Viikolla oli Hesarissa artikkeli ns ylijäämänaisista Kiinassa. Miten kauhea termi: miten kenestäkään ihmisestä voidaan sanoa että on ylijäämää? Kiinassa ylijäämänaisilla tarkoitetaan hyvin koulutettuja naimattomia naisia, joille ei ole "löytynyt" puolisoa - vielä. Siksi vanhemmat ajatuvat jopa markkinoimaan tyttäriään puistoissa. (Melko suora lainaus Hesarin artikkelista).
Kiina käsittääkseni on edelleen hyvin patriarkaalinen yhteiskunta vaikka samaan aikaan modernisoituukin. Tiukassa valtiojohtoisessa valtiossa naiset kuotenkin itsenäistyvät ja kouluttautuvat aivan kuten lännessäkin. Yhteiskunnan sisäänrakennettujen ja ääneen lausumattomien sääntöjen mukaan naisten olisi kuitenkin avioiduttava hyvän sään aikana sillä uhalla, että muuten otsaan painetaan polttomerkki ylijäämänaisesta.
Kiinassa on noudatettu yhden lapsen politiikkaa vuosikausia, ja siksi onkin aluksi käsittämätöntä että voidaan edes puhua ylijäämänaisista maassa, jossa on 34miljoonaa miestä enemmän kuin naisia. Ongelma on kuitenkin teoriassa ainakin ihan sama kuin meillä täällä Suomessa. Suomessa naimattomat ja samaan aikaan vähemmän kouluttautuneet miehet asuvat maaseudulla, ja yhä kouluttautuneemmat nuoret naiset muuttavat yliopistokaupunkeihin. Esimerkiksi Helsingissä on enemmän naimattomia koulutettuja naisia kuin miehiä. Miehillä luulisi siis olevan varaa valita.
Kiinassa naisen tulisi valtiollisen propagandan mukaan avioitua 27 ikävuoteen mennessä. Muuten naisesta tulee sheng nu eli ylijäämänainen. Ja viimeistään 30 vuotta täytettyään perhe olisi oltava. Kuitenkin koulutetut naiset samaan aikaan muuttavat omaa ajattelutapaansa ja omia arvojaan ja miettivät kiinnostaako oman vapauden muuttaminen avioliittoon ja perhe-elämään. On kaiketi yleismaailmallinen yhtäläinen yhtälö, että koulutettu nainen etsii vähintään yhtä koulutettua puolisoa itselleen? Tämä on toki karkea yleistys. Koulutettu mies ei kuitenkaan välttämättä etsi eikä edes halua koulutettua puolisoa? Olen ihan omakohtaisesti ollut useita kertoja vastaavissa keskusteluissa illanvietoissa, joissa miehet enemmän tai vähemmän tosissaan toteavat, että mieluummin ottaisivat kauniin ja vähemmän koulutetun vaimon kuin korkeasti koulutetun, jolla on heille liian korkeat odotukset. Tässä tilanteessa ei kaiketi mikään ihme, jos koulutettu nainen ei löydäkään enää toiveitaan vastaavaa puolisoa.
Etenkin, kun perheen perustaminen lykkääntyy Suomessakin samoin kuin Kiinassa lähemmäs 30 ikävuotta. Suomessa kuitenkin suhtaudutaan yhä sallivammin siihen, että nuori nainen tai mies omasta halustaan pysyy naimattomana. Viime vuosisadan avioitumispaineet höllentyvät.
Yle esitti noin kk sitten dokumentin, joka kertoi Japanin nykytilanteesta. Japanissa on kasvanut uusi nuorten miesten sukupolvi, joka on kasvanut pelien ympäröimänä, ja joka ei tavoittele ensinkään puolisoa tai perhe-elämää. Japanissakin nuoret naiset äideistään poiketen käyvät kouluja ja yliopiston ja hankkivat itselleen hyvän ammatin ja luovat uraa. Heidän on vaikeaa löytää mieleistään kumppania, etenkin kun samaan aikaan nuoret miehet arvostavat elämässään aivan eri asioita.
Voidaanko kuitenkaan missään kulttuurissa suhtautua ihmisiin ylijäämänä? Vanhaksipiiaksi tai vanhaksipojaksi haukkuminen alkaa olla viime vuosisadan juttuja. Parisuhteen perustaminen ja/tai perheen perustaminen eivät automaattisesti kuulu elämänkaareen, eikä ulkopuolisten tulisi suhtautua naimattomiin väheksyen eikä asettaa heitä eri kastiin sen vuoksi, etteivät ole avioituneet. Etenkin yhteiskunnan tulisi myötävaikuttaa mm rakenneratkaisuilla siihen, että eriytymistä ei tapahtuisi, ja yhteiskunta pysyisi monimuotoisena ja tarjoaisi kaikille mahdollisuuden elää tasapainoista elämää haluamallaan tavalla. Nuorten naisten kauppaaminen puistoissa on puistattavaa. "Hyvin koulutettu, hyvähampainen ja sisäsiisti..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)
Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao