Ryhmäteatterin Liisa ihmemaassa

Meitä helli mainio kesäinen sää.

Hmm... Päällimmäinen tunne tämän kesän teatteriesityksestä Suomenlinnassa on, että tulipahan nähtyä. Ihana kesäperinnehän tämä on ja vieläkin muistetaan Robin Hood ja Peter Pan, jotka koskettivat enemmän kuin Liisa, joka aikaan putosi. Ryhmiksen omassa esittelyssä mainitaan, että esitys pohjautuu "vain löyhästi" Lewis Carrollin alkuperäiseen kirjaan mutta oma ensiajatus näytöksen päätyttyä oli pikemminkin, että esitys kumarsi liikaakin alkuperäiselle kirjalle. Esitys kesti kaksi tuntia ja vähän ylikin mikä sinänsä toimii jos punainen lanka pitää otteessaan, mutta valitettavasti ainakin itsestäni esitys tuntui liian pitkältä.

Ja tähän väliin totean, että pidän Ryhmiksen tavasta tehdä teatteria ja käyn suht säännöllisesti niin Helsinginkadun kuin Pengerkadunkin näytöksissä. Ryhmiksellä on aika ainutlaatuinen tapa käyttää tekniikkaa hyväksi, ja nytkin Suokissa erityiskiitos tekniikalle ja valoille. Teatterisavu vaan ajoittain pyörii katsomossa pitkään mutta onneksi haihtuu suht nopeasti after all.  

Erityiskiitos myös puvustajalle. Herttakuningattaren puku oli aivan loistava, ja mieletön kontrasti muiden värittömyydelle mitä tietysti aiheeseen liittyen haluttiinkin korostaa: ohjauksessa haluttiin nostaa esiin ilmastonmuutos. Herttakuningatar ryöstää ympäristöään siten, että kaikki värit ovat kadonneet, jää sulaa ja vesi tulvii. Wendy on kaikkien odottama pelastaja, joka saa Ihmemaan pelastettua ja palautumaan ennalleen. Wendy tulee Peter Pan sadusta, mikä sekoitti sinänsä hauskasti eri tarinoita keskenään. Samoin Ihmemaa. Hobititkin vilahtivat Ryhmiksen tarinassa. Herttajätkän hahmossa oli nähtävissä samaa ilkeyttä ja toisaalta sisäistä pehmeyttä kuin esim Kapteeni Koukussa Peter Pan näytelmästä. Ihan jo ulkoisesti hahmoon tuotu puvustus sai flash backeja aikaan.

Kuva oma. Otettu juuri ennen esityksen alkamista
 

Ryhmismäinen huumori kukki vain ajoittain, mutta se lienee tarkoituskin. Tämänvuotinen esitys kaiketi keskittyikin enemmän vakaviin aiheisiin kuten juuri ilmastonmuutokseen ja sisäiseen rohkeuteen. Pakko kyllä todeta, että ei ollut erityisen alleviivaavia ja jäivät kuitenkin ainakin itselleni vähän utuisiksi. Enemmänkin jäi mieleen luottamus ja ystävyys.

Takuuvarmaa teatteria. Tuleeko ensi kesänä uusi satu modernisoituna vaiko jotain ihan muuta?  Kiitämme kuitenkin. Lapsetkin tykkäsivät. Erityisesti nuorempaan iski väliaikakuulutus: "Väliaika 20 minuuttia, eikä yhtään enempää tai pää poikki". Ammattini puolesta hyrisin sisäisesti joka kerran kun Herttakuningatar jakoi oikeutta: " Rangaistus ensin, sitten vasta tuomio"!