Kuka olisi uskonut, että minäkin ryhdyn tähän? Kulutusyhteiskunnan ensimmäinen perintöprinsessa vähintään. Hah. Olen kuluttamalla ja shoppailemalla toki hankkinut kotiin ja meille täysin tarpeellisia vaatteita ja huonekaluja jne mutta samalla täyttänyt jotain onnen tarvetta ostamalla. Samalla olen aidosti käsi sydämellä pohdiskellut ympäristön tuhoa ja omaakin vaikutustani siihen. Ihmetellyt ja pohtinut myös, että miten en saa säästetyksi. No yllättävää, jos olen pitänyt yhteiskunnan rattaita pyörimässä kuluttamalla.
Nyt olen kuitenkin tullut tulokseen, että homman pitää muuttua. Kuluttaminen on loppujen lopuksi melko ahdistavaa. Haluan aidosti hankkia vain sellaista, mitä todella tarvitsemme ja mikä kestää. Ja mielellään kerätä kunnon puskuri tilille pahan ja hyvänkin päivän varalle. Tuloslaskelman näkeminen on ollut karua. Toisaalta niin terveellistä. Kun näkee silmissään konkreettisesti luvun, joka on käytettävissä kuukaudessa kaikkiin mahdollisiin kuluihin, tajuaa todenteolla missä mennään. Siitä sitten leijonanosa säästötilille, osa ruokaan ja loppu kaikenlaisiin vaihtuviin kuluihin.
Seuraavaksi turhasta luopuminen ja siis ensiksi keittiön kaappien ja vaatehuoneiden siivous ja järjestäminen. Pienet myyntiin tai lahjoittaen pois. Tilaa kaappeihin ja sielun syövereihin. Luovu tavarasta per päivä. No en ihan, mutta hylly kerrallaan ajatuksella. Jos ei tarvita itse, pois. Mielellään vastiketta vastaan mutta jos se ei ole mahdollista, lahjoittaen tarpeeseen.
Omaan vaatehuoneeseeni tutustuminen vakuutti siitä, etten varsinaisesti tarvitse juuri mitään. Ja se taas oli hyvä huomio. Silloin ei ole pakko ostaa kalleinta eteen tulevaa, vaan voi rauhassa katsella sen mukaan, mistä alkaa olla kohta puute. Kenkien ja saappaiden huoltaminen ja tarvittaessa käyttäminen suutarilla pidentää niiden käyttöikää merkittävästi. Siinä on parantamista. Miten se luonnistaa miehiltä jotenkin paljon paremmin. Näenhän minä aamulla kenkiä jalkaan laittaessani, että auts, nämäkin pitäisi hoitaa, mutta juuri silloin ei ole aikaa. Illalla kotiin tullessaan en yleensä enää edes muista asiaa ja silloin ei varsinkaan ole siihen aikaa, kun pitää tehdä ruoka jne. Vai onko sen ruoan valmistaminen juuri sillä sekunnilla loppujen lopuksi niin oleellista? Ei ole.
Tästäpä pääsenkin itselleni rakkaaseen aiheeseen eli ruokailuun. Sehän liittyy oleellisesti nuukailuun ja järkevään taloudenhoitoon. Ensinnäkin kuka ihme minullekin on iskostanut, että ruokaa pitää syödä koko ajan ja tiettyyn aikaan? Aikuinen ei välttämättä tarvitse kahta lämmintä ruokaa päivässä. Kasvava lapsi tarvitsee mutta ei silloinkaan ruoan tarvitse olla pöydässä klo 17. Jos syödään lähempänä klo 19, riittää mahdollisesti kunnon ruokailu silloin, eikä iltapalaa enää tarvita lainkaan tai ainakin se voi olla hyvinkin kevyt. Itse olen ainakin siirtynyt rytmiin, jossa iltapalaa en enää syö. Toki kuuntelen itseäni ja jos tuntuu nälkäiseltä, syön jotain tai juon vaikka lasillisen vettä. Useinhan nälkä onkin janoa. Mutta nälkäisenä en yleensä mene kuitenkaan nukkumaan, koska se tietää heräämistä kesken unien.
Luitteko muuten, että paleleminen voi johtua myös siitä, että juo liian vähän vettä? Vesi sitoo muistaakseni lämpöä??? Jotenkin siihen se saattaa liittyä. Joka tapauksessa veden juominen on kaikin tavoin järkevää ja terveellistä. Ja edullista.
Ruokaan ja syömiseen liittyen aion siis nyt erityisesti panostaa olemalla erityisen tarkka ja nuukailemalla. Yritän suositeltua tapaa, jonka mukaan nostan etukäteen ruokiin tarvittavan ja päättämäni summan kuukausittain käteisenä käsilaukkuuni ja jaan sen neljällä (tai kuukaudessa olevilla viikoilla) ja pyrin ostamaan ruokaa kerran viikossa siten, että tuo ruokiin budjetoitu summa todella riittää. Aion käydä vain ja ainoastaan edulliseksi havaitsemassani kaupassa (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, koska tarvitsen tiettyjä gluteenittomia tuotteita, joita en ehkä saa ko kaupasta.) Aion myös suunnitella viikon ruokalistan ennakkoon ja pakastaa sen mitä emme syö jo valmistetusta ruoasta. Valitettavasti meidän pakastin on aika pieni, joten kovin järkevästi en pysty esimerkiksi leipomaan pakastimeen.
Nyt olen kuitenkin tullut tulokseen, että homman pitää muuttua. Kuluttaminen on loppujen lopuksi melko ahdistavaa. Haluan aidosti hankkia vain sellaista, mitä todella tarvitsemme ja mikä kestää. Ja mielellään kerätä kunnon puskuri tilille pahan ja hyvänkin päivän varalle. Tuloslaskelman näkeminen on ollut karua. Toisaalta niin terveellistä. Kun näkee silmissään konkreettisesti luvun, joka on käytettävissä kuukaudessa kaikkiin mahdollisiin kuluihin, tajuaa todenteolla missä mennään. Siitä sitten leijonanosa säästötilille, osa ruokaan ja loppu kaikenlaisiin vaihtuviin kuluihin.
Seuraavaksi turhasta luopuminen ja siis ensiksi keittiön kaappien ja vaatehuoneiden siivous ja järjestäminen. Pienet myyntiin tai lahjoittaen pois. Tilaa kaappeihin ja sielun syövereihin. Luovu tavarasta per päivä. No en ihan, mutta hylly kerrallaan ajatuksella. Jos ei tarvita itse, pois. Mielellään vastiketta vastaan mutta jos se ei ole mahdollista, lahjoittaen tarpeeseen.
Omaan vaatehuoneeseeni tutustuminen vakuutti siitä, etten varsinaisesti tarvitse juuri mitään. Ja se taas oli hyvä huomio. Silloin ei ole pakko ostaa kalleinta eteen tulevaa, vaan voi rauhassa katsella sen mukaan, mistä alkaa olla kohta puute. Kenkien ja saappaiden huoltaminen ja tarvittaessa käyttäminen suutarilla pidentää niiden käyttöikää merkittävästi. Siinä on parantamista. Miten se luonnistaa miehiltä jotenkin paljon paremmin. Näenhän minä aamulla kenkiä jalkaan laittaessani, että auts, nämäkin pitäisi hoitaa, mutta juuri silloin ei ole aikaa. Illalla kotiin tullessaan en yleensä enää edes muista asiaa ja silloin ei varsinkaan ole siihen aikaa, kun pitää tehdä ruoka jne. Vai onko sen ruoan valmistaminen juuri sillä sekunnilla loppujen lopuksi niin oleellista? Ei ole.
Tästäpä pääsenkin itselleni rakkaaseen aiheeseen eli ruokailuun. Sehän liittyy oleellisesti nuukailuun ja järkevään taloudenhoitoon. Ensinnäkin kuka ihme minullekin on iskostanut, että ruokaa pitää syödä koko ajan ja tiettyyn aikaan? Aikuinen ei välttämättä tarvitse kahta lämmintä ruokaa päivässä. Kasvava lapsi tarvitsee mutta ei silloinkaan ruoan tarvitse olla pöydässä klo 17. Jos syödään lähempänä klo 19, riittää mahdollisesti kunnon ruokailu silloin, eikä iltapalaa enää tarvita lainkaan tai ainakin se voi olla hyvinkin kevyt. Itse olen ainakin siirtynyt rytmiin, jossa iltapalaa en enää syö. Toki kuuntelen itseäni ja jos tuntuu nälkäiseltä, syön jotain tai juon vaikka lasillisen vettä. Useinhan nälkä onkin janoa. Mutta nälkäisenä en yleensä mene kuitenkaan nukkumaan, koska se tietää heräämistä kesken unien.
Luitteko muuten, että paleleminen voi johtua myös siitä, että juo liian vähän vettä? Vesi sitoo muistaakseni lämpöä??? Jotenkin siihen se saattaa liittyä. Joka tapauksessa veden juominen on kaikin tavoin järkevää ja terveellistä. Ja edullista.
Ruokaan ja syömiseen liittyen aion siis nyt erityisesti panostaa olemalla erityisen tarkka ja nuukailemalla. Yritän suositeltua tapaa, jonka mukaan nostan etukäteen ruokiin tarvittavan ja päättämäni summan kuukausittain käteisenä käsilaukkuuni ja jaan sen neljällä (tai kuukaudessa olevilla viikoilla) ja pyrin ostamaan ruokaa kerran viikossa siten, että tuo ruokiin budjetoitu summa todella riittää. Aion käydä vain ja ainoastaan edulliseksi havaitsemassani kaupassa (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, koska tarvitsen tiettyjä gluteenittomia tuotteita, joita en ehkä saa ko kaupasta.) Aion myös suunnitella viikon ruokalistan ennakkoon ja pakastaa sen mitä emme syö jo valmistetusta ruoasta. Valitettavasti meidän pakastin on aika pieni, joten kovin järkevästi en pysty esimerkiksi leipomaan pakastimeen.
Yllättävän järkevän tuulahduksen on tuonut myös laiskuus käydä ruokakaupassa. Koska en todellakaan välitä käydä kaupassa yhtään enempää kuin on pakko, yritän viimeiseen asti löytää jääkaapista sopivia raaka-aineita, joista voi tehdä hyvää ruokaa. Se taas on johtanut positiivisesti siihen, ettei meillä mene juuri lainkaan ruokaa enää hukkaan, mikä minua itseäni suuresti ilahduttaa. Se oli ennen kaikkea äärimmäisen typerää ja sitä kautta myös tuhlailevaa.
En aio kuitenkaan tehdä omasta tai lasteni tai kenenkään muunkaan elämästä ankeaa tai hankalaa. Otan vaan oman talouteni uudelleen haltuuni. Suunnittelen ja ennakoin enkä anna itselleni enää niin herkästi lupaa irroitella ruokakaupassakaan. Tällä tavalla minulle pitäisi jäädä vieläkin enemmän muuhun ja voin ehkä toivottavasti kirjoittaa matkakertomuksia piankin täällä blogissakin.
Wish me luck :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)
Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao