Eilen liputettiin Mikael Agricolan päivää. Lapseni kysyi, että kuka se oli. Suomen kirjakielen kehittäjä. Agricolan merkitys rikkaalle suomen kielelle on merkittävä. Agricola oli aikansa suurmies, joka suomensi Raamattua, kirjoitti ABCkirian joka oli samalla aapiskirja ja katekismus. Agricola tutustui tiettävästi Saksassa asuessaan myös Martin Lutheriin ja tämän uskonpuhdistusta koskeviin ajatuksiin.
Agricola itse opiskeli latinan kielellä, joka oli tuolloin opetuskielenä. Agricola oli onnekas päästessään opiskelemaan, sillä opinahjoja oli harvassa eikä kovinkaan monella varakkaammallakaan perheellä ollut varaa lähettää lapsiaan kauas koulunpenkille. Ollaan sitten nykysuomen tilasta mitä mieltä hyvänsä, on meillä edelleen ilmainen koulutus kaikille lapsille. Koulupakko. Jokaisen 7 vuotta täyttävän lapsen on kouluun mentävä, kiinnosti tai ei. Yhdeksän vuotta on koulun penkkiä kulutettava. Ilmainen koulutus on valtava etuoikeus. Meillä on mahdollisuus vielä yhdeksän vuoden jälkeen jatkaa kouluttautumista, minkä suurin osa nuorista tekeekin. On mahdollisuus lähteä ammattilliselle linjalle tai lukioon ja ehkä sen jälkeen korkeakouluun. Suomalainen koulutus on yleissivistävää, mikä tuntui itsestäni koulunpenkillä ajoittain turhauttavalta. Tiesin, ettei minusta ikinä tule esimerkiksi biologia ja ajoittain luin ko ainetta vain koska oli pakko. Toisaalta en vielä lukion ensimmäisellä luokalla tiennyt mikä minusta tulee. Pohdin lääkärin ammattia ja montaa muuta vaihtoehtoa. Luin siis varmuuden vuoksi ja mielenkiinnostakin kaikkea mahdollista: pitkää matikkaa, pitkää fysiikkaa, psykoligiaa, kieliä jne. En ole katunut, vaikkei minusta lääkäriä lopulta tullutkaan. Se kaikki tieto oli sitä yleissivistävää. Antoi näkökulmia ja tietoa. Alustavasti lukiokin yritti opettaa käyttämään tuota yleistietoa ja yleissivistystä oman ajattelun ja omien pohdiskelujen perustana.
Liian vähän ainakin tuolloin opetettiin tai kannustettiin tiedon omaehtoiseen etsimiseen. Liian paljon annettiin totuuksia valmiina. Ja kenen totuuksia ne sitten ikinä ovatkaan. Matematiikassa varmasti 1+1=2 mutta voiko valmiiksi annettuja faktoja kyseenalaistaa? Vähintään kysyä miksi näin on? Olen ilahtuneena seurannut miten nuoremman lapseni opettaja käyttää opetusmetodinaan oppilaiden aktivointia ja omaehtoista tutkimista. Oppilaat ottavat lähivesistöstä näytteitä ja pohtivat onko vesi puhdasta ja jos ei ole, miksi ei. Tekevät johtopäätöksiä löydöksistään ja tutkivat mikä on syy ja mikä sen seuraus. Kaikkea tietoa ei opeteta edestä ulkoa oppimalla, vaan pienikin lapsi opetetaan käyttämään omaa ajatteluaan ja etsimään tietoa. Tässä piileekin seuraava ongelma tai ainakin mahdollinen ongelma. Mistä me nykyisin etsimme tietoa? Netistä. Wikipediasta jne. Tieto vanhenee nopeasti ja uusin tieto tuntuisi olevan netissä. Onko ko tieto kuitenkaan luotettavaa ja kuinka syvälle ko tieto menee? Onko kyseessä vain yksityiskohta?
Tämän päivän Helsingin Sanomissa Helsingin yliopiston professori Pirjo Hiidenmaa toteaa, että "Yleistieto ei ole vain faktojen osaamista". Olen niin samaa mieltä. Koulutus tuo kykyä analyyttiseen ajatteluun. Opettaa kyseenalaistamaan ja antaa viitekehyksen, jota vasten voi peilata yksityiskohtia. Osaa etsiä lisätietoa ja osaa yhdistää uusia tiedonmurusia historiaan ja muihin tieteenaloihin. Kaikesta ei kukaan tiedä kaikkea mutta tietää mistä etsiä tai pikemminkin kuka tietää lisää omalta erityisalaltaan.
Parhaassa tapauksessa uskaltaa kyseenalaistaa myös annettuja vastauksia. Kykenee kysymään voiko asiaa lähestyä vaihtoehtoisesti. Kykenee näkemään taustavaikuttimia ja miettimään mikä vaikuttaa mihinkin. Yleistieto ja yleissivistys ei ole vain nopeasti googlettamalla löytynyt tiedonmurunen, vaan kaikesta koetusta ja eletystä vedetty johtopäätös. Yleissivistys on laajakatseinen ja utelias asenne elettyyn ja tulevaan. Kyky jättää turha tieto omaan arvoonsa. Kyky erottaa oleellinen fakta mielipiteistä.
Olemme kotona keskustelleet suomen kielen opiskelusta ja suomen kielestä. Mitä tekee sijamuodoilla oikeassa elämässä. Nuoren on kovin vaikea ymmärtää ablatiivin hienoutta pelien ja kavereiden kiinnostaessa sata kertaa enemmän. Ablatiivia ja allatiivia tuskin tarvitaan vieraiden kielten opiskelussakaan. Itse en ainakaan ole tarvinnut mutta tarvitsen vankkaa suomen kielen hallintaa omassa työssäni. En voi varomattomasti käyttää pilkkua pisteen sijasta. Tai väärää sijamuotoa tai monikkoa yksikön sijasta. Sanat ovat aseeni ja työvälineeni. Suomen kielellä on hienoa leikkiä. En vaihtaisi. Englannin kieli esimerkiksi on omalla tavallaan aika tylsä. Toki en osaa sitä käyttääkään äidinkielenäni. Minusta on hienoa, kun omat lapseni kasvavat ja heidän kanssaan voi entistä enemmän keskustella. Maailman tapahtumista, historiasta, taiteesta ja syy-seuraussuhteista. Antaa heille eväitä kyseenalaistaa ja ajatella itse. Havaita, ettei essee ole vain tiedon etsimistä koneelta ja sen siirtämistä sellaisenaan wordiin. Omien ajatusten ja päätelmien tekeminen on oma oppimisen vaihe ja vaatii sekin uskallusta ja on osa kasvamista.
Agricola itse opiskeli latinan kielellä, joka oli tuolloin opetuskielenä. Agricola oli onnekas päästessään opiskelemaan, sillä opinahjoja oli harvassa eikä kovinkaan monella varakkaammallakaan perheellä ollut varaa lähettää lapsiaan kauas koulunpenkille. Ollaan sitten nykysuomen tilasta mitä mieltä hyvänsä, on meillä edelleen ilmainen koulutus kaikille lapsille. Koulupakko. Jokaisen 7 vuotta täyttävän lapsen on kouluun mentävä, kiinnosti tai ei. Yhdeksän vuotta on koulun penkkiä kulutettava. Ilmainen koulutus on valtava etuoikeus. Meillä on mahdollisuus vielä yhdeksän vuoden jälkeen jatkaa kouluttautumista, minkä suurin osa nuorista tekeekin. On mahdollisuus lähteä ammattilliselle linjalle tai lukioon ja ehkä sen jälkeen korkeakouluun. Suomalainen koulutus on yleissivistävää, mikä tuntui itsestäni koulunpenkillä ajoittain turhauttavalta. Tiesin, ettei minusta ikinä tule esimerkiksi biologia ja ajoittain luin ko ainetta vain koska oli pakko. Toisaalta en vielä lukion ensimmäisellä luokalla tiennyt mikä minusta tulee. Pohdin lääkärin ammattia ja montaa muuta vaihtoehtoa. Luin siis varmuuden vuoksi ja mielenkiinnostakin kaikkea mahdollista: pitkää matikkaa, pitkää fysiikkaa, psykoligiaa, kieliä jne. En ole katunut, vaikkei minusta lääkäriä lopulta tullutkaan. Se kaikki tieto oli sitä yleissivistävää. Antoi näkökulmia ja tietoa. Alustavasti lukiokin yritti opettaa käyttämään tuota yleistietoa ja yleissivistystä oman ajattelun ja omien pohdiskelujen perustana.
Liian vähän ainakin tuolloin opetettiin tai kannustettiin tiedon omaehtoiseen etsimiseen. Liian paljon annettiin totuuksia valmiina. Ja kenen totuuksia ne sitten ikinä ovatkaan. Matematiikassa varmasti 1+1=2 mutta voiko valmiiksi annettuja faktoja kyseenalaistaa? Vähintään kysyä miksi näin on? Olen ilahtuneena seurannut miten nuoremman lapseni opettaja käyttää opetusmetodinaan oppilaiden aktivointia ja omaehtoista tutkimista. Oppilaat ottavat lähivesistöstä näytteitä ja pohtivat onko vesi puhdasta ja jos ei ole, miksi ei. Tekevät johtopäätöksiä löydöksistään ja tutkivat mikä on syy ja mikä sen seuraus. Kaikkea tietoa ei opeteta edestä ulkoa oppimalla, vaan pienikin lapsi opetetaan käyttämään omaa ajatteluaan ja etsimään tietoa. Tässä piileekin seuraava ongelma tai ainakin mahdollinen ongelma. Mistä me nykyisin etsimme tietoa? Netistä. Wikipediasta jne. Tieto vanhenee nopeasti ja uusin tieto tuntuisi olevan netissä. Onko ko tieto kuitenkaan luotettavaa ja kuinka syvälle ko tieto menee? Onko kyseessä vain yksityiskohta?
Tämän päivän Helsingin Sanomissa Helsingin yliopiston professori Pirjo Hiidenmaa toteaa, että "Yleistieto ei ole vain faktojen osaamista". Olen niin samaa mieltä. Koulutus tuo kykyä analyyttiseen ajatteluun. Opettaa kyseenalaistamaan ja antaa viitekehyksen, jota vasten voi peilata yksityiskohtia. Osaa etsiä lisätietoa ja osaa yhdistää uusia tiedonmurusia historiaan ja muihin tieteenaloihin. Kaikesta ei kukaan tiedä kaikkea mutta tietää mistä etsiä tai pikemminkin kuka tietää lisää omalta erityisalaltaan.
Parhaassa tapauksessa uskaltaa kyseenalaistaa myös annettuja vastauksia. Kykenee kysymään voiko asiaa lähestyä vaihtoehtoisesti. Kykenee näkemään taustavaikuttimia ja miettimään mikä vaikuttaa mihinkin. Yleistieto ja yleissivistys ei ole vain nopeasti googlettamalla löytynyt tiedonmurunen, vaan kaikesta koetusta ja eletystä vedetty johtopäätös. Yleissivistys on laajakatseinen ja utelias asenne elettyyn ja tulevaan. Kyky jättää turha tieto omaan arvoonsa. Kyky erottaa oleellinen fakta mielipiteistä.
Olemme kotona keskustelleet suomen kielen opiskelusta ja suomen kielestä. Mitä tekee sijamuodoilla oikeassa elämässä. Nuoren on kovin vaikea ymmärtää ablatiivin hienoutta pelien ja kavereiden kiinnostaessa sata kertaa enemmän. Ablatiivia ja allatiivia tuskin tarvitaan vieraiden kielten opiskelussakaan. Itse en ainakaan ole tarvinnut mutta tarvitsen vankkaa suomen kielen hallintaa omassa työssäni. En voi varomattomasti käyttää pilkkua pisteen sijasta. Tai väärää sijamuotoa tai monikkoa yksikön sijasta. Sanat ovat aseeni ja työvälineeni. Suomen kielellä on hienoa leikkiä. En vaihtaisi. Englannin kieli esimerkiksi on omalla tavallaan aika tylsä. Toki en osaa sitä käyttääkään äidinkielenäni. Minusta on hienoa, kun omat lapseni kasvavat ja heidän kanssaan voi entistä enemmän keskustella. Maailman tapahtumista, historiasta, taiteesta ja syy-seuraussuhteista. Antaa heille eväitä kyseenalaistaa ja ajatella itse. Havaita, ettei essee ole vain tiedon etsimistä koneelta ja sen siirtämistä sellaisenaan wordiin. Omien ajatusten ja päätelmien tekeminen on oma oppimisen vaihe ja vaatii sekin uskallusta ja on osa kasvamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)
Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao