Kirjanurkka : Christian Rönnbacka Rakennus 31

Dekkareiden ystävänä tartuin mielenkiinnolla Christian Rönnbackan Antti Hautalehto sarjaan. Hankin saman tien keväällä sarjan kaksi ensimmäistä osaa Troijalainen ja Julma, ja luin jostain syystä ne väärin päin eli Julman ensin, ja Troijalaisen vasta sitten vaikka kronologisesti ne alkavatkin Troijalaisesta.

Antti Hautalehto on poliisi, joka aloittaa uudessa virassaan Porvoossa. Troijalaisessa tarinan kerronta pääsee jo kunnolla vauhtiin ja lukija hörähtelee tarinan edetessä rikkaille kielikuville. Itse tarina on liian samankaltainen monien muiden saman genren romaanien kanssa kansainvälisine rikollisjoukkioineen ja muistuttaa liikaa ilkkaremeksiä. Toisaalta kerronta on erittäin juohevaa ja mukaansa tempaavaa. 

Saagan kakkososassa Hautalehto etsiikin pieniä tyttöjä jahtaavaa rikollista ja tarina alkaa olla jo uskottava ja sattuneesta syystä aika hyytävä. Suomalaiselle poliisimiehelle ja tokaisuille saa silti nauraa edelleen ja kirjan tyyppeihin samaistuu tietyllä tavalla. Pidin kakkososasta huomattavasti enemmän kuin ensimmäisestä. Tragediaakin mahtuu päähenkilön elämään kun henkilökohtaisella puolella päähenkilö kohtaa menetyksen. Ja mahtuu kirjaan jopa suomalaisten pikkumaisuudelle ilkkumistakin, kun poliisi joutuu jahtaamaan myös puutarhatonttuja ampuvaa tekijää.

Saagan kolmatta osaa joutuikin odottelemaan syksyyn asti, kunnes Rakennus 31 ilmestyi. Odotusarvo oli Julman jälkeen kova. Antti Hautalehto oli jälleen remmissä Porvoon poliisilaitoksella. Kirjoittajan rikkaat kielikuvat ovat entistäkin parempia. Jossain määrin häiritsee kirjoitustyylinä oleva tarinoiden limittäinen kuljettaminen: kuhunkin tarinaan liittyvät osat ovat varsin lyhyitä ja lukija joutuu virittäytymään toisen henkilön tarinaan uudestaan ja uudestaan. Tarinaa kuljetetaan niin poliisin/Hautalehdon kuin kahden tekijänkin näkökulmista. Tarinan rakentaminen sinänsä on onnistunut ja vaikka itse tekijän osuus jääkin aika lyhyeksi, jää lukijalle arvoitukseksi mitä oikeastaan tapahtui ennen kuin sekin selviää kirjan lopussa. Toisen tekijän arvoituksellinen menneisyys kulkee paremmin tarinan mukana kunnes lässähtää aika totaalisesti kirjan lopussa. Äidin kohtalo jää hyvin irralliseksi eikä oikeastaan liity itse tarinaan millään tavalla. Jos Troijalaisessa punainen lanka oli olemassa vaikka olikin turhan kaukaa haettu, niin Rakennus 31:ssä punainen lanka on jotenkin täydellisen hassu. Tarinan ratkaisu on koominen ja melkeinpä vitsikäs ja sitä kautta vähän epäuskottavakin. Toisaalta suomalainen jos kuka pystyisi kehittämään kirjassa kuvaillun tapahtumakulun, joten ehkä jutun juoni onkin aidosti tosi uskottava. Enemmän olisin suonut jännitystä ja hieman toisenlaisen lopun. Suomalaiset rikokset ehkä ovat tylsiä tai eivät rikoksia lainkaan.

Dekkarille tyypillinen ahdistava jännitys puuttuu kirjasta melkein kokonaan. En silti sano, etten nauttinut kirjasta lukukokemuksena mutta en niinkään dekkarina vaan mainiona kielellisenä ilotulituksena ja hyväntuulisena tuulahduksena. Porvoon poliisin hyvä tiimihenki ja ylimmän esimiehen hiljainen vastustus toimivat kuin juna. Hautalehdon romanssi paikallisen lääkärin kanssa on saanut ehkä turhaakin tilaa kirjan perusgenren ollessa kuitenkin dekkari mutta meneehän se muun mukana.

Kielikuvia lukiessa viihtyy kuitenkin erittäin hyvin mukana alusta loppuun
"-Saitteko kaiken tarpeellisen? Simon kysyi ja lähti liikkeelle.
-Kertakäyttögrillejä ei kuulemma enää ollut kesän jäljiltä, Lars vastasi. -Ihme hommaa, nythän on vasta marraskuu. Vielä on kesää jäljellä koska lumi ei ole maassa eikä järki jäässä."

Christian Rönnbacka on työskennellyt KRP:ssa ja pääkaupunkiseudun poliisissa sekä viimeiset 10 vuotta vakuutusetsivänä, mikä näkyy asiantuntemuksena itse tarinoissa. Taustat on selvitetty eikä sisällölliset virheet pistä siltä osin lainkaan silmään tai niitä ei siis ole lainkaan.

Neljättä Antti Hautalehtoa odotellessa.