen suosikkimaku. Tomaatit sellaisenaan uunivuokaan, oliiviöljyä vähän tomaattien päälle, ripaus suolaa ja noin 200 asteeseen uuniin noin 20 minuutiksi ja voila. Tässä versiossa lisäsin tuoreita ja mahdollisimman pieniä vihreitä parsantankoja sekä kokonaisen kreikkalaisen fetapalan. Vähän mustapippuria suoraan myllystä ja sama muuten kuin äsken. Feta pehmenee loistavasti ja tuo mukavan suolaisen puraisun kasviksille. Menee sellaisenaan kevyenä lounaana. Oma vatsani kestää mennen tullen kreikkalaisen aidon fetan.

Minipavlovista en löytänyt nyt kuvaa, mutta valkuaisia vatkatessa lisää joko ripaus etikkaa tai sitruunamehua. Kun pavlovat pursottaa pieniksi yksittäiskappaleiksi, ne on helpompi syödä ja voi täyttää vain tarvittavan määrän ja täytellä lisää tarpeen mukaan. Marenki ei suotta vety, jos jostain syystä kaikki ei menisikään kerralla.

Loistavaa wappua. Sääkin ilmeisesti suosii pitkästä aikaa.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Manuaalista käsittelyä




Ihanaa lauantaiaamua. Perjantai-illasta sunnuntaiaamuun on valkokaulustyöläisen parasta aikaa. Ainakin omasta mielestäni. Viikon kiireet ja paineet laukeavat ja voi vaan olla. Pelkästään tietoisuus siitä, ettei tarvitse herätä aamulla kellonsoittoon, on ylellistä. Yleensä siitä huolimatta herään viikonloppuisinkin aikaisin. Sama on perheen koululaisilla: arkiaamujen herätykset on ihan tuskaa, mutta annas olla, kun viikonloppuna kaikki saataisiin nukkua, niin eikö lastenhuoneesta kuulu iloisia heräämisen ääniä aivan liian aikaisin. Meillä onkin tiukka kielto olla aiheuttamatta edes ilman liikkeitä ennen kahdeksaa. 

Tämäkin ylellinen vapaa lauantaiaamu alkoi jo kuudelta, vaikka olisi saanut nukkua. Yritin puristaa silmiä kiinni ja keskittyä hengittämään rauhallisesti mutta puoli kahdeksalta annoin periksi ja nousin keittämään latten.


Eilen kävin ns manuaalisessa käsittelyssä Kuntoutus-Karppisella Malmilla. Työkaverini suositteli kuunneltuaan lounaalla valitteluani kipeästä jalasta. Ajattelin, että käynpä vilkaisemassa verkkosivuja ja totesin, että manuaalinen käsittely voisi ehkä toimia. 


Manuaalisessa käsittelyssä nivelten ja lihasten normaalia toimintaa ja sen palautumista tuetaan hieronnalla, triggerpisteiden ja lihaskalvojen käsittelyllä. Lisäksi minullekin käsittääkseni annettiin lämpöhoitoa kipeimpään kohtaan.  Lämpökäsittelyn jälkeen tuli huoneeseen toinen henkilö, joka toimi jarruna (huh) ja koko jalkaa huljautettiin ilmassa. Oikea puoli, joka on vihoitellut enemmän nyt viimeisen vuoden ajan, on kuulemma aivan jumissa. Sen olen toki tiennyt tavallaan koko ajan mutta vihdoinkin tunnen löytäneeni henkilön, joka ymmärtää ongelman ja saattaa jopa tietää keinot tilanteen korjaamiseksi. Triggerpiste on lihaksessa tai muussa pehmytkudoksessa oleva kipeä piste, joka heijastelee kipua tai arkuutta muualle kehoon. 

Esimerkiksi jos triggerpiste on pienessä pakaralihaksessa, se voi aiheuttaa vakavaa alaselkä- ja alaraajakipua. Näin minullakin. Ongelmat ja kivut alkoivat, kun aloitin juoksemisen. Alkuun oikean puolen lonkka oli niin kipeä, etten kyennyt nukkumaan edes kunnolla. Lonkkakipu kuitenkin lähti aika nopeasti ja juoksin ilman ongelmia ainakin viisi vuotta kunnes vuosi sitten polvi kipeytyi kunnolla, enkä siis ole juossut kunnolla noin vuoteen. Totaalitauko alkoi runsas puoli vuotta sitten. Pystyn juoksemaan noin 2-3 km kunnes polven ulkojänne hirttää kiinni, eikä jalalla juosta enää askeltakaan.  Samaan aikaan saman puolen lonkassa ja/tai pakaralihaksessa on kipua. Kipupiste on niin syvällä, etten tavoita sitä oikein millään venytyksillä.

Toivon koko sydämestäni, että vaiva saadaan nyt hoidetuksi. MInulle suositeltiin myös samanaikaiseksi hoidoksi akupunktiota, ja sitä ajattelin myös kokeilla. Nyt painoi triggerpisteitä jalkapohjasta kipeässä jalassa, ja melkein huusin ääneen. Anything goes tässä vaiheessa. Jalka on niin juntturassa kaikesta venyttelystäni huolimatta, että viikko sitten pyörälenkin jälkeen veti pohkeen jumiin ja sitä kautta akillesjänne oli niin kipeä ja nestettä sen ympärillä, ettei koko jalkaa kestänyt vääntää ja kävelykin oli hankalaa. Se jännitys aukesi yllättäen rullaamalla reisiä foam rollerin päällä. Luulenpa siis itsekin, että ongelman syntylähde on tuolla pakaralihaksessa ja nivusissa. Katsotaan miten tässä vielä käy. Puoli vuotta otti päähän rankasti, etten päässyt juoksemaan. Sitten totesin, että harmittelusta ei ole mitään hyötyä. Jalalla ei juosta ennen kuin se on saatu kuntoon ja siihen menee nyt aikaa.

Oleellista olisi nyt saada selville mistä tämä johtuu. Onko toinen jalka lyhyempi kuin toinen. Vai vaikuttaako jalkaholvin raskauden aikainen laskeutuminen nyt tällä tavalla vai onko minulla muuten asentovirhe vai mitä? Kauan sitten todettiin että minulla on toispuoleisesti jäykkä selkä, joten voipi olla, että vaatii parempaa tutkimista, että pystyn liikkumaan turvallisesti vielä vuosikymmeniä. Mutta otetaan selvää.

Syöpään sairastunut Aki Hintsa sanoi minusta kauniisti Hesarin haastettelussa: "Huomista päivää meille ei ole luvattu. Voit tehdä tänään niitä asioita, joita oikeasti pidät tärkeänä." Eletään sen mukaan. Läheisille ihmisille hyvää ja itselle niitä asioita, joista nauttii.

Ihanaa viikonloppua
 


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Global accessories lompakko

Semipassiivisesti olen etsiskellyt uutta lompakkoa. Ehdin jo muutama kesä sitten hankkia yhden version mutta en ollut kovin tyytyväinen siihen. 

Lompakon pitää ensinnäkin olla nahkaa. Toisekseen sen pitää olla kompaktin kokoinen. Kolmanneksi sen pitää miellyttää silmää ja neljänneksi tietysti olla toimiva. Ei ihan helppo combo. Koko on monesti se hankalin vaatimus. Mitä isompi, sen enemmän sinne tunkee kortteja ja muuta omaisuuttaan ja se alkaa painaa laukussa ja ennen kaikkea vie todella paljon tilaa. Ihan pieneen laukkuun on turha edes yrittää tunkea.

Lisähaasteen tuo se, että minulla on se ison kokoinen muovinen ajokortti. Aivan älytön keksintö, josta luovuttiinkin muutaman vuoden jälkeen. Ko ajokortti ei kestä kulutusta juuri lainkaan, vaan melkein kaikilla, joilla se on, se on enemmän tai vähemmän teippailtu jo tässä vaiheessa. Lisäksi sitä on hankala saada sopimaan nykyisiin lompakoihin tai miehillä paidan taskuun tai puvun taskuun tai missä ikinä omaisuuttaan kantavatkin.

Olinkin siis supertyytyväinen löytäessäni tämän Stockmannin myymän Global accessories nahkaisen lompakon, jossa yhdistyivät kaikki vaatimukseni ja mikä parasta, se maksoi alle 30 euroa. Käsittämätöntä. En jäänyt miettimään, vaan nappasin heti mukaani. Jopa siis se iso ajokortti mahtuu tähän lompakkoon ja se on nahkaa. Olen nyt runsaan viikon harjoitellut tämän kanssa ja olen enemmän kuin tyytyväinen. 

Nahkaisen vaaleanpunaisen tupsun ja blingbling kirjaimen ostin Glitteristä yhteensä noin kympillä. Tupsu olisi saanut olla saman värinen kuin lompakko mutta ei ollut valikoimassa ainakaan enää.

Tällä mennään ja mahtuu pikkulaukkuunkin.



lauantai 16. huhtikuuta 2016

Helsingin kaupunginteatteri : Venus turkiksissa







Yhteistyössä Helsingin kaupunginteatterin kanssa.

Venus turkiksissa on yhdysvaltalaisen näytelmäkirjailija David Ivesin näytelmä. Näytelmän nimi on samalla kertaa sama kuin vuonna 1870 ilmestyneen novellin Venus im Pelz, jonka on kirjoittanut itävaltainen kirjailija ja historioitsija Leopold Ritter von Sacher-Masoch (1836-1895). Aikalaiskritiikki ei kirjaa ottanut erityisen hyvin vastaan, vaan piti sitä nihilistisenä. (Tiedot kaupunginteatterin näytelmälehtisestä.) Jos seksuaalisuus on edelleenkin tietyllä tavalla tabu, niin voi vaan kuvitella mitä se oli 1800-luvulla. Yhtään erikoisempaa se ei varmasti ole nyt tai ollut silloin, mutta siitä ei voinut keskustella edes sillä avoimuudella kuin nyt. 

Kaupunginteatterin näytelmä Venus turkiksissa esitetään Pengerkadun näyttämöllä, mikä sopi lyhyeen kahden näyttelijän intiimiin esitykseen erinomaisen hyvin. Minua henkilökohtaisesti viehättää juuri Pengerkadun pieni teatteri, jossa voisin kuvitella olevani New Yorkissa katsomassa viimeisintä underground esitystä. Katsoja on todella lähellä näyttämöä ja näyttelijöitä, mikä vaikuttaa puolin ja toisin näyttelijöiden ja katsojien vuorovaikutukseen.

