Mother´s Day - äitiyden monet kasvot

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja kaikille naisille, jotka jossain muodossa olette äitihahmoja jollekin toiselle.  Kävin eilen katsomassa elokuvan Mother´s Day ja näennäisestä kepeydestään huolimatta se käsitteli hienosti äitiyden eri muotoja tai oikeastaan eri tapoja olla äiti. Äitiyden ja ylipäätään vanhemmuuden ja kasvattamisen kipupisteitä ja eri ilmenemismuotoja.  Suvaitsemattomuutta, jakamisen vaikeutta, luopumista ja ennen kaikkea kuitenkin ääretöntä äidin rakkautta.

Äitiys yhdistää ja äitiys erottaa. Jotkut nykyisistä parhaista ystävistäni olen kohdannut nimenomaan äitinä ja äitiyden kautta. Kukaan muu kuin toinen äiti ei niin hyvin ymmärrä joitakin äitiyden kipupisteitä ja on helppo avata arjen väsymystään toiselle äidille. Toisaalta mitä isommaksi lapset kasvavat, sen avartavampaa on keskustella myös isien kanssa. Heiltä saa usein hiukan erilaisen näkemyksen ja kokemuksen, ja viimeistäänkin huomaa, ettei kaikki viisaus todellakaan asu meissä äideissä. 

Tänä äitienpäivänä, kuten kaikkina muinakin vuodenpäivinä olen kiitollinen lapsistani. Vaikka on päiviä, jolloin olen äärimmäisen uupunut toimimaan lasten välillä erotuomarina, äärimmäisen väsynyt komentamaan jälleen kerran hammaspesulle, äärimmäisen väsynyt ruoanlaittoon tai mihin nyt arjessa väsynkään, niin halatessani ja hyvän yön pusua antaessani sydämen valtaa onni. Kaiken arjen puurtamisen keskellä me kuitenkin nauretaan mitä hullummille meidän perheen jutuille, pelataan yhdessä ja liikutaan yhdessä. Mitä vanhemmiksi lapset kasvavat, sitä enemmän puhumme maailman menosta, maahanmuuton ongelmista, tulevaisuudesta, ammateista ja eri valinnoista joitakin esimerkkejä mainitakseni. Lasten ajatusmaailma on hyvin mustavalkoinen ja koitan tuoda siihen harmaita sävyjä ja kyseenalaistaa onko olemassa vain yksi näkemys ja vain yksi vaihtoehto.  Samaan aikaan kuuntelen uteliaana mitä ajatuksia omilla lapsillani on ja minkälaisen tulevaisuuden he ehkä haluavat itselleen ja meille kaikille tehdä.  Voin antaa eväitä heidän matkalleen ja ohjata lempeästi tiettyyn suuntaan, mutta he itse muokkaavat oman elämänsä. On äärimmäisen mielenkiintoista nähdä mikä heitä kiinnostaa ja mitä heistä aikanaan tulee.  

Seison heidän tukenaan tuli mitä tuli niin kauan kuin olen. Ja samalla saan niin paljon.

Rakkaus.

Manuaalista käsittelyä

Ihanaa lauantaiaamua. Perjantai-illasta sunnuntaiaamuun on valkokaulustyöläisen parasta aikaa. Ainakin omasta mielestäni. Viikon kiireet ja paineet laukeavat ja voi vaan olla. Pelkästään tietoisuus siitä, ettei tarvitse herätä aamulla kellonsoittoon, on ylellistä. Yleensä siitä huolimatta herään viikonloppuisinkin aikaisin. Sama on perheen koululaisilla: arkiaamujen herätykset on ihan tuskaa, mutta annas olla, kun viikonloppuna kaikki saataisiin nukkua, niin eikö lastenhuoneesta kuulu iloisia heräämisen ääniä aivan liian aikaisin. Meillä onkin tiukka kielto olla aiheuttamatta edes ilman liikkeitä ennen kahdeksaa. 

Tämäkin ylellinen vapaa lauantaiaamu alkoi jo kuudelta, vaikka olisi saanut nukkua. Yritin puristaa silmiä kiinni ja keskittyä hengittämään rauhallisesti mutta puoli kahdeksalta annoin periksi ja nousin keittämään latten.

Eilen kävin ns manuaalisessa käsittelyssä Kuntoutus-Karppisella Malmilla. Työkaverini suositteli kuunneltuaan lounaalla valitteluani kipeästä jalasta. Ajattelin, että käynpä vilkaisemassa verkkosivuja ja totesin, että manuaalinen käsittely voisi ehkä toimia. 

Manuaalisessa käsittelyssä nivelten ja lihasten normaalia toimintaa ja sen palautumista tuetaan hieronnalla, triggerpisteiden ja lihaskalvojen käsittelyllä. Lisäksi minullekin käsittääkseni annettiin lämpöhoitoa kipeimpään kohtaan.  Lämpökäsittelyn jälkeen tuli huoneeseen toinen henkilö, joka toimi jarruna (huh) ja koko jalkaa huljautettiin ilmassa. Oikea puoli, joka on vihoitellut enemmän nyt viimeisen vuoden ajan, on kuulemma aivan jumissa. Sen olen toki tiennyt tavallaan koko ajan mutta vihdoinkin tunnen löytäneeni henkilön, joka ymmärtää ongelman ja saattaa jopa tietää keinot tilanteen korjaamiseksi. Triggerpiste on lihaksessa tai muussa pehmytkudoksessa oleva kipeä piste, joka heijastelee kipua tai arkuutta muualle kehoon. 

Esimerkiksi jos triggerpiste on pienessä pakaralihaksessa, se voi aiheuttaa vakavaa alaselkä- ja alaraajakipua. Näin minullakin. Ongelmat ja kivut alkoivat, kun aloitin juoksemisen. Alkuun oikean puolen lonkka oli niin kipeä, etten kyennyt nukkumaan edes kunnolla. Lonkkakipu kuitenkin lähti aika nopeasti ja juoksin ilman ongelmia ainakin viisi vuotta kunnes vuosi sitten polvi kipeytyi kunnolla, enkä siis ole juossut kunnolla noin vuoteen. Totaalitauko alkoi runsas puoli vuotta sitten. Pystyn juoksemaan noin 2-3 km kunnes polven ulkojänne hirttää kiinni, eikä jalalla juosta enää askeltakaan.  Samaan aikaan saman puolen lonkassa ja/tai pakaralihaksessa on kipua. Kipupiste on niin syvällä, etten tavoita sitä oikein millään venytyksillä.

Toivon koko sydämestäni, että vaiva saadaan nyt hoidetuksi. MInulle suositeltiin myös samanaikaiseksi hoidoksi akupunktiota, ja sitä ajattelin myös kokeilla. Nyt painoi triggerpisteitä jalkapohjasta kipeässä jalassa, ja melkein huusin ääneen. Anything goes tässä vaiheessa. Jalka on niin juntturassa kaikesta venyttelystäni huolimatta, että viikko sitten pyörälenkin jälkeen veti pohkeen jumiin ja sitä kautta akillesjänne oli niin kipeä ja nestettä sen ympärillä, ettei koko jalkaa kestänyt vääntää ja kävelykin oli hankalaa. Se jännitys aukesi yllättäen rullaamalla reisiä foam rollerin päällä. Luulenpa siis itsekin, että ongelman syntylähde on tuolla pakaralihaksessa ja nivusissa. Katsotaan miten tässä vielä käy. Puoli vuotta otti päähän rankasti, etten päässyt juoksemaan. Sitten totesin, että harmittelusta ei ole mitään hyötyä. Jalalla ei juosta ennen kuin se on saatu kuntoon ja siihen menee nyt aikaa.

Oleellista olisi nyt saada selville mistä tämä johtuu. Onko toinen jalka lyhyempi kuin toinen. Vai vaikuttaako jalkaholvin raskauden aikainen laskeutuminen nyt tällä tavalla vai onko minulla muuten asentovirhe vai mitä? Kauan sitten todettiin että minulla on toispuoleisesti jäykkä selkä, joten voipi olla, että vaatii parempaa tutkimista, että pystyn liikkumaan turvallisesti vielä vuosikymmeniä. Mutta otetaan selvää.

Syöpään sairastunut Aki Hintsa sanoi minusta kauniisti Hesarin haastettelussa: "Huomista päivää meille ei ole luvattu. Voit tehdä tänään niitä asioita, joita oikeasti pidät tärkeänä." Eletään sen mukaan. Läheisille ihmisille hyvää ja itselle niitä asioita, joista nauttii.

Ihanaa viikonloppua
 

Yleissivistyksestä informaatiotulvan keskellä

Eilen liputettiin Mikael Agricolan päivää. Lapseni kysyi, että kuka se oli. Suomen kirjakielen kehittäjä. Agricolan merkitys rikkaalle suomen kielelle on merkittävä. Agricola oli aikansa suurmies, joka suomensi Raamattua, kirjoitti ABCkirian joka oli samalla aapiskirja ja katekismus. Agricola tutustui tiettävästi Saksassa asuessaan myös Martin Lutheriin ja tämän uskonpuhdistusta koskeviin ajatuksiin. 

Agricola itse opiskeli latinan kielellä, joka oli tuolloin opetuskielenä. Agricola oli onnekas päästessään opiskelemaan, sillä opinahjoja oli harvassa eikä kovinkaan monella varakkaammallakaan perheellä ollut varaa lähettää lapsiaan kauas koulunpenkille. Ollaan sitten nykysuomen tilasta mitä mieltä hyvänsä, on meillä edelleen ilmainen koulutus kaikille lapsille. Koulupakko. Jokaisen 7 vuotta täyttävän lapsen on kouluun mentävä, kiinnosti tai ei. Yhdeksän vuotta on koulun penkkiä kulutettava. Ilmainen koulutus on valtava etuoikeus. Meillä on mahdollisuus vielä yhdeksän vuoden jälkeen jatkaa kouluttautumista, minkä suurin osa nuorista tekeekin. On mahdollisuus lähteä ammattilliselle linjalle tai lukioon ja ehkä sen jälkeen korkeakouluun. Suomalainen koulutus on yleissivistävää, mikä tuntui itsestäni koulunpenkillä ajoittain turhauttavalta. Tiesin, ettei minusta ikinä tule esimerkiksi biologia ja ajoittain luin ko ainetta vain koska oli pakko. Toisaalta en vielä lukion ensimmäisellä luokalla tiennyt mikä minusta tulee. Pohdin lääkärin ammattia ja montaa muuta vaihtoehtoa. Luin siis varmuuden vuoksi ja mielenkiinnostakin kaikkea mahdollista: pitkää matikkaa, pitkää fysiikkaa, psykoligiaa, kieliä jne. En ole katunut, vaikkei minusta lääkäriä lopulta tullutkaan. Se kaikki tieto oli sitä yleissivistävää. Antoi näkökulmia ja tietoa. Alustavasti lukiokin yritti opettaa käyttämään tuota yleistietoa ja yleissivistystä oman ajattelun ja omien pohdiskelujen perustana. 

Liian vähän ainakin tuolloin opetettiin tai kannustettiin tiedon omaehtoiseen etsimiseen. Liian paljon annettiin totuuksia valmiina. Ja kenen totuuksia ne sitten ikinä ovatkaan. Matematiikassa varmasti 1+1=2 mutta voiko valmiiksi annettuja faktoja kyseenalaistaa? Vähintään kysyä miksi näin on? Olen ilahtuneena seurannut miten nuoremman lapseni opettaja käyttää opetusmetodinaan oppilaiden aktivointia ja omaehtoista tutkimista. Oppilaat ottavat lähivesistöstä näytteitä ja pohtivat onko vesi puhdasta ja jos ei ole, miksi ei. Tekevät johtopäätöksiä löydöksistään ja tutkivat mikä on syy ja mikä sen seuraus. Kaikkea tietoa ei opeteta edestä ulkoa oppimalla, vaan pienikin lapsi opetetaan käyttämään omaa ajatteluaan ja etsimään tietoa.  Tässä piileekin seuraava ongelma tai ainakin mahdollinen ongelma. Mistä me nykyisin etsimme tietoa? Netistä. Wikipediasta jne. Tieto vanhenee nopeasti ja uusin tieto tuntuisi olevan netissä. Onko ko tieto kuitenkaan luotettavaa ja kuinka syvälle ko tieto menee? Onko kyseessä vain yksityiskohta?

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Helsingin yliopiston professori Pirjo Hiidenmaa toteaa, että "Yleistieto ei ole vain faktojen osaamista". Olen niin samaa mieltä. Koulutus tuo kykyä analyyttiseen ajatteluun. Opettaa kyseenalaistamaan ja antaa viitekehyksen, jota vasten voi peilata yksityiskohtia. Osaa etsiä lisätietoa ja osaa yhdistää uusia tiedonmurusia historiaan ja muihin tieteenaloihin. Kaikesta ei kukaan tiedä kaikkea mutta tietää mistä etsiä tai pikemminkin kuka tietää lisää omalta erityisalaltaan. 

Parhaassa tapauksessa uskaltaa kyseenalaistaa myös annettuja vastauksia. Kykenee kysymään voiko asiaa lähestyä vaihtoehtoisesti. Kykenee näkemään taustavaikuttimia ja miettimään mikä vaikuttaa mihinkin. Yleistieto ja yleissivistys ei ole vain nopeasti googlettamalla löytynyt tiedonmurunen, vaan kaikesta koetusta ja eletystä vedetty johtopäätös. Yleissivistys on laajakatseinen ja utelias asenne elettyyn ja tulevaan. Kyky jättää turha tieto omaan arvoonsa. Kyky erottaa oleellinen fakta mielipiteistä.

Olemme kotona keskustelleet suomen kielen opiskelusta ja suomen kielestä. Mitä tekee sijamuodoilla oikeassa elämässä. Nuoren on kovin vaikea ymmärtää ablatiivin hienoutta pelien ja kavereiden kiinnostaessa sata kertaa enemmän. Ablatiivia ja allatiivia tuskin tarvitaan vieraiden kielten opiskelussakaan. Itse en ainakaan ole tarvinnut mutta tarvitsen vankkaa suomen kielen hallintaa omassa työssäni. En voi varomattomasti käyttää pilkkua pisteen sijasta. Tai väärää sijamuotoa tai monikkoa yksikön sijasta. Sanat ovat aseeni ja työvälineeni. Suomen kielellä on hienoa leikkiä. En vaihtaisi. Englannin kieli esimerkiksi on omalla tavallaan aika tylsä. Toki en osaa sitä käyttääkään äidinkielenäni. Minusta on hienoa, kun omat lapseni kasvavat ja heidän kanssaan voi entistä enemmän keskustella. Maailman tapahtumista, historiasta, taiteesta ja syy-seuraussuhteista. Antaa heille eväitä kyseenalaistaa ja ajatella itse. Havaita, ettei essee ole vain tiedon etsimistä koneelta ja sen siirtämistä sellaisenaan wordiin. Omien ajatusten ja päätelmien tekeminen on oma oppimisen vaihe ja vaatii sekin uskallusta ja on osa kasvamista.

Onni asuu meissä itsessämme

Onni on meissä itsessämme. Ja meillä on jopa velvollisuus olla onnellisia. Riippumatta siitä, mitä kauheuksia maailmalla tapahtuu tai onko lähellämme surua tai epäonnea. Se ei tarkoita tietenkään sitä, että emme olisi empaattisia tai ettemme voisi tehdä jotain läheisemme tilanteelle tai kauempana hädässä olevien auttamiseksi. 

Reino Nordin totesi viimeisimmässä Enbuske, Veitola ja Salminen livelähetyksessä juuri noin, että budhalaiseen elämänfilosofiaan perustuen hän ajattelee, että meillä on oikeus ja velvollisuuskin olla onnellisia. Ettei meidän tarvitse ainakaan olla onnettomia vaikka muualla koettaisiin suurtakin hätää. Älyttömän lohdullinen ajatus. Itsekin olen jopa täällä blogissani pohtinut mm sitä onko minulla oikeus pohtia tavallaan pikkujuttuja omassa elämässäni ja surra pienempiä murheitani, jos lähelläni on suurempaa murhetta. Kumpi on suurempi murhe: minun eroni vaiko läheiselläni ollut vakava sairaus? Onko minulla oikeus itkuuni, kun läheiseni valvoo öitään peläten pahinta? Tai onko minulla oikeus olla onnellinen, jos paras ystäväni itkee päättynyttä suhdettaan? Kyllä on. Se ei ole keneltäkään pois. Päinvastoin meillä on oikeus omaan onnellisuuteemme. Samoin jos itse olen maassa mutta ystäväni onnellinen, iloitsen hänen puolestaan vaikka hampaat irvessä. Sen mitä voin.

Pikaisen kartauksen perusteellakaan en ihan saanut kiinni Nordinin viittauksesta budhalaisuuteen, koska budhalaisuus korostaa nimenomaan lähtökohtaisesti, että elämä on kärsimystä. Toisaalta kärsimyksestä voi vapautua valaistumisen perusteella. Itse haluaisin kyllä ajatella ja perustaa oman elämäni sille ajatukselle, että elämä on sarja pieniä onnen hetkiä ja välillä onnekkaille tulee suurempia onnen hetkiä. Niitäkin pitää tavoitella, eikä vain odotella kotona sohvalla istuen, että onni istahtaa odottamatta olkapäälle. Ja onni pitää myäs uskaltaa vastaanottaa. Ei se soita ovikelloa lappu kaulassa, että terve minä olen sinun suuri onnesi, että tässä minä olen. Meidän jokaisen pitää ymmärtää tarttua onnen hetkiin ja onneen. Uskaltaa elää ja kokea, vaikka välillä sattuisi. Toki jos on tyytyväinen tasaiseen muuttumattomaan käyrään, niin ei se minulta pois ole, jos tyytyy siihen. Mutta itse haluan elää ja tuntea. Siihen ei tarvita eurojackpotvoittoa eikä valtavasti maallista materiaa. 

Juuri tänään onni on auringonpaiste ja onnelliset lapset. Hyvää ruokaa ja pyörän esille ottaminen. Uskallus kohdata elämä juuri sellaisenaan kuin se eteen avautuu. Normaalia pelkoa kuolevaisuudesta ja turhamaisiakin juttuja mutta elämä sellaisenaan on hyvä juttu.

Nelikymppisenä elämä on aika mainiota. Ihanaa viikonloppua ystävät.

Hyvää pääsiäistä

Aurinko paistaa taas muutaman sumuisemman päivän jälkeen. Niinhän se menee yleensä elämässäkin. Välillä on takkuisempaa ja sitten tulee niitä parempiakin päiviä. Pitää vaan muistaa nauttia auringosta silloin, kun se paistaa. Osata ottaa onni arjessa, kun sitä on tarjolla.

Pääsiäisessä kiteytyy elämää muutenkin: viimeinen ateria ja Judas Iskarioksen petos. Suuri lamaannus ja suru ja pitkäperjantain tyhjä mustuus. Ja kuitenkin lopulta pääsiäissunnuntain ilo ja riemu. Sateen jälkeen yleensä paistaa aurinko, mutta sitä ei vaan itse yleensä muista. Onneksi on ystävät ja läheiset, jotka muistuttavat ja pitävät pään vedenpinnan yläpuolella. Ystävistäni jaksan olla kiitollinen. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Niinhän se menee. Vuoroin vieraissa. (Keksisinköhän vielä jonkun aforismin.)

Nautitaan pitkistä pyhistä ja lisääntyvästä valosta. Kelloja siirreltiin taas. Miten vanha ja turha tapa sekin on. Miksei sitä voida vaan poistaa? 

Nautitaan hyvästä ruoasta ja ihanasta ulkoiluilmasta. 

Helsingin talvipuutarhassa on pääsiäisenä esillä narsisseja ja pääsiäisasetelmia. Se on niin kaunis rakennus itsessään, että suosittelen piipahtamaan. Omiakin eväitä voi nauttia pöytien ja tuolien äärellä. Ihana valo ja ihana tunnelma. Tiesittekö muuten, että lammessa ui koikarppeja, joiden elinikä voi olla sama kuin ihmisellä? Minä en tiennyt. Kultakalakin voi elää 45 vuotiaaksi. Kala?

Ulysses - Lord Tennyson

I am a part of all that I have met;

Yet all experience is an arch wherethro'

Gleams that untravell'd world whose margin fades

For ever and forever when I move.

How dull it is to pause, to make an end,

To rust unburnish'd, not to shine in use!

As tho' to breathe were life! Life piled on life

Were all too little, and of one to me

Little remains: but every hour is saved

From that eternal silence, something more,

A bringer of new things; and vile it were

For some three suns to store and hoard myself,

And this gray spirit yearning in desire

To follow knowledge like a sinking star,

Beyond the utmost bound of human thought.

- Tennyson

All time favourite runoni. Rakastan tuota. Se on osa pidemmästä Ulysses runosta. "I am a part of all that I have met." Sitähän tämä elämä on. Kaikki se, minkä elämme, on osa meitä ja muovaa meitä. Taitoa on ottaa kaikesta koetusta opiksi ja mennä eteenpäin. Huonotkin kokemukset muovaavat meitä mutta ne eivät välttämättä ole pahasta. Elämä on ylä- ja alamäkiä mutta pitää katsoa kokemusten läpi eteenpäin.

Kaivarin Kanuuna - kirpputorikierroksella

Lauantaipäivä on kuin luotu kirpputorikierrokselle. Tai kirpputorilla käymiselle. Yllätyin itsekin miten nopeasti väsyi hypistelemään vaatteita ja unelmoi saavillisesta hyvää caffe lattea, ja toisen kirpputorin jälkeen lasillisesta viiniä. Riitti. Mutta olin jo pari vuotta haaveillut pääseväni Kaivarin Kanuunaan, joten sinnepä siis vei tiemme ystäväni kanssa. Sijaitsee Merikadulla (?) Helsingissä. Joskus muistelen sitä mainostetun eiralaisrouvien hienojen merkkivaatteiden edullisena ostopaikkana mutta se oli ainakin tällä käynnillä aika lailla liioiteltu kuvaus.  Valtaosa vaatteista oli bulkkia, ja osa jopa hävyttömän huonokuntoista. Kuka laittaa myyntiin valkoisen paitapuseron, jonka kainalot on kellastuneet pilalle? 

Mutta kyllä sieltä löytöjäkin olisi voinut tehdä ja teinkin. Itse löysin jo hetken haaveilemani konjakin sävyisen aidon nahkahameen. Hinta 20 euroa. Ja kivan hyväkuntoisen pliseeratun hihattoman vaaleanpunaisen paidan. Hinta 20 euroa. Ei hullumpaa. 

Miehille olisi ollut ainakin parit mainiot kengät. Turkkeja, mutta käypään käytetyn turkin hintaan. Ei siis mitään kirpparihintaa niille. Merkkivaatteet yhdellä rekillä, eikä mitään mikä olisi kolahtanut. 1-2 merkkilaukkua and that´s it. Voi tosin olla, että paikka on niin tiedetty ja tunnettu, että kun jotain laadukasta hyvänhintaista tulee, se menee saman tien. Mikä itse asiassa onkin aika todennäköistä. Minussa ei vaan ole niin paljon naista, että lähtisin ryysimään minkään kaman perässä vaan mieluummin uskon onneen ja sattumaan. Tämän sanottuani joudun toteamaan, että kyllä joskus ryysin, jos jokin kauan unelmoimani tuote on esim Hulluilla päivillä hyvään hintaan. Silloin olen klo 8 ovella odottamassa, vaikkakin tunnen itseni hassuksi. Mutta säästö mikä säästö.

Kaivarin Kanuunalla on täydellinen sijainti maisemien osalta. Meri aukeaa heti ovelta ja ympäristössä on kauniita rakennuksia kääntyipä minne vaan. Ei rumia elementtitaloja vaan kaunista arkkitehtuuria silmän iloksi. Kaivapuistossa onkin ilo kävellä ihan muuten vaan ja voi pysähtyä kahvittelemaan joko esimerkiksi Ursulaan tai Mattolaiturille tai Karuselliin.

Lottounelmia ja Melody Gardot

Ihana vapaa viikonloppu. Delonghin espressomachina keitti loistavan latten, jota siemaillessani kuuntelen ihanaa Melody Gardot´ia. Jumalainen ääni ja ihana jazzahtava musiikki. Juuri tällaista musiikkia voisin soittaa omassa kahvilassani, jos voittaisin lotossa. Kaipaan Helsinkiin sellaista tyylikästä kahvilaa, jossa voisi viettää aikaa. Tilata lasillisen laadukasta viiniä, vähän syötävää ja seurustella ystävien kanssa tai lukea yksin hyvää kirjaa ja kuunnella hyvää musiikkia. Parhaimpina iltoina livenä. Juuri sellaista tyylikästä taustalla soljuvaa musiikkia, joka ei estäisi keskustelua, mutta jota voisi myös vain pysähtyä kuuntelemaan ja fiilistelemään.

Iso musta flyygeli pienellä korokkeella ja palmuja ja laulaja olisi pukeutunut valkoiseen Hollywoodunelmaan. Parhaimmissa unelmmissani laulan itse. Ei se vaatisi kuin laulutunteja ja äänihuulten jumppaamista uudelleen kuntoon. Näin ainakin haluan uskoa, että vielä minulla on mahdollisuus siihen. Mikä muu sen estäisikään tällä hetkellä kuin ajan puute ja sekin on loppujen lopuksi tekosyy. Kalenteria pystyy aina rukkaamaan halutessaan.

Kahvilaunelmani sen sijaan voi olla kiinni ihan nykyisestä lainsäädännöstä. Olen ihmetellyt viimeiset 20 vuotta miksei Suomessa kahvilat ole avoinna myöhään yöhön kuten Keski-Euroopassa. Useimmiten minulle tarjotaan selitykseksi, ettei täällä kukaan mene kahviloihin vaan baareihin. No ei kai voikaan mennä, kun kahvila sulkee ovensa jo alkuillasta. Kauan sitten nuorena tyttönä vierailin mm Zurichissä silloisen kirjeenvaihtotoverini luona ja oli mieletöntä istua vielä yhdeltä yöllä siistissä ja tyylikkäässä kahvilassa ja tilata viinilasillinen. Ihmiset keskustelivat sivistyneesti ja nauttivat illasta ja toistensa seurasta.

Siinä kahvilassa olisi tarjolla raakakakkuja, salaatteja ja mielettömiä suolaisia piirakoita. Hyvää viiniä, maan parasta kahvia ja aitoa teetä. Ja sitä musiikkia. Se olisi minun unelmani. Jos siis voittaisin lotossa. En tiedä vielä mitä tehdä tuolle unelmaani hankaloittavalle laille...

Unelmissani toteuttaisin myös nykyistä ammattiani. Mutta miten sen yhdistäisin tuohon kahvilaunelmaan, on myös auki. Onneksi tätä dilemmaa ei tarvitse ratkaista ennen kuin se lottovoitto kilahtaa. Mietin sitä sitten tarkemmin.

Oletteko koskaan riidelleet puolison kanssa miten lottovoitto käytettäisiin? Minä olen. Suutuin jopa tulisesti, kun muu perheeni päätti jäädä asumaan nykyiseen kaupunginosaamme jos siis voittaisimme lotossa. Loukkaannuin verisesti ja poistuin paikalta saatesanoilla, että itsepähän kohtalonne valitsitte, että minä kyllä muutan meren rannalle. Taisipa muutama kyynelkin valua poskelle. Hetken kuluttua alkoi naurattaa vähän, että onkohan tässä riidassa mitään mieltä, kun koko lottovoitto on aika hypoteettinen. Mutta jos ei lottoa, ei ainakaan voita, joten jatkan lottoamista ja unelmointia. Silloin tällöin unelmoin myytävänä olevista asunnoista, että jos voitan tällä viikolla, ostaisinko tämän vaiko tuon.

Sitä lottovoittoa odotellessa nautin lauantaiaamun joutilaisuudesta ja Melody Gardot´sta. Hyvää viikonloppua. Mitä teillä on suunnitelmissa?

Olemisen sietämätön vaikeus

Olen joskus omana vapaapäivänäni tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että istun auringonvalossa ja luen hyvää kirjaa. Miksi ihmeessä? Koska. Koska ahkerana ihmisenä minun luonnollisesti pitäisi siivota kotia, pestä pyykkiä, silittää puhdas pyykki kaappiin valmiiksi, käydä kaupassa, leipoa pakastimeen, treenata, ulkoilla ja luonnollisesti olla lasten kanssa. Miksen vaan saisi olla, jos niin päätän? Totta kai saankin, mutta miksi tunnen siitä huonoa omaatuntoa? Miksi tunnen huonoa omaatuntoa välillä siitäkin, ettei omien lasteni iltoja täytä harrastukset? Mietin, että saavatko omat lapseni yhtä paljon kuin jotkut toiset, kun en ole tunkenut heidän iltoihinsa ja viikonloppuihin loputtomasti harrastuksia. 

Harrastin itse lapsena ja nuorena paljon. Joka arki-illalle oli jotain ja viikonloppuisin tein keikkaa ja silti hoidin koulun mallikkaasti. Minulle se sopi ja järjestin harratukset ihan itse. Halu kumpusi minusta itsestäni ja siitä olen lähtenyt nytkin lasteni suhteen. Aluksi ajattelin, että minunkin lapsistani täytyy tulla muusikoita tai ainakin heidän pitäisi soittaa jotain tai laulaa ainakin harrastuksenaan ja vähintäänkin heidän pitää mennä musiikkiluokalle koulussa. No näin ei ole käynyt. Miksi? Siksi, ettei se tule heistä itsestään. Palo musiikkiin ei ole heidän sisällään, kuten se oli minulla jo pienestä lapsesta lähtien. Hetken tuntui pahalta, koska musiikki on merkinnyt minulle itselleni niin paljon. Mutta se ei ole ollut heidän juttunsa. Nyt olen sen hyväksynyt. He kuuntelevat paljon musiikkia mutta eivät erityisemmin halua soittaa tai laulaa itse. 

Nuorempi kävi suzukilaulutunneilla mutta koin ne vähän ahdistaviksi itse. En halua itse harrastaa lapseni harrastusta vaan tehdä omia juttujani. Minusta lapsi itse innostuu siitä mitä tekee, eikä niin, että äiti tai isä tarkistaa päivittäin onko lapsi harjoitellut. Toki pitää kannustaa ja tarkistaa että harrastuksen eteen nähdään vaivaakin. 

Jos lapsi on tyytyväinen ja onnellinen ilman harrastuksia, onko silloin asiat hyvin? Pitäisikö minun potkia heitä kuitenkin harrastamaan edes jotain? Näkisin hyvänä, että lapsella olisi edes yksi liikuntaharrastus. Mutta jos sen mielekkään harrastuksen löytäminen on hankalaa. Annoin toiselle vapaavuoden ja yhdessä sovittiin, että katsotaan harrastamista sen jälkeen, että miltä se tuntuisi. Ja mikä olisi hyvä laji. Valitettavasti ainakin täällä pääkaupunkiseudulla kaikki maksaa. Ja moni harrastus on kaikki tai ei mitään. Joko annat koko sielusi ja monta tuntia viikossa tai sitten et harrasta. Kärjistän mutta kaipaisin sellaista tekemistä lapselle, jossa voisi vain pitää hauskaa tunnin tai pari viikossa. Eikä haittaisi, jos jonakin viikkona et pääse mukaan syystä tai toisesta. 

Toiset lapset haluavat lisää ja lisää ja harrastavat enemmän kuin mielellään, ja se on luonnollisesti täysin ok. Meitä on niin moneen junaan. Mietinkin siis itse lähinnä sitä, missä määrin lapsen vapaa-ajan organisointi on minun vastuullani ja onko siitä mitään haittaa, jos en potki lastani kaiken aikaa eteenpäin. Jos lapsella on kavereita ja hän on ulkona eikä vain pelaa sisällä. Talvet ovat toki pahoja, kun luontainen liikkuminen on vähäisempää. Ja kavereilla on lätkättreenejä jne. Mutta onneksi kaikki kaveritkaan eivät ole harrastuksissaan, vaan on omaakin aikaa ja ns kaveriaikaa.

Nautin siitä, ettei minun tarvitse töistä tullessani rientää viemään lapsia harrastuksiin. Nautin siitä, että minulla on aikaa lähteä omalle juoksulenkilleni tai pyöräilemään tai vaan jäädä lukemaan kirjaa tai mitä ikinä haluankin. 

Miksi kuitenkin koen, etten ole tehokas, jos vain luen? Tai jos vain ihailen auringonnousua ja kuuntelen musiikkia tekemättä mitään? Miksi koin kapinallista hyvää oloa yliopistossa valitessani kolmanneksi kieleksi italian? Vaikkei siitä ollut minulle mitään hyötyä työelämässä. Juuri siksi. Juuri siksi, ettei siitä ollut mitään hyötyä. Valitsin italian, koska se oli minusta ihana kieli. Ihana kulttuuri ja olin aina halunnut sitä opiskella, ja koska se oli mahdollista. En ole tähän päivään mennessä tarvinnut italian kieltä muutoin kuin reissatessani ja silloinkin periaatteessa selviäisin englannilla. Kapinahenki valtasi siis hetkeksi verkostoitumisen ja hyötynäkökohdan puristaessa. Miksi kaikesta pitäisi olla hyötyä? Eikö voi vain pysähtyä ihailemaan kaunista maisemaan tai kuuntelemaan linnunlaulua? Ilman että siitä on muuta hyötyä kuin ehkä hyvä olo ja sielun keventyminen. Olen työelämäni suhteenkin rauhoittanut tilanteen ja lähtenyt siitä, että haluan olla kotona mahdollisimman paljon niin kauan kuin lapset ovat pieniä. Toki kaipaan haasteita mutta kunnes löydän sellaisen sopivan kombon, lähden siitä, että lapset ovat vain lainaa, ja haluan olla ainakin lähellä, enkä rakentamassa jotain suurempaa ja haastavampaa. Ihan ok niin kauan kuin olen itsekin tyytyväinen eikö? Enkä koe luopuvani mistään. Enkä muutu katkeraksi.

Talvilomaa aloittaessani moni kysyi että mitä aiotte tehdä lomalla? Ihan viaton kysymys eikä siihen sinänsä varmaan useimmilla liity mitään sen kummempaa sisäänrakennettua mutta sekin tavallaan sisältää oletuksen, että lomallakin pitää suorittaa. Että vähintään pitää lähteä jonnekin kauas tai mökille tai laskettelemaan tai ainakin loma pitää olla suunniteltu ennakkoon. Minusta lomalla saa vain olla. Ilman sen kummempaa suorittamista tai tekemistä. Mitä lyhyempi loma, sen ihanampaa vain olla ja herätä rauhassa. Toki jos olisi mahdollista, lentäisin joka vapaalla jonnekin kauas ja hankkisin kaiken mahdollisen palvelun. En tekisi yhtään ruokaa itse ja vain olisin. Tai sitten en. Onhan siinä puolensa, että pääsee pois kotinurkistaan ja sen vuoksi mekin kävimme Tukholmassa.

Summa summarum, minulla on oikeus viettää hyvin ansaitsemani vapaa-aika juuri niinkuin itse haluan ja olla tekemättä yhtään mitään, jos niin haluan. Olla tuntematta huonoa omaatuntoa. (Totuus on, etten kuitenkaan viihdy kotona, ellen ole siivonnut ensin ympäristöä ja hakenut ehkä kukkakimppua pöydälle. Ja tekemättömät työt ahdistavat ja niska alkaa jumittaa ellen treenaa.)


Hetken jatkan tämän jälkeenkin kirjan lukemista ja istun auringossa. Ja otan mallia kissoista. Onnen ylin muoto tuntuu olevan auringossa kelliminen.


Ihanaa sunnuntaita. 

Ilkeä, ilkeämpi, noita-akka

Minulla on ollut onni elää vähän kuin pumpulissa. Uskon edelleen ihmisten hyvyyteen vaikka jo ammattinikin puolesta tiedän paljon maailmassa olevasta pahuudesta. Ympärilläni on ollut lempeitä ihmisiä ja syntymäsivistyneitä kanssakulkijoita. Sellaisia ihmisiä, joilla on hyvä sydän ja hyviä aikomuksia. Kestänkin erittäin huonosti suoranaista ilkeyttä. Tuntuu samalta kuin joku löisi palleaan ja lujaa. Ja mitä läheisempi minulle ilkeilevä ihminen on, sitä enemmän sattuu ja sitä vähemmän ymmärrän miksi toinen niin edes tekee.


"Vittuilu on välittämistä", sanoi eräs. On siinä varmaan perää sinänsä, että jos joku toinen ihminen ei kiinnosta sinua missään mielessä yhtään, ei vaivaa päätään edes sen vertaa. Mutta missä menee kiusoittelun ja ilkeilyn raja? Ironia ja sarkasmi ovat vaarallisia, koska ensinnäkin niiden taitava käyttäminen vaatii osaamista, ja silti aina jää riski, ettei vastaanottava osapuoli ymmärrä sarkasmia ja loukkaantuu. Huumoriin puetun kettuiluinkin kanssa voi loukata toista, ja keskinäinen kuittailu karkaa herkästi lapasesta. 

Onko suoruus ja suorasanaisuus sitten ihailtava piirre? Riippuu vivahteesta ja tarkoitusperistä varmaan aika pitkälle. Jos suoruudesta tulee itseisarvo, muuttuu se herkästi mantraksi, että kyllä mulla on oikeus sanoa mitä mieltä olen. Ei ole. Suoruus ei ole rehellisyyttä eikä aina hyve. Joskus on paljon viisaampaa olla hiljaa ja jättää sanomatta. Punnita kumpi on tärkeämpää: sanoa oma mielipiteensä ja olla suora vaiko hienotunteisesti jättää oma mielipide pimentoon, koska toinen loukkaantuisi.  Länsisuomalaiset kuulemma ovat suoria. No auts sitten. Tunnistan kyllä suoruuden itsessäni mutta pyrin olemaan kuitenkin hienotunteinen. Joskin nuorempana hienotunteisuus meni niin pitkälle, ettei viestin vastaanottaja lopultakaan ymmärtänyt viestin perimmäistä sisältöä, kun en sanonut suoraan. 

Erilaisissa suhteissa olen tullut siihen tulokseen, että on rehellisempää olla suora mutta sillä erotuksella, ettei toista ihmistä saa loukata. Eikä suoruus tarkoita sitä, että kaikki mitä päähän juolahtaa, valuu ilman sordiinoa suusta. Suoruus tarkoittaa ainakin itselleni sitä, että ystävilleni ja läheisilleni voin hyvän maun mukaisesti tuoda mielipiteeni julki, jos se palvelee edes jomman kumman etua. Suoruus ei siis ole ilkeyttä. Ja aina voi punnita mitä sanoo ja mitä jättää kuitenkin sanomatta, jos sanominen ja suoruus ei loppujen lopuksi toisi mitään rakentavaa kummallekaan. "Kyllä mulla on oikeus sanoa" -asenne puhdistaa pajatson vain sanojaltaan. Vastaanottavalle osapuolelle se usein on ainoastaan loukkaavaa.  

Googlasin tätä kirjoittaessani mitä ilkeydestä kirjoitetaan ja mm Kalevassa on kirjoitettu, että ilkeys on inhimillisyyden ja empatian puutetta, ja kykenemättömyyttä asettua toisen asemaan." Vanha raamatullinen totuuskin sanoo, että tee toiselle mitä toivoisit itsellesi tehtävän. Siihen olisi hyvä pyrkiä. Tuskin kukaan meistä toivoo itselleen mitään ilkeää, vaan päinvastoin välittämistä ja myötätuntoa. Luottamusta siihen, että ympäröivät ihmiset toivovat meille vain hyvää. Samoilla sanoilla voi kuitenkin tilanteesta riippuen osoittaa myötätuntoa tai loukata toista. 

Historia ja luonne-erot voivat kuitenkin tuoda myös ristiriitoja. Meillä voi olla hyvinkin erilaiset taustat. Puhuin aiheesta ystäväni kanssa, joka totesi että hänet on kasvatettu kettuilemalla eikä se hänestä tunnu oikein miltään. Hän varmaan allekirjoittaisi sen, että huumori ja kepeä kiusoittelu vain vahvistavat ns me-henkeä. Hän ei siis automaattisesti lamaannu toisen ilkeästäkään heitosta, vaikka hänellekin voi jäädä jonnekin alitajuntaan jäytämään, että miksi se toinen noin teki. Ilkeys voidaankin verhota myös huumoriin. Voi olla, ettei ilkeilijä aidosti tarkoittanut olla ilkeä, mutta toinen ei voi ymmärtää sellaista leikkiä. Itse en esimerkiksi koskaan ole ymmärtänyt pahansuopien sanojen käyttämistä tai haukkumista. Niistä voi jäädä elinikäiset syvät haavat. Ja sanoja voi hetken kuluttua kieltää ikinä sanoneensa mitään sellaista. 

Jos nyt kuitenkin vahingossa oksentaa ns sammakon suustaan, voi aina pyytää anteeksi. Myrkkynuoli on ammuttu, mutta tarkoitti sitä tai ei, voi ja pitää pyytää anteeksi. Toki mieluummin jättää turhat pahat sanat sanomatta.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani luin ilkeilystä ja törmäsin mm väitteeseen, ettei riitely kuulu esimerkiksi parisuhteeseen. Olen siitä jossain määrin eri mieltä. En suoranaisesti kaipaa riitelyä missään ihmissuhteessa ja jopa välttelen sitä. Asioita ei kuitenkaan pidä jättää selvittämättä ja rakentavaa suoraa puhetta silloin kun siitä voi seurata jotain hyvää, pitäisi uskaltaa suosia. Ja jos toisen sanominen on tuntunut ilkeältä, pitää siitä sanoa ja kysyä miksi toinen niin sanoi. 

Jos väsymys kotiin tullessa saa tokaisemaan turhan ilkeästi jotain perheenjäsenelleen, pitää pyytää anteeksi. Etten tarkoittanut sanoa näin kovasti. Tai jopa olla niin aikuinen, että ennen oven avaamista hengittäisi pari kertaa oikein syvään ja avaa oven vasta sitten.

Tai peilin edessä yksin ollessaan vuodattaa kaiken sisälleen kertyneen sapen ulos ja hengittää sen jälkeen syvään ja miettii, että oliko siinä kaikki, ja haluanko muotoilla sen jotenkin paremmin kohteelle vaiko unohdan koko jutun. Sisälleen ei pidä säilöä itseä mietityttäviä asioita mutta ilkeily ei vie asioita mihinkään. Se vaan satuttaa.

Ilkeys ei asu meissä, jos asiat ovat hyvin. Lähtökohtaisesti hyvinvoivana ja onnellisena ajattelet ympärillä olevista ihmisistä hyvää. Sisäinen tasapaino tuo myös etäisyyttä muun maailman ilkeisiin nuoliin, eikä niitä välttämättä tulkitse ensinnäkään henkilökohtaisesti tai ylipäätään ajattele sanojan tarkoittaneen olla ilkeä. Ehkä se oli sitä huumoria tai ironiaa, joka olikin tarkoitettu hauskaksi heitoksi ilman taka-ajatuksia tai mitään negatiivista.

Enemmän siis myötätuntoa ja empatiaa. Ihanaa tiistaita ja mukavaa talvilomaa lomailijoille.



"Ilkeältä löyhkäävä lätäkkö" - kielitoimiston sanakirjasta

Sunnuntaimietteitä

Puun oksilla notkuu raskasta märkää lunta, jota tuprutteli eilen taivaalta. Maisema on valkoinen ja vaikkei aurinko ilahdutakaan tänään, on valoisaa. Ihanaa miten päivät pitenevät. Sunnuntai on mieletön viikonpäivä, koska silloin monilla meistä on vielä vapaata ja saa tehdä omia juttujaan. On todennäköisesti rentoutunut ja levännyt lauantain ja voi hyvillä mielin nauttia vapaasta vielä ennen kuin seuraavan viikon puristus alkaa. 

Viime vuosi ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Refluksi liitännäisineen toi omat haasteensa, mutta gluteeniton ruokavalio on tuonut apua ja nyt tilanne on melko hyvin hallinnassa, mistä osaan kyllä iloita. Gluteenittomuus ei myöskään ole ollut niin haastavaa kuin miltä se aivan alkuun vaikutti. Sekin ilahduttaa minua. Alkuun yritin korvata kaiken aiemmin syömäni gluteenittomina tuotteina kunnes pikku hiljaa opin, että luontaisesti gluteeniton elämä on jotain muuta. Se tarkoittaa gluteenittomien raaka-aineiden valintaa alusta alkaen. Proteiinin lähteet kuten liha, kala ja kana ja pavut ym eivät sisällä gluteenia eikä niiden valmistamiseen tarvita kotimaisia viljoja. Punainen liha on jäänyt muutenkin vähän taka-alalle, koska se ei sula enää samalla tavalla ja sen syömisestä saattaa tulla hankala olo. Kasvikset ja juurekset toimivat hyvin eikä niidenkään valmistamiseen tarvita viljoja.

Pikku hiljaa olen löytänyt myös parempia ohjeita gluteenittomaan leivontaan. Jotkin edellisen elämän herkut, kuten tiramisu ovat jääneet unholaan, vaikkakin gluteenittomia amarettikeksejä on saatavana. Aikansa kutakin.

Viime keväänä opin myös jotain ns juoksijan polvesta. Muutin juoksutekniikkaani, kokeilin eri merkin juoksutossuja ja treenasin aika paljon sillä seurauksellä, että polven uloin jänne kiristyi liikaa ja esti lopulta juoksemisen kokonaan. Reiden iso ja uloin lihas on ollut kireä ja sitä kautta myös kipeä. Kireys ulottuu tai jopa on lähtöisin syviin pakaralihaksiin. Joita on ollut melko hankala hieroa tai venytellä. Lihaskalvokin reiden etuosassa on ollut kireä, ja sitä olen hoitanut foam rollerilla. Lantion ja pakaran hoitamiseksi ostin hierontapallon, jonka päällä liikkuessa todella tietää miltä kipu tuntuu, kun pallo löytää sen kipeän kohdan lihaksissa, mutta toimii kumpikin. Niin hierontapallo kuin foam rollerkin.

Juoksijan polvi on rasitusvamma. Ja sen taustalla on usein vauhdikkaampaan juoksuun liittyvä yksitoikkoinen rasitusliike. Polven ulkosivulla sijaitsevan limapussin pitäisi vaimentaa yksitoikkoisesta liikkestä aiheutuvaa hankausta, mutta jos suoliluu-jännekimppu kiristyy liikaa, ei suojaus enää riitä, ja jänne ärtyy ja estää samalla juoksemisen.

Kuvittelin hoitavani lihaskuntoani joogaamalla, joka rentouttikin lihaksia ja sai ne liikkuvammiksi. Palautuminen nopeutui ja lihakset lämpenivät mukavasti. Juoksinkin viime keväänä HCR:n kevyemmin ja nopeammin kuin edellisen. Mutta mitä unohdin? Alaraajojen treenin kokonaan. Mieleeni näet oli iskostunut joitakin vuosia aiemmin salilla saamani treeniohjelma, jonka laatinut trainer jätti alaraajatreenit kokonaan väliin sen vuoksi, että pyöräilen noin puolet vuodesta. Se jäi kaikumaan alitajuntaan niin, etten juurikaan treenannut jalkojen lihaksia sillä seurauksella, että lihaskunto loppujen lopuksi olikin huono ja altisti polvet väärille liikeradoille.

Kävin fysioterapeutilla, joka teetti yksinkertaisen kyykkytestin. Katsoin peilistä järkyttyneenä miten oikea kipeä polveni teki korjausliikkeen sisäänpäin joka kerran alaspäin kyykkyyn mennessäni. Fyssarin tuomio oli tyly: olin laiminlyönyt jalkojen lihaskunnon ja nyt sainkin yksinkertaiset mutta tehokkaat treeniohjeet polven kuntouttamiseksi. Olin aiemmin käynyt osteopaatilla joka oli jo todennut, ettei polvissa ole nivelrikkoa tai muuta sen kaltaista vakavampaa ongelmaa.

Nyt siis yksinkertaista kyykkäämistä peilin edessä tarkistaen joka kerran, että polvet ovat suorassa ja että isovarvas nousisi ylös lattiasta, mikä korjaa myös asentoa. Toinen liike kyykky toinen jalka takana tuolin päällä. Näitä kumpaakin liikettä kummallekin jalalle 3 x 20. Hiki valuu, vaikka kuulostaakin yksinkertaiselta.

Lisäksi kunnolliset rauhalliset venyttelyt sekä etureidelle että pakaralle. Love it. Kolmen viikon treenaamisen jälkeen polven kipuilu ylämäessä ja ajoittain portaissa oli lähes kokonaan poissa. Suhteellisen kylmää tajuta, että olin yksinkertaisesti itse aiheuttanut itselleni turhaa kipua laiminlyömällä jalkojen lihaskunnon. Joogaaminen pitää lihakset liikkuvina mutta se ei ylläpidä itse lihaskuntoa. No, parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Tämän kevään HCR taitaa kuitenkin jäädä väliin mikä on todella harmi mutta en ehkä lähde nyt repimään polven kanssa, etenkin kun kesään mahtuu monta muutakin puolikasta. Ja jos hyvin käy, ehdin juosta vielä monen monituista HCR:ää elämäni aikana. Viikon kuluttua saan lähteä kokeilemaan juoksua. Miten odotankaan sitä. Ihana fiilis, kun askeleet lentävät.

Kohta alkaa myös pyöräilykausi. Tänä keväänä täytyykin muistaa viedä pyörä ajoissa huoltoon. Taitaa mennä vaihtoon monta osaa: ketjut, kappa ja varmaan ulkorenkaatkin. Mutta kyllä kelpaa sitten ajaa. Tulee niin hyvä fiilis, kun heti aamulla liikkuu raittiissa ilmassa. Ja jos kesällä sattuisi hellepäiviä, on aivan mieletön olo ajaa heti aamusta yli 20 asteessa leppeässä aamutuulessa. Ihania hetkiä, joista nautin sydämeni kyllyydestä.

Neljänkympin ahdistus ja elämän tuska alkaa helpottaa. Eksistentiaalinen angsti kerrassaan. Jonkinlainen välitilinpäätös tehty ja opeteltu elämään niillä pelimerkeillä, jotka on annettu.

Mukavaa sunnuntaita. Elämä on.

Auringon valohoitoa

Etelän kaamos on todistettavasti ohi. Päivät ovat pidentyneet jo toista kuukautta ja vielä viideltä, kun pääsee töistä, on valoisaa. Mahtava fiilis, kun ei aina ole pimeää, kun liikkuu ulkona. Pitäisi lounasaikaankin tehdä pikkulenkki, jotta voisi tankata valoa. Kyllä tätä on kaivattu. Ja koska jo huomenna voi olla taas kostean harmaata, pitää nauttia heti, kun valoa on saatavilla.

Töölönlahti tulvi valoa tänään iltapäivällä. Ei tuullut juuri nimeksikään, joten oli mainio tilaisuus kävellä kohti kotia.

Valoa oli myös viikonloppuna. Vähän on sohjoista paikka paikoin ja osittain vielä jopa liukastakin, mutta siellä täällä jo keväisen kuivaakin. Alkaa välittömästi hymyillä kuin kilpaa auringon kanssa. Ihanaa.

Ostin vielä itselleni kaksi kimppua ruusuja. Kauneus ja estetiikka ovat niin rauhoittavia. Siksi tekee hyvää ostaa silloin tällöin itselleen kukkia. Joskus leikkokukkia, joskus orkidea. Kupillinen hyvää teetä tai kahvia ja vain hengittää syvään.

Miettiä muutama hyvin mennyt asia tai kiva ihminen menneeltä päivältä. Ja todeta, että loppujen lopuksi aika hyvä olla. Moody blues päivistäkin löytää edes jonkun pienenpienen positiivisen jutun. Saa olla huonojakin päiviä, ja niitä on takuulla meillä kaikilla, mutta herään yleensä siinä vaiheessa viimeistään, kun ystäväni toteaa, että möksää sitten, jos yritän oikein tietoisesti velloa itsesäälissä. Sillekin on paikkansa ja aikansa, mutta tällaisella auringonpaisteella haluan vain tankata valoa.

Ihanaa alkanutta viikkoa.

Hyvää ystävänpäivää ja taivaallista granolaa

Ihanaa ystävänpäivää. Ystävänpäivä on meillä Suomessa vähän outo juhlapäivä edelleen. 
Googlasin hetken ja wikipediasta löysin jonkinlaista viitettä ystäväpäivän historiasta, mikä hieman yllätti itseänikin. Luulin näet, että Valentine´s day olisi puhtaasti amerikkalainen perinne mutta eipä olekaan.  "Ystävänpäivä on mahdollisesti saanut alkunsa antiikin Rooman Lupercalia-juhlasta, jota vietettiin 15. päivänä helmikuuta." Lupercalia-juhlinnassa juhlittiin Junoa, joka oli mm avioliiton jumalatar sekä Pania, joka oli luonnon jumala. Juhlinnan yhteydessä uhrattiin mm vuohia ja sen jälkeen nuoret miehet kulkivat ympäriinsä vuohennahkaan pukeutuneina ja läiskivät vastaantulijoita vuohennahkaisilla remmeillä. (Tosi kivaa, eikö.) Läiskinnän uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä. Kaikenlaista ihmiset ovat uskoneet kautta vuosituhansien.

Kristityt yrittivät lopettaa näin kyseenalaisen juhlinnan 400-luvulla siinä kuitenkaan onnistumatta. Valentinuksen päivän juhlinta oli juurtunut ja sillä on pitkät perinteet mm Ranskassa ja Englannissa. Ja se on liitetty romanttiseen rakkauteen. Valentinuksen päivää on jo kauan vietetty perinteisin menoin mm rusettiluistelun merkeissä.

Yhdysvaltoihin Valentinuksen päivän juhlinta siirtyi ilmeisesti vasta 1800-luvulla? Sielläkin sitä juhlitaan rakastavaisten juhlana.

Suomeen ystävänpäivä juurtui vasta noin 20-30 vuotta sitten ja meillä se on enemmän ystävyyttä korostava juhla kuin rakastavaisten juhla. Meillä puhutaankin ystävänpäivästä eikä Valentinuksen juhlasta. Kortteja lähetetään käsitykseni mukaan kuitenkin valtavasti. Toiseksi eniten joulun jälkeen, mikäli wikipedian tieto pitää paikkaansa ja miksei pitäisi. Pääsiäinen lienee kova kilpailija korttien lähetysmäärissä.

Toivotan kaikille ihanaa ystävänpäivää. Ystävyys on kallis ja sitä on syytä vaalia. Osa ystävistäni on vuosikymmenten takaa ja meillä on pitkä historia. Toiset ihanista ystävistäni ovat aivan lähihistoriasta ja aivan yhtä tärkeitä. Ystävä on ihminen, jolle voit laittaa viestin, että nyt on paha mieli. Hänelle voit oksentaa pahan mielen ja saada välittömän lohdutuksen. Ystävä katsoo kanssasi samaan suuntaan ja tuohtuu puolestasi asiaankuuluvalla intensiteetillä. Toisaalta ystävän puolesta iloitset vilpittömästi häntä kohdanneesta onnesta, vaikka itselläsi olisi maailman surkein elämänvaihe. Ystävä lähtee kanssasi katsomaan kenkiä, vaikkei itse niistä sillä hetkellä olisi kiinnostunut. Ystävä tulee auttamaan muutossa, vaikkei hänellä olisi aikaa siihen. Toisaalta ystävä voi sanoa rehellisesti, että juuri nyt ei ehdi, mutta yrittää järjestää aikaa joskus toiste. Ystävä voi myös sanoa sinulle suoraan, että kuule ootko oikeesti tosissasi nyt, että mietipä uudelleen. Ystävä hoitelee tarvittaessa myös vihollisen. (Liikutuin aidosti, kun lapseni paras ystävä puolusti ystäväänsä, joskin käytiin jälkikäteen keskustelu mikä olisi ollut oikea tapa hoitaa asia.)

Jokainen ystävä elämässäni on tärkeä. Kiitos että olette. 

Ystävänpäiväksi ihanaa gluteenitonta granolaa

Ohje on mukailtu soppa354:sta

Tarvitset
6dl gluteenittomia kaurahiutaleita
3 dl kookoshiutaleita (alkuperäisessä oli 3 rkl mutta rakastan kookoshiutaleita, joten moninkertaistin määrän)
3 dl pähkinöitä (itse laitoin pekaani- ja hasselpähkinöitä)
1/2 dl vaahterasiirappia (tuo kivan makeuden ja maun)
1/2 dl öljyä (en itse käytä oliiviöljyä sen voimakkaamman maun vuoksi)
1 dl karpaloita tai muita kuivattuja marjoja tai rusinoita
1 dl kaakonibsejä tai rouhittua tummaa suklaata (jätin itse kokonaan pois enkä kaivannut)

Rouhi pähkinät ja sekoita kuivat aineet kuivattuja hedelmiä lukuunottamatta. Lisää nesteet ja sekoita niin että neste imeytyy hiutaleisiin. Käsin puristelemalla saa melkein parhaan lopputuloksen.

Kumoa leivinpaperille pellille ja laita uuniin 150 asteeseen noin 30-40 minuutiksi. Itsellä riitti 30 minuuttia. Kääntele välillä, että paahtuu tasaisesti. Älä anna palaa.

Anna jäähtyä ja lisää kuivatut hedelmät

Taivaallisen hyvää

Torstai on toivoa täynnä

Torstai on toivoa täynnä. Or not. Harmaata ja sateista. Ainoa energiaa tuova valo on kirkasvalolamppu. Rankka viikko. Kaksi koulutuspäivää, joista tämä jälkimmäinen oli kyllä erinomaisen inspiroiva. First time ever hyvä esitys johdannaisista. Pidän itsekin koulutuksia ja puhun tilaisuuksissa, ja tiedän miten taitolaji se on. Että ei jää jumiin oman alan jargoniin eikä teoriaan, vaan esittää asian riittävän käytännönläheisesti. Enää kun aurinko pilkistäisi, olisi enemmän valoa lukea seuraavaan tenttiin. Mutta mennään kirkasvalolampulla, jos aurinko on lomalla vielä. 

Jotain mieltä ylentävää viikonloppuunkin. Jotain kivaa yhdessä lasten kanssa. Leffailta huomiseen ja yhteistä aikaa. 

Viikonloppu, här är jag. Ihan valmiina. 

The X-files

Tiistaina koitti odotettu päivä, kun takavuosien ehdottomasti paras tv-sarja X-files sai jatkoa. Ja olin kaikesta huolimatta missata alun, koska eihän se ikinä alkanut jo klo 21, vaan 22.25 muistaakseni tai ainakin siis lähellä puoli yhtätoista illalla. No, onneksi satuin vilkaisemaan ysin jälkeen televisiota ja jämähdinkin saman tien katsomaan miten ajan hammas on purrut Dana Scullyyn ja Fox Mulderiin. Ja ennen kaikkea kaikesta fanituksestani huolimatta vähän skeptisenä odottamaan onko jatko-osissa saavutettu alkuperäinen jäätävän jännittävä ote.

Sarjaa esitettiin alunperin 9 tuotantokauden ajan vuosina 1993-2002. Peräti 202 jaksoa. Olen nähnyt melkein kaikki. Olin ihan koukussa ja likipitäen rakastan sarjan tunnusmusiikkiakin. JFK:n murhasta lähtien olen pohtinut ja miettinyt erilaisia salaliittoja. Lukenut Palmen murhan eri teorioita, ja kiinnostuneena seurannut erilaisia aihetta käsitelleitä ja sivunneita ohjelmia. Parhaat salaliittoelokuvatkin ovat saaneet koukuttumaan. Mutta kaikkein paras kaikista on ollut Salaiset kansiot. Loved it ja rakastan edelleen. Koko sarjan jutun juoni on ollut FBI:n osasto X files, jossa tutkittiin selittämättömiä ja ratkaisemattomia tapauksia, joista osassa oli vain jokin todella outo mörkö ja osassa extraterresterial eli maan ulkopuolisia tyyppejä. Koko sarjan ajan taustalla kulki perusjuoni hallituksen salaliitosta, Roswellista ja avaruusolioista. Mulderin sisar oli lapsuudessaan siepattu (tietysti ufot) ja Mulder etsi sisartaan kaikki 202 jaksoa. Liki viikoittain sarjassa oli myös Monster of the week eli viikon örkki tai viikon mörkö. Toinen toistaankin ällöttävämpi tyyppi, joka yleensä oli periaatteessa aivan tavallinen naapurin tyyppi, mutta jolla oli joitain outoja ja/tai ylimaallisia ominaisuuksia.

Mieleenpainuvin itselleni oli ihmishahmoinen mies, jolla oli karsea pyöreä suu ja terävääkin terävämmät hampaat ja se ilmaantui aina vessanpytystä. En ole noin 20 vuoteen uskaltanut istua pytylle missään nimessä pimeässä enkä katsomatta ensin pyttyyn. Ettei se örkki vaan tule sieltä.  Ja aivan turha hihittää, että hassuko olen. Monien muiden tavoin pelkään myös suihkussa käymistä Hitchkockin Psykon jäljiltä. Mistä sitä tietää millaisia voimia tai outouksia naapurin tyypillä oikeesti on? Jos ne vaikka siirtyy aikapoimuissa paikasta toiseen? Ei voi tietää. (Etenkin katsottuaan fanaattisesti kaikki X-filesit.)

The truth is out there. Jep. Trust no one. Jep. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. 

Missasin siis valitettavasti ensimmäisestä uudesta jaksosta ensimmäiset 15 minuuttia, joten kesti hetken päästä tunnelmaan, joskin ihana tuttu tunnari helähti kyllä korvaan. David Duchovny ja Gillian Anderson olivat entisellään. Vähän vanhempina mutta hauskasti ikääntyneempinä. Scully entistäkin vakavampana lääkärinä ja Mulder ensin yleiseen uskoon mukautuneena mutta pienen uskonkipinän saaneena liki vanhassa iskussa. Ensimmäinen jakso oli vähän tylsä mutta toisessa tuplajaksossa päästiin jo vauhtiin ja johan lääkäriltä alkoi valua mustaa nestettä silmistä ja korvista ja outouksia alkoi tapahtua. Yhtäaikaisia selittämättömiä tapahtumia ja päänsisäisiä ääniä. Salaliittoja. Ja olipa Tupakkamieskin edelleen kuvioissa, joskin aika lailla vanhentuneena. 

Sarjan alkuperäinen luoja Chris Carter on ollut mukana myös näiden kuuden uuden jakson tekemisessä, mikä onneksi näkyy ja tuntuu jäljessä. I am impressed, indeed. Paranormal activity. Yes. Mitä tapahtui Scullyn ja Mulderin lapselle Williamille? (Mille lapselle? Miksen muista? Jakso jaksoltahan odotettiin päätyvätkö Scully ja Mulder yhteen.) Jäätävä kohtaus toisessa uudessa jaksossa, kun poika muuttuu silmissä alieniksi ja huutaa Scullya apuun. What´s happening to me. Love it.

Kunnon paranormaalit fibat päälle. Tavalliselta ampiaiselta näyttävä pistiäinen voikin olla hallituksen juoni ja istuttaa ties mitä ihon alle. Kuunteleehan NSI ja ties mikä taho jo nytkin ties ketä. Facebook tietää minusta enemmän kuin edes tajuan. Kuka vetelee mistäkin langoista. Trust no one.

Eettinen sijoittaminen - ajatuksia

Eettinen sijoittaminen ei ole tämän vuosituhannen keksintö, mikä tuli kyllä itsellenikin vähän yllätyksenä. Sijoittaminen tuo mieleen pikemminkin ahneuden ja voiton tuottamisen. Sijoittaminen liitetään usein osakeyhtiöihin, joiden perustehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa. Voitto taas liitetään häikäilemättömään ahneuteen. Miten eettisyys siis ylipäätään liittyy sijoittamiseen?

Vakavammin kuulin enemmän eettisestä sijoittamisesta vasta joitakin vuosia sitten ja höristin korviani. Eettinen sijoittaminen huomioi mm ympäristöarvot, ihmisoikeudet ja yritysten yhteiskunnallisen vastuun. (Investori 31.5.2011). Isompien yritysten vuosikertomuksissa on useimmiten jo oma erillinen kohta, jossa yrityksen yhteiskunnallinen vastuu tuodaan julki. Yritysten on ollut vastattava ympäristön muuttuneisiin vaatimuksiin ja huomioida paikalliset olosuhteet ja ottaa mm tasa-arvokysymykset paremmin huomioon. Vastuulliset yritykset, jotka ovat huomioineet yhteiskunnallisen vastuunsa ennakkoon, selviävät paremmin myös kolhuista ja ongelmista. (Pörssisäätiö 21.8.2008). Ympäristövastuunsa ja mahdolliset ympäristövahingot etukäteen huomioiva yhtiö ei todennäköisesti edes joudu sellaiseen tilanteeseen, jossa se joutuisi esimerkiksi korvaamaan suurilla summilla aiheuttamiaan ympäristövahinkoja, mikä voisi romuttaa sen talouden ja vähintään vahingoittaisi sen pörssikurssia. Kyseinen yritys tuskin voisi maksaa osinkoja, minkä viimeistään osakkeen arvon romahtamisen myötä pitäisi herättää myös sijoittajan. Sijoittaisitko itse mieluummin yritykseen, joka toimii vastuullisesti? Todennäköisesti.

Minä en missään nimessä anna tässä sijoitusvinkkejä enkä -ohjeita vaan nimenomaan pohdin miten eettisyys vaikuttaa valintoihin vai vaikuttaako se. Pohdin näet itse juuri Arvopaperi-lehteä lukiessani, että vaikka esimerkiksi jokin lääkeyhtiö olisi pitkään kasvattanut osakkeensa arvoa ja maksaisi hyviä osinkoja, niin haluanko tukea juuri ko lääkeyhtiön toimintaa? Ainakin haluaisin tietää enemmän ennen sijoituspäätöstäni.Uskonko siihen, että lääkeyhtiö toimii vastuullisesti ja tutkii myymiensä lääkkeiden haittavaikutukset kunnolla ja ennen kaikkea kertoo niistä avoimesti?

Eettinen sijoittaminen on mm pörssisäätiössä määritelty (21.8.2008) sijoittamiseksi yrityksiin, joita johdetaan vastuullisesti ja jotka voidaan luokitella sosiaalisilla ja ympäristökriteereillä hyviksi. Vastuullisella johtamisella tarkoitetaan mm yrityksen aineettoman pääoman hyödyntämistä ja henkilökunnan osaamisen hyödyntämistä. Mistä sen voi nähdä? Ei ainakaan YT-neuvotteluista. Irtisanomisten julkistaminen kuitenkin usein saman tien nostaa osakkeen kurssia. Eli sijoittaja hyötyisi. Tehostaahan yritys irtisanomisilla toimintaansa tai sillä ainakin irtisanomisia usein perustellaan. Taloudelliset ja tuotannolliset syyt. Eettistä se ei lie ole? Mutta eettinenkin sijoittaja haluaa sijoitukselleen tuottoa, muutenhan ei puhuta sijoittamisesta. Ainakaan minun mielestäni.

Onko eettinen sijoittaminen siis enemmän sijoittamista yrityksii tai tahoihin, jotka etsivät ratkaisuja mm ilmastonmuutoksen hidastamiseen tai torjumiseen tai muihin ympäristökysymyksiin tai kolmannen maailman ongelmiin? Näin ajattelin jossain vaiheessa itse. Että eettinen sijoittaminen ennen kaikkea on panostamista tuulivoimaan ja vaihtoehtoisiin energiamuotoihin. Että eettinen sijoittaja ei ainakaan tue aseteollisuutta eikä sotia. Eettinen sijoittaja ei tue lapsityövoiman käyttämistä eikä arvokkaiden sademetsien tuhoamista.

Investorin mukaan maailman ensimmäiset eettiset sijoitusrahastot perustettiin jo 1960- ja -70-luvuilla. Suomeen eettiset sijoitusrahastot tulivat 1990-luvulla. Eettinen sijoitusrahasto lieneekin helpoin tapa aloittaa eettinen sijoittaminen. Yksittäisten yritysten toimintakertomusten tutkiminen ja niihin perehtyminen voi olla työlästä. Etenkin jos ei tunne yritystä ja alaa ennalta. Yleisesti talouselämää seuraamalla kuitenkin pääsee jo melko pitkälle. Kuten sanottu, ympäristö- ja yhteiskuntavastuun raportointi on yleistynyt yrityksissä.

Eettinen sijoittaminen ei automaattisesti myöskään tarkoita huonompaa tuottoa sijoittajalle. Eettisesti sijoittavat rahastot ovat pärjänneet vertailuissa varsin hyvin. Lähtökohtaisesti yritykset, jotka huomioivat yhteiskuntavastuun ja ympäristöriskit, saavuttavat paremman yrityskuvan sijoittajien silmissä ja säilyttävät samalla arvostuksensa esimerkiksi työntekijöidensä ja yhteistyökumppaniensa keskuudessa. (Investori).

YK:lla on vastuulliset sijoittamisen periaatteet, ns ESG-periaatteet (environmental, social and government), joihin sijoittajat sitoutuvat. Ko periaatteet tulisi integroida toimintaan ja ohjata toimintaa yhteiskuntavastuullisempaan suuntaan. Miten sijoittaja voi varmistua mm em periaatteiden noudattamisesta? Raportointi on erilaista yrityksestä riippuen eikä sitä useinkaan liitetä sijoittajainformaatioon ja siihen miten se vaikuttaa yrityksen tuloksen muodostumiseen. Taas voidaan palata siihen, että yksittäisen maallikkosijoittajan voi olla tuskallisen vaikeaa ottaa selvää kohdeyhtiön eettisyydestä.

Sijoittaja ei aina todellakaan toimi rationaalisesti vaan tunteella ja toisin kuin aina neuvotaan, suurin osa menee massan mukana. Viimeisintä Arvopaperi-lehteä lukiessani luin myös kokeneesta sijoittajasta, joka on mm tutkinut sijoittamisen psykologiaa itse. En ollut aivan varma vastasiko kyseinen henkilö kieli poskella toimittajan kysymyksiin sanoessaan, että panikoi useimmiten sijoituksissaan ja myy aivan liian aikaisin, vaikka tietää akateemisesti ajatellessaan toimivansa epärationaalisesti.

Naiset taas tunnetusti sijoittavat yrityksiin, joiden toimialan ne tuntevat. Onko sukupuolten välillä muuten eroja sijoittamisen eettisyyden suhteen? En tiedä vastausta mutta näppituntumalla sanoisin, että mikrotasolla ehkä voi olla. Tätä mieltä on ollut myös professori Vesa Puttonen sanomalehti Etelä-Saimaan haastattelussa jo vuonna 2009. Monilla naisilla on osta ja pidä strategia, jolloin halutaan alunperinkin sijoittaa vastuullisesti. Siksipä nyt itsekin mietin vakavammin minkä yrityksen arvomaailmaa haluan tukea. Toki haluan, että sijoitukseni arvo nousee ja että yritys maksaa sijoitukselleni säännöllistä tuottoakin mutta samalla haluan tukea itselleni tärkeitä arvoja ja myös jonkinlaisen ajatuksen siitä, että yritys toimii siten, että se on olemassa vielä vuosienkin päästä, eikä kaadu sopupeliskandaaleihin tai päästömittausten peukalointiin tai maksa miljardeja aiheuttamistaan ympäristökatastrofeista.

Muuttaako yksi piensijoittaja vielä maailmaa omilla eettisillä valinnoillaan? Tuskin kääntää valtamerilaivaa mutta pienistä puroista voi syntyä isompi virta. Jos voi valita kahden yrityksen välillä eettisemmin toimivan ja saa saman tuoton, niin varmaan jokainen meistä sen eettisemmän valitsee, eikö? Mitä ajatuksia eettisyys ja eettinen sijoittaminen sinussa herättää?

 

Monta syytä olla onnellinen

Olen pohtinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että nelikymppiseksi tuleminen on melko raastavaa. Sitä alkaa pohtia elämän tarkoitusta ja sitä, että onko sitä juuri nyt puolessa välissä omaa elämäänsä. Että onko tämä tätä loppuelämän vai tuoko elämä vielä jotain suurta tullessaan? Viisikymppisenä tuskin ajattelee enää olevansa puolessa välissä ellei ole tosi pitkäikäistä sukua.

Nelikymppisenä moni on perustanut perheen, ostanut kodin, matkustanut, harrastanut, ehtinyt erotakin. Onko kaikki jo koettu ja nähty? Työelämääkin nähty jo kaksikymmentä vuotta ja edetty uralla. Tuoko työelämä mitään uutta enää vai pitääkö vaihtaa kokonaan ammattia? Opiskelisiko lisää vai jotain ihan muuta? Opettelisiko ihan uuden kielen?

Yhtäkkiä kun lapset ovat kasvaneet, huomaa, että omaa aikaa alkaakin olla taas mukavasti ja voi kehittää itseään. Tai, vaikkei olisi lainkaan tuottava, voi vaikka lukea sielunsa kyllyydestä ja nauttia omasta ajastaan.

Elämäänsä voi olla varsin tyytyväinen, jos laskut tulee maksetuksi ajallaan. Se riittää ja silloin on jo varsin onnistunut hommassaan. Jos sitten saa vaikka viisikymmentäkin euroa kuukausittain säästöön, on jo hyvällä tiellä. 

Pitkästä aikaa leikin itse rahastolaskurilla ja kokeilin erilaisilla kuukausittaisilla säästösummilla ja erilaisilla säästöajoilla minkälaisia summia laskennallisella tuotolla saisinkaan säästöön. Kokeilin juuri esimerkiksi Aktian laskuria ja 50€ kuukausisäästöllä osakerahastoon 6% tuotto-odotuksella 35 vuoden ajan saa pääomaa säästöön 21 000 euroa ja sille 48 000 euroa tuottoa eli yhteensä 69 000 euroa. Ei hullumpaa. Täytyy toki muistaa että kyse on ennusteesta ja että 35 vuotta on erittäin pitkä aika. Melkein yhtä paljon kuin mitä tähän asti on elämää takana. Mutta 50 euroa kuussa ei toisaalta ole mitenkään erityisen haastava suoritus. Edellyttäen, ettei joudu elämään aivan kädestä suuhun. 

Palataan kuitenkin siihen onnen lähteeseen, että jos kykenee maksamaan laskut ajallaan, voi jo olla itseensä varsin tyytyväinen. On ollut järkevä ja sen verran suunnitelmallinen, että tietää paljonko ansaitsee ja paljonko voi rahaa käyttää. 

Jos on ystäviä, on jo tuplaonnellinen. Ystävä on sellainen, jolle uskaltaa näyttää myös huonot päivänsä. Uskaltaa olla täysin rehellinen pelkäämättä, että toinen pahoittaa mielensä. Ystävä ymmärtää myös, jos et ole aina tavoitettavissa tai jos tulee taukoja yhteydenpitoon. Ystävä rakastaa sinua sellaisena kuin olet, vaikka tietää sinusta kaiken.  Ystävälle voit kertoa nekin puolet elämästäsi, jotka eivät varsinaisesti olisi cv:n parasta antia. Ja mikä parasta, ystävä kannattelee päätäsi pinnan yläpuolella silloin, kun et jaksa enää itse uida.  Jos sinulla on yksikin tällainen ystävä, olet lottovoittaja. Enempää ei tarvitakaan. 

Jos sinulla ei ole isompia sairauksia, voit olla onnellinen. Joskus mielen tosin panee matalaksi, kun sattuu ja sattuu paljon. Itselläni oli heikko kesä ja syksy, kun sattui niin, että taju oli lähteä, mutta kun alkoi tulla jo kolmatta kipua, alkoi mennä överiksi. Että mitä vielä. Kaiken huolen ja kivun keskellä aloin selvittää oireita ja syitä ja seurauksia ja päätin selättää kivun. Päivä kerrallaan. Välillä takapakkia, välillä edistystä kunnes loppuvuodesta huomasin, että oli mennyt jo viikkoja ilman kipua. Tietenkään en ole naiivi ja väitä, että kaiken selättää vain positiivisella asenteella mutta pointti onkin, että jos on täysin terve tai vaivan voi selättää, voi olla todella onnellinen. Toisinkin voi olla. Eikä silloinkaan välttämättä ole onneton.

Näetkö kauniitä asioita ympäristössä? Osaatko ihastella auringonnousua tai auringonlaskua? Voit olla onnellinen. Kuuletko heinäsirkan sirityksen ja pysähdyt katselemaan veteen pudonneen puunlehden matkantekoa? Voit olla onnellinen.


Naura ainakin kerran päivässä. Jos nauru ei muuten irtoa, ota vaikka vitsikirja tai katso komediaa. Youtubesta löytyy vanhoja pätkiä Kummelista tai muista hyvistä nauruhermoja kutkuttavista ohjelmista. Jaksan nauraa esimerkiksi Smack the ponyn jaksoja. Liioittelevaa brittihuumoria mutta iskee melkein takuuvarmasti. Onnea on myös kyky liikuttua ja itkeä.

Onni on kyky rakastaa. Onni on tietoisuus siitä, että jos hyvin käy, elämällä on vielä paljonkin hyvää minulle. Ei tarvitse kuin kulkea avoimin silmin.