Ajoittain mietin hiljaa tulevaisuutta etenkin lasten osalta. Mihin maailma on menossa ja miten heitä pitäisi opastaa elämään. Ohjaanko edelleen kouluttautumaan vaiko vaikkapa koodaamaan pelejä tai suunnittelemaan meille vanheneville ihmisille palveluja pieneen älykelloon vai mitä ihmettä kerron elämästä? Vai luotanko kohtaloon ja opetan perusprinsiipit ja rakastan niin paljon kuin pystyn?
Opettaja kertoi lapsille kauniin tarinan, jonka opetus oli, että meillä jokaisella on kaksi sisäistä ääntä, joista toinen uskoo sinuun ja tsemppaa aina kokeilemaan ja tekemään vieläkin isompia asioita. Sitten on se toinen, joka yrittää muistuttaa, ettei se viimeksikään onnistunut, että anna olla. Niin lasten kuin meidän aikuistenkin pitää kuunnella vain sitä ensimmäistä. Sitä, joka uskoo sinuun ja laittaa sinut yrittämään aina vaan paremmin.
Näillä ajatuksilla kohti kesää. Kesä valtaa mielen pikku hiljaa, vaikka villasukkia kaivankin jalkoihin edelleen. Ruoka kevenee ja hymy on herkässä. Aurinkoa meille kaikille.
Pahoittelen, että blogi on elänyt hiljaiseloa koko kevään ajan. Palaan hiljalleen tännekin. Joskus elämä painaa ja mielessä risteilee niin paljon ajatuksia, ettei vaan saa ajatuksiaan paperille. C´est la vie
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)
Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao