Onni on meissä itsessämme. Ja meillä on jopa velvollisuus olla onnellisia. Riippumatta siitä, mitä kauheuksia maailmalla tapahtuu tai onko lähellämme surua tai epäonnea. Se ei tarkoita tietenkään sitä, että emme olisi empaattisia tai ettemme voisi tehdä jotain läheisemme tilanteelle tai kauempana hädässä olevien auttamiseksi.
Reino Nordin totesi viimeisimmässä Enbuske, Veitola ja Salminen livelähetyksessä juuri noin, että budhalaiseen elämänfilosofiaan perustuen hän ajattelee, että meillä on oikeus ja velvollisuuskin olla onnellisia. Ettei meidän tarvitse ainakaan olla onnettomia vaikka muualla koettaisiin suurtakin hätää. Älyttömän lohdullinen ajatus. Itsekin olen jopa täällä blogissani pohtinut mm sitä onko minulla oikeus pohtia tavallaan pikkujuttuja omassa elämässäni ja surra pienempiä murheitani, jos lähelläni on suurempaa murhetta. Kumpi on suurempi murhe: minun eroni vaiko läheiselläni ollut vakava sairaus? Onko minulla oikeus itkuuni, kun läheiseni valvoo öitään peläten pahinta? Tai onko minulla oikeus olla onnellinen, jos paras ystäväni itkee päättynyttä suhdettaan? Kyllä on. Se ei ole keneltäkään pois. Päinvastoin meillä on oikeus omaan onnellisuuteemme. Samoin jos itse olen maassa mutta ystäväni onnellinen, iloitsen hänen puolestaan vaikka hampaat irvessä. Sen mitä voin.
Pikaisen kartauksen perusteellakaan en ihan saanut kiinni Nordinin viittauksesta budhalaisuuteen, koska budhalaisuus korostaa nimenomaan lähtökohtaisesti, että elämä on kärsimystä. Toisaalta kärsimyksestä voi vapautua valaistumisen perusteella. Itse haluaisin kyllä ajatella ja perustaa oman elämäni sille ajatukselle, että elämä on sarja pieniä onnen hetkiä ja välillä onnekkaille tulee suurempia onnen hetkiä. Niitäkin pitää tavoitella, eikä vain odotella kotona sohvalla istuen, että onni istahtaa odottamatta olkapäälle. Ja onni pitää myäs uskaltaa vastaanottaa. Ei se soita ovikelloa lappu kaulassa, että terve minä olen sinun suuri onnesi, että tässä minä olen. Meidän jokaisen pitää ymmärtää tarttua onnen hetkiin ja onneen. Uskaltaa elää ja kokea, vaikka välillä sattuisi. Toki jos on tyytyväinen tasaiseen muuttumattomaan käyrään, niin ei se minulta pois ole, jos tyytyy siihen. Mutta itse haluan elää ja tuntea. Siihen ei tarvita eurojackpotvoittoa eikä valtavasti maallista materiaa.
Juuri tänään onni on auringonpaiste ja onnelliset lapset. Hyvää ruokaa ja pyörän esille ottaminen. Uskallus kohdata elämä juuri sellaisenaan kuin se eteen avautuu. Normaalia pelkoa kuolevaisuudesta ja turhamaisiakin juttuja mutta elämä sellaisenaan on hyvä juttu.
Nelikymppisenä elämä on aika mainiota. Ihanaa viikonloppua ystävät.
Reino Nordin totesi viimeisimmässä Enbuske, Veitola ja Salminen livelähetyksessä juuri noin, että budhalaiseen elämänfilosofiaan perustuen hän ajattelee, että meillä on oikeus ja velvollisuuskin olla onnellisia. Ettei meidän tarvitse ainakaan olla onnettomia vaikka muualla koettaisiin suurtakin hätää. Älyttömän lohdullinen ajatus. Itsekin olen jopa täällä blogissani pohtinut mm sitä onko minulla oikeus pohtia tavallaan pikkujuttuja omassa elämässäni ja surra pienempiä murheitani, jos lähelläni on suurempaa murhetta. Kumpi on suurempi murhe: minun eroni vaiko läheiselläni ollut vakava sairaus? Onko minulla oikeus itkuuni, kun läheiseni valvoo öitään peläten pahinta? Tai onko minulla oikeus olla onnellinen, jos paras ystäväni itkee päättynyttä suhdettaan? Kyllä on. Se ei ole keneltäkään pois. Päinvastoin meillä on oikeus omaan onnellisuuteemme. Samoin jos itse olen maassa mutta ystäväni onnellinen, iloitsen hänen puolestaan vaikka hampaat irvessä. Sen mitä voin.
Pikaisen kartauksen perusteellakaan en ihan saanut kiinni Nordinin viittauksesta budhalaisuuteen, koska budhalaisuus korostaa nimenomaan lähtökohtaisesti, että elämä on kärsimystä. Toisaalta kärsimyksestä voi vapautua valaistumisen perusteella. Itse haluaisin kyllä ajatella ja perustaa oman elämäni sille ajatukselle, että elämä on sarja pieniä onnen hetkiä ja välillä onnekkaille tulee suurempia onnen hetkiä. Niitäkin pitää tavoitella, eikä vain odotella kotona sohvalla istuen, että onni istahtaa odottamatta olkapäälle. Ja onni pitää myäs uskaltaa vastaanottaa. Ei se soita ovikelloa lappu kaulassa, että terve minä olen sinun suuri onnesi, että tässä minä olen. Meidän jokaisen pitää ymmärtää tarttua onnen hetkiin ja onneen. Uskaltaa elää ja kokea, vaikka välillä sattuisi. Toki jos on tyytyväinen tasaiseen muuttumattomaan käyrään, niin ei se minulta pois ole, jos tyytyy siihen. Mutta itse haluan elää ja tuntea. Siihen ei tarvita eurojackpotvoittoa eikä valtavasti maallista materiaa.
Juuri tänään onni on auringonpaiste ja onnelliset lapset. Hyvää ruokaa ja pyörän esille ottaminen. Uskallus kohdata elämä juuri sellaisenaan kuin se eteen avautuu. Normaalia pelkoa kuolevaisuudesta ja turhamaisiakin juttuja mutta elämä sellaisenaan on hyvä juttu.
Nelikymppisenä elämä on aika mainiota. Ihanaa viikonloppua ystävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)
Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao