Maisema

Maisema
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pukeutuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pukeutuminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. toukokuuta 2016

Päivän asu : Guess neule, Esprit ja Ril´s

Päivän asu on jo viime viikonlopun asu. Tapasin ystävättäreni kaupungilla kahvilassa ja halusin panostaa vähän asuun enkä ilmestyä paikalle rennosti lötköttäen. Asusta tuli kyllä melko synkkä ja kevään keveyttä ja vaaleutta löytyi vain huivista. Onnekseni mustaan voi pukeutua kesälläkin. 

Viime kesän Ril´sin housut ovat olleet varsinainen löytö. Miellyttävää kangasta ja erittäin miellyttävä malli. Ainoa miinus on temppuileva vetoketju. Ja sekin onneksi yleensä vain kiinni laittaessa eikä avatessa. Ril´sin malliston käyn usein katsomassa, koska sen hinta-laatusuhde on mainio ja joskus sieltä löytyy oikeinkin silmää miellyttäviä jakkuja tai mekkoja. Joskus kyllä vähän perusmallistoa tai ei niin nuorekasta. Yritän edelleen 40+ ikäisenä vakuutella itselleni, etten ole keski-ikäinen, että ikä on vain numero. Liian nuorekkaitakaan vaatteita en etsi enkä halua mutta ikäiselleni sopivia, joissa olisi jokin juju.

Tässä asussa juju on huivi. Ja mullistavinta itselleni on huivin sidontatapa, jota en aiemmin ole käyttänyt. Olen paljolti taitellut huivin siististi leveähköksi paketiksi ja vain kiinnittänyt löysästi solmulla mutta nyt tänä keväänä on kiehtonut avata isommat huivit, taittaa kolmioksi ja sitten sitoa päältä pieneen siistiin solmuun.  Huivi on yksi suosikeistani: Espritin keväinen silkkihuivi. Erittäin hyvä hintalaatusuhde.

Neule on Guessin ohuen ohut musta perusneule, jossa Guessin logo mustilla kiiltävillä "kivillä". V-aukko on helpottava, koska ei purista mitenkään edes henkisesti kaulasta. Kuulun niihin ihmisiin, joilla ei voi olla mitään kovin ylhäällä kaulassa puristamassa paitsi huivi. Liian ylös nouseva o-mallinen kaulus on niin ahdistava, etten pysty pitämään. Onneksi on V-aukkoiset mallitkin.

Jakku on Espritin perusbisnesjakku. Kapea istuva malli, mikä sopii minulle.

Laukku Lumin shopperi. Mieli halajaa uutta konjakin sävyistä laukkua. Raaskisiko hankkia? Melkein pakko ostaa salaa, koska poikani on kerrassaan sitä mieltä että en tod tarvitse uusia laukkuja. Pyörittää melkein silmiään kun haaveilen Louis Vuittonin pikkulaukusta ja huivista. Sijoitus henkiseen hyvinvointiin? Miten sen nyt itselleenkään perustelisi? Inhimillistä turhamaisuutta? Sitä se on.

Ihanaa torstaita




Jakku itse asiassa näemmä ei edes ole kuvissa. Sorry. Next time sitten mutta se oli tuon asun päällä, kun viikonloppuna kuitenkin oli aamulla vähän viileää

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Päivän asu : Mango valkoinen jakku

Tämän valkoisen jakun "tarina" on itselleni vähän epätyypillinen ja huvittaa itseäni. Tarina alkaa näet aurinkolaseista. Minulla on erittäin hyvät ja itseäni edelleen miellyttävät Guccin aurinkolasit mutta haluaisin uudet. Ihan vaan haluaisin. Vaihtelun vuoksi. Laatikosta löytyy kyllä muutamat edellisetkin mutta vielä ei ole Ray-Banin Wayfarer lasien vuoro. Sellaista nostalgiaa en vielä tunne vaikka ne ovatkin prinsessa Dianan mukaan hankitut.

Aurinkolasien etsiminen on sinänsä hauskaa puuhaa. Niitä voi mielellään kokeilla liikkeissä, toisin kuin silmälaseja. Mutta aurinkolaseja voi kuvitella itselleen myös googlaamalla. Itse googlaan yleensä tiettyhen julkisuuden henkilöiden käyttämiä aurinkolaseja. Mielellään ehkä sellainen ihminen, joka näyttää vähän samalta kuin itse ja jonka tyylistä muutenkin pitää. Näin tein itsekin ihan huvin vuoksi ja osuin sattumalta paparazzin otokseen, jossa oli hyvät aurinkolasitkin mutta huomioni kiinnittyi ennen kaikkea asukokonaisuuteen: musta toppi, mustat kapeat housut ja valkoinen kaulukseton jakku. Hauska ja tyylikäs yhdistelmä. Aurinkolasit unohtuivat saman tien ja sainkin idean lähteä etsimään valkoista jakkua. En muista olenko ikinä omistanut valkoista jakkua. Todennäköisesti joskus 20 vuotta sitten ehkä. En ole aivan varma, eikä sillä ole mitään väliäkään.

Tutkailin hetken Zalandon ja Booztin valikoimia mutten osannut sieltä valita mitään. Osuin sitten töistä lähtiessäni Mangon osastolle ja nappasin sovituskoppiin kokeiltavaksi tämän valkoisen jakun. Yllätyksekseni se sopii kuin hansikas. Vähän napitus vetää jos jakku on kiinni eikä vyö ole kiinni mutta tarkoitus lieneekin pitää myös vyötä.  Jakussa on piilonapitus, minkä vuoksi päällimmäinen kangas vetää jos vyö ei ole kiinni. Ei haittaa, koska todennäköisesti pidän jakkua auki tai jos se on kiinni, vyön kanssa. Olen varsin tyytyväinen jakkuun eikä hintakaan päätä huimannut.

Jakun alle ostin kesäksi Rosemunden mustan hihattoman silkkitopin. Rakastan Rosemunden toppeja. Niin miellyttäviä pitää ja säilyttävät laatunsa. Erityisen paljon pidän topeista ja puseroista, joissa on leveä joustava pitsi alareunassa. Pitää yläosan napakasti paikoillaan ja koska ko yläosat ovat vähän normaalia pidempiä, niitä voi matchata itselleen sopivaan kohtaan lantiolle tai vyötärölle.

Housut Ril´sin laadukkaat kiiltäväpintaiset kapeat housut. Olen ollut todella tyytyväinen niihinkin.
Korkeakorkoiset kengät lempimerkiltäni Peter Kaiserilta.  Melko hyvät kävellä korkeista koroista huolimatta.


lauantai 12. maaliskuuta 2016

The Mekko - Ted Baker Nude Orchid Print Carli Dress

The Mekko on saapunut postitse kotiin. Se on täydellinen ja ihana. Juuri sellainen kuin halusin ja kuvittelin. Mielettömän ihana. Ja mielettömän pieni yläosastaan. Suomeksi sanottuna vettä ja leipää ennen ylioppilas- ja rippijuhlia kesäkuussa. Damnit!  Noin sentti pitää kaventua yläosasta että mahtuu tai... Tai sitten otan sen verran saumoista. Haa. Kyllä se mulle päälle menee. Eri juttu pystynkö syömään juhlissa mitään tai edes hengittämään. Teipataan sitten vaikka kiinni ja jokin huiviviritys peittämään se kohta. Mitä nainen ei kauneuden eteen tekisi?

Hetken se saa ilahduttaa minua makuuhuoneen seinällä ennen kuin keksin mitä siinä ennen olleen peilin tilalle tulisi.

Täydellisen ihana mekko. Sen kanssa nudet korkokengät ja musta pikkulaukku...

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Päivän asu : Ralph Lauren mekko

Uusi lempimekkoni. Uusi löytöni. Ralph Laurenin tummansininen klassinen mekko. Ihana. Niin mukava pitää. Ihanat värisävyt ja klassinen kuviointi. Pienellä riskillä ostin verkossa koon puolesta mutta osui oikeaan heittämällä. Love this. Ei tarvita enempää sanoja. Olen yhden askeleen onnellisempi pelkästään tämän mekon vuoksi. Pinnallista ehkä, mutta meillä jokaisella on takuulla ns luottovaatteita, joissa tuntee itsensä aina hyväksi. Tämä mekko on sellainen.



lauantai 6. helmikuuta 2016

Päivän asu : Anna Field mekko

Joskus lempivaate vaan tulee elinkaarensa päähän ja siitä on pakko luopua.  Tästä syystä moni hankkii esimerkiksi täydellisesti istuvia housuja kaksin tai kolmin kappalein tai samaa valkoista paitapuseroa monena kappaleena. Jälkimmäinen voi kyllä erittäin hyvin johtua siitäkin, että jos on samaa paitapuseroa valmiina useampi silitettynä kaapissa, on äärimmäisen helppo työaamuna napata vaatteet tangolta, eikä tarvitse miettiä minkä asun laittaisi päälle.  Mitä kauemmin itse elän, sitä enemmän kallistun tuohon jälkimmäiseen tapaan. Vielä en ole päässyt siihen, että minulla todellakin olisi vähintään viisi samanlaista kauluspaitaa, parit samanlaiset mustat housut ja hame jne mutta hitaasti hyvä tulee. Konservatiivisessa työympäristössä ei edes tunnu erityisen tylsältä.

No mutta, joudun siis luopumaan rakastamastani tummansinisestä Espritin mekosta, ja katselin semilaiskasti Zalandon viimeisiä aletarjouksia, kun silmät osuivat Anna Fieldin tummansiniseen mekkoon. Siinä! Materiaali oli selvästi aika ohutta mikä ei talvimekolle ole kaikkein toimivinta mutta ihana malli. Ja koska hinta oli alennettuna enemmän kuin miellyttävä, niin tilaukseen.



Kokovalinta osui ja mekko istuu kuin valettu. Pidän tästä mekosta tosi paljon. Vähän paksumpaa ja ehkä vähän klassisempaa kotelomekkoa voin etsiä rauhassa vaikka ensi syksyyn. Nyt ei ole kiire. Mustia ja tummansinisiä mekkoja on hyvä olla vähän joka lähtöön.

Hyvää viikonloppua

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Päivän asu : Guess, Me&I, Ril´s & Next Generation

Viime kesän pakkomielteinen pakkohankintani oli tämä kaunis Guessin valkoinen pitsipusero. Se vaan iski alitajuntaan samalla hetkellä, kun sen näin ja kun se sitten tuli vielä aleen alennusmyynnissä, oli se merkki, että se pitää ostaa. Siitäkin huolimatta olen pitänyt sitä vähän säästellen. Nauhat, joista pusero solmitaan sen alareunasta, ovat jotenkin hankalat. Mielenkiintoinen yksityiskohta mutta hankalat yhdistää jakkuun tai muuhun yläosaan. Puseroa ei ainakaan töissä voi pitää sellaisenaan, koska se on melko ohut, ja pitsiset kohdat näyttävät kaiken alla olevan, joten sen päälle on pakko pukea jotain. Päällä oleva takki tai neule tms ei kuitenkaan käytännössä voi olla kiinni, koska silloin taas nauhat näkyvät puolihassusti sen alta. Hmm. Hankalampi käytännön ongelma. 

Puin tämän valkoisen ihanuuden päälle Me&I omenanvihreän jakun, jonka jätin loppupeleissä siis avoimeksi. Jakku toimii itsessään auki tai kiinni, joten ei haitannut. Ja koska puseron pitsinen herkkyys toimi hyvänä vastakohtana jakun sotilaalliselle ilmeelle, toimivat ne ainakin omasta mielestäni varsin hyvin yhdessä.

Jakku on siistiä paksuhkoa puuvillaneulosta, mikä toimii hyvin jos ulkona ei ole liian kylmä.

Napit vaihdoin viime kesänä vähän näyttävämpiin kullanvärisiin alkuperäisten tummien sijaan. Toimii.

Housut viime kesän Ril´sin löytö. Vähän jääneet isoiksi nämäkin, mutta siistit ja melko istuvat edelleen.  Pidän näistä, koska ovat sopivan kapeat ja hyvä leikkaus lantiolla. Ja riittävän ohuet työkäyttöön.

Saappaat Next Generation mustat ylipolven saappaat. 


tiistai 26. tammikuuta 2016

Päivän asu : räntävesikelin toppatakki

En todella osannut arvostaa pakkaskeliä riittävästi. En todellakaan. Palelin ja hytisin ja toivoin lämpimämpää säätä. Vähämpä tiesin tai kokemuksesta muistin suomalaisesta säästä. Se on joko tai nykyään. Tolkuton pakkanen tai sitten nollakeli. Järkyttävän paljon lunta tai ei lunta lainkaan. Näin siis täällä etelässä nykyään. Ja nyt siis vihmoo vettä ja paras jalkine tänäänkin olisi ollut kumisaapas. No älysinkö laittaa tammikuun 26. päivänä kumisaappaat? En. Siinäpä sitten kantakaupungissa hyppelehtiessä ihmettelin, että miten pääsisi risteyksen yli, kun edessä oli noin metri vettä läjässä. Jaa jaa. Hyppi siellä moni muukin, mutta hypähdellessä tuli mieleen, että onkohan alla kuitenkin jäätä ja jos on, niin kuinka käy, kun laskeutuu hypystä jäälle. Onneksi ei sellaista sattunut, vaikka liukasta olikin. Liukuesteet siis alle.

On näet ihan aidosti käynyt useasti mielessä, että asutaan kolmannessa kerroksessa talossa, jossa ei ole hissiä. Olisin aika lailla jumissa neljän seinän sisällä viikkokausia, jos jalkani teloisin. Ei hyvä juttu. Ei ollenkaan.

Tänään olisi varmasti pärjännyt ihan kevyttoppatakissa mutta olen pitänyt tämäntyyppisillä keleillä tätä ruskeaa huuto.net löytöäni. Riittävän lämmin vielä alle -10 asteen pakkasissa muttei liian kuuma nollakeleillä jos huomioi sään alla olevissa vaatteissa. Pitää tuulta ja jonkin verran kosteutta mutta ei tietenkään kestä mitään rankempaa taivaalta laskeutuvaa tulvaa.

Tyköistuva mikä on hauska piirre, jotta ei synny telttaefektiä eikä takki liehu omin luvin tuulessa missä sattuu. Eikä pakkanen pure alakautta, varsinkin jos sattuu olemaan hame päällä. Riittävän pitkä takiksi, jotta voi kulkea hameen kanssa, joskin ajoittain näyttää siltä kuitenkin, kuin olisin unohtanut hameen kokonaan kotiin. Hmm..

Toispuoleinen kiinnitys mikä näyttää hauskalta ja myös toimii, vaikka takki olisi aukikin. Neppikiinnitys. Alin neppi aukeaa aina ulospäin hengittäessäni, joten olen luopunut jo laittamasta sitä kiinni. Alunperin takkiin kuului metallinen paksu vyö, mutta koin sen vähän ahdistavana enkä käytä sitä itse lainkaan.

Kaulus on tekoturkista, mutta laadukasta sellaista. Mukavan lämmin ja pehmeä kaulaa vasten. Toimii ohuemman huivin tai sitten paksumman kanssa. Riippuu miten huivin kaulaan sitoo.

Vallan hyvä löytö.






Jalassa on suosikkini: Next Generationin ylipolven nahkasaappaat, joissa on venyvä resori takaosassa. Aivan superhyvät jalassa.

Mukavaa iltaa vesikelistä huolimatta.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Päivän asu : punainen Wallis juhlamekko

Kuluvalla viikolla vietettiin työpaikan pikkujouluja. Varman pikkumustan sijaan toiveissa oli punainen vartalonmyötäinen pikkumekko. Sinne päin vaihtoehtoja oli joitakin mutta Zalandon valikoimista bongasin tämän Wallis-merkkisen kietaisumekon. Tai ei se oikeastaan ole kietaisumekko vaan melko yksinkertainen mekko mutta parilla pienellä jujulla siitä on saatu varsin mukiinmenevä semijuhlava mekko. Toiselle puolelle vyötäröä on rypytetty kangasta ja edestä leikattu pyöristetyin helmoin hame auki. Pituus vähän yli polven. Pidän. Paljon. Uusi suosikkimekko.

Hinta ei myöskään päätä huimannut kun vielä pääsin hyödyntämään alennuskoodia. Lisäsin juhliin vyötärön rypytyskohtaan pukukorun juhlavuutta lisäämään.




Kävin myös pitkästä aikaa ammattilaisen meikattavana Stockmannin meikkauspalvelussa. Varaaminen onnistui näppärästi verkossa ja tapaaminen oli Helsingin keskustan ykköskerroksessa. Mari Ekholmia voin suositella lämpimästi ja menen takuulla uudelleenkin. Kyllähän sitä itsekin jonkun juhlavan meikin tekee mutta ero ammattilaisen tekemään on valtava. Meikin pohjustus on laadukas eikä meikkiä tarvitse korjata lainkaan illan aikana.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Päivän asu : Casual Sunday Ralph Lauren

Rakastan vapaapäiviä, jolloin saa pukeutua rennosti. Pyjamapäivät kotona kirjan ja viinilasin kanssa ovat erikseen mutta tällaiset sunnuntait, jolloin on menossa esimerkiksi Ateneumiin ja pitää pukeutua siististi mutta saa pukeutua rennosti. Ihanaa. Ei edusta mitään eikä ketään muuta kuin itseään eikä kukaan periaatteessa tiedä kuka olet ja mitä teet. Eli saa laittaa päälleen mitä haluaa. Ihanaa. Minulla ei ole mitään jakkupukuja ja business casual pukeutumista vastaan. Päinvastoin, sen tyyppinen power dressing on omalla tavallaan vapauttavaa tai ainakin tuo varmuutta mutta on näissä vapaapäivissä ihan oma mausteensa.



Tänään kaivoin lempiasuni, rennon Ralph Laurenin yhdistelmän. Lämmintä harmaata. Cashmire villainen neulepusero ja siihen Ralph Laurenin trikoohousut. Kumpikin on ajalta, jolloin painoa oli huomattavasti enemmän kuin nyt, mutta tämän mallisissa vaatteissa ei onneksi juurikaan huomaa. Housut pysyvät päällä ja neule on niin laadukas, ettei sekään roiku pahasti. Neuleen alle puin Massimo Duttin ohuen valkoisen trikoopuseron ja kaulassa Ralph Laurenin ihana klassinen huivi. Ja jalassa, tarviiko edes mainita enää, ne ihanat Peter Kaiserin mokkaiset saappaat. Valitettavasti viimeistään ensi vuonna olen pakotettu etsimään uudet samanlaiset. Mutta kyllä näitä saappaita on pidettykin. Laadukkaat, ei voi muuta sanoa.


Laukku on Longchampin Rouseau. Klassikko sekin. Varsin mukava käyttää ja laukkuun uppoaa juuri sopiva määrä tarvikkeita: lompakko, silmälasit, A4 papereita, huulipunat, avaimet, kännykkä ja pienet ostoksetkin hätätilassa. Kätevän tuntuinen kädessä ja sopii melkein tyyliin kuin tyyliin.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Päivän asu : Esprit, Peter Kaiser & Ralph Lauren

Syksy on saapunut kaupunkiin ja minulla on lempisaappaat eli ruskeat mokkanahkaiset Peter Kaiserit jälleen jalassa. Mikä onnen tunne! Tunnen itseni vähän hassuksikin mutta saappaat ovat mukavat ja hyvännäköiset ja pidän niistä - tosi paljon. Ja viilenevissä ilmoissa ne lämmittävät mukavasti sääriä.

Mekko on jo muutaman vuoden takainen löytö Espritiltä. Niin helppo työvaate. Pienet eleettömät valelaskokset vyötäröllä. Mukavan paksua puuvillaa, ettei ihan heti palele. Erinomainen hinta-laatusuhde. Espritin vaatteet eivät hajoa saumoista, saumat eivät kierrä, eivätkä vetoketjut hajoa. Olen ollut tyytyväinen. Vaatteet eivät sykähdytä muotoilullaan tai juurikaan edes väreillään mutta miellyttävät silmää riittävästi.

Huivi on Ralph Laurenin. Synkät ja viileät sävyt sopivat loistavasti syksyyn. 

Mukavaa alkavaa viikkoa.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Päivän asu : silkkihousut, Guess & Massimo Dutti

Tapasin ystävän tänään kaupungilla ja pukeuduin pitkästä aikaa rennosti mutta siististi. "Niin siistii." Tai no, rentoudesta voi tietysti olla montaa mieltä, mutta oltiin menossa siistimpään paikkaan kahville, niin en ihan farkuissa ollut menossa. Vaatehuoneessa katse osui näihin jo pari vuotta sitten löytämiini 30 euron raakasilkkisiin housuihin, että nyt on tilaisuus laittaa ne jalkaan.

Jostain syystä en ole vain tullut kertaakaan pitäneeksi näitä housuja. Tai sitten ne ovat olleet ehkä max kerran jalassa. Todella kivat pitää ja rennon malliset mutta ylellisestä materiaalista.

Niiden kanssa Guessin musta villasekoiteneule, jonka löysin muuten 40 eurolla Schipholin kentältä Amsterdamista. Ihanan pehmeä ja mukavan lämmin. Yhtään ei kutita, joten ei ole pakko laittaa mitään alle. (Tosin äiti opetti, että neuleen alle aina aluspaita, jotta neule ei likaannu.)

Viileän alkukesän innoittamana ostin Globalin pitkän villaisen neuletakin, joka onkin ollut erittäin kätevä ja näppärä. Pidän tosi paljon. Pitkä neule tuo tiettyä rentoutta ainakin omaan pukeutumiseeni. 

Silkkinen huivi on Massimo Duttin ihana paksu ja värikäs väriläiskä. Tallinnan tuliaisia.

Laukkuna oli muuten blogissakin vilahtanut Rooman tuliainen. Ihana pinkki nahkalaukku. Sattumalta siis reissusta mukaan tarttuneita ihanuuksia.

Ja jostain syystä ilmeet kasvoilla ovat ihan outoja. Tänään oli hyvä päivä ja aurinko paistoi mutta ilmeet vähän hassuja. Joskus näinkin.



torstai 17. syyskuuta 2015

Päivän asu: musta jakkupuku Esprit & Ril´s

Syksyn tullen musta jakkupuku ottaa taas oman paikkansa. Kesällä on kiva pukeutua vähemmän muodollisesti mutta syksyllä ryhdistäydytään. Kesällä otin asiakseni löytää itselleni uuden mustan jakkupuvun, koska edellinen oli jo vähän nuhjaantunut eikä oikein istunut enää hyvin.

Jakku on Espritin. Istuu kuin hansikas ja hintalaatusuhde on loistava. Pidän. Linjakas ja ryhdikäs.

Housujen malli on mielestäni huipputyylikäs. Kapea ja hieman vajaamittainen. Materiaali on himmeästi kiiltävää mutta toimii hyvin jakun kanssa. Jakunkaan materiaali ei ole aivan perinteisen tylsä vaan sekin etäisesti kiiltävä. Housut istuvat kuin hansikas. Uudet suosikkihousuni. Tosi kivat sekä korkeiden avokkaiden että matalien ballerinojen kanssa.


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Päivän asu : Guess valkoinen silkkipusero ja Massimo Dutti silkkihuivi

Olimme viikko sitten lasten kanssa minilomalla Tallinnassa. Siitä oma postaus myöhemmin. Tässä vaiheessa voin kuitenkin lämpimästi suositella muutaman päivän minilomaa Suomenlahden eteläpuolelle. Tallinnasta yksin saa paljon enemmän irti, kun viipyy muutamaa tuntia pitempään. Ja jos olisi ollut auto mukana, olisi päässyt vieläkin kauemmas.

Tallinnaan menoksi riittää syyksi jo se, että Viru keskuksessa on suosikkiliikkeeni Massimo Dutti. Eikä yhtään haittaa, että sitä vastapäätä kakkoskerroksessa on Ivo Nikkolo ja että Kaubamajaankin pääsee helposti yhdyskäytävää pitkin. Niin helpoksi tehty rahoistaan eroon pääseminen. Kaubamajassa sattui olemaan vielä alennusmyynnit, kuten meillä täällä lahden pohjoispuolellakin.  Myyvät tosin melkein samoja merkkejä kuin mekin, joten mitään erityistä uutta ei Kaubamajasta löydä. Paitsi ajoittain esimerkiksi lapsille laadukkaita alusvaatteita paljon edullisemmin kuin täältä kotisuomen kaupoista.

Tällä kertaa Massimo Duttilta tarttui mukaan pelkistetty valkoinen pusero, laadukas ruskea mokkanahkainen vyö sekä kuvassakin näkyvä ihana tupsupäinen silkkihuivi. Poikani ei voi millään tavalla tajuta, miksi ostan uusia huiveja, "koska äiti sullahan on vaikka kuinka monta huivia jo kotona?". Yhtä vähän hän ymmärtää miksi tarvitaan erilaisia laukkuja eri tilanteisiin. Yritän selittää.

Huivissa on ihanat syksyn sävyt. Muutoin kauppojen tangoilla Suomessakin näkyy, että tulevan syksyn väri on tietyntyyppinen vaalea lila. Valkoisia silkkipaitoja ja vaaleaa ruskeaa. Yhdistin kuviin Kaubamajasta hienolla alella löytämääni Guessin valkoiseen silkkiseen kietaisupuseroon (joka sanalla sanoen ei tahdo millään pysyä edestä kiinni.) Kuvissa siniset kapealahkeiset suorat housut, mutta syksyyn voisi pukea ruskeat housut tai sitten tyylikästä mustaa.

Vaikka kesä ei koskaan meille tullutkaan ja lomaa on jäljellä enää runsas viikko, alkaa mieli kohta olla syksyssä. Kuulaat syysaamut ja pimenevät illat. En silti pahastuisi, jos saataisiin ihana intiaanikesä. Eteläisen Euroopan hirmuhelteitä en kuitenkaan kaipaa. Pidän lämpimästä ja vielä yli 30 asteen helteistäkin, mutta yli 35 nouseva lämpötila alkaa olla tukala. Ja jos jotain hyvää löydän tästä koleasta kesästä 2015, niin öisin on periaatteessa ollut hyvä nukkua. Hellekesinä on aivan liian kuuma. Ainakin meille, joilla koneellinen ilmastointi tai lämpöpumput eivät puhalla viileää ilmaa. Positiivinen mieli löytää siis aina jotain hyvää.



torstai 23. heinäkuuta 2015

Päivän asu : Guess valkoinen kesämekko

Guessilla on kiva oma liike Helsingissä Kampin kauppakeskuksessa. Käyn siellä ajoittain kurkistelemassa mitä uutta ehkä on tullut ja ennen kaikkea näin alen aikana, että mitä ihanuuksia ehkä olisi ja millä alennusprosenteilla. Parhaimmillaan, kuten tänäkin kesänä, osuin -80% hyllyille/tangoille ja mukaan tarttui kaksi valkoista kesämekkoa. Todennäköisesti en olisi raaskinut ostaa näitä normihinnalla, enkä ainakaan kahta eri mekkoa mutta nyt pudotus hinnassa oli niin hyvä, että ajattelin ottaa molemmat. 


Ensimmäinen on kiva melkein hihaton mutta melko tyylikäs vuorillinen ja taskullinen viattoman valkoinen mekko. Pienet laskostukset kauluksessa luovat mielenkiintoisen yksityiskohdan, ja mekko solmitaan niskasta lyhyillä nauhoilla.


Toinen on puhtaasti kesäinen bilemekko. Joustavaa paksumpaa valkoista kangasta. Kiva leikkaus ja vähän uskalias halkio edessä. Mekko on kuitenkin aika pitkä takaa ja huivin tms kanssa säädyllinenkin. "Kultainen" ketju lienee tarkoitettu vyöksi mutta voihan sen kietaista kaulaankin halutessaan. Nyt valokuvaan solmin sen yksinkertaisena mutta vyön voi kietaista kaksinkerroin siinä olevan lukkomekanismin avulla. Kun olisi vaan sopivia ilmoja ja sopivia tilaisuuksia hameen käyttämiseksi..


Mukavaa loppuviikkoa.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Päivän asu ja Live Aid Lastensairaala 2017

Eilen järjestettiin Olympiastadionilla mittava hyväntekeväisyyskonsertti Uuden Lastensairaalan hyväksi tai kuten järjestäjät konserttiaa kuvailivat moneen otteeseen: Kiitoskonsertti. Lastensairaalan rakentamiseen tarvittavat varat on saatu jo kerättyä. Eilinen konsertti keräsi lipputuloilla yli miljoona euroa ja konsertin aikana lahjoitettiin vielä 2 miljoonaa lisää. Eivät varmasti mene hukkaan jos rakentamiskustannukset nousevat. Mutta hyvä, että uusi ja moderni lastensairaala saadaan rakennettua. Homman liikkeelle pannut Anne Berner on varmasti tyytyväinen, mikä näkyi kyllä hänen kasvoillaan konsertin aikana. Berner ja Heikki Paasonen juonsivat konsertin mallikkaasti koko viiden tunnin ajan.




Viisi tuntia oli pitkä aika. Live keikkaa pidensi se, että konsertti näytettiin livenä myös televisiossa ja netissä ja mainostauot ja videoidut haastattelut kuuluivat ja näkyivät myös stadionilla. Paikalle saapuneiden kannalta se kieltämättä laski tunnelmaa. Konserttitunnelmaan olisi toivonut melko tauotonta hyvää musiikkia. Konsertti oli tehty 100% vapaaehtoisvoimin: yksikään esiintyjä ei veloittanut mitään, yksikään lavakamaa toimittanut ei veloittanut mitään ja vapaaehtoiset olivat kasanneet lavan ja järjestivät toiminnan muutoinkin. Yleisöäkin toivottiin purkuhommiin keikan päätyttyä.

Keikan alku vaikutti puuduttavalta, vaikka sitä piristi mm Elastisen ja Robinin energinen yhteissessio. Puolen välin jälkeen saatiin sitten tunnelmaa ylöspäin, kun lavalle astui mm Sunrise Avenue, joka veti pari tunnetuinta kappalettaan varmoin ottein. Sitten Adam Lambert lauloi yhden laulunsa omaan tyyliinsä, minkä yleisö otti kohteliaasti vastaan...potin räjäyttikin sitten Lambertin jälkeen Robin, jonka Boom Kah sai yleisön hyppimään villisti. Vielä loppuhuipennuksena Jari Sillanpää tanssitti Gangnam stylea...Konsertista jäi siis kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä fiilis, vaikka kesäsää olikin varsin hyinen ja viisi tuntia tuulisessa viileässä säässä vaatikin veronsa. Villasukat jalkaan kotona ja kuumaa juotavaa. Onneksi olkoon projektille. Nyt vain toivotaan, ettei vastoinkäymisiä tule rakentamisessa ja sairaala pääsee avaamaan suunnitellusti parin vuoden kuluttua.


Päivän asukuvat samaan: tilasin Me&I:n alesta lehmuksenvihreän Regimental jacketin, johon vaihdoin vähän näyttävämmät napit. Mukavaa puuvillaa ja kuitenkin riittävän ohut. Hauska malli, jossa edestä lyhyempi ja napakampi leikkaus. Voi pitää auki tai napittaa kokonaan kiinni. Rennompi esim juuri valkoisen alaosan kanssa ja tiukempi ote vaikka tummansinisten tai mustien housujen kanssa. Voisi kokeilla myös vaikka sifonkihameen kanssa? Tai yhdistää jonkun pidemmän hameen kanssa tms.



Vielä mainitsen ja kehun Yrjönkatu 12 sijaitsevaa Nappitaloa. Loistava pieni erikoisliike, josta löytyy varmasti napit tai nauhat joka lähtöön. Tyylikäs ja selkeä esillepano ja osaava myyjä. Suosittelen lämpimästi. Nappejakaan kun ei enää tahdo löytyä oikein mistään. Lama näkyy valitettavasti myös erikoistarvikkeissa: tavaratalojen yms ei kannata enää ylläpitää tarjontaa, ja joutuu oikein kunnolla etsimään tarvitessaan. Nappitalosta tuli kyllä itselleni ihan suosikkiliike.


Sijaitsee Dianapuistoa vastapäätä eli aivan keskustassa.


Mukavaa sunnuntaita