En ollut lukenut näytelmästä etukäteen kuin pienen esittelyn. En edes esittelylehtisen kertomaa. Halusin ottaa näytelmän sellaisenaan vastaan. Täten en tiennyt etukäteen mitään aiheesta enkä siitä mitä olisin odottanut. Juonta paljastamatta alku lähti liikkeelle jotenkin ulkoa opetellun tuntuisesti. Voi olla, että tarkkailin Armi Toivosen näyttelemistä tahattomasti hänen tv-työnsä perusteella enkä aivan heti itse tempautunut näytelmään mukaan. Näytelmän alussa ollaan selkeästi nykyajassa ja pystyin jopa kuvittelemaan, että ollaan Helsingissä ja ulkona sataa kuten näytelmässä jne. Armi Toivonen oli hyvä. Pysähdyin toviksi etsimään adjektiivia, jota käyttää. Rooli on vaativa: näyttelijän pestiä hakevasta nuoresta naisesta viettelijäksi. Roolit vieläpä vaihtelivat lennosta näytelmän edetessä. Ajoittain pystyi kuvittelemaan seuraavansa kohtausta 1870-luvun elämästä kunnes salamannopeasti oltiin jälleen nykyajassa keskellä koe-esiintymistä. Nautittavin kohtaus oli se, jossa Toivonen eläytyi saksalaiseksi viettelijäksi. 

Sampo Sarkolaa ei vaan voi olla vertaamatta ikoniseen isäänsä Asko Sarkolaan, jota olen fanittanut niin kauan kuin muistan. Vertailusta huolimatta Sampo Sarkola on selvästi erittäin lahjakas ihan omilla avuillaan vaikka äänensä muistuttaakin kovasti vanhemman Sarkolan ääntä. Eipä haittaa. Aivan omilla avuillaan veti hieman itseään etsivän ohjaajan roolin erinomaisesti. 

Ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen kuvailee näytelmän viestiä humoristiseksi. Sitä en kyllä tavoittanut. Minusta näytelmä oli pikemminkin synkähkö analyysi sukupuolirooleista ja ennalta sovituista rooleista parisuhteissa. Toisen osapuolen estyneisyydestä ja parisuhteen vallanjaosta. Ja siitä miten roolitkin voivat muuttua. Siitä miten ihminen muuttuu suhteessa muihin ja miten voi kasvaa ja luopua omista ennakkoasenteista. Huumorin sävyä en kyllä tavoittanut.

Jossain määrin epäselväksi jäi näytelmän loputtuakin, kuka Vanda todella oli? Oliko hän Thomasin kuvitelmien ja ehkä unelmien luoma hahmo vaiko kohtalon eteen heittämä kohtalokas femme fatale? Näytelmä tempaisi joka tapauksessa mukaansa. Suosittelen lämpimästi. Kaikkea ei tarvitsekaan saada valmiiksi pureskeltuna, vaan voi ajoittain todella jäädä pohtimaan mitä näytelmässä itse asiassa haluttiinkaan sanoa. Venus turkiksissa on kahden hienon nuoren näyttelijän vangitseva esitys miehen ja naisen rooleista ja , eleiden ja vaatteiden vaikutuksesta. Halusta tulla löydetyksi, nähdyksi ja rakastetuksi, kuten ohjaaja toteaa.

Miehen ja naisen mittelö. Naisen naamioista. Tyhmä vai äärimmäisen älykäs viettelijä? Todellinen vaiko unikuva? Valtijatar vai uhri? Halusin pureskella omia ajatuksiani näytelmän jälkeen ennen kuin kirjoitin tämän ulos. Totta vai tarua. Käykää katsomassa ja miettikää itse. Erinomaista teatteria. After all.
 


Kiitos

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Yleissivistyksestä informaatiotulvan keskellä







Eilen liputettiin Mikael Agricolan päivää. Lapseni kysyi, että kuka se oli. Suomen kirjakielen kehittäjä. Agricolan merkitys rikkaalle suomen kielelle on merkittävä. Agricola oli aikansa suurmies, joka suomensi Raamattua, kirjoitti ABCkirian joka oli samalla aapiskirja ja katekismus. Agricola tutustui tiettävästi Saksassa asuessaan myös Martin Lutheriin ja tämän uskonpuhdistusta koskeviin ajatuksiin. 

Agricola itse opiskeli latinan kielellä, joka oli tuolloin opetuskielenä. Agricola oli onnekas päästessään opiskelemaan, sillä opinahjoja oli harvassa eikä kovinkaan monella varakkaammallakaan perheellä ollut varaa lähettää lapsiaan kauas koulunpenkille. Ollaan sitten nykysuomen tilasta mitä mieltä hyvänsä, on meillä edelleen ilmainen koulutus kaikille lapsille. Koulupakko. Jokaisen 7 vuotta täyttävän lapsen on kouluun mentävä, kiinnosti tai ei. Yhdeksän vuotta on koulun penkkiä kulutettava. Ilmainen koulutus on valtava etuoikeus. Meillä on mahdollisuus vielä yhdeksän vuoden jälkeen jatkaa kouluttautumista, minkä suurin osa nuorista tekeekin. On mahdollisuus lähteä ammattilliselle linjalle tai lukioon ja ehkä sen jälkeen korkeakouluun. Suomalainen koulutus on yleissivistävää, mikä tuntui itsestäni koulunpenkillä ajoittain turhauttavalta. Tiesin, ettei minusta ikinä tule esimerkiksi biologia ja ajoittain luin ko ainetta vain koska oli pakko. Toisaalta en vielä lukion ensimmäisellä luokalla tiennyt mikä minusta tulee. Pohdin lääkärin ammattia ja montaa muuta vaihtoehtoa. Luin siis varmuuden vuoksi ja mielenkiinnostakin kaikkea mahdollista: pitkää matikkaa, pitkää fysiikkaa, psykoligiaa, kieliä jne. En ole katunut, vaikkei minusta lääkäriä lopulta tullutkaan. Se kaikki tieto oli sitä yleissivistävää. Antoi näkökulmia ja tietoa. Alustavasti lukiokin yritti opettaa käyttämään tuota yleistietoa ja yleissivistystä oman ajattelun ja omien pohdiskelujen perustana. 

Liian vähän ainakin tuolloin opetettiin tai kannustettiin tiedon omaehtoiseen etsimiseen. Liian paljon annettiin totuuksia valmiina. Ja kenen totuuksia ne sitten ikinä ovatkaan. Matematiikassa varmasti 1+1=2 mutta voiko valmiiksi annettuja faktoja kyseenalaistaa? Vähintään kysyä miksi näin on? Olen ilahtuneena seurannut miten nuoremman lapseni opettaja käyttää opetusmetodinaan oppilaiden aktivointia ja omaehtoista tutkimista. Oppilaat ottavat lähivesistöstä näytteitä ja pohtivat onko vesi puhdasta ja jos ei ole, miksi ei. Tekevät johtopäätöksiä löydöksistään ja tutkivat mikä on syy ja mikä sen seuraus. Kaikkea tietoa ei opeteta edestä ulkoa oppimalla, vaan pienikin lapsi opetetaan käyttämään omaa ajatteluaan ja etsimään tietoa.  Tässä piileekin seuraava ongelma tai ainakin mahdollinen ongelma. Mistä me nykyisin etsimme tietoa? Netistä. Wikipediasta jne. Tieto vanhenee nopeasti ja uusin tieto tuntuisi olevan netissä. Onko ko tieto kuitenkaan luotettavaa ja kuinka syvälle ko tieto menee? Onko kyseessä vain yksityiskohta?

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Helsingin yliopiston professori Pirjo Hiidenmaa toteaa, että "Yleistieto ei ole vain faktojen osaamista". Olen niin samaa mieltä. Koulutus tuo kykyä analyyttiseen ajatteluun. Opettaa kyseenalaistamaan ja antaa viitekehyksen, jota vasten voi peilata yksityiskohtia. Osaa etsiä lisätietoa ja osaa yhdistää uusia tiedonmurusia historiaan ja muihin tieteenaloihin. Kaikesta ei kukaan tiedä kaikkea mutta tietää mistä etsiä tai pikemminkin kuka tietää lisää omalta erityisalaltaan. 

Parhaassa tapauksessa uskaltaa kyseenalaistaa myös annettuja vastauksia. Kykenee kysymään voiko asiaa lähestyä vaihtoehtoisesti. Kykenee näkemään taustavaikuttimia ja miettimään mikä vaikuttaa mihinkin. Yleistieto ja yleissivistys ei ole vain nopeasti googlettamalla löytynyt tiedonmurunen, vaan kaikesta koetusta ja eletystä vedetty johtopäätös. Yleissivistys on laajakatseinen ja utelias asenne elettyyn ja tulevaan. Kyky jättää turha tieto omaan arvoonsa. Kyky erottaa oleellinen fakta mielipiteistä.

Olemme kotona keskustelleet suomen kielen opiskelusta ja suomen kielestä. Mitä tekee sijamuodoilla oikeassa elämässä. Nuoren on kovin vaikea ymmärtää ablatiivin hienoutta pelien ja kavereiden kiinnostaessa sata kertaa enemmän. Ablatiivia ja allatiivia tuskin tarvitaan vieraiden kielten opiskelussakaan. Itse en ainakaan ole tarvinnut mutta tarvitsen vankkaa suomen kielen hallintaa omassa työssäni. En voi varomattomasti käyttää pilkkua pisteen sijasta. Tai väärää sijamuotoa tai monikkoa yksikön sijasta. Sanat ovat aseeni ja työvälineeni. Suomen kielellä on hienoa leikkiä. En vaihtaisi. Englannin kieli esimerkiksi on omalla tavallaan aika tylsä. Toki en osaa sitä käyttääkään äidinkielenäni. Minusta on hienoa, kun omat lapseni kasvavat ja heidän kanssaan voi entistä enemmän keskustella. Maailman tapahtumista, historiasta, taiteesta ja syy-seuraussuhteista. Antaa heille eväitä kyseenalaistaa ja ajatella itse. Havaita, ettei essee ole vain tiedon etsimistä koneelta ja sen siirtämistä sellaisenaan wordiin. Omien ajatusten ja päätelmien tekeminen on oma oppimisen vaihe ja vaatii sekin uskallusta ja on osa kasvamista.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Onni asuu meissä itsessämme





Onni on meissä itsessämme. Ja meillä on jopa velvollisuus olla onnellisia. Riippumatta siitä, mitä kauheuksia maailmalla tapahtuu tai onko lähellämme surua tai epäonnea. Se ei tarkoita tietenkään sitä, että emme olisi empaattisia tai ettemme voisi tehdä jotain läheisemme tilanteelle tai kauempana hädässä olevien auttamiseksi. 

Reino Nordin totesi viimeisimmässä Enbuske, Veitola ja Salminen livelähetyksessä juuri noin, että budhalaiseen elämänfilosofiaan perustuen hän ajattelee, että meillä on oikeus ja velvollisuuskin olla onnellisia. Ettei meidän tarvitse ainakaan olla onnettomia vaikka muualla koettaisiin suurtakin hätää. Älyttömän lohdullinen ajatus. Itsekin olen jopa täällä blogissani pohtinut mm sitä onko minulla oikeus pohtia tavallaan pikkujuttuja omassa elämässäni ja surra pienempiä murheitani, jos lähelläni on suurempaa murhetta. Kumpi on suurempi murhe: minun eroni vaiko läheiselläni ollut vakava sairaus? Onko minulla oikeus itkuuni, kun läheiseni valvoo öitään peläten pahinta? Tai onko minulla oikeus olla onnellinen, jos paras ystäväni itkee päättynyttä suhdettaan? Kyllä on. Se ei ole keneltäkään pois. Päinvastoin meillä on oikeus omaan onnellisuuteemme. Samoin jos itse olen maassa mutta ystäväni onnellinen, iloitsen hänen puolestaan vaikka hampaat irvessä. Sen mitä voin.

Pikaisen kartauksen perusteellakaan en ihan saanut kiinni Nordinin viittauksesta budhalaisuuteen, koska budhalaisuus korostaa nimenomaan lähtökohtaisesti, että elämä on kärsimystä. Toisaalta kärsimyksestä voi vapautua valaistumisen perusteella. Itse haluaisin kyllä ajatella ja perustaa oman elämäni sille ajatukselle, että elämä on sarja pieniä onnen hetkiä ja välillä onnekkaille tulee suurempia onnen hetkiä. Niitäkin pitää tavoitella, eikä vain odotella kotona sohvalla istuen, että onni istahtaa odottamatta olkapäälle. Ja onni pitää myäs uskaltaa vastaanottaa. Ei se soita ovikelloa lappu kaulassa, että terve minä olen sinun suuri onnesi, että tässä minä olen. Meidän jokaisen pitää ymmärtää tarttua onnen hetkiin ja onneen. Uskaltaa elää ja kokea, vaikka välillä sattuisi. Toki jos on tyytyväinen tasaiseen muuttumattomaan käyrään, niin ei se minulta pois ole, jos tyytyy siihen. Mutta itse haluan elää ja tuntea. Siihen ei tarvita eurojackpotvoittoa eikä valtavasti maallista materiaa. 

Juuri tänään onni on auringonpaiste ja onnelliset lapset. Hyvää ruokaa ja pyörän esille ottaminen. Uskallus kohdata elämä juuri sellaisenaan kuin se eteen avautuu. Normaalia pelkoa kuolevaisuudesta ja turhamaisiakin juttuja mutta elämä sellaisenaan on hyvä juttu.

Nelikymppisenä elämä on aika mainiota. Ihanaa viikonloppua ystävät.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Ted Baker Joy Crossbody nahkalaukku

Löysin melkein sattumalta ihanan ja niin tarpeellisen pienen mustan Ted Bakerin nahkalaukun, joka sattui vielä olemaan Stockan kanta-asiakastarjouksena vähän edullisemmin tarjollakin. Aina välillä olen kaivannut peruslaukkua. Sellaista, jonka voi laittaa olan yli ja johon mahtuu perustarpeet illanviettoa varten. En ole vaan oikein pukenut sanoiksi mitä olen ollut vailla. Laukkuja löytyy kyllä laukkuhyllyltä, mutta ei juuri tällaista. Kaiken aikaa isommaksi ja isommaksi kasvava poikani jaksaa ihmetellä, että miksi äiti ostit uuden laukun taas, kun sullahan on jo laukkuja aika paljon. No jaa, ei juuri tällaista, joka katsos sopii mekon ja korkokenkien kanssa ja juuri tämän mekon kanssa. Vähän nuorempi tyttäreni sen sijaan jakaa laukkurakkauteni täysin ja ymmärtää täydellisesti miksi erilaisia laukkuja tarvitaan. Ymmärtää senkin, että talvella käytetään ehkä eri laukkuja kuin kesällä.

Joy Crossbody on nahkaa, mikä on itselleni lähes poikkeuksetta ehdoton edellytys laukun hankinnalle. Keinomateriaalit eivät vaan kestä enkä pidä niiden materiaalien näppituntumasta yhtään. Laukku on hyvin perusmallinen ja siihen mahtuu pieni lompakko, puhelin ja huulipuna ja avaimet. Ei juuri muuta, mutta ei muuta tarvitakaan illanviettoon tai teatteriin tms.  Laukun etuosassa on Ted Bakerin tyypillinen rusetti. Ihan siinä rajalla onko vähän turhankin söpö mutta ilman sitä laukku olisi tylsä. Minä pidän, koska laukussa ei ole rusetin lisäksi muita yksityiskohtia. Toki sisus on kaunista kukkakangasta.  Hihnan pituutta ei voi säätää mutta se on ainakin itselleni täysin sopivan mittainen. Ja voihan sitä lyhennyttää vaikka suutarilla pienellä summalla, jos olisi liian pitkä. Pidentäminen ei olisi ihan yksinkertaista.

Olen tyytyväinen eikä hintakaan ollut paha. Hetkeksi en tarvitse uutta laukkua. Ehkä. Voiko niitä olla liikaa? Ei voi.


Parin lomapäiväni iloksi kävin ennen pääsiäistä hyvän hengen Day-kaupassa Bulevardilla. Sieltä mukaan tarttui hauskoja servettejä.


Sopivat tähän turhuuden teemaan mainiosti.

Ihanaa pääsiäismaanantaita.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä

Aurinko paistaa taas muutaman sumuisemman päivän jälkeen. Niinhän se menee yleensä elämässäkin. Välillä on takkuisempaa ja sitten tulee niitä parempiakin päiviä. Pitää vaan muistaa nauttia auringosta silloin, kun se paistaa. Osata ottaa onni arjessa, kun sitä on tarjolla.

Pääsiäisessä kiteytyy elämää muutenkin: viimeinen ateria ja Judas Iskarioksen petos. Suuri lamaannus ja suru ja pitkäperjantain tyhjä mustuus. Ja kuitenkin lopulta pääsiäissunnuntain ilo ja riemu. Sateen jälkeen yleensä paistaa aurinko, mutta sitä ei vaan itse yleensä muista. Onneksi on ystävät ja läheiset, jotka muistuttavat ja pitävät pään vedenpinnan yläpuolella. Ystävistäni jaksan olla kiitollinen. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Niinhän se menee. Vuoroin vieraissa. (Keksisinköhän vielä jonkun aforismin.)

Nautitaan pitkistä pyhistä ja lisääntyvästä valosta. Kelloja siirreltiin taas. Miten vanha ja turha tapa sekin on. Miksei sitä voida vaan poistaa? 

Nautitaan hyvästä ruoasta ja ihanasta ulkoiluilmasta. 





Helsingin talvipuutarhassa on pääsiäisenä esillä narsisseja ja pääsiäisasetelmia. Se on niin kaunis rakennus itsessään, että suosittelen piipahtamaan. Omiakin eväitä voi nauttia pöytien ja tuolien äärellä. Ihana valo ja ihana tunnelma. Tiesittekö muuten, että lammessa ui koikarppeja, joiden elinikä voi olla sama kuin ihmisellä? Minä en tiennyt. Kultakalakin voi elää 45 vuotiaaksi. Kala?

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Mango-kookoskermavanukas a la Farang

Ihana vaihtoehto mm pääsiäisen jälkiruoaksi. Rakastan Farangin ruokia ja juomia. Ostin joitakin vuosia sitten intoiluni seurauksena mm Farangin "Modernia aasialaista" keittokirjan. Osa raaka-aineista vaatii kylläkin useimmiten vierailua esimerkiksi Vii Voan ruokakauppaan Hakaniemeen, jotta löytää eksoottisemmat aineet ja se välillä rajoittaa kokeiluja. Mutta ajoittain intoudun kokeilemaan. Tällä kertaa itse asiassa kävin Vii Voanissa ihan muista syistä ja ainekset löytyivät tavallisesta ruokakaupasta. Paitsi ohjeessa mainittu tapioka, jota en edes yrittänyt etsiä. Eli sekin olisi voinut löytyä vähän paremmin varustellusta kaupasta, mutta jätin suosiolla kokonaan pois. Ja hyvin toimi ilmankin. Tässä siis kokeiluni tulos ja resepti.  Valmiin mangopyreen tilalla soseutin kokonaisen tuoreen mangon ja sekin toimii. Sävy ei ehkä ole niin runsaan keltainen kuin mangopyreessä mutta maku on kohdallaan. Jos pitää kookoksesta, on tämä jälkiruoka kuin luotu siihen.





Marenkitaikinaa tuli yksinkertaisesti liikaa jotta se olisi mahtunut 2mm paksuiseksi laataksi yhdelle uunipellille, joten ohjetta voisi siltä osin ehkä pienentää 1/3:lla? En tiedä mutta taikinaa oli liikaa jotta olisin saanut niin ohutta levyä. JA hyvä huomata, että pelkästään marengin valmistamiseen menee n 3h eli jälkiruoan valmistus on hyvä aloittaa ehkä edellisenä iltana tai ainakin aamulla.


Farangin oma annos näyttää sata kertaa paremmalta kuin omani mutta siitä niille maksetaankin, eikö? Voin aina pyrkiä vieläkin parempaan lopputulokseen. Orvokitkin puuttuivat omasta annoksestani. Kirja on kyllä hyvä. Suosittelen, jos pitää fuusioaasialaisesta ruoasta.

Ohje on lainattu omin kommentein suoraan #Farangin kirjasta. Kiitos ja kumarrus.


Mango-kookoskermavanukas, balilaista vaniljaa ja tapiokahelmiä

mangovanukas
100g mangopyreetä (käytä siis joko valmista tai soseuta tuore mango)
1/2 dl kookoskermaa
1 rkl appelsiinimehua (tai ehkä jopa limen mehua, jotta olisi raikkaampi ja ehkä jopa tuplasti?)
1 liivatelehti
2 rkl vettä
3 rkl sokeria
1/4 vaniljatanko (tai jos sitä ei kotona ole, vaniljauutetta)
1 kypsä mango
1/2 appelsiini (saattaisin itse puolittaa mangon määrän ja tuplata appelsiinin jotta tulisi raikkaammaksi?)


Pandan kookoskermakastike
2 1/2 dl kookoskermaa
2 dl vettä
1/2 dl riisijauhoja
1/2 vaniljatanko (tai siis vaniljauutetta)
1 pandanlehti (minulla ei ollut lainkaan joten jätin kylmästi pois)
1 dl sokeria

Tapiokahelmet (jälkkäri toimii ilman tätäkin)
1/2 dl tapiokahelmiä
5 dl vettä
1 tl suolaa

Palmusokerimarenki
100g munanvalkuaisia
50g sokeria
50g jauhettua palmusokeria (käytä ehdottomasti: tuo mielettömän hienostuneen maun)
100g tomusokeria (unohdin itse lisätä ja toimii silti)
50g jauhettua palmusokeria koristeeksi


Valmistus

Mangovanukas: Sekoita mangopyree, kookoskerma ja appelsiininmehu keskenään. Liota liivalehti kylmässä vedessä. Leikkaa vaniljatanko puoliksi pitkittäin, ota siemenet veitsellä varovasti tai käytä vaniljauutetta ja sekoita veden ja sokerin kanssa kattilassa. Kiehauta ja lisää joukkoon liivatelehti. Sekoita kaikki keskenään ja annostele kauniisiin laseihin. Hyydytä jääkaapissa.

Hedelmäsalaatti: Kuori mango. Mangon kypsä osa on helppo tuntea veitsellä leikatessaan. Kuituinen kova sisäosa todella ottaa veitsellä leikatessa vastaan ja se ei maistu hyvälle. Itse käytän vain sen pehmeän ja kypsän osan. Kuori myös appelsiini ja kuutioi pieniksi kuutioiksi.

Kastike: Sekoita kookoskerma, vesi, riisijauho ja vaniljatanko kattilassa. Kypsennä miedolla lämmökkä kunnes seos paksuuntuu. Vedä sivuun ja lisää sokeri ja pandanlehti. Anna jäähtyä ja siivilöi kastike. Säilytä jääkaapissa.

Tapioka: Kiehauta vesi ja suola. Lisää tapiokat joukoon ja kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 7 minuuttia. Kaada helmet siivilään ja huuhtele sekoittaen juoksevan veden alla. Valuta ja sekoita valmiiden tapiokanhelmien joukkoon kookoskermakastiketta kunnes seos on tasaista muttei liian löysää.

Marenki: Sekoita sokeri ja palmusokeri keskenään. Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeriseos pikkuhiljaa joukkoon. (Jos et omista keittiövaakaa, niin 100g valkuaisia on noin kolmen keskikokoisen kananmunan valkuaiset.). Kun valkuaisvaahto on kovaa ja kiiltävää, sekoita joukkoon tomusokeri nuolijalla nostellen. Levitä massa leivinpaperille noin 2mm paksuiseksi kerrokseksi ja ripottele päälle palmusokeria. (50g on vähän liioittelua päälle omasta mielestäni mutta silmämääräisesti voi arvioida ja tietysti mitä enemmän, sen enemmän kivoja tummempia pilkkuja valmiin marenkilevyn päällä.). Kypsennä n 80 asteisessa uunissa noin 3 tuntia.

Annostele tapiokaa mangovanukkaiden päälle, lisää kuutioidut hedelmät, koristele marengilla ja nauti.

Reseptistä riittää noin neljään annokseen. Annos on sen verran makea, että riittää mainiosti. Ei kuitenkaan liian makea hyvän aterian jälkeen. Suosittelen.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kylpyhuoneen kevätkohennusta

Pieni kohennus ja muutos tekee hyvää. Meidän kylpyhuoneemme on ns vanha eikä nyt ole vaihtoehtona tehdä sinne varsinaista remonttia mikä kirkastaisi sen kerralla ja toisi 2010-luvulle. Pitää siis tehdä pienempiä juttuja, jotta se tuntuu edelleen omalta.

En ole oikein koskaan ollut kovin musta-valkoinen sisustaja mutta jostain syystä tänä keväänä musta on hiipinyt takavasemmalta alitajuntaan ja kaipaan mustaa aksenttiväriksi. Antamaan särmää. Muutenkin kaipaan jostain syystä enemmän väriäkin. Kylpyhuoneeseen en kuitenkaan halua nyt väriä lainkaan. Se on täysin mustavalkoinen.

Tyylisuunnista minua on pitkään jo kiehtonut art deco ja lähdinkin googlaamaan minkälaisia suihkuverhoja löytyisi hakusanalla art deco. Suosittelen muuten käyttämään googlea suihkuverhoja etsiessä. Vaihtoehtoja on kymmeniä ellei satoja, kun taas kaupoissa on maksimissaan kymmenen ja nekin kymmenen äärimmäisen tylsiä.  Art deco -tyylisiä löytyi lukuisia. Suurimmassa osassa on art decolle uskollisesti tyyliteltyjä ihmishahmoja, mikä olisi voinut olla aika hauska vaihtoehto. Enemmän kuitenkin kiehtoi verho, jossa on leveä musta kaistale alaosassa, ja bingo. Sehän löytyi Ikeasta eikä hintakaan huimannut.


Ikeaan mennäkseen ei muuten ainakaan Helsingissä tarvita omaa autoa, mitä en ollut juurikaan ajatellut. Luulen, että itseäni suojatakseni olin jättänyt ottamatta selvää liikenneyhteyksistä, jotta en olisi havainnut miten näppärästi sinne pääsee esimerkiksi Lahden motoria. Bussi 722 tai 724 menee ihan viereen. Sieltä sitten siniseen kassiin näppärästi parvekkeen mattoa ja kukka kainalossa bussissa takaisin kotiin. Sujuu.

Ikeasta nappasin mukaan myös hauskan mustan suorakaiteen muotoisen kylpyhuoneen maton. Minulla on samanlainen ollut jo vähän aikaa vaatehuoneen lattialla ja pidän sen pehmeydestä ja laadusta. Ja se pysyy paikallaan ilman alle lisättävää liukuestettäkin, mikä on lapsi- ja eläinperheessä aika iso bonus. Suoristettavia mattoja löytyy ihan kiitettävästi muutenkin. Edelliset kylpyhuoneen matot olivat pyöreät ja pitkään pohdinkin haluanko uudetkin matot pyöreinä, koska pyöreä muoto rikkoo muuten niin neliskanttista kylpyhuonetta, mutta en löytänyt silmääni miellyttäviä pyöreitä vielä, joten tällä mennään toistaiseksi. Mustassa on se pienoinen ongelma, että kaikki pöly ja lika näkyy järkyttävän hyvin. Näkyy se muissakin, mutta kaikki vaalea nousee oikein kunnolla mustassa ja jos laatu ei ole kohdallaan, korostuu pölynkeräämisominaisuus oikein erityisesti. Olen kuitenkin aika tyytyväinen tähän Ikean pallomattoonkin.


Toin olohuoneesta kaksi metallista isoa lyhtyä kylpyhuoneeseen. Hankintalistalla on mustat designkynttilät lyhtyihin mutta niiden etsintä on kesken. Voi olla, ettei lyhtyihin sytetä kynttilöitä kylpyhuoneessa mutta tuovat vähän extrasäihkettä tuonnekin. Toivottavasti kosteus ei tee pahojaan lyhdyille.

Uusi harja löytyi Habitatista. Ihanan yksinkertaista designia. Yksinkertaisen tyylikäs ja jämäkkä harja, jolla on hyvä pestä istuin. Miellyttävän eleetön silmälle. Eikä ollut kallis.


Tekokukkaa mietin hartaasti. Onhan se aika teennäinen mutta ilman ikkunaa ja luonnonvaloa ainoa vaihtoehto jos jotain vihreää haluaa. Etsin ensin yksinkertaisia heiniä, mutta koska sellaista tyylikästä ei löytynyt, päädyin nappaamaan Ikeasta tämän lohikäärmepuun (onhan se lohikäärmepuu vai traakkipuu vai onko se yksi ja sama asia?). Jätin oksat ensin auki mutta istuessaan olisi saanut oksia päähänsä, joten päädyin sitomaan oksia ainakin toistaiseksi. Ensin sidoin huomaamattomalla narulla mutta sitten totesin, että korostetaanpa oikein kunnolla ja laitoinkin kristallinauhalla. Saa olla eri mieltä siitä, onko pelkästään mauton vaiko hauska idea. Minun kylpyhuoneeni ja minun kimallukseni, eikö?


Viherkasvin juurelle nappasin Ikeasta myös tuoksupussin, jossa on merellisiä simpukoita jne, joista lähtee itse asiassa aika miellyttävä tuoksu koko kylpyhuoneeseen. Samalla ne peittävät "mullan". Ruukku on etsinnässä vielä ja siksi peitin hätäpäissäni mustan muoviruukun toistaiseksi sitomalla leivinpaperia ruukun ympärille. Sain heti kommentin, että hanki ruukku ja heti...

Uusi saippuapumppupullo on etsinnässä sekin. Mustaa marmoria mielellään tai miksei väripilkuksi vihreää marmoriakin. Katsotaan mistä löytyy ja mitä löytyy. Sillä välin Vivian Grayn blingbling saippuapullo, jota olen täyttänyt sitä mukaa kun sen sisältö on loppunut. Toiselle puolelle allasta kokeilen Riviera Maisonin pientä jalallista tarjoiluastiaa, jonka lasikupu on aikaa sitten hajonnut. Siihen silmää ilahduttamaan Van Cleef & Arpellsin La Ferie tuoksupullo ja koru. Tuota tuoksua on muuten tavallisen hankalaa saada lisää. Ei myydä todellakaan enää laivalla eikä erinäisillä lentokentilläkään. Viimeksi löysin Gatwickin kentältä. Pakko käydä Lontoossa siis?


Ihanaa keskiviikkoa.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ulysses - Lord Tennyson







I am a part of all that I have met;
Yet all experience is an arch wherethro'
Gleams that untravell'd world whose margin fades
For ever and forever when I move.
How dull it is to pause, to make an end,
To rust unburnish'd, not to shine in use!
As tho' to breathe were life! Life piled on life
Were all too little, and of one to me
Little remains: but every hour is saved
From that eternal silence, something more,
A bringer of new things; and vile it were
For some three suns to store and hoard myself,
And this gray spirit yearning in desire
To follow knowledge like a sinking star,
Beyond the utmost bound of human thought.


- Tennyson


All time favourite runoni. Rakastan tuota. Se on osa pidemmästä Ulysses runosta. "I am a part of all that I have met." Sitähän tämä elämä on. Kaikki se, minkä elämme, on osa meitä ja muovaa meitä. Taitoa on ottaa kaikesta koetusta opiksi ja mennä eteenpäin. Huonotkin kokemukset muovaavat meitä mutta ne eivät välttämättä ole pahasta. Elämä on ylä- ja alamäkiä mutta pitää katsoa kokemusten läpi eteenpäin